Suomalaisesta tapakulttuurista

Ihmiset kyseenalaistavat toisten ihmisten itsevarmuuden, koska he ovat epävarmoja itsestään eivätkä usko itsevarmuuden olevan tavoitettavissa. He ovat turhautuneita ja epätoivoisia ja yrittävät tuoda toiset alas.

Ihmiset tekevät tätä käyttäen elekieltä. Heidän ruumiinkielensä osoittaa heidän ryhtyvän protektionistisiksi kun kadulla kävelee toinen vastaan. He vähentävät liikkeitään ja töllöttävät suoraan kaukana vastaan tulevaa nuorta miestä. Kohtaamisessa he töllöttävät ohikulkijoita kääntäen päätään kunnes vastaantulijat katoavat näköpiiristä. He hidastavat autolla nopeutta niin, että ohikulkija huomaisi heidän lähettävän signaaleja.

Suomalaiset ovat tottuneet siihen, ettei toinen ryhdy vastarintaan silloin kun heidät haastaa. Siksi suomalaiset uskaltavat tuoda itsensä sille tietylle etäisyydelle kadulla, jossa he uskovat tulevansa huomatuksi. He eivät aristele eivätkä ota huomioon tuntemattomuutta.

He tulevat kontaktietäisyydelle töllöttämään ja elehtimään. Siihen päästyään he vaihtavat protektionisminsa ja heikkouksien merkkien peittelyn konfrontoivaisuudeksi. He pyrkivät viestimään ohikulkijalle, että mitä mieltä he ovat tämän asenteesta.

Ohikulkijan asenne ja henkinen status ovat suomalaisen hyökkäyksen kohde. Ihmiset ryhtyvät konfrontaatioon yhden ihmisen tiettyä samaa asennetta kohtaan eri tavoin ja erilaisilla aktiivisuuksilla. Näin vaikuttavat yksilölliset erot hyökkäävien ihmisten kesken. Keski-ikäiset miehet uskovat voivansa hyökätä jos se on heille spontaanisti tärkeää tai se on prioriteetti heidän sen hetken aktiviteeteissaan. Porvarit hyökkäävät, koska he katsovat havainnoitsijan olevan moraalisesti heikko, sopeutumaton ja vastuuton. Nuoret miehet hyökkäävät aina, koska hyökkäys (tai oikeastaan konformismi) on sääntö statuksesta kilpailevassa koulumaailmassa ja nuorten yhteisössä. Keski-ikäiset passiivis-aggressiiviset naiset hyökkäävät jos he ovat ottaneet sen tavakseen laajalle levinneessä työpaikkakiusaamiskulttuurissa. Lapset eivät hyökkää, koska he ymmärtävät individualismin merkityksen ja rauhanomaisuuden henkilökohtaisen tärkeyden. Työttömät ja matalasti kouluttautuneet aikuiset miehet hyökkäävät, koska he uskovat minunlaisteni nuorten miesten olevan vastaamisvelvollisuudessa ja vanhempien miesten alaisina.

Kun toimii vastoin suomalaisia odotuksia näissä tilanteissa, joihin törmää koko ajan, saa huomata kolmannen eleistä ilmenevän tunnetilan vastaantulijoista. Heidän askeleensa ontuu, heidän kätensä tärisevät, he eivät pysty keskittymään kaupan kassalla laukkunsa täyttämiseen ja kääntyvät takaisin jo lähdettyään, vain kääntyäkseen taas pois päin. Heidän epävarmuutensa tällöin paljastuu. Hyökkäyksen kohde voi kääntää itseensä kohdistuneen haasteen osoitukseksi hyökkääjän heikkoudesta. Suomalainen menettää itsehallintansa ja roolinsa uskottavuuden. Hänen haasteensa osoittautuukin hänen oman huonoutensa ilmentymäksi.

Tämä ilmiö sopii yllättäen työpaikkakiusaamiseen, jossa yritetään pääsääntöisesti osoittaa työtoverin olevan kyvytön. Lisäksi se sopii siihen kuinka nykyaikana nuoret miehet harrastavat systemaattista terrorisointia ilman rajoja. Vuorovaikutuksen perustava tekijä on hyväksyntä, jota annetaan tai jaetaan. Terrorisointia harrastavat kokevat saman asian eri tavalla kuin muut suomalaiset. He ovat oikeastaan rajatapaus. He tarrautuvat hyväksynnän käsitteeseen ja hakevat hallintaa ihmissuhteisiinsa ja elämäänsä tuhoamalla toisten hyväksynnän kokemuksen.

Tämä suomalainen tapa alistaa toisia hyväksynnän (tai sen puutteen) osoituksille voi liittyä myös ennen vallinneeseen sääty-yhteiskuntaan, ja siihen statuskuiluun, joka vallitsi yläluokan ja muun kansan välillä Suomessa. Suomalaiset kokevat itsensä hyvin alhaisiksi, he kohtelevat toisiaan analogisella tavalla, ja sitten kun ihminen osoittautuukin isommaksi henkisesti, he huomaavat olevansa suhteessa heikompia.