Keksinpäs siihen aika hienon vertauskuvan (varmaan joku muukin keksinyt minua ennen).
Eli silloin joskus kun Kolumbus ei vielä seilaillut vesiä pitkin ja maailmaa (maapalloa) pidettiin litteänä levynä niin sama ajatus vallitsi: mitä on levyn reunan jälkeen?
Tiedettiin että maa(pallo) on äärellinen paikka, senhän täytyisi olla myös rajallinen. mitä on rajan tuolla puolen?
No pallon pintahan on äärellinen mutta rajaton. Voíla!
Samaa ajattelutapaa kannattaa siis käyttää myös avaruuden rajoja miettiessä.
Eli jos nyt voimakkailla käsilläni tästä viskaan pallon suoraan eteeni ja se jatkaa matkaansa suoraan niin:
En ole fyysikko mutta eikö se jotenkin niin mene että aika-avaruus (neljäs ulottuvuus?) on kaareva. Eli lopulta pallo kaartuu tullen takaisin minun hellään syleilyyni takaapäin, vaikka on siis lentänyt suoraan koko ajan.
Eli silloin joskus kun Kolumbus ei vielä seilaillut vesiä pitkin ja maailmaa (maapalloa) pidettiin litteänä levynä niin sama ajatus vallitsi: mitä on levyn reunan jälkeen?
Tiedettiin että maa(pallo) on äärellinen paikka, senhän täytyisi olla myös rajallinen. mitä on rajan tuolla puolen?
No pallon pintahan on äärellinen mutta rajaton. Voíla!
Samaa ajattelutapaa kannattaa siis käyttää myös avaruuden rajoja miettiessä.
Eli jos nyt voimakkailla käsilläni tästä viskaan pallon suoraan eteeni ja se jatkaa matkaansa suoraan niin:
En ole fyysikko mutta eikö se jotenkin niin mene että aika-avaruus (neljäs ulottuvuus?) on kaareva. Eli lopulta pallo kaartuu tullen takaisin minun hellään syleilyyni takaapäin, vaikka on siis lentänyt suoraan koko ajan.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Tämä minkä kerroit on jokseenkin kulunut juttu kaarautuvasta maailmasta.
oma teoriani on, että me olemme kuin muurahaiset terraariossa ja jokin suurempi mahti tarkkailee meitä tuolta jostakin.
eihän muurahaisetkaan teidä (käsittääkseni)että ne ovat terraariossa koska eivät näe ns.tuntosarviaan pidemmälle. hajuaisti niillä on kuitenkin hieman kehittyneempi. Tätä voisi verrata nyky teknologiaan, jolla pystyy aistimaan että siellä kaukana on jotain... mutta mitä?
jos avaruudella tarkoitetaan sitä tilaa missä kaikki on - siinä tapauksessa se on rajaton ja loppumaton. Jos avaruudella tarkoitetaan esimerkiksi meidän universumiamme on sillä joku raja mutta missä se raja on ja minkä näköinen se sitä emme tiedä. Ollaan niin kuin muurahaiset atlantin rannalla ja mietitään että onkohan jossain muuallakin maata kuin täällä. Ehkä näemme jonkun saaren häämöttävän horisontissa mutta se on sitten kaikki. Viisaat sanovat että matka saareen on 13 miljardia valovuotta pitkä ..
"Eli jos nyt voimakkailla käsilläni tästä viskaan pallon suoraan eteeni ja se jatkaa matkaansa suoraan niin:
En ole fyysikko mutta eikö se jotenkin niin mene että aika-avaruus (neljäs ulottuvuus?) on kaareva. Eli lopulta pallo kaartuu tullen takaisin minun hellään syleilyyni takaapäin, vaikka on siis lentänyt suoraan koko ajan."
Aika-avaruus on tosissaan itseensä painovoiman ansiosta käpertynyt, joten maailmankaikkeus on reunaton. Ihmisillä vain tuppaa olemaan väärä kuva esim. alkuräjähdyksestä, sillä he eivät pysty käsittämään, että räjähdys tapahtui kaikkialla (koska ulkopuolta ei ollut), eikä jossain tietyssä pisteessä. Siksi jopa Auringon tai Maan voi mieltää universumin keskuspaikaksi, koska täysin virheellisesti luullaan, että voimme katsella joka suuntaan universumin laitamille kaukoputkillamme. Tosiasiassa mitään laita-alueita tai keskuspaikkoja ei ole, sillä avaruus laajenee itseensä päin.
laajenee? Joku hyperuniversumi?
"Mihin tilaan maailmankaikkeus laajenee? Joku hyperuniversumi?"
Se laajenee itseensä päin, eli välimatkat kasvavat. Universumia ei voida siis esittää 3-ulotteisena pallona, koska se on gravitaation käperryttämä (tai näin olen asian omaksunut, joku voi toki korjata jos tietää paremmin).
Mieti asiaa näin: auringonpimennyksen aikana saatiin mitattua, että aurinko taittaa valonsäteitä. Ne eivät siis mene suoraan, vaan kaartuvat gravitaation vaikutuksesta, mikä voitaisiin matemaattisesti kuvata kuoppana avaruudessa. Kuvittele sitten katselevasi jonkin todella suuren gravitaation omaavan jättiläistähden vierestä tulevaa kuvaa tähdistä, joka siis todellisuudessa tuleekin aivan eri suunnasta. Tähdistä tulevat valonsäteet ovat siis kaareutuneet avaruuden myötäisesti gravitaatiokentässä, jolloin näemme tähden suuntaan taaksepäin tähden vääristämää avaruutta. Kuvittele seuraavaksi että koko universumi on tällä tavalla vääristynyt gravitaation vaikutuksesta, jolloin mistä tahansa voi nähdä kuvan tähdistä tai kaukaisista kvasaareista, koska avaruus jatkuu kaikkialla ympärillämme missä tahansa kohtaa universumia läheltä vähemmän vääristyneenä, sitten enemmän ja enemmän jne.. Ei ole siis mitään harhaa kuvitella, että universumilla ei ole keskipistettä.
Ymmärsitkö?
että maailmankaikkeuksikin olisi jotain 10^51 kipaletta - elikkä jossain 'tilassahan' niitten tulisi olla?
"Nykyään uskotaan tai uskotellaan että maailmankaikkeuksikin olisi jotain 10^51 kipaletta - elikkä jossain 'tilassahan' niitten tulisi olla?"
Riippuu minkä teorian ennusteista puhutaan. Minä en tiedä mistä teoriasta sinä nuo 10^51 universumia vetäisit, mutta M-teorian mukaan gravitaatiosta häviää tehoa rinnakkaismaailmaan. Tämän häviön mittaamiseen tarvittaisiin kuitenkin todella tarkkoja laitteita. M-teorian useammat ulottuvuudet ennustavat myös kosmisten p-braanien olemassaolon. En kuitenkaan usko, että pystyisin selittämään noista rinnakkaismaailmoista tässä sinulle, kun en ole mikään asiantuntija.
On myös ehdotettu, että mustasta aukosta voi syntyä rinnakkaisuniversumeja tunneloitumisen kautta madonreiän toiseen päähän. Jos olemme kupla jossain 10-ulotteisessa vaahdossa, niin meidän käyttämillämme ulottuvuuksilla ei pystyttäisi ilmaisemaan universumien sijaintia, jos sellaisesta voi edes puhua.
Mutta jos universumimme on reunaton ja suljettu, ei muista mahdollisista maailmankaikkeuksista olisi mitään haittaa tai hyötyä meille, sillä meidän olisi mahdotonta muodostaa yhteyttä niihin.
"Mikäli säieteorioiden ennusteet joskus osoittautuvat todeksi, olemme tähän mennessä tunteneet vain pienen osan meitä ympäröivästä maailmankaikkeudesta.
Supersäieteoria vie meidät maailmaan, joka on yhtä outo ja merkillinen kuin hurjin mielikuvituksen tuote. Elämme maailmankaikkeudessa (tai ainakin luulemme elävämme), jossa on neljä ulottuvuutta: kolme avaruudellista ja yksi aikaulottuvuus. Säieteorioiden maailmankaikkeuksissa ulottuvuuksia on kymmenen tai yksitoista.
Ulottuvuudet ovat niin pieniä ja niin toistensa ympärille käpertyneitä, että emme voi nähdä niitä parhaillakaan mittalaitteillamme. Kuitenkin elämme ja liikumme niiden keskellä.
SÄIKEILLE EI RIITÄ YKSI MAAILMANKAIKKEUS, NIITÄ TARVITAAN JOPA 10 POTENSSIIN 50 KAPPALETTA.TÄMÄ ON JO NIIN SUURI LUKU, ETTÄ SITÄ EI VOI EDES KÄSITTÄÄ.
Viisi eri säieteoriaa yhdistävässä M-teoriassa ulottuvuuksia on yksitoista. M-teoria nostaa säikeiden rinnalle kalvot. M-teorian mukaan maailmankaikkeutemme on vain yksi kalvo, nimeltään kolmebraani, lukemattomien muiden kalvomaailmankaikkeuksien universumissa.
