Mies petti kun lapset olivat pieniä jääden kiinni ainakin kaksi kertaa. Useampia kertoja ei ole suostunut tunnustamaan ja nyt niistä kerroista on jo vuosia. Elämä on mennyt jotenkin eteenpäin, mutta silti asia vaivaa usein lähinnä niin, että tietty arvostus toista kohtaan on ollut hukassa. Nyt kuitenkin odotetaan yhdessä perheeseen vauvaa. Tähän asti tilanne omassa päässä on ollut tyydyttävä koska olen tiennyt voivani lähteä tai pettää samalla mitalla koska tahansa. Mitä isommaksi maha käy sen hankalammaksi olo päässä. Vanhat asiat ovat jatkuvasti mielessä. En tavallaan pelkää asioiden toistumista, mutta lähinnä menneisyys harmittaa entistä enemmän, lähinnä se etten välttämättä edes tiedä koko totuutta menneisyydestäni. Oletteko olleet vastaavassa tilanteessa tai löytyykö muuten näkökantoja asiaan?
Vauvan odotus ja pettäminen menneisyydessä
Miten katsoa eteenpäin
91670
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
löydy sulle näkökantaa asiaan.Mene vaikka seksipalstalle.
Jotenkin tuo lause, "pettää samalla mitalla" särähtää pahasti. Se sisältää koston ajatuksen, ja kun tuo pettäminen on sellasta herkkua, ettei aivan terve ihminen selviä siitä ilman maksua. Se velka peritään omassa päässä, se syö itsetuntoa ja omanarvontuntoa. Eli se on kurja lääke pettämisen maksuun. Jos kerran yhdessä yrittää, on anteeksianto paikallaan. Se antaa mahdollisuuden elää ilman katkeruutta, jos sen osaa tehdä. Toki ensin pitää päättää onko toinen sen arvoinen. Jos ei, niin miksi jatkaa yhdessä, tehdä elämästään hivuttavaa helvettiä, ainaisilla epäluuloilla ja lisääntyvällä katkeruudella.
Toivon todella vuoksesi, ettet ole "salarakkaani" vaimo, jonka se juuri laittoi paksuksi, ja jonka lemppasin saman tien. Jos olisit, niin sanoisin sinulle, että vuoden se kusipää piti suhteemme sinulta piilossa, ei jättänyt rauhaan, vaikka yritin monesti lopettaa. On kanssasi lasten ja perheen "onnen" takia, elää "oikeata elämäänsä" sen ulkopuolella. Pettää ja tulee aina pettämään, valehtelee ja tulee aina valehtelemaan, kieltää ja tulee aina kieltämään. Toivon totisesti, ettet ole hän, sillä kaltaistasi kohtaloa en toivoisi kenellekään...
Olen pahoillani jos kirjoitukseni masensi, kiroan itsenikin, kun rakastuin moiseen paskaan ja uskoin olemattomiin tunteisiin vuoden.. vuosi tuhlattua aikaa..
Ei tullu mieleen ajatella että sotkeennuit samalla muutaman muunkin elämään eli vaimon ja lasten...mieskö sen on pelkästään petturi???
..tuli. Mä oon piiskannu itteeni noilla jutuilla niin tarpeeks, et turha jaksaa. Älä sä puhu, niinkuin tietäisit asioista mitään, toisten asioista ei koskaan "tiedä".. Sekoitin kuule omankin elämän niin pahemman kerran, et "paha on saanu palkkansa" ;/ Hauskaa päivän jatkoa sullekin.
Olisiko ollut parempi pitää se kateellinen mielipide omana tietona kuin vääntää puukkoa toisen rinnassa.En kyllä toivo kenellekkän sinunkaan "kohtaloa"sillä ei paljon ole ihmisellä empatiaa ja sympatiaa muita kuin itseään kohtaan!OLET ÄÄLIÖ!
Omalla miehellä ei ole ollut salarakasta pariin vuoteen ja nyt on tuo ex-salarakas elänyt jo jonkin aikaa avoliitossa ja heillä on lapsi;-)
..sitten! Onnea jatkoon, vaikea on varmasti luottaa, mutta nauti vauvan odotuksesta ja toivon sinulle kaikkea hyvää :)
Meillä sama tilanne sillä erotuksella että ennestään ei ole lapsia, ja mies petti vain kerran kännipäisään. Tosin tilanne oli silloin mun mielestä erityisen paha, koska meillä oli juuri ollut tosi rankka keskenmeno. En oo voinut antaa anteeksi, kun tuntuu melkein kuin tuplapettämiseltä, ensin se "normaali" ja sit vielä se, ettei ollut mukana suremassa yhteisen lapsen kuolemaa.
Nyt odotamme taas, ja tunnistan just nuo tunteet joista kerroit. Vanhat asiat pyörii päässä, ja tuntuu, että meni se oma valta kostaa. Että tästä eteenpäin maha on iso, ja sitten on pieni lapsi, ja tietysti koko tilanne saa miettimään, miten kamala teko se mun mieheltä sillon viimeksi oli. Arvostus on mennyttä, mutta vielä koitan kuitenkin jaksaa yhdessä tätä suhdetta - tässä on kuitenkin paljon hyvää.
En tiedä onko tästä apua sulle,mutta mä oon mennyt neuvolan kautta ihan itsekseni terapeutin kanssa juttelemaan. Tuntuu, että oma elämähän tässä menee pilalle (ei miehen!) kun vanhat asiat painaa mielessä. Ja pikkusen mielessä kytee, että jos ei se auta, niin sitten on ainakin sitä yritetty, ja pitää keksiä muut keinot. Ikuisesti en aio näitä murheita päässäni kantaa kuitenkaan, siihen on elämä liian lyhyt!