absinttia!

Tervehdys!
Minulla on kotona muutamie kemistinvälineitä...
mm. sähköinen lämpöhaude, litran tislauskolvi ja siihen kierrejäähdytin.
Huomasin kesämökilläni aika komean Mali-eli Koiruoho (Absinthium)kasvuston. Haluaisin tislata itselleni hieman absinttia, (niitä kasveja olen kuivannut uunissa n. 100g omaan käyttöön)
koska se on maukasta varsinkin hunajavedellä maustettuna.
Ohjeita tähän?
111998
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat
  • Se suomessa myytävä ei kai ole mitenkään kytköksissä koiruohoon, ts. esanssijuttuja. Eli jos haluaa the real thing - eikun tislaamaan! Mutta oooooo varovainen sen litkun kera!

    Äänestä

  • Lukaiskaapa joskus Sven Hasselin kirjoja. He juovat joskus Absinttiä milloin missäkin porttolassa. Siinä olevaa "hulluruohoa" ei nykyabsintissa ole. Tai siis on, mutta noin prosentti alkuperäisestä. Muistaakseni Tanskaa ja jotain muuta maata lukuun ottamatta Absintti kiellettiin koko Euroopassa viime vuosisadan alkupuolella.

    PS. Absintti (siis Alkosta saatava) on parasta (minun mielestäni) seuraavanlaisella reseptillä: 1 dl kuumaa vettä, 1 sokeripala, sekoita ja lisää 4 cl absinttia. Nauti niin kuumana kuin pystyt.

    Äänestä

  • lueskelija kirjoitti:

    Lukaiskaapa joskus Sven Hasselin kirjoja. He juovat joskus Absinttiä milloin missäkin porttolassa. Siinä olevaa "hulluruohoa" ei nykyabsintissa ole. Tai siis on, mutta noin prosentti alkuperäisestä. Muistaakseni Tanskaa ja jotain muuta maata lukuun ottamatta Absintti kiellettiin koko Euroopassa viime vuosisadan alkupuolella.

    PS. Absintti (siis Alkosta saatava) on parasta (minun mielestäni) seuraavanlaisella reseptillä: 1 dl kuumaa vettä, 1 sokeripala, sekoita ja lisää 4 cl absinttia. Nauti niin kuumana kuin pystyt.

    vanhaa roskaa.

    Äänestä

  • Oikea syy taisi kuitenkin olla se kuparipohjainen vihreä väriaine, jota absinttiin lisättiin.

    Äänestä

tislauslaitteistoon kuuluu

keittokolvi
claisen väliosa
tislausväliosa
kierrejäähdytin
vesisuihkupumppu
vastaanottokolvi
klemmareita
lämpömittari
sekä mahd. hioskorkkeja ja laajennus/supistuskappaleita
lämpöpesä

absinttia voit tislata koiruohosta ensin hauduttamalla sitä vedessä, uuttamalla etanolissa ja sitten tislaamalla seoksen.
etanoli kiehuu, riippuen seoksesta n. 50-90 celsius asteessa

Äänestä

Absinttiin tarvitset:
-1/5 l maustamatonta vodkaa.
-2 tl kuivattua koiruohoa
-0,5 tl fenkolinsiemeniä
-2 tl aniksensiemeniä
-4 kaardemumman kotaa
-Ripaus meiramia ja korianteria
-2,5 dl siirappia.

Liota koiruooa vodkassa 2 päivää tiukasti suljetussa purkissa. Murskaa ja lisää mausteet tämän jälkeen (ei siirappia vielä). Jätä lämpimään paikkaan viikoksi ja suodata mausteet pois. Lisää siiirappi.

Eikä tarvita edes kemistin settiä. Paitsi tietenkin, jos haluaa seurata 1800 luvun ohjetta, jolloin mukaan mukaan laitetaan hivenen laudanumia. Laudanumin hankkiminen ilman kemistin settiä on hankalaa.

Äänestä

mistä sä olet hankkinut laboratoriovälineistösi haaveilen itsekkin tislaus laitteistosta ja esim lämpöhauteesta alipaine eksikaattorista yms.?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


org. kemia! kirjoitti:

Tervehdys!
Minulla on kotona muutamie kemistinvälineitä...
mm. sähköinen lämpöhaude, litran tislauskolvi ja siihen kierrejäähdytin.
Huomasin kesämökilläni aika komean Mali-eli Koiruoho (Absinthium)kasvuston. Haluaisin tislata itselleni hieman absinttia, (niitä kasveja olen kuivannut uunissa n. 100g omaan käyttöön)
koska se on maukasta varsinkin hunajavedellä maustettuna.
Ohjeita tähän?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu