olen tapaillut nyt parisen viikoa miestä, jolla on ero vielä kesken. Harkinta-aika on vielä menossa, mutta asuu jo erillään "vaimostaan". Mies vastaa hyvin haaveita unelma miehestä, pystymme juttelmaan kaikesta ja suhteemme tuntuu siltä oikealta... Pelkään kuitenkin ettei Hän ole vielä valmis uuteen suhteeseen, vaikka niin väittääkin. Haluaisin kuulla muiden kokemuksia vastaavista tilanteista, onko kenelläkään mitään positiivista juttua vastaavasta tilanteesta..?
Onko eron jälkeinen suhde kellään onnistunut?
_satu_
226428
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 22
Vanhimmat
olet ns. laastarisuhde, mitä vanhempi mies sitä helpommin heivaa sinut.....haluaa elää ja nähdä-.
Ei tule onnistumaan. Mulla kans oli suhde oman avioeron jälkeen ja jälkeenpäin viisastuneena voin todeta että se oli vain oman itsetunnon pönkitystä ja laastaria haavoihin. Sen oikean aika oli vasta 4 vuotta eron jälkeen.
Laastarisuhteeni ei ehkä ollutkaan laastarisuhde. Suhde mieheeni oli kuollut varmaan jo 5-6 vuotta ennen eroa. Elimme yhdessä tavan vuoksi, lasten takia, mitä niitä syitä nyt olikaan. Asiaa ei edes ajatellut. Mitään yhteistä meillä ei ollut kuin arkirutiinit. Emme koskeneet toisiimme varmaan mainitsemaani 5-6 vuoteen. Ei ollut tarvetta, eikä halua, eikä asiasta edes puhuttu. Jos joskus riideltiin, niin mies saattoi tosikiukkuisena ottaa puheeksi että haluaa eron. Mielestäni se oli kiukuttelua.
Aloin jossain vaiheessa itse miettiä eroa, koska avioliittomme oli mielestäni ohi. Siis ne syyt jotka avioliittoon johtivat. Minulla oli kotona paha olla. Mies vaati jatkuvasti minulta enemmän ja enemmän. En tiedä mitä. Mietin minne muuttaisin, vai muuttaisiko mies. Kumman luo lapset jäisivät jne. Siis ihan vakavissani olin valmis elämään yksin, ilman miestäni. Mietin sitten miten asian lapsille kertoisi, ja aina siihen päättyi eropohdintani. En koskaan miettinyt asiaa loppuun.
Sitten kohtasin elämäni miehen. Se oli salama kirkkaalta taivaalta kun hänet näin, ja hän minut. Mies oli kohtelias, mutta yritti vältellä koska oletti minun olevan naimisissa. Sormusta en enää käyttänyt edes. Vetovoima toisiimme oli kuitenkin suurempi ja maltillisen varovasti suhteemme eteni tuttavuudesta ystävyydeksi ja lopulta intohimo pääsi valloilleen. Puolen vuoden kuluttua kerroin miehelleni että haluan eron. Siitä alkoi monenmuotoiset "keskustelut", mutta pohjimmiltaan mieheni ymmärsi avioliittomme päättyneen. Mies ei ehkä kuitenkaan uskaltanut erota tai jotain.
Saimme asian jollain tavalla sovittua, että alamme järjestämään asioita eroa varten. Mietimme miten kerromme lapsille jne. Mutta kun mainitsin olevani rakastunut toiseen mieheen.... siitä alkoikin helvetti. Mies ei enää halunnutkaan eroa ja alkoi syyllistää minua lapsillemme. Mies oli täysin unohtanut mitä itse oli uhkaillut jo useampana vuotena, ja mitä mieltä oli kun asiasta ensimmäisen kerran keskusteltiin: hänen mielestään "mitään syytä yhteiselämän jatkamiseksi ei ollut, muuta kuin lapset, jotka varmasti selviävät erosta". Niinpä niin. Mies alkoi kiristää lapsilla ja yhteisellä omaisuudellamme, hän myös hankaloitti tapaamisiani toiseen mieheen. Vaikka olin avoimesti sanonut, että aion tavata häntä jatkossakin miten se vain perheen hoitamisen lisäksi onnistuu. Että minullakin on oikeus "rentoutumiseen". Lopetin erään rakkaan harrastuksen, joka vei 2-3 iltaa viikossa 1 pv viikonloppuna ja tapasin sen sijaan toista miestä. Tämä ei miehelleni käynyt. Harrastukset eivät koskaan haitanneet häntä, eikä lapsia.
Lapsetkin saivat tietää äitinsä toisesta miehestä, eivät tietenkään pitäneet tilanteesta, ja vielä vähemmän koska mieheni alkoi käyttäytyä kertakaikkiaan sivistymättömästi ollessamme samaan aikaan kotona. Lapset lähtivät usein pois, ja kuopuksen koulunkäynti kärsi. Hänellä ei ollut kotona rauhaa tehdä läksyjä kun mieheni aloitti huutamisen, jota jopa minä välttelin. Lähdinkin usein pois toisen miehen luo, missä minulla oli hyvä. Vaikka kotona olisi ollut rauhallistakin, kaipasin tuota toista miestä. Kotona, töissä, työmatkoilla, lasten harrastuksissa... ikävä oli sanoinkuvaamaton jopa hänen kainalossaan.
Ja kuten tavallista: suhteemme rikkojaksi ristiinnaulittiin tuo toinen mies. Sitä hän ei ollut, vaan valitettavasti tuli elämääni hieman liian aikaisin, ennen kuin olin saanut aikaiseksi erota, jonka olisin siis tehnyt joka tapauksessa. Mutta kun aina pitää olla JOKU jota syytetään. Kukaan ei uskonut että olisin eronnut kuitenkin.
Tämän pidemmittä puheitta ero saatiin aikaan, enkä mainitse millainen kusipää ex-miehestäni tuli. Toisesta miehestä tuli sittemmin aviomieheni ja olemme edelleen 5 vuoden jälkeen onnellisia. Lapset sopeutuivat tilanteeseen vähitellen ja ymmärsivät etteivät voi isänsä tavoin kiristää minua elämään heidän isänsä kanssa. Eivät liioin voi erottaa minua nykyisestä miehestäni. Kyllä he ovat tajunneet että tämä on rakkautta, ja aivan toisenlaista toisen ihmisen kunnioittamista ja arvostamista, kuin mitä ex-mieheni kanssa oli.
Niin, että kaikenlaisia elämäntarinoita on. En kuitenkaan oman kokemukseni perusteella väittäisi että jokainen onnistuu. Enkä myöskään että ei onnistu. Jokaisella kun on oma yksilöllinen elämä, joka vain pitää yrittää elää parhain päin.
Miksei onnistuisi?
Ei kaikilla ero ole yhtä kivulias, toisilla se on vuosien pohdinnan tulos ja odotettu olotila.
Miksi ihmeessä juuri avioero olisi sitten eri juttu kun jos ei olla oltu naimisissa? Suhteet yleensäkin aloitetaan suht nopeasti edellisen päättymisen jälkeen jos kyseessä on ihminen joka ei pidä ns.irtosuhteista.
On täysin ihmisestä itsestään kiinni miten valmis on uuteen suhteeseen. Yhtä suuri mahdollisuus on onnistua kun epäonnistua.
miten on uskollisuuden kanssa jatkossa,sanotaan joka kerran pettää,pettää uudelleen.Minusta itseäänkin voi pettää jos ei käy läpi edellistä suhdetta ennen uuden mukaan tuloa.
Uutta emäntää etsiessäni. Olin täysin valmis uuteen suhteeseen, mutta naiset epäröivät eroprosessini takia. Siispä lähdin valehtelulinjalle.
Nykyiselle vaimolleni kerroin tuon jutun jo melko varhaisessa vaiheessa, mutta se ei vaikuttanut suhteeseemme.
.. kannattaa pitää mielessä, että eroavalla henkilöllä on kaikin puolin tunteet järjestelytilassa. Hän ei ehkä itsekään erota mikä on rakkautta tai ihastumista ja mikä taas hyväksytyksitulemisen tunteen hakemista tai lohtua. Jos tällaisen henkilön kanssa aloitta ns. vakavan suhteen ja se sitten päättyykin jostain syystä, niin tuon henkilön syyllistämiseen ei kannata ryhtyä. Ei kyllä itsensäkään tyyliin "olinpas tyhmä enkä tajunnut pysyä erossa".
Joskus ihminen (nainen tai mies) tarvitsee erotessaan tukihenkilöä ja olkapäätä, jonka kanssa voi jakaa erilaisia tunteita, ja joka tavallaan pitelee pystyssä ja auttaa kestämään eron paremmin. Tällaiseen tukihenkilöön harvemmin rakastuu, sen sijaan varsinainen rakkaus saattaa kolahtaa esim. pari kolme vuotta eron jälkeen, tai myöhemminkin. Silloin tukihenkilö jää syrjään. Tilanne voi olla hankala kaikille osapuolille, etenkin sille joka ensin eroaa ja sitten ihastuu, mutta myöhemmin rakastuu johonkin toiseen.
Toisaalta taas rakkaus ei katso aikaa eikä paikkaa. Jos hänen tunteensa (siis nuo rakkautta ja sitoutumista kuvaavat tunteet) sitä henkilöä kohtaan ovat aikaa sitten kuolleet, josta nyt siis eroaa, niin ei ole mitenkään mahdotonta että hänen ihastumisensa sinuun olisi vakvampaa laatua. Eroprosessi on hieman toisenlainen silloin kun tunteita ei enää ole. Silloin erotaan lähinnä tottumuksista, mutta taustalla kuitenkin myös niistä tunteista, jotka aikoinaan yhteen veivät. Kaikenlisäksi asia on vielä tätäkin monimutkaisempi, mutta kun mietit kuinka paljon uskallat panostaa suhteeseen tällaisen henkilön kanssa, niin kannattaa pitää realiteetit mielessä vaikka parasta toivoisi.
Sitten se pointti mikä ei liity miehen eroon: jos sinulla on ennakkoon jonkinlainen mielikuva unelmamiehestä niin saatat pettyä. Tuo ihminen on kuitenkin oma persoonsansa, ja miten käy sinun tunteidesi kun hän ei sitten olekaan täydellinen match. Tai ehkä mielikuvasi unelmamiehestä lentää romukoppaan, kun tuo mies omana persoonanaan saa sinut valloitettua ja pääsi sekoitettua ;) Jos liikaa järkeilet suhteen oikeaksi tuntumiselta, niin - hmm. En kommentoi. Rakkaus on asia jonka vain tuntee eikä järjellä ole enää mitään tekemistä sen kanssa.
Summa summarum: mikään ei estä teitä kokeilemasta ja katsoa kuinka käy. Kaikki on siis mahdollista.
Älä kuuntele tilastonikkareita, jokainen suhde on erilainen vaikka miten olisi samat lähtökohdat, (avioerot yms)
Itse menin mukaan todella keskeneräiseen avioeroprosessiin-siis sanotaanko siihen virallisluonteiseen avioeroprosessiin. Nykyinen mieheni oli miettinyt ottavansa avioeron jo kauan kauan ennenkuin tapasi minut.
Eikä se, että "kerran pettänyt, pettää aina", pidä paikkaansa. Ihminen pystyy kehittymään ja ottamaan virheistä opikseen.
Ja pettäminen...hmmmm...se on merkillistä että jos avioliitto on tunnekuollut jo vuosia, niin mitä siinä silloin itseasiassa pettää. Jos seksiä ei ole ollut ja puheita ei juuri ole pidetty-niin pettääkö siinä sitten sitä yhteistä pankkitiliä? Ketään ei voi mielestäni loukata, jos ei tunteita ole-ei puolin eikä toisin.
Tosin joillain "petetyillä" aviovaimoilla tunteet heräävät sitten siinä vaiheessa kun saavat tietää miehensä avioero-aikeet.
Eli vastaus kysymykseesi:meillä on onnistunut. Olemme olleet 4 vuotta yhdessä ja 1 vuoden avioliitossa.
Kyllä me saimme niin tuttavilta/ex-aviopuolisolta/sukulaisilta/ystäviltä kuulla, että tämä ei tule kestämään kuin kork.2 vuotta (hmmm.olivat Dr.Phil ohjelmansa katsoneet).
No, ainakin vuoden verran ollaan toisiamme jo katseltu, vaikka itse olin eronnut 3 kk ennen kuin tapasin mieheni ja mieheni päätyi alkuvaiheissa vielä muutamaksi viikoksi yhteen exänsä kanssa, kun exä uhkaili itsemurhalla. Mistä sitä tietää yleensäkään miten kauan ihmissuhteet kestävät?
Noin yleisesti ottaen sanoisin, että enemmän mahdollisuuksia sellaisilla ihmisillä on, jotka tiedostavat millaisessa tilanteessa lähtevät ihmissuhteeseen ja keskustelevat keskenään rehellisesti omista tilanteistaan. Sitten pitää vaan päättää, haluaako hypätä siihen harkinnassa olevaan kelkkaan ja ottaa mahdollisesti turpiinsa myöhemmin justiinsa sen tietyn ihmissuhdeviritelmän takia, vai ottaako mieluummin turpiinsa jostain vielä tuntemattomasta ihmissuhdemahdollisuudesta. Kaikissa ihmissuhteissa tulee kuitenkin paha mieli joskus jostain syystä.
kokenut nimim. Henna kanssa hyvin samanlaisen tilanteen vain ollen se nainen joka "jätettiin". Kysymys Hennalle, mietitkö koskaan miltä tästä nykyisen miehesi entinsestä puolisosta tuntui, kun hän yhtäkkiä sai kuulla, että mies haluaa lähteä? Ja että myöhemmin takaa paljastui "toinen nainen"? Etkö missään vaiheessa kyseenalaistanut suhdettasi varattuuun mieheen?
Minäkin olen asunut nyt 1,5kk erossa miehestäni ja sain juuri kuulla että hän tapailee naista joka on hiertänyt välejämme viimeisen 5 vuotta...
Tiedän miten ihana mieheni osaa olla,kohtelias ja muuta....mutta siinä vaiheess kun toisen on tuntenut yli 10 vuotta ja elänyt ja asunut,synnyttänyt lapset ja hoitanut kodin...ei parin viikon tuttavuus ole kuin sääli pillun hakua...ei kukaan voi aloittaa suhdetta noin vaan...avioeron jälkeen tai sitten kyseessä on erittäin kylmä ihminen
Nyt kihloissa ja yhdessäoloa yli vuoden päivät. Miksipäs ei onnistuisi? En kai aio maatua loppuelämäkseni asuntooni??
Ihmiset eroavat niin avioliitosta, avoliitosta kuin muistakin seurustelusuhteista. Seurustelusuhteista ja avoliitosta erottaessa kukaan ei kyseenalaista seuraavan suhteen onnistumista. Avioliitosta erottaessa näin kuitenkin tehdään. Miksi? Ei avioero ole sen kummempi ero kuin muukaan ero. Suhteen vakavuusasteeseenkaan ei voi vedota. Ei kai kukaan täysijärkinen edes seurustele muuten kuin vakavissaan.
Kun ihminen eroaa pidemmästäkin seurustelusuhteesta, hänelle sanotaan "Uutta matoa koukkuun vaan!". Kun ihminen eroaa avioliitosta. Häntä kehotetaan elämään yksin jonkin aikaa. Minä en ymmärrä tuota logiikkaa lainkaan.
Itse aloitin uuden suhteen "vain" muutama kuukausi eron jälkeen. En nähnyt mitään syytä odotella ja olla väkisin yksin. Olin ihan tarpeeksi yksin avioliitossani ja eron jälkeen. Nyt ollaan oltu yhdessä jo yli vuoden ja paremmin menee päivä päivältä. Olisiko tämä suhde pitänyt jättää väliin? Ei helvetissä! Avioeroni tai entinen elämäni ei liity tähän suhteeseen millään tavalla. Miksi siis sen vuoksi jättää hyvä suhde väliin?
Yleensä naimisiin on menty sillä periaatteella, että ollaan yhdessä loppuelämä (ainakin minä menin).
Seurustelu on vielä seurustelua, toiseen tutustumista ja tavallaan siihen kuuluu se epävarmuus, että onko tuo toinen se, jonka kanssa haluan perheen perustaa.
Naimisissa on kenties jo oltu kauan seurusteluaika siihen päälle. Useimmiten on lapsiakin kuvioissa mukana.
Jos eroaa pitkästä suhteesta (olipa muoto mikä tahansa) on hyvä tehdä mielessään asiat selväksi, miettiä syitä mitkä johti eroon ja mitä olisi voinut tehdä toisin. Ilman että siihen sotketaan uusia ihmisiä. Aika moni on sekaisin (avio)erosta vielä pitkään.
Käsittelemättömät asiat yleensä tuppaa siirtymään seuraavaankin suhteeseen ja siitäpä se soppa syntyy....
no, ihmisten suhtautumisissa eri suhdemuotoihin taitaa olla eroja: joillekin avioliitto ei ole yhtään sen vakavammin otettava kuin seurustelu ja joillekin seurustelu on lähes yhtä vakavaa kuin avioliitto.
Nämä olivat vain minun käsityksiäni asioista. Olen joutunut pojtimaan näitä paljon viime vuoden aikana.
Mitähän mahtavat olla nämä paljon puhutut käsittelemättömät asiat? Kyllä ne eron syyt ovat usein täysin selvät alusta pitäen. Jälkikäteen jossittelemalla ja setvimällä ei pääse puusta pitkään.
Minä tiesin eron tullessa täsmälleen, mistä kiikasti. Olisinpa tehnyt mitä tahansa, se olisi vain siirtänyt lopputulosta. Tiesin sen heti. Tajusin heti, että olin jo 2 kertaa aiemmin siirtänyt lopputulosta hukaten elämästäni 7 vuotta.
Märehtimällä sitä, mitä olisin voinut tehdä toisin, olisin hukannut lisää aikaa. Tiesin, etten olisi voinut tehdä muuta kuin pitkittää suhdetta, mutten muuttaa lopputulosta.
avioerosta tehdään suurempi numero,koska yleensä avioliitto on kestänyt kauemmin kuin seurustelu tai avoliitto.eli näin ollen ero nähdään vaikeammaksi.mutta entä jos onkin niin ettei avioliitto olekaan kestänyt vaikka vuotta kauempaa.eikö silloin kahdeksan vuoden avoliitto lapsineen ole vaikeampi purkaa?ei avioerosta voi sanoa että se olisi aina vaikein ero.se riippuu aina tilanteesta.ja ihmisistä.
vaikka minähän en voi asiasta mitään tietää.....?
Pari on voinut seurustella vuosia, esim. 6, ja olla niistä avoliitossa esim. 4 vuotta. Heidän erotessa kukaan ei sano mitään, jos ko. henkilöt alkavat piankin seurustella uudeleen.
Annahan olla, jos ko. pari olisi ehtinyt mennä naimisiin ennen eroa. Eron jälkeen he saisivat ryöpyn neuvoja, joiden mukaan pitäisi olla vuoden verran yksin, käsitellä asioita jne.
Avoliitto on voinut olla yhtä vakava kuin avioliittokin. Silti eroa avioliitosta pidetään paljon pahempana iskuna kuin eroa avoliitosta oli lapsia tai ei.
kyllä ne eron syyt voivat aika usein olla aika epäselvät. Siis ne todelliset syyt. Tai jos eron syyt on selvät, niin ehkä olisi hyvä pohtia miksi ylipäätänsä päätään päätyi naimisiin kys. ihmisen kanssa. tai mitä olisi voinut tehdä, että asiat eivät olisi mutkistuneet tai että eron olisi voinut välttää. Itse kun olen sen verran vanhanaikainen, että olen sitä mieltä, että kaikkensa tulee yrittää että avioliitto säilyy. Ja vasta sitten erota.
Lisäksi eiköhän jokainen joudu aikamoiseen tunnemylläkkään erotessa.Olipa eron syy mikä tahansa, olipa ns. jättäjä tai jätetty. Aika moni alkaa etsiä (tiedostamattaan) ns.laastarisuhteita.
Tuntuu oudolta ajattelu, että pitkän suhteen voi lopettaa ja kääntää saman tien uuden puhtaan sivun, ikäänkuin mennyttä ei olisi.
siis joskus on tilanteita, että ero on ehdottomasti paras ratkaisu. Mutta kai se silti sattuu niin pirusti?
Onko asunut erillään pitkään? Onko ollut muita tässä välissä vai onko oikeasti asunut yksin? Onko miehellä lapsia ja mikä on vaimon tilanne?
Vaikea sitä on ulkopuolisen sanoa. Meillä mies halusi erota ja pari viikkoa kotoa poismuuttamisen jälkeen tapasi toisen naisen. Pari kuukautta heidän suhdettaan kesti mutta kun minä aloin elää omaa elämääni halusi mies palata takaisin.
Tarinoita on niin monta erilaista kuin on erojakin.
Etene rauhassa sinulla on koko elämä aikaa.l
Seurusteleminen juuri eronneen henkilön kanssa voi olla rankkaa, sanon sen omasta kokemuksestani. Olin kai alkuun "laastarisuhde" miesystävälleni, jolle oli avioero tulossa. Kuuntelin päivästä toiseen hänen vuodatustaan asiasta, ja välillä päätin, että tämä riittää mulle, ja lopetan koko suhteen. En kuitenkaan lopettanut. Olemme olleet yhdessä kaksi vuotta, ja nyt tilanne on paljon parempi. Erosta yli pääseminen on varmasti yksilöllinen juttu. Jos voisin nyt hypätä ajassa taakse päin, en olisi aloittanut seurustelua ennekä ero on selvä. Mielessä pyörivät alussa kysymykset, käyttääkö toinen minua hyväkseen jne. Asioista tulisi voida puhua reilusti toisen kanssa. Ja olisi hyvä pitää suhde, jos mahdollista, ainakin aluksi ystävä-pohjalla.