Steinerkouluista

Tämän iltaisessa Kirvesmiehet -ohjelmassa käsiteltiin steinerkouluja. Juttu varmisti sen, mitä kriittiset äänet ovat jo vuosikausia yrittäneet jankuttaa.
1) Ohjelmassa esiintyi äiti (toimittaja Sari Tikanoja), jonka kaksi poikaa olivat olleet Vantaan seudun steinerkoulussa. Ensimmäinen pettymys äidille oli ollut se, ettei niin paljon kuulutettua vanhempien ja koulun välistä yhteistyötä juuri ollutkaan. Parhaimmillaan talkoissa oli vain muutamia vanhempia.

2) Kyseisen äidin pojat eivät vielä kolmannella luokalla olleet oppineet lukemaan. Kun äiti oli keskustellut asiasta koululla, hänelle oli todettu, että pojalla on neurologinen vamma. Steinerkouluissa tehdään siis nähtävästi aivan tuulesta temmattuja diagnooseja opettajien toimesta. Äiti siirsi pojat tavalliseen peruskouluun, jossa pojat kuitenkin alkoivat oppimaan hyvää vauhtia -eikä tietoakaan neurologisesta vammasta.

Samaisessa koulussa oli niin edelleen toinen vastaavanlainen tapaus: lukemaan oppimattoman lapsen äidille oli myös sanottu lapsen sairastavan neurologista vammaa. Tämä äiti oli vienyt lapsensa neurologisiin tutkimuksiin joissa oli osoittunut, ettei lapsella ollut niin minkäänlaista vammaa.
Mikäli nämä äidit eivät olisi olleet kriittisiä steinerpedagogien antamiin hengentieteellisiin diagnooseihin, olisivat heidän lapsensa ilmeisesti kantaneet loppukouluaikansa steinerkoulussa leimaa, jonka mukaan heillä on kyseinen vamma.

2) Ohjelmassa haastateltiin kahta nuora poikaa, joista toinen oli teekkari ja toinen Kokoomus-aktivisti. Kummatkin olivat antroposofi-perheistä ja toinen poika käynyt myös Steinerkoulun. "Pehmeästä pedagogiikasta" huolimatta kumpainenkin suuntautui nk. koviin arvoihin; toinen opiskeli steinerlaisten vastustamaa tekniikkaa ja toisen puoluekannaksi oli muodostunut porvarillinen maailmankatsomus. Steinerpedagogiikka ei siis näytä väitteistä huolimatta kasvattavan tähän yhteiskuntaan tippaakaan sen "pehmeämpiarvoisia" yksilöitä.
3) Ohjelmassa esiintyi myös Helsingin Rudolf Steiner -koulun opettaja Kari Kalliala, joka ei osannut selittää, mitä on eurytmia (sic!), eikä myöskään sitä, mitä varsinaista eroa steinerkoululla ja peruskoululla on.

Samaisen opettajan mukaan n. 30 oppilaasta 10 (lähinnä paremmin menestyvät) vaihtavat steinerkoulun tavalliseen lukioon. Tämäkin kertoo jotain oppilaiden koulutyytyväisyydestä... Steinerkouluthan mainostavat itseään sillä, että oppilaiden kouluviihtyvyys on tavallista parempi.

Ohjelmassa esiintyneet pojat taas olivat pikemminkin sitä mieltä, että KOTITAUSTALLA on ratkaiseva merkitys ihmisen tulevaisuudelle, ei niinkään pedagogiikalla.

4) Steinerkoulusta peruskouluun poikansa pistänyt äiti totesi aivan oikein, että steinerkoulujen kritiikinsietokyky on huono, ja epäkohtiin on mahdotonta puuttua. Hänen toisen poikansa luokassa oli 30 oppilasta (Steinerkoulut eivät siis vastoin yleistä luuloa suosi pieniä luokkakokoja), mutta opettaja ei saanut oppilaisiin minkäänlaista kuria vielä kolmannella luokallakaan. Äidin mukaan ongelmallista on se, että steinerkoulussa sama opettaja johtaa samaa luokkaa 8 vuotta, joten jos opettaja on suoranaisesti kyvytön ohjaamaan lapsia, ei asiaan voida vaikuttaa esim. opettajaa vaihtamalla.

Samainen äiti totesi myös, että steinerkoulujen toinen ongelma ovat opettajat, joille antroposofia on tärkeämpi kuin itse lapset. Ongelmana olivat hänen mukaansa myös vanhemmat, joille steinerkoulu ja sen taustaideologia tuntuu olevan tärkeämpi kuin lapsille itselleen.

5) Väitetään, ettei steinerkouluissa ole kilpailua. Tähän Steinerkoulun käynyt poika totesi, että se ei pidä paikkaansa: hänen mielestään kilpailua esiintyy kaikissa yhteisöissä (kuten monin tutkimuksin on todistettukin) ja sitä esiintyy myös steinerkoulussa, vaikka numeroarvostelua ei olekaan. Se esiintyy vain muussa muodossa.

Ohjelma oli kokonaisuudessaan hyvä ja vahvisti monet epäilyt siitä, että steinerpedagogiikalla ei ole mitään virkaa oppilaan arvomaailman, minäkuvan, eikä yksilöllisen kehityksen kanssa. Näitä arvoja steinerkoulut kyllä mainospuheissan korostavat, mutta menetelmät näköjään ontuvat. Steinerkouluissa ei kasva yhtään pehmeämmin, lempeämmin, eikä ihmisistä tule tippaakaan sen parempia kuin peruskoulustakaan.

Syy siihen on keskeisesti se, ettei itse lapsilla sinänsä ole mitään merkitystä, vaan tärkeintä opettajille sekä osalle vanhemmista on Steinerin aataminaikuisten ja vanhentuneiden oppien ja uskonnon toteuttaminen.
2328
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Olen steinerkoululaisen äiti, ja totean että ihmisten pitäisi vähän itsekin ajatella asioita eikä tuosta vain uskoa kaikkea mitä joissakin tv ohjelmissa sanotaan. Entäs sitten kunnallinen peruskoulu ? Miksei kukaan tee siitä ohjelmaa...
Miksei ko koulun opetusmenetelmistä/opettajista puhuta yhtään mitään vaikka jatkuvasti saamme lukea koulukiusaustapauksista ynnä muista epäkohdista joita siellä esiintyy. On selvää että MIKÄÄN koulu EI OLE TÄYDELLINEN, ei steinerkoulukaan, mutta on suorastaan epäoikeudenmukaista mollata vain yhtä koulumuotoa unohtaen täysin kaikki muut. Se osoittaa ihmisessä suppeaa näkemyskykyä, uskotaan mitä media sanoo taikka muutama oppilas. Miksi kuitenkin koulu on äärettömän suosittu ? Sitä kannattaa miettiä ennenkuin kirjoittelee tietämättömänä asiasta, olevinaan asiantuntijana.

Äänestä
  • Steiner koulun perustaja Rudoft Steiner oli okkultisti, joka kertoo jo paljon perustajan "tieteellisestä" maailmankatsomuksesta. Teidän reaktionne kritiikkiin steiner koulusta viitta siihen että uskotte koulun markkinoimaan antroposofiaan sokeasti ja kiellätte kaiken kritiikin mikä on tyypillistä huuhaaseen hurahtaneille. Steiner kouluissa opetettavat asiat ovat lähes samanlaisia kuin normaaleissa kouluissa, mutta sillä erotuksella että väliin on upotettu okkulsmia, antroposofiaa ja muuta huuhaata. Ei voi muuta kuin ihmetellä mitä hyötyä siitä on että lapset oppivat asioita, jotka eivät ole oikeasti totta. En väitä etteikö teillä olisi oikeus uskoa huuhaaseen, mutta pitääkö sitä opettaa lapsille.

    Tässä on linkkejä joissa kerrotaan kriittisesti steiner koulusta.

    http://skepdic.com/steiner.html

    http://personal.eunet.fi/pp/ske/skepsis/Steiner.html

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


WD kirjoitti:

Tämän iltaisessa Kirvesmiehet -ohjelmassa käsiteltiin steinerkouluja. Juttu varmisti sen, mitä kriittiset äänet ovat jo vuosikausia yrittäneet jankuttaa.
1) Ohjelmassa esiintyi äiti (toimittaja Sari Tikanoja), jonka kaksi poikaa olivat olleet Vantaan seudun steinerkoulussa. Ensimmäinen pettymys äidille oli ollut se, ettei niin paljon kuulutettua vanhempien ja koulun välistä yhteistyötä juuri ollutkaan. Parhaimmillaan talkoissa oli vain muutamia vanhempia.

2) Kyseisen äidin pojat eivät vielä kolmannella luokalla olleet oppineet lukemaan. Kun äiti oli keskustellut asiasta koululla, hänelle oli todettu, että pojalla on neurologinen vamma. Steinerkouluissa tehdään siis nähtävästi aivan tuulesta temmattuja diagnooseja opettajien toimesta. Äiti siirsi pojat tavalliseen peruskouluun, jossa pojat kuitenkin alkoivat oppimaan hyvää vauhtia -eikä tietoakaan neurologisesta vammasta.

Samaisessa koulussa oli niin edelleen toinen vastaavanlainen tapaus: lukemaan oppimattoman lapsen äidille oli myös sanottu lapsen sairastavan neurologista vammaa. Tämä äiti oli vienyt lapsensa neurologisiin tutkimuksiin joissa oli osoittunut, ettei lapsella ollut niin minkäänlaista vammaa.
Mikäli nämä äidit eivät olisi olleet kriittisiä steinerpedagogien antamiin hengentieteellisiin diagnooseihin, olisivat heidän lapsensa ilmeisesti kantaneet loppukouluaikansa steinerkoulussa leimaa, jonka mukaan heillä on kyseinen vamma.

2) Ohjelmassa haastateltiin kahta nuora poikaa, joista toinen oli teekkari ja toinen Kokoomus-aktivisti. Kummatkin olivat antroposofi-perheistä ja toinen poika käynyt myös Steinerkoulun. "Pehmeästä pedagogiikasta" huolimatta kumpainenkin suuntautui nk. koviin arvoihin; toinen opiskeli steinerlaisten vastustamaa tekniikkaa ja toisen puoluekannaksi oli muodostunut porvarillinen maailmankatsomus. Steinerpedagogiikka ei siis näytä väitteistä huolimatta kasvattavan tähän yhteiskuntaan tippaakaan sen "pehmeämpiarvoisia" yksilöitä.
3) Ohjelmassa esiintyi myös Helsingin Rudolf Steiner -koulun opettaja Kari Kalliala, joka ei osannut selittää, mitä on eurytmia (sic!), eikä myöskään sitä, mitä varsinaista eroa steinerkoululla ja peruskoululla on.

Samaisen opettajan mukaan n. 30 oppilaasta 10 (lähinnä paremmin menestyvät) vaihtavat steinerkoulun tavalliseen lukioon. Tämäkin kertoo jotain oppilaiden koulutyytyväisyydestä... Steinerkouluthan mainostavat itseään sillä, että oppilaiden kouluviihtyvyys on tavallista parempi.

Ohjelmassa esiintyneet pojat taas olivat pikemminkin sitä mieltä, että KOTITAUSTALLA on ratkaiseva merkitys ihmisen tulevaisuudelle, ei niinkään pedagogiikalla.

4) Steinerkoulusta peruskouluun poikansa pistänyt äiti totesi aivan oikein, että steinerkoulujen kritiikinsietokyky on huono, ja epäkohtiin on mahdotonta puuttua. Hänen toisen poikansa luokassa oli 30 oppilasta (Steinerkoulut eivät siis vastoin yleistä luuloa suosi pieniä luokkakokoja), mutta opettaja ei saanut oppilaisiin minkäänlaista kuria vielä kolmannella luokallakaan. Äidin mukaan ongelmallista on se, että steinerkoulussa sama opettaja johtaa samaa luokkaa 8 vuotta, joten jos opettaja on suoranaisesti kyvytön ohjaamaan lapsia, ei asiaan voida vaikuttaa esim. opettajaa vaihtamalla.

Samainen äiti totesi myös, että steinerkoulujen toinen ongelma ovat opettajat, joille antroposofia on tärkeämpi kuin itse lapset. Ongelmana olivat hänen mukaansa myös vanhemmat, joille steinerkoulu ja sen taustaideologia tuntuu olevan tärkeämpi kuin lapsille itselleen.

5) Väitetään, ettei steinerkouluissa ole kilpailua. Tähän Steinerkoulun käynyt poika totesi, että se ei pidä paikkaansa: hänen mielestään kilpailua esiintyy kaikissa yhteisöissä (kuten monin tutkimuksin on todistettukin) ja sitä esiintyy myös steinerkoulussa, vaikka numeroarvostelua ei olekaan. Se esiintyy vain muussa muodossa.

Ohjelma oli kokonaisuudessaan hyvä ja vahvisti monet epäilyt siitä, että steinerpedagogiikalla ei ole mitään virkaa oppilaan arvomaailman, minäkuvan, eikä yksilöllisen kehityksen kanssa. Näitä arvoja steinerkoulut kyllä mainospuheissan korostavat, mutta menetelmät näköjään ontuvat. Steinerkouluissa ei kasva yhtään pehmeämmin, lempeämmin, eikä ihmisistä tule tippaakaan sen parempia kuin peruskoulustakaan.

Syy siihen on keskeisesti se, ettei itse lapsilla sinänsä ole mitään merkitystä, vaan tärkeintä opettajille sekä osalle vanhemmista on Steinerin aataminaikuisten ja vanhentuneiden oppien ja uskonnon toteuttaminen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu