Kellään ylimääräistä aikaa myydä?

Aikaa olisin siis vaille. Pari tuntia lisää vuorokauteeni riittäisi vallan mainiosti, ehkä...

Kaikki on hyvin, mutta aina tuntuu olevan kiire, ei siis varsinainen kiire vaan ei ole aikaa itselleni, itseni toteuttamiseen. Resurssit ovat kaikin puolin kohdallaan, ikääkin jo 29 vuotta. Muistan psykologian tunnilta sen Maslowin tekemän hienon kaavion, tarvehierarkia, se on hieno juttu. Olen tarvehierarkiassani jo edennyt siihen vaiheeseen, että perusjutut ovat kunnossa, ruokaa, lämpöä, parisuhde, ura jne. seuraavalle tasolle kiipeämiseen ei vain tunnu enää riittävän aikaa. Ihmisellä on tarve toteuttaa itseään, tarve luoda jotain, sille portaalle jokainen meistä etenee toivottavasti kun on alemmat tarpeet tyydytetty. Turhauttavaa kun ideoita olisi niin maan pirusti ja halua, tahtoa, kykyä tehdä jotain luovaa. Harrastan valokuvausta, askartelua, sisustamista, maalaamista, piirtämistä... Valehtelen, en ole siis harrastanut enää moneen vuoteen, ei ole ollut aikaa, polte olisi kova ja tarve tehdä jotain luovaa käsillään.

Mistä siis luopuisin, jotta elämääni tulisi aikaa toteuttaa itseäni tarpeeksi, pääsisi tästä turhauttavasta tunteesta, että jyllään paikoillani.

TYÖ. Pahin vapaa-ajan rajoittaja. Ei voi luopua. Kun urasta luopuisi jäisi aikaa vaikka mihin, mutta sitten kärsisi kaikki muu. Olisi aikaa, muttei resursseja eli rahaa toteuttaa itseään. Ura on sinänsä tyydyttävä ja siinä voi toteuttaa tiettyyn rajaan saakka itseään, mutta ei se ole sellaista itseäni varten tehtyä luovuutta mitä nyt haen, vaan työnantajan tarkoituksiin tehtyä itsensä antamista. En haluaisi myöskään mistään luovasta toiminnasta tai käsitöitä tai vastaavasta itselleni ammattia, sillä taiteet ovat minulle terapiaa, jos niitä tekisi työkseen niin se olisi se stressinaihe ja vastapainoksi pitäisi keksiä sitten jotain muuta, tilanne olisi sama, aika ei riittäisi siihen muuhun...

OPISKELUT. Tällä hetkellä en opiskele, toivun viime vuoden stressistä. Itsensä sivistäminen on korkeimman tason itsensä kehittämistä, joten en tule koskaan toivottavasti luopumaan opiskeluista. Ensi syksynä jälleen valitsen uuden apron, jota alan rustaamaan. Siihen mennessä aika on kullannut viime vuoden muistot, vuoden jolloin ei todellakaan ollut aikaa...

HARRASTUKSET. Liikunta vie päivästä työvuorosta riippumatta vähintään kaksi tuntia. Aikaa ei ole lähteä esimerkiksi punttisalille, vaikka mieli tekisi, täytyisi harrastaa monipuolisesti liikuntaa, mikään säännöllinen ei onnistu vuorotyön takia. Liikunta on ollut yksi, joka on saanut väistyä ja antaa tilaa muille kiireille, mutta ratkaiseva tekijä onneksi on koira. Liikunnan avulla jaksaa muutenkin painaa menemään, kuka nyt kerkeisi sairastamaan, terveyteensä pitää panostaa. Koiraharrastukset ovat aivan ehdottomat, koiran mielenterveyden kannalta, noista muutamasta, neljästä tunnista viikosta ei voi luopua mitenkään, tai pitäisin itseäni itsekeskeisenä eläinrääkkääjä paskiaisena. Eriasia kuitenkin on kilpailut, jotka pahimmillaan syövät koko päivän, mutta jostain sairaasta syystä mieli nauttii myös kilpailemisesta, on kiva olla hyvä jossain ja saada siitä konkreettista tulosta, joten kilpailuissakin on käytävä. Siihenpä ne harrastukset sitten jäävätkin, eipä ole aikaa, vaikka halua olisi vaikka mihin. Muuten koirasta en luopuisi mistään hinnasta, vaikka vapauttaisikin oleellisen paljon aikaa muuhun käyttöön, sillä se elukka tuntuu välillä olevan ainut joka pitää mielenterveyteni kasassa, se tuo eloa meidän tylsään arkeemme, joka ilman sitä muodostuisi vain kahdesta tylsästä työssäkäyvästä aikuisesta ihmisestä.

PARISUHDE. Meillä ei ole sellaista virallista kahdenkeskeistä aikaa juurikaan, olemme kotonamme kaksin ainakin öisin ja yleensä ruokaaikoina, jos jompikumpi on ruokaa kerennyt laittaa. Keskustelua ja muuta käydään hommien ohessa, nukkumaan meno on se tärkein keskusteluhetki. Parisuhteella on niin paljon monia muita arvoja, että ajansaannin kannalta sitä ei kannata lopettaa, vaikka voisin mahdollisesti yksin ollessani mielummin maalata taulun aina nukkumaan käydessäni kuin jutella isännän kanssa. Ajanpuutteen takia parisuhde on se mihin panostaa aina sen ylijäävän osan ajasta, mielummin kuin itseensä, sillä välillä emme näe kuin öisin ja on luksusta jos jostain repäistään yhteinen vapaapäiväkin, ei sitä voi valokuvaukseen käyttää. Miehelläni ei liiemmin ole aikaa sen enempää tyhjänä kuin minullakaan, mutta hänellä ei olekaan mitään taiteellisia taipumuksia ja halua toteuttaa itseään varsinaisesti, muutoin kuin niillä jutuilla joita hän muutoinkin tekee.

JÄRJESTÖTOIMINTA. Lohkaisee jonkinlaisen osan vapaa-ajasta. Olen nuorisotoiminnanvastaavana luotoretkeily painotteisessa ryhmässä. Tämä on hienoa, sillä saan tehdä sitä mitä tahdon, ilman järjestö toimintaa minulla ei varmaan olisi aikaa liikkua luonnossakaan koskaan. Kuitenkin tämäkään itseni toteuttaminen; toiminnansuunnittelu ja toteutus ei ole sellaista puhdasta, vain itseäni varten tehtyä itsensä toteuttamista, vaan nautinnon "pilaa" ne nuoret joista joudun toiminnassa olemaan vastuussa.

YSTÄVÄT. Ystävyyssuhteet nyt auttamatta ovat ne jotka ovat saaneet suuresti väistyä kiireen tieltä. Onneksi ystävät tässä iässä on, vaikka eivät olisikaan ihan jokapäiväisesti läsnä. Suhteita täytyy ylläpitää. Mekin kutsumme aina välillä porukkaa kokoon, iskee monta kärpästä yhdellä iskulla kun ne ovat useammat siinä yhtäaikaa, aika ei riitä treffata jokaista erikseen. Sairasta... Sitten se terävin kärki ja suurin hupi niistä ystävistä katoaa kun ei voi juoruta aivan estotta, kun on isompi porukka. Joka tapauksessa ystävyyssuhteitteni hoito ei voi enempää enää antaa tilaa muulle, muuten se painuu aivan nolliin.

SUKULAISET. Miehen kanssa vietettyä aikaa onneksi lisää, että sukuloimme paljon, siis lähinnä vanhempiemme ja isovanhempiemme luona yhdessä. Molemman vanhemmilla täytyy käydä istumassa vähintään kerran viikossa, muuten on kriisi vanhemmilla ja miehen isovanhemmat ovat huolesta soikeina jos ei käydä myös viikottain. Niin läheiset välit on omaisiin, että jo näin vähistä ja pikaisista käynneistä on huono omatunto, mutta enempää ei kerkeä, eikä tällä iällä ehkä enää ole niin tarvettakaan enempää nähdä.

NUKKUMINEN. Vie harmittavan paljon aikaa, muttei voi mitään... Siitä nipistäisi niin mielellään sen muutaman ekstra tunnin, mutta kun terveydestään täytyy huolehtia. Uni on aivan yhtä tärkeää ihmiselle kuin on ruoka ja juoma.

Joskus kun tuntuu, että nyt olisi tunti tai pari ylimääräistä ennen töihin lähtöä iltavuoroon, nyt kaivan kynän esiin tai kameran, niin kun menee postilaatikolla käymään hakemaan lehteä, niin jääkin sitten naapurin kanssa suustaan kiinni. (On tärkeää pitää huolta ihmissuhteista ja naapurit ovat oleellinen osa elinympäristöämme, eikä minulla todella ole mitään heitä vastaan.) Mutta aina se itsensä toteuttaminen saa jäädä, jos ei muuta niin koira alkaa oksentamaan, isännöistsijä tulee lukemaan vesimittaria tai vastaavaa... Onneksi ei koskaan nuoruuden huumassa tullut lasta tähän tehtyä, se kekara olisi sellainen, jota ihmiset saisivat kauhistella kun on niin hirveä käytöksinen, koska vanhemmilla ei ole aikaa antaa. Tietokeneella nyt kun surffailen, niin huomaan, että tälläinenkin omien ajatuksien vaihto voisi olla kiva harrastus, täytyy tutustua joskus enemmän kun on aikaa... Itse asiassa nämä hetket, yön hiljaiset tunnit ja muutenkin työssä ollessa ovat ainuita jolloin tuntuu, että ei ole kiire, ei tarvitse olla jossain muualla kuin missä olen. Työ ei rasita hektisyydellään vaan on tälläistä rauhallista lupottelua, mutta en voi alkaa toteuttamaan itseäni ja luovuuttani työaikana, sillä tämä on työnantajani aikaa. Tarvitsisin täysin omaa aikaa, en aikaa parisuhteelle, en aikaa opiskeluille, en aikaa nuorisoryhmälleni, vaan aikaa minulle ja omalle tarpeelleni.

Olen käynyt ajanhallinnan kursseillakin, opin kuinka voisi hallita ajankäyttöään. Mitä aikaa? Minulla tämä aika on ja menee, ei tarvitse yrittääkkään hallita, rutiinipiiripienipyörii ja muuta päivään ei tarvitse kuvitellakaan tunkevansa, ei riitä tunnit.

Miten te muut toimitte? Eikö teillä ole tyhjyyttä ajanpuutteen takia? Jos ei, miten te teette sen? Jääkö minulta nyt jotain oleellista huomaamatta, mistä voisin rutistaa edes muutamia tunteja silloin tällöin vain ja ainoastaan itselleni ja tarpeelleni?