Verovähennysoikeudesta (jälleen kerran)

Ay-maksun verovähennysoikeus on kohdistettu valtion tuloveroon. Koska valtiolla on tuloverokertymää kohtaan tietty tavoitetaso, antamalla jollekulle ryhmälle veronalennus, jonkun toisen verotaakka vääjäämättä kasvaa. Eli SAK on lahjoittamassa rahoja, jotka on käytännössä kerätty ei-SAK:laisilta tulonsaajilta. Siis eläkeläisiltä, opiskelijoilta, kesätyöntekijöiltä ja (useimmilta) muilta pätkätyöläisiltä ja ei-liittoon kuuluvilta työntekijöiltä (30-40% työvoimasta).

Voi hyvinkin kysyä, loukkaako tämä verovähennysoikeus perustuslain järjestäytymättömyysoikeutta, jonka pitäsi olla yhtä voimakkaasti suojattu, kuin perustuslain järjestäytymisoikeus.

Toisaalta voidaan kysyä, mikä on se sosiaalinen peruste, miksi tämä tulonsiirto liittoihin kuulumattomilta liittoihin kuuluville tehdään. Käsittääkseni liittoihin (mm. SAK:n jäsenliittoihin) kuuluvat ovat keskimäärin paremmassa taloudellisessa asemassa, kuin liittoihin kuulumattomat pätkätyöläiset, eläkeläiset, ym. Mikä tämä soisaalinen syy verottajan mielestä siis on?
9723
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

olen mieltänyt demarit vasemmistoon, mutta aukeaa ne variksenpojankin silmät.....!

En ole "paatunut" minkään puolueen kannattaja, mutta vasurivihasta huolimatta, suomessa ei ole puoluetta, mikä olisi TYÖMIEHEN puolella.

Demarit pitää huolta pääoman tarpeista, jopa kepua paremmin..

AAMEN

Äänestä

Syytä en lähde kommentoimaan, mutta asettelu voisi olla monen muunkin vähennysoikeuden kohdalla kun asiaa noin katsotaan.

Ne jotka eivät käytä vähennysoikeutta:
- opintolainan korot
- asuntolainan korot
- työmatkakulut
- opintorahavähennys
ja kenties on muitakin vielä...

Nämä vaikuttavat yhtälailla tuohon tavoitetasoon, joten vähennysoikeutta käyttämättömät kokevat "vääryyttä".

Äänestä
  • jos et käännä takkia ja olet puoluekurin ulottamattomissa.....!

    Elikkä sinulla ei voi olla omaa mielipidettä. oli puolue mikätahansa....!

    En ole oikeistolainen enkä vasuri, mutta tähän maahan pitää saada OIKEITA työpaikkoja, eikä siivota työttömiä "koulutukseen" tms. muuhun paskatilastoon

    minä olen "puolueeton", mutta Yrittäjyyttä pitää tukea, ja myös AY-liikkeelle pitää antaa sen ansaitsema arvo.

    Äänestä

  • Mikä on se syy, että meillä on tällainen sosiaalinen tulonsiirto, joka vieläpä paranee tulojen suhteen progressivisesti (vero%:n mukaisesti). Siis sosiaalinen tulonsiirto pienipalkkaisilta (liittoon kuulumattmilta) suuripalkkaisille (liittoihin kuuluville). Onko tälle todellakin todellinen sosiaalinen tilaus?

    Huvittavinta tässä tulonsiirrossa on se, että tuo verovähennysoikeus on (rahtusen) kalliimpi jopa liiton jäsenille.

    Äänestä

  • SINUA kirjoitti:

    jos et käännä takkia ja olet puoluekurin ulottamattomissa.....!

    Elikkä sinulla ei voi olla omaa mielipidettä. oli puolue mikätahansa....!

    En ole oikeistolainen enkä vasuri, mutta tähän maahan pitää saada OIKEITA työpaikkoja, eikä siivota työttömiä "koulutukseen" tms. muuhun paskatilastoon

    minä olen "puolueeton", mutta Yrittäjyyttä pitää tukea, ja myös AY-liikkeelle pitää antaa sen ansaitsema arvo.

    Kyllä ay-liikkeellä on omat etunsa, mutta näihin epäkohtiin, joista räikein on tuo verovähennysoikeus, on puututtava.

    Toinen, mitä olen pitkään hämmästellyt, on SAK:n lehdistötuki (Uutispäivä Demari: 400 000 e/v Kansan Uutiset: 200 000 e/v ja vasemmistolaiselle lehdistölle taitaa 1 milj. euroa vuodessa mennä rikki). Se on teidän jäsenmaksuistanne maksettu. Räikeintä on juuri UD:n ja KU:n pitäminen listoilla, ne kun ovat vasemmistopuolueiden pää-äänenkannattajia. Miksi Suomenmaan tai Nykypäivän tilaaja saisi samanlaista etua? Vai onko SAK todella, kuten sen johto väittää, puolueisiin sitoutumaton työntekijäjärjestö? Helpointa ja myös rehdeintä olisi rajata puolueiden pää-äänenkannattajat pois ko. listalta.

    Jäsenkampanjakusetuksesta ei tarvitse enää puhua, sillä SAK:kin on lupunut 80-luvun "Työttömyyskorvaus on 2/3 palkasta"-valhe (se on sitä vain maksimissaan, aivan pienempipalkkaisilla). Laki ansiosidonnaisesta oli ko. kampanjan aikaan käytännössä ihan sama, kuin tällä hetkellä.

    Äänestä

  • Tutkain kirjoitti:

    vielä puoluetuet, vaivaiset 36 milj. euroa vuodelle 2005, tulonsiirto kaikilta meiltä, kuuluu liittoon tai ei. Vaikka en kannata kokoomuslaisia niin SILTI maksan heidän puoluetukiaan.

    Äänestä

  • Laama kirjoitti:

    Sitäpaitsi yritykset ovat selkeästi suurempia verorahojen maksajia, kuin työntekijä. Voidaan mennä siis samantien vaikkapa yritysten maksamaan kirkollisveroon. Valtio saa verotuloina vain n. 30% työn verottamisella. Loput verotuotot kerätään käytännössä yrityksiltä.

    Äänestä

etsimässä vastausta kysymykseesi... ????

Äänestä

Toinen on Ay-maksut ja niiden verovähennysoikeus ja toinen on .......NMHHH
niin saavutetut edut,nehän ne oli.
Meinasi mantra unohtua,Sorry !

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Tutkain kirjoitti:

Ay-maksun verovähennysoikeus on kohdistettu valtion tuloveroon. Koska valtiolla on tuloverokertymää kohtaan tietty tavoitetaso, antamalla jollekulle ryhmälle veronalennus, jonkun toisen verotaakka vääjäämättä kasvaa. Eli SAK on lahjoittamassa rahoja, jotka on käytännössä kerätty ei-SAK:laisilta tulonsaajilta. Siis eläkeläisiltä, opiskelijoilta, kesätyöntekijöiltä ja (useimmilta) muilta pätkätyöläisiltä ja ei-liittoon kuuluvilta työntekijöiltä (30-40% työvoimasta).

Voi hyvinkin kysyä, loukkaako tämä verovähennysoikeus perustuslain järjestäytymättömyysoikeutta, jonka pitäsi olla yhtä voimakkaasti suojattu, kuin perustuslain järjestäytymisoikeus.

Toisaalta voidaan kysyä, mikä on se sosiaalinen peruste, miksi tämä tulonsiirto liittoihin kuulumattomilta liittoihin kuuluville tehdään. Käsittääkseni liittoihin (mm. SAK:n jäsenliittoihin) kuuluvat ovat keskimäärin paremmassa taloudellisessa asemassa, kuin liittoihin kuulumattomat pätkätyöläiset, eläkeläiset, ym. Mikä tämä soisaalinen syy verottajan mielestä siis on?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu