Queen+Paul Rodgers: Return Of The Champions

Kun Queen ilmoitti viime vuonna palaavansa esiintymislavoille solistinaan Paul Rodgers, moni pelkäsi idean kaatuvan omaan mahdottomuuteensa. Alkuperäisestä kokoonpanostahan basisti John Deacon on ilmoittanut kyllästyneensä julkisuuteen eikä näin lähtenyt projektiin mukaan. Eräät epäilivät, mahtaako rumpali Roger Taylorin kunto riittää: Taylorin edellisestä kiertueesta rumpalina kun oli vierähtänyt parikymmentä vuotta. Lisäksi Rodgersin suoraviivaisessa bluesrock-laulannassa ei juuri ole yhtymäkohtia legendaarisen Freddie Mercuryn laulutaiturointiin. Kitaristi Brian May tosin täsmensi, ettei Rodgersin rooli ole imitoida Mercuryä, vaan tuoda Queen-kappaleisiin jotakin uutta ja omaansa, mutta silti allekirjoittanuttakin vähän epäilytti, miten käy...

Pelot osoittautuivat turhiksi. Rodgers, May ja Taylor vahvistettuna basisti Danny Mirandalla (Blue Oyster Cult), jo vuoden 1986 (Mercuryn viimeiseksi jääneellä) Magic-kiertueella koskettimia soittaneella Spike Edneyllä ja kitaristi Jamie Mosesilla ovat huippuvedossa. Reilusti viidenkymmenen paremmalla puolella olevat legendat soittavat paremmin kuin koskaan aiemmin livenä. Lauluharmoniat ovat komeita, sillä kaikki kuusi muusikkoa osallistuvat stemmoihin.

Ohjelmistoon on valikoitu sellaisia hittejä, joihin Rodgersin karhea ääni sopii. Esim. "Fat Bottomed Girls" ja "Another One Bites The Dust" ovat erityisen vahvoja esityksiä. "The Show Must Go On" on myös yllättävän hyvä, kun ottaa huomioon, miten kammottavaa rämpimistä esim. Elton Johnin tulkinta tästä oli Greatest Hits III -levyllä. Omista hiteistään Rodgers esittää mm. "Wishing Well":in, "Feel Like Making Love":n ja ehkä tunnetuimman kappaleensa, Free-yhtyeen "All Right Now":n. Rodgersin suurin heikkous onkin tökeröt puujalkavitsit, joilla hän esittelee kappaleensa. ("When I wrote the lyrics, it was all right then, and it's all right now!")

Myös May ja Taylor laulavat muutamia kappaleita kumpikin. Etenkin Taylorin rodstewartmainen ääni toimii komeasti kappaleessa "These Are The Days Of Our Lives" ja uudessa akustisessa kantaaottavassa balladissa "Say It's Not True". Mayn tähtihetkiä taas ovat yleisön kanssa yhteislaulettu "Love Of My Life" ja kitarainstrumentaali "Last Horizon".

Äänenlaatu on livelevyksi hyvä, eikä muutenkaan mitään oleellista puutu. Kuitenkin kyseessä on Queen, ja yksi tähdistä on väistämättömästi joukosta poissa. Siksi asteikolla 1-5 tähteä:

****
0227
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Mike Hunt kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu