Mies ja nainen ovat erilaisia
aivoja ja ajattelua myöden,joten
eroa on myös arvomaailmassa ja periaatteissa.
On siis olemassa feminiiset ja maskuliiset
periaatteet, myös uskonnoissa, juuri näistä
syistä uskonnot sotivat.
Totuus ja rehellisyys on maskuliinista,
Huijaaminen ja viettely feminiinistä.
Valhe täytyy uskoa, siihen tarvitaan uskontoa.
Uskonnot ja elämänkatsomukset perustuvat johonkin,
useimmiten vallankäyttöön liittyviin tekijöihin.
Karkeasti voidaan erotella uskonnot,joiden mukaan
keho on pelkkä tomusta luotu kotelo,jota voi leikellä ja muokata hyötymistarkoituksessa, sekä Filosofiat ja Mytologiat, jotka antavat enemmän arvoa tasapainolle, sekä luonnollisille fyysisille ominaisuuksille.
Demonkratia on rakentunut kotelouskonnon perusteella.Alemman luokan puusepän pojasta, tuli arvostettu ja oikeudenmukainen opettaja, joten ihmiset alkoivat uskomaan, että jokaisesta voisi tulla hyvä johtaja.
Näin sai demonkratia ideologiana alkunsa.
MUTTA uskovaiset ihmiset eivät ymmärtäneet, että
puusepän poika ei ollut puusepän poika, vaan
Korkea-arvoisen ja hyväsukuisen miehen äpärä.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.