Laitetaanko pystyyn muistelu kadonneista jäätelöistä, kuten karkeistakin on..
- muistaako kukaan sellaista Classic-tuuttia, jossa oli lakkahilloa sisällä ja paksu suklaakuorrutus?
- Sitten sellainen Ingmanin golden jäätelö domino; jossa oli dominokeksiä jäätelössä?
- Valiolla oli pienempiä pakkauksia, makuja esim. minttusuklaa (minttusuklaarouhetta vaniljajäätelössä), joku lakka ym.
Laittakaa lisää.
Kadonneet jäätelöt
153
35785
Vastaukset
- myy
Iines Ankka-mehujää, mansikan tai vadelman makuinen. Käärepaperi oli muistaakseni punainen ja siinä oli Iineksen kuva. Viimeiset muistikuvat ulottuvat 80-luvun loppuun..
- muistan jäätelökesän
Mä muistan kanssa noi Iines mehujäät, ne oli ihania. Samaan sarjaan kuuluin myös appelsiinimehujää oisko ollu pluto tai aku ja sitten oli tiku ja taku, jotain keltaista oli sekin ja siinä oli vähän suklaakuorrutusta. Ja tuuteista kaipaan sellaista wiener tuuttia, oli tosi hyvää.
Jaffa-mehujäitä kaipaan yli kaiken. Olivat ehdoton lempparini.
Olivat sellaisia "puristettavia", eli samoin kuin esim. Rio-Cola.
Jenga on toinen jota haluaisin vielä joskus maistaa. Äiti osti aina sellaiset kauppareissulta.
Jengahan oli siis se kierteinen, pitkä mehujää. Makuina taisi olla päärynä ja appelsiini.
Myös Minttufa ja Mustafa-jätskit oli herkkua.- myy
Niin ne Jengat...ah ne oli ihania =)))
- kotikokki
myy kirjoitti:
Niin ne Jengat...ah ne oli ihania =)))
no todellakin Jengat!! ne oli parhaita :) ja toinen mustafa :P
- Jaffojahan saa
Jaffa-mehujäitä saa ainakin meidän Alepasta.
- Anonyymi
Joo mäkin rakastin Jaffa mehujäitä
- Listaan
Mövenpickin Romanov vaniljajäätelö, jossa oli mansikanpalasia.
Valion La Gala munaliköörijäätelö ja Ruutu ananas-zabaione -jäätelö.
Pauligin sitruunajäätelö ja Topsy-tuutit.
Joskus oli myös sellaista jäätelöä, joka oli "vohvelirullan" sisällä, nimeä ei muista.- kotikulinaristi
Haegen Daz jäätelöt. Ja sitten on eri valmistajille joitain "vuodenaika" makuja, mutta kumma kyllä kun seuraavan kerran sama aika vuodesta koittaa, ei samaa makua enää olekaan saatavilla.
- Maitosokeri
Tuo munalikööri-jäde oli aivan superhyvää!!
- MUTTA VOI
Miten maukasta jäätelöä on Valion AINO uuniomena! Maistakaa!! Suussa sulavaa!! SUOSITTELEN!!
- Dacon
Olikohan sen nimi rullo jossa oli jäätelöä vohvelirullan sisällä.
- s.addik.
Suklaajäätelö-päärynähillotuutti oli ehdoton suosikkini. Vähän vanhempi muisto liittyy 10 pennin pikkuruiseen jäätelöpuikkoon, jonka paperissa oli symppis leijonan kuva.
Ja Pauligin Topsit!- s. addik.
Muistaako kukaan ennen 60-luvun puoliväliä myytyjä jäätelöpikareitä, joita syötiin pienellä lusikalla tai lastalla. Pikarin pohjasta löytyi maukas pallopurkka :)
- tuutti vielä
myöhemminkin myynnisssä joillakin kioskeilla nimellä Suklaaunelma????? Oli lempijäätelöni silloin =)
- Anonyymi
s. addik. kirjoitti:
Muistaako kukaan ennen 60-luvun puoliväliä myytyjä jäätelöpikareitä, joita syötiin pienellä lusikalla tai lastalla. Pikarin pohjasta löytyi maukas pallopurkka :)
Junassa muistan sellaisia myydyn.
- Anonyymi
s. addik. kirjoitti:
Muistaako kukaan ennen 60-luvun puoliväliä myytyjä jäätelöpikareitä, joita syötiin pienellä lusikalla tai lastalla. Pikarin pohjasta löytyi maukas pallopurkka :)
Muistan nyt kun kerroit!
- vai unta?
Muistatteko midi-puikkoa, siinä oli kai kirsikkaa, tai osoittavan nyrkin muotoista mehujäätä sekä kiekkomaista jätskiä, jossa oli punainen suussa poksahteleva kuorrutus?
Entäs (kiehtovan) järkkyä Roger Rabbit vadelmamehujäätä, jossa oli vaaleanpunainen hillo"kieli" sisällä?- Aloittaja
Suosikkini, kiva, että joku toinenkin muistaa. Veljeni tykkäsi samoihin aikoihin uututena tulleesta jätskistä, jossa tikku oli purkkaa.
Ja se rits-rats -jäätelö, oliko siinä ne kirjoitukset tikussa vai jossakin toisessa?
Sitten tuli se yksi ihana tuutti, jossa oli keltaista jätskiä ruusukkeina ja niiden keskellä suklaasilmä, kovempaa suklaata.
Sitten muistui mieleeni myös kliffaa hei -jätski, vaikka en edes muista miltä maistui.
Ja kiekot, varsinkin laku. Nami! :-) - suklaahirviö
Muistan nuo kaikki! Todellisia 80-luvun namihelmiä.
Minulla on muuten ikävä sellaista vielä vanhempaa tuotetta - kyseessä tosin ei ole jäätelö.. aikoinaan oli sellaisia "kahvipapujen" nimellä tunnettuja karkkeja, niitä myytiin pikku pahvirasiassa. Kuori oli kova ja ohut, sisällä kahvilta ja ihanan makealta maistuva hyvin nestemäinen täyte! - jädekesä
et ehkä tätä näin pitkän ajan jälkeen enää näe, mutta Midi jäätelö on taas myynnissä Kingis Midi puikkona ;)
- Anonyymi
suklaahirviö kirjoitti:
Muistan nuo kaikki! Todellisia 80-luvun namihelmiä.
Minulla on muuten ikävä sellaista vielä vanhempaa tuotetta - kyseessä tosin ei ole jäätelö.. aikoinaan oli sellaisia "kahvipapujen" nimellä tunnettuja karkkeja, niitä myytiin pikku pahvirasiassa. Kuori oli kova ja ohut, sisällä kahvilta ja ihanan makealta maistuva hyvin nestemäinen täyte!Muistan!
- ChaChaChaaaa
Mmm.. Sitä oli joskus, kun olin eskarissa tai ekalla. Eli sijottuisko 96-98 ajalle? Valion irtopakkaukses polkka. Aivan ihana. Se ei oo sitä samaa mitä jätskikioskeis myytiin viime kesänä:(
- humppati
Noihin aikoihin se oli kun lähikaupasta löysin Polkan. Sitten se katosi sieltäkin ja nykyään en ole löytänyt mistään.Meitä polkkafaneja ei ilmeisesti ollut tarpeeksi.
- neiti halla
Joskus noin kymmenen vuotta sitten ehkä sai jäätelökioskeista sellaista vaniljajätskiä, missä oli vadelmahilloraitoja.
Sitten oli Joke-mehujäitä, joissa oli tikussa vitsi (ei se mehujää kovin erikoista ollut) ja sitten sellaisia Jokeja jotka oli tähden muotosia, ne oli hyviä.
Sitten oli sellainen BOOM-mehujää, jossa oli mansikanmuotoinen mansikkamehujää, sitruunan muotoinen sitruunajää ja joku kolmas ikään kuin vartaassa. Tätä mä kaipaan kaikista eniten...
Super toffee oli hyvää, mä muistan sen kauhean mainoksen varmaan ikuisesti...
Mulla on 70, 80 ja 90-luvuilta Valion reseptimainosvihkoja, ja niissä mainostetaan ihan jumalaisen kuuloisia jäätelöitä...- mimmi
Kertoisitko meille, mitä makuja Valiolla on ollut silloin ennen? jos viitsit! olisi mukava tietää..
- Karobanaani
Banaani-suklaa, oli ehkä paras! Enään ei saa mistään :( Bravolla on mutta erilainen, sekoitettu molemmat yhteen :/
- Anonyymi
Karobanaani kirjoitti:
Banaani-suklaa, oli ehkä paras! Enään ei saa mistään :( Bravolla on mutta erilainen, sekoitettu molemmat yhteen :/
Malttia, Malttia. Kohta on kevät ja tulee uutuudet ;)
- Hansku83
Taisi olla 80luvun loppupuolta kun muistan iskän ostaneeni mulle jätskiä joka oli lusikoitavaa jätskiä. Se nyt ei siis mitenkään erikolita ollut, mutta se pikari oli auton mallisessa muotissa jota lapset voi käytää hiekkakakkumuottina. Tuo erikoinen pikari jöi mulle mieleen ja muutapa en siitä muistakkaan. Taisi olla jotain vaniljajäätelöä..
- Jossukka83
Juu, minä samanikäisenä kuin sinä muistan kyllä nuo autonmuotoiset pikarijätskit, joista tuli meilläkin hiekkaleluja. Vanhempieni luona taitaa olla vieläkin nuo hiekkalelut tallella. Ja muistaakseni noita kyseisiä jätskejä myytiin pelkästään kioskeissa... Minkäköhän nimisiä nämä jäätelöt olivat?
- Hansku83
Jossukka83 kirjoitti:
Juu, minä samanikäisenä kuin sinä muistan kyllä nuo autonmuotoiset pikarijätskit, joista tuli meilläkin hiekkaleluja. Vanhempieni luona taitaa olla vieläkin nuo hiekkalelut tallella. Ja muistaakseni noita kyseisiä jätskejä myytiin pelkästään kioskeissa... Minkäköhän nimisiä nämä jäätelöt olivat?
Itse jos oikein muistan niin niitä jäätelöitä oli kyläpahaisemme kaupassa. Joku T-marklet tai kauppa se oli mistä niitä sai. Pahus kun ei enää muista mitään niistä jätskeistä
- Sasu
Kun mä olin muksu oli sellaista Valio jäätelöä mikä oli pakattu semmoiseen pieneen muovitynnyriin jossa oli Valio pingviinin pään- muotoinen kansi.Tynnyreitä oli vaaleanpunaisia ja vaaleanvihreitä,oranssin värisiä ja jäätelö niiden sisällä oli mansikka tai vaniljajäätelöä.Lisäksi muistan sellaiset jäätelöt kuin Asterix ja Obelix,joissa oli jäätelötikkuna erilaisia sarjakuvasankarien hahmoja Asterix ja Obelix-sarjiksesta.Sitten oli sellaisia muistaakseni Valion jäätelöpuikkoja joissa oli puisessa jäätelötikussa aina erilaisia ennätyksiä eri aloilta ja tietenkin keltainen Aku Ankka-banaanijäätelö jota myytiin 1/2litran pakkauksissa ja Kotisaaren Jolla-jäätelöt.Irtojäätelöissä oli muksuna ollessa päärynä ja appelsiinijäätelöä,niistä tuli hieno oranssi ja vihreä pallo yhdistelmä tötteröön
- jäätelökesäloma
Mahtavaa että joku muukin muistaa Asterix ja Obelix jäätelön!! Kollegani pitävät minua hourahtaneena ;) En vain muista jäätelön nimeä, ellei ollut tosiaan ihan Asterix.
- Anonyymi
jäätelökesäloma kirjoitti:
Mahtavaa että joku muukin muistaa Asterix ja Obelix jäätelön!! Kollegani pitävät minua hourahtaneena ;) En vain muista jäätelön nimeä, ellei ollut tosiaan ihan Asterix.
Muistan myös Asterix-tuutik ja makuna oli päärynä-vanilija!
- Anonyymi
Mulla huono muisto Asterix päärynäjätskistä,haukkasin palan ja sain suuhuni tukun hiuksia,päärynäjätskiä en oo 70 luvun puolivälin jälkeen syönyt.
- Anonyymi
Muistatko, minä vuonna/vuosina tuota pingviinitynnyriin pakattua jäätelöä myytiin? Muistan hyvin tuon pakkauksen, mutta sitä myytiin hyvin lyhyen ajan.
- koljonen
Minne katos Mustafa- ja varsinnii Minttufa-jädet... =( ? *ikävöi*
- Mövenpickissä ei pitäisi ol...
http://ehp.niehs.nih.gov/members/2001/109p983-994tobacman/tobacman-full.html
- kaipaan...
Kesällä 1995 suurkulutin sellaista jäätelöä kuin Confetti, taisi olla jonkun ruotsalaisen firman tuote. Keltainen kuorrutus, vaniljajätskiä jossa rapsahtelevia strösseleitä ja sisällä vielä raikas päärynämehujää-osio. Katosi mystisesti pian ilmestymisensä jälkeen.
Ja Jengat, oi, eipä ole mitään vastaavaa keksitty tilalle. - Hansku83
Ja joskushan oli myös Kitkat jäätelöä. Siitä tykkäsin :). Niin vaan katosi sekin mutta suklaa jäi
- herkku
Hei...en muistakaan tuollaista jätskiä! Oliko tuutti, puikko vai pakkausjätskiä?
- Hansku83
herkku kirjoitti:
Hei...en muistakaan tuollaista jätskiä! Oliko tuutti, puikko vai pakkausjätskiä?
Se oli muistaaksein jätskipatukka. Ja niin huitsin hyvää ja sopivan makeeta minun makuuni. Kovin pitkään sitä ei ollut myynnissä.
- Anonyymi
Enpä ole koskaan kit kat jäätelöä nähnyt. Varmaan olis hyvää, jos sitä saisi.
- kuorrutteella
Aivan ihana päärynäjäätelö jossa oli vaalea kuorrute. Oisko sekin maistunu aavistuksen päärynältä.
- leipuri
Muistaako kukaan valion sweet seasons-jäätelöitä? oli eri makujea purkeissa, mm. pähkinäsuklaa, kermalikööri, espressokahvi-jäätelö ym.
- Nimetön
Joskus 90-luvulla, ehkä puolessa välissä oli ainakin kioskeissa sellaista mehujäätä jossa oli esim. punainen, vihreä ja keltainen kerros ja siinä päällä oli mehujää kuorrutettu n.5 cm:n matkalta suklaalla...Nimeä en muista, mutta paperi taisi olla sininen ja olikohan siinä joku surffiteema (?). Sitten toinen jota tuli syötyä oli Suomen jonkun urheilukisan aikana myynnissä ollut tsemppi-jäätelö, jossa oli vanilijaa, nougattia ja kinuskikuorrutus.
90-luvun loppupuoliskolla puolestaan oli GB Glacelta (mikäköhän oli sen ruotsalaisen firman nimi silloin?)sellainen jäätelö, jossa oli sinistä jäätelöä ja banaanijäätelöä sekä hedelmäkarkkeja, tätä jäin eniten kaipaamaan. Nam.- Nimetön
Meni otsikko ja nimim. sekaisin. :)
- ......
kans tuon kuvailemasi mehujään, mutta en kans juuri saa sitä nimeä mieleeni :)
- Tellu
Mainitsit tuossa jäätelöstä jossa oli sininen paperi ja purjehdusteema kuvana, sen jäätelön nimi oli cool ja mausta muistan ainakin sen appelsiin-vadelma. Jompi kumpi oli makuna appelsiini-vadelma tai appelsiin-mansikka ja muistan myös, että siinä yläosassa oli 5 cm suklaa, joka oli tosi hyvä.
- anskunamun
Oli aikoinaan (luult. 90-luvulla/vuosituhanteen vaihteen tienoilla) sellaisessa karkkipussin tyylisessä pussissa erilaisia mehujääpalasia. (ainakin keltasia, oransseja jne.) Saattoi olla jotain mm. tähden muotosia mehujääpaloja siel, muistan kun niitä aina kaverin kanssa k-marketin jätskialtaasta käytiin ostaa ja naposteltiin ku karkkeja. Harva enää muistaa, ku oon koittanu selittää. :/
Ja kauppoihi sais tulla takasi se Ruutu-jäätelö, mitä oli mm. vadelma-salmiakki makuna ja samoin se oiskoha ollu Pantteri-salmiakkijäätelö, semmonen pyöreä tikkujäätelö. Vähän niinku se Lätkä-jäätelö mitä on vielä viimeaikoinaki ollu, mut parempi.- mini0n89
http://img430.imageshack