Kalvomaailmankaikkeudet ovat kuin läpinäkyviä kosmisia tarranauhoja, joihin säikeiden päätepisteet tarrautuvat ja jäävät siihen ansaan.Tietoa muista ulottuvuuksista tai maailmankaikkeuksista emme saa, sillä valo ei voi paeta omista ulottuvuuksistamme, siirtyä lisäulottuvuuksiin ja palata sen jälkeen mittalaitteisiimme keräämänsä informaation kanssa.
Säikeet ovat pienin mahdollinen rakenneosa Supersäieteorian perusyksikkö on säie. Säikeitä ei ole kukaan nähnyt, ja tuskin tulee koskaan näkemäänkään, niin pieniä ne ovat.
Säikeet eivät ole pistemäisiä hiukkasia, vaan erilaisissa hahmoissa värähteleviä energiakuituja.
Säikeet tuottavat kaikki maailmankaikkeuden erilaiset hiukkaset, niiden ominaisuudet ja vuorovaikutussuhteet.
Säikeet ovat maailmankaikkeuden kaiken aineen ja kaikkien voimien pienin rakenneosa. Ne selittävät myös ajan ja avaruuden sekä todellisuuden syvimmän olemuksen.
Säieteorioiden hallitsemisessa tarvittava matematiikka on erittäin vaikeata. Jo pelkästään perusymmärryksen hankkimiseen tarvitaan pitkät opinnot.
Fyysikkojen Graalin malja Mihin näin vaikeaa ja monimutkaista teoriaa sitten tarvitaan? Ei mihinkään, sanovat arvostelijat.
Kaikkeen, sanovat säieteoreetikot. Albert Einsteinin yleisen suhteellisuusteorian yhtälöt kuvaavat suuria ja massiivisia kappaleita.
Pienten kappaleiden ja hyvin nopeiden tapahtumien tarkkaan kuvaamiseen tarvitaan kvanttimekaniikkaa.
Yksi nykyfysiikan suurista ratkaisemattomista ongelmista on yleisen suhteellisuusteorian ja kvanttimekaniikan yhdistäminen.
Kun niitä käytetään rinnakkain, saadaan tulokseksi käyttökelvottomia äärettömyyksiä. Säieteoreetikkojen mukaan he pystyvät poistamaan nämä äärettömyysongelmat.
Näin supersäieteorian avulla päästäisi tutkimaan mustien aukkojen sisuksia tai aivan alkuräjähdyksen ensimmäisiä hetkiä, jopa aikaa ennen alkuräjähdystä.
Supersäieteoria on säikeisiin uskovien mukaan se Graalin malja, Kaiken teoria, joka kuvaa luonnon neljä perusvoimaa, kaikki hiukkaset ja niiden väliset vuorovaikutukset, selittää luonnonvakiot sekä luonnonlait.
Tosin säieteoria on kaikkea muuta kuin valmis. Laskettavaa riittää vielä ainakin 50 vuodeksi. Arvostelijoita enemmän kuin puolestapuhujia Arvostelijat sanovat, että säieteoreetikot ovat luoneen vääristyneen kuvan teorian voimasta sanoessaan sen olevan jo yleisesti hyväksytty kaiken selittäjä. Vastustajia on enemmän kuin kannattajia, arvostelijat muistuttavat.
Säieteoria ennustaa asioita, joita ei pystytä kokeellisesti mitenkään todentamaan. Teoriat eivät ole myöskään antaneet vielä tähän mennessä vastauksia oikeastaan mihinkään merkittävään kysymykseen.
Joidenkin mielestä säieteoria on jo niin kaukana kokeellisesta havaitsemisesta, että sen paikka olisi filosofian tai teologian, ei fysiikan piirissä.
Säieteoreetikot puolustautuvat sanomalla, että todisteita ylimääräisten ulottuvuuksien olemassaolosta saatetaan saada jo seuraavassa hiukkaskiihdyttimien sukupolvessa.
Säieteoreetikkojen piirissä myhäiltiin reilu viikko sitten tyytyväisenä, kun Brookhavenin National Laboratoryn RHIC-hiukkaskiihdyttimessä kulta-atomien ytimien törmäyttämisen yhteydessä ilmaantuneet välähdykset näyttivät muistuttavan pieniä mustia aukkoja.
Mustan aukon malli löytyi välähdyksistä erään säieteorian avulla.
Jotakin hyvää säieteoriasta löytävät arvostelijatkin: sen monimutkaisen matematiikan sanotaan olevan hyvin kaunista: näin kaunis matematiikka saattaa joskus jopa paljastaa jotakin uutta maailmankaikkeudesta, he myöntävät.
A Hannu Mänttäri, kuvitus A Vesa Vanhalakka, tekstit"
Aamulehti Torstai 31. maaliskuuta 2005
että avaruus on pyöreä pallo? Mutta jossain tilassa se pallonkin on oltava eli mitä on pallon ulkopuolella se on ääretön loppumaton avaruus