Juhani Suomi on säälittävä pelle

Hienoa että on oikeudenmukaisia ja ryhdikässuoraisia miehiä, jotka tuovat esiin tuollaisen sossu-propagandan paljastuksen. Sossut voivat miten tahansa Suomen kansalaisia jymäytellä, jos heitä ei panna kuriin. Hienoa työtä, eiköhän sossuilla rupea tuli persuksien alla kyteä.

käydä kyykkypaskalla sen mulkun haudalla.

...alla mainitut persoonani
Kirjoittanut: stadin kundi ym... 10.3.2004 klo 10.14
   ...ilmoittavat täten juhlallisesti, että poistumme näiltä saiteilta!

Olen kolme-neljä kuukautta surffaillut täällä kepun saitilla ja hieman muuallakin alla mainituilla nimimerkeilläni. Minulla on ollut hyvin hauskaa kanssanne, te kepu-uskovaiset! Siitä kiitos! Varmaan Teitäkin nyt naurattaa?

En minä aivan kevyesti ole tätä valistajan ja tiedonvälittäjän rooliani ottanut. ”Asevelisosialisti” ja ”historian harrastaja” ovat pitäytyneet hyvinkin tiukkaan faktaan vakavalla tarkoituksella. Noissa nimimerkeissä on muutenkin eniten aitoa itseäni. ”Huomioitsija” on toiminut lähinnä vain mediatiedon kommentaattorina. Aito ”stadin kundi” olen myös, joskaan en ihan syntyperäinen. Tuo nimimerkkini on ollut hieman leikkimielisempi koettaen tuoda tälle tylsälle saitille henkevyyttä runouden avulla. ”Detonaattori” avasi muutaman pitkän ja kiivaan keskustelun. ”Antti-poika”, ”mooseksenuskoinen” ja jotkut muut satunnaiset nimimerkkini onnistuivat joskus ärsyttämään kepu-uskovaisia niin, että he repäisivät vaatteensa ja se, mitä alta paljastui, oli aika rujoa. Mutta enemmän sen näkeminen huvitti kuin kauhistutti!

Älkää nyt kovin surko lähtöäni, sillä eromme ei ehkä ole lopullinen. Giganttisesta tietovarastostani ja katkeamattomasta ajatusvirrastani kyllä riittäisi jaettavaa, mutta pitäisi olla myös jotakin vastaanotettavaa… Eikä tuo seuranne ole muutenkaan kovin imponoivaa. Ja melko pitkäksi aikaa minun on nyt aivan pakko jättää teidät.

Jo viikonvaihteessa matkustan pariksi viikoksi Suureen Länteen. Toivottavasti tapaan USA:n tulevan demaripresidentin John F Kerryn, jotta voisin jotenkin vaikuttaa häneen Suomen pääsemisestä edes Irakin jälleenrakennusvaiheessa siihen koalitioon, mihin Paavo Lipponen ei meitä halunnut viedä, kun tuo sikäläistä kepua edustava George Bush tyhmempi osoittautui hänen silmissään harhoja näkeväksi ja valheita laskettelevaksi vastapeluriksi – siis tyypilliseksi kepulaiseksi. No, kiittihän Paavo Bushia johtajuudesta, mutta onhan hän kiittänyt Matti Vanhastakin vastuulliseksi eurooppaosaajaksi. Hyvä kasvatus sekä pitkäaikainen poliittinen toiminta Suomessa ja maailmalla koulii ihmisen kohteliaaksi!

Minä kaikkine persoonineni siis poistun, mutta toivottavasti tänne jää muita soihdunkantajia, kuten ”Wiljami”, ”mielipidepankki” ja eräät muut. Ehkä minäkin vielä joskus palaan iloitsemaan ja suremaan kanssanne kepulikot… Paluuni ei tule olemaan kiinni ainakaan hyvistä nimimerkeistä, sillä niitä riittää…!

Ainakin vielä kerran ”stadin kundi” opettaa Teitä Omar Khaijamin viisaudella:

”Ne, jotka tällä aina yötä myöten kukkuvat
tai olemisen ongelmointiin aivan hukkuvat,
Totuuden opasnuoraa eivät löydä ne –
puhuvat puuta heinää, kunnes nukkuvat…

Vain Jumala voi määrän juoksullemme panna.
Siis älä mielessäs suur-unelmia kanna!
Vain minkä jaksat, ota taakakses,
kun kaiken loppuna on: mene, mennä anna…"

Kaikkea hyvää teille ihmisinä, Te kepu-uskovaiset, vaikka kannattamanne aate (onko se aate?) meneekin koko ajan alaspäin ja lopulta sille tietenkin käy kovin huonosti – mutta: sehän on Teidänkin onnenne, huomatkaa se!

”stadin kundi”, ”asevelisosialisti”, ”historian harrastaja”, ”huomioitsija”, ”detonaattori”, ”Demokritos”, ”tosidemari”, ”vanha tohtori”, ”juristi”, ”lautamies”, ”lehtori”, ”ex-virkamies”, ”Antti-poika”, ”Matti Virtanen”, ”mooseksen seuraaja”, ”mooseksenuskoinen”, ”aito liberaali”, ”kokdem”, ”sos.lib.rad.kons.” ja moni muu (en enää muista kaikkia nimimerkkejäni) sanovat nyt heipparallaa! Koettakaa kestää itseänne!    

Lisämuisteluun mahdollisuuksia tarjoaa:

http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000002630250

Koiviston ja Sorsan tasavalta 1981-1984 - YLIÖ: Lasse Kangas, Jyväskylän yliopiston Suomen historian dosentti 28.09.2005 00:01

”Pysähtyneisyyden vuodet” luo keskustelua Koiviston ajasta.

Professori Juhani Suomi tunnetaan kiitettynä ja kiisteltynä historiantutkijana, jonka kahdeksanosainen Urho Kekkosen valtiomieselämäkerta on Suomen poliittisen historian perusteoksia. Kaikki eivät siitä pidä, mutta sen enempää historian tutkijat kuin harrastajatkaan eivät voi sitä ohittaa. Sama koskee hänen tuoreinta teostaan, tiistaina julkistettua Mauno Koiviston presidenttikauden ensimmäisistä vuosista kertovaa kirjaa Pysähtyneisyyden vuodet.

Vaikka teos on yleisesitys Suomen valtiollisesta politiikasta vuosilta 1981-1984, on se sitä kuitenkin eri tavalla kuin Kekkos-elämäkerta. Tutkijalla ei ole ollut käytettävissään Mauno Koiviston arkistoa. Koiviston penseä suhtautuminen Suomen tutkimukseen on ollut tiedossa, ja sen seurauksena monet lähdemateriaalia luovuttaneet eivät ole halunneet nimeään julkisuuteen. Niinpä Suomen teos ei sisällä lähdeviitteitä eikä lähdeluetteloa. Näissä olosuhteissa työ on ollut tekijälleen raskas ja paljon vaativa. Mutta lopputulos, lähes 700-sivuinen teos, on vakuuttava todiste tekijän kyvystä analysoida poliittista historiaa puutteellisinkin lähtein. Lähdeongelmaa on korvannut tutkijan asema ulkoministeriön virkamiehenä. Suomi istui 1980-luvun alussa niissä pöydissä - tai ainakin lähellä niitä pöytiä, jossa Suomen ulkopolitiikasta neuvoteltiin. Teos perustuukin yhdeltä osin tutkijan omiin kokemuksiin.

Koiviston arkiston puuttuminen on ollut kuitenkin ongelma. Presidentin omista muistiinpanoista olisi todennäköisesti löytynyt selitys monille hänen menettelyilleen, joita teoksessa jäädään yllättyneenä ihmettelemään. Koska 1980-luvun alkuvuosien historiaan on tarttunut rautainen ammattilainen, olisi Koiviston kannattanut avata arkistonsa tutkijalle. Epäilemättä teos olisi hiukan toisenlainen. Todennäköisesti Suomi kertoisi monille presidentin menettelyille ymmärrettävän selityksen.
Koska Koiviston menettelyjen perusteita ei kaikissa tapauksissa ole ollut mahdollista kertoa, muodostuu teoksen yleissävy Koiviston suhteen kriittiseksi. Kekkos-elämäkerrassa Suomella oli mahdollisuus kaivaa presidentin arkistosta esille ratkaisujen syitä ja presidentin motiiveja menettelyihinsä ja suhtautumistapoihinsa. Seurauksena olivat toistuvat syytökset liiallisesta Kekkosen ymmärtämisestä, myötämielisyydestä ja kriittisyyden puutteesta. Sama ”virsi” ei nyt ole mahdollinen, ja kaiketi Suomi saa tunnustusta kriittisyydestään!

Lukija vertaa väkisinkin Koivistosta piirtyvää kuvaa Suomen Kekkosesta välittämään kokonaiskuvaan. Suomi vertaakin miehiä monissa kohdin. Hänen mukaansa Koivisto oli esimerkiksi suhtautumisessaan vastustajiinsa paljon taitavampi kuin Kekkonen. Koivisto jakoi vastustajilleen mielellään kunniamerkkejä ja muita huomionosoituksia. Kekkonen ei moiseen taipunut.

Koivisto ja
KGB:n Vladimirov

Koiviston ensimmäinen presidenttikausi oli aikaa, jolloin Suomen ulkopolitiikan ja siihen kytkeytyen sisäpolitiikankin suuri kysymys oli suhteet suurvaltanaapuriin Neuvostoliittoon. Koivisto valittiin presidentiksi muutosodotusten tunnelmissa. Koettiin niinkin, että oli aika päästä Kekkosen ajan nöyristelevästä käytöksestä Neuvostoliittoon päin.

Suomi osoittaa kuitenkin, että kehitys kulki Koiviston ensimmäisinä presidenttivuosina melkeinpä päinvastaiseen suuntaan. Ulkopolitiikassa kokematon presidentti oli äärimmäisen varovainen. Maalla ei ollut kansainvälisessä politiikassa sellaista aktiivista roolia kuin ainakin ajoittain Kekkosen vuosikymmeninä. Siihen viittaa teoksen nimi Pysähtyneisyyden aika.

Koivisto pyrki hoitamaan idän suhteita Kekkosesta mallia ottaen. Asioita hoidettiin puoluelinjalla, jota 1980-luvun alkuvuosien Suomessa edusti KGB-residentti, ministerineuvos Viktor Vladimirov. Valtionpäämiehen toimeen liittyneet Koiviston ja Vladimirovin keskustelut alkoivat jo presidentinvaalia edeltäneenä iltana. Seuraavan neljän vuoden aikana Koivisto hoiti yhteyksiä Neuvostoliittoon lähes yksinomaan Vladimirovin välityksellä.

Suomen mukaan presidentti ei juuri tarvinnut ulkoministeriön apua. Hänen mukaansa Koivistolta jäi huomaamatta Neuvostoliiton johdossa tapahtuneiden muutosten heijastuminen Vladimirovin asemaan. Suurlähettiläs Vladimir Sobolevin ja ministerineuvos Juri Derjabinin edustama diplomaattilinja sai kasvavaa vaikutusvaltaa Neuvostoliiton Suomen politiikassa.

Teos sisältää yksityiskohtaista kuvausta Neuvostoliiton suurlähetystön sisäisestä valtataistelusta, jossa olivat vastakkain KGB:n mies Vladimirov ja diplomaattilinjan suurlähettiläs Sobolev tukenaan Derjabin. Ulkoministeriössä näyttää olleen tarkat analyysit valtasuhteiden muutoksista. Miksei Koivisto käyttänyt UM:n asiantuntemusta, jää kysymykseksi. Suomen mukaan Tehtaankadun suurlähetystön valtasuhteiden muutos jäi tasavallan huipulla ”tyystin huomaamatta”.

”Kyll maar”, sanoi
Koivisto Brezhneville

Suomi kuvaa Koiviston kokemattomuutta ulkopolitiikan johtajana. Näyttäisi siltä, että erityisesti valtiovierailuihin liittyvät monet seremoniat ja muodollisuudet olivat Koivistolle vieraita. Suomen mukaan Koivisto aikoi lähteä tasavallan presidenttinä ensimmäisiin Kremlin neuvotteluihinsa Suomen Pankin kalvot mukanaan ja tarkoituksella ojentaa neuvottelujen pääpuheenvuoro ajan säästämiseksi kirjallisena ns. yli pöydän. Avustajat saivat presidentin uskomaan, ettei näin sopinut menetellä.

Viralliset keskustelut Kremlin Katariinan salissa päättyivät liian aikaisin ja Brezhnev kysyi kohteliaasti, olisiko ”muilla suomalaisvaltuuskunnan jäsenillä mahdollisesti jotakin esitettävää”. Koivisto vastasi siihen kovin epävirallisesti, että ”kyll maar kaikki asia meidän puolelta jo esille tuliva”.

Tulkki käänsi presidentin vastauksen parhaansa mukaan sitä koristellen. Suomalaiset virkamiehet olivat ällistyneitä presidentin epävirallisesta kielenkäytöstä. Yksi joukossa oli ulkoasiainneuvos Juhani Suomi, jonka vastuualuetta olivat muun muassa idänsuhteet ja Pohjolan turvallisuus.

Mutta toisaalta kirja osoittaa, että Koivisto onnistui tehtävässä, joka ei todellakaan ollut helppo. Koivisto matkusti huhtikuussa 1984 Neuvostoliittoon rakentamaan jo kolmannen kerran toimiva suhde Neuvostoliiton korkeimpaan johtoon, ja vakuuttamaan se siitä, että hänen johdollaan Suomi jatkaisi horjumatta Paasikiven-Kekkosen linjalla.

Sotilaita vieroksuva
ylipäällikkö

Koiviston vastenmielisyys valtaan liittyviä seremonioita kohtaan saattaa olla yksi syy siihen, että hänen roolinsa puolustusvoimain ylipäällikkönä yllätti monia. Kun puolustusvoimain komentaja Lauri Sutela kävi ilmoittautumassa viimeisen kerran ylipäällikölle siirtyessään eläkkeelle, sai hän kaikkea muuta kuin muodolliset kiitokset. Kätellessä presidentti tokaisi ainoastaan: ”No, säilyihän siellä järjestys”. Tältä osin teos perustuu Sutelan päiväkirjaan.

Suomen mukaan Koivisto ei juurikaan osallistunut armeijan piirissä järjestettyihin muistojuhliin ja hän karsi vahvalla kädellä kenraaleja itsenäisyyspäivänä juhlavastaanotolta. Törnin mies Koivisto vieroksui presidenttinä myös valtakunnallisia veteraanijuhlia.

Sen sijaan aseteknologian yksityiskohdat ja erityisesti sukellusveneet kiinnostivat presidenttiä. Moni on hämmästellyt hänen asiantuntemustaan. ”Näitä seikkoja korostettaessa en ole huomannut kenenkään pohdiskelleen sitä, oliko tämä juuri sitä tietämystä, jota ylipäälliköltä edellytetään”, Suomi huomauttaa.

SDP:n vallan
kasvun vuodet

Sosiaalidemokraattien puheenjohtaja Kalevi Sorsa (1930-2004) oli Koiviston ensimmäisen kauden pääministeri. Teos on kuvaus myös Kalevi Sorsan vallasta ja vallankäytöstä. Vuodet 1981-1984 merkitsivät Sorsan ja sosiaalidemokraattien vallan kasvua Paavo Väyrysen johtaman keskustan kustannuksella ei vain ulkopolitiikassa ja ulkoasiainhallinnossa vaan laajemmin maan poliittisessa elämässä.

Sdp:n historiassa aika ei merkinnyt pysähtyneisyyden vuosia. Suomen mukaan se oli suunnitelmallista etenemistä, jonka strategit olivat Koivisto ja Sorsa. Sdp:n vauhti oli kova erityisesti ulkopolitiikan haltuunotossa. Ilmeisesti ylitsekäymisiäkin sattui, koska Sorsa selvitytti suojelupoliisilla puoluetoimistonsa väen yhteydet Neuvostoliiton diplomaatteihin ja KGB:n miehiin.

Juhani Suomen Koivisto-kirja sisältää kohtia, jotka ärsyttävät monia eivätkä varmaankaan vähiten presidentti Mauno Koivistoa. Keskustelu voi nyt alkaa. Juhani Suomi siinä kyllä pärjää. Hän on tottunut kulkemaan tutkijan tietään kovissakin vastapuhureissa. Maan lähihistorian tutkimuksen kannalta olisi tärkeää, että hän jatkaisi työtään


----------------------------------------------
Juhani Suomi, Pysähtyneisyyden vuodet. Mauno Koiviston aika 1981-1984. Otava 2005

Lähde: http://keskisuomalainen.protacon.fi/?alue=5&id=51375&threadid=51375&start=&order=&noheader=0