Äitini täyttää vuosia tammikuussa, ja olin ajatellut varata 12 hengen seurueellemme Kasarminkadulla sijaitsevasta italialaisesta ravintolasta, jonka nimi tarkoittaa suomeksi Hannu Hanhea. Olen käynyt siellä kolmesti, ja ensimmäisellä kerralla sekä palvelu että ruoka oli aivan ensiluokkaista. Kahdella viimeisellä reissulla vain ruoka oli tyrmäävään hyvää, palvelu ei...
Kun nyt kävin siellä synttäreistä tiedustelemassa, oli vastaanotto aika nihkeä, joten suuntaamme jonnekin toisaalle.
Vespaa ajattelin, mutta onko muita ehdotuksia?
Kun nyt kävin siellä synttäreistä tiedustelemassa, oli vastaanotto aika nihkeä, joten suuntaamme jonnekin toisaalle.
Vespaa ajattelin, mutta onko muita ehdotuksia?
Vastaukset 7
Vanhimmat
Hups, unohdin mainita että kekkerit pidetään Helsingissä.
...voisi olla hyvä paikka jos italialaishenkinen puree? Ruoka ja palvelu tässä paikassa oman kokemuksen mukaan ensiluokkaista.
Jassoo. Onpa jäänyt moinen paikka huomaamatta. Täytyypä käydä kollaamassa, kiitti vaan vinkistä!
Korkeavuorenkadun alkupäässä on Frescorante, jossa tarjoillaan italialaista ruokaa - ei pizzaa yms.
Ruoka ja palvelu ovat olleet erinomaisia. Olen käynyt siellä viitisen kertaa. Paikka on aika pieni, joten seurueesi ei hukkuisi massaan.
Menu yms. tiedot löytyvät esim. www.ravintolaopas.net 'in kautta.
Jos kasikymppisen ihmisen aiot viedä syömään, niin olisiko ns. vanhanaikainen ruoka parasta?
Seurueenne varmaan joutuu istumaan kahdessa vierekkäisessä pöydässä, jos Vespaan menette.
Kävimme viime viikolla paikassa. Antipasto -lautanen ja leipä olivat herkullisia. Pekoniin kääritty karitsa madeirakastikkeessa valkosipuliperunoiden kera oli myös hyvää. Tietysti myös kahvi ja suklaakakku konjakin kera. Palvelukin oli kivaa.
Ei ole Italialainen, mutta aivan mahtava juhlapaikka. Sielä pidetään paljon juhlia. Ruoka on ihanaa. Vanha Mylly siis toiselta nimeltään Herttoniemen kartano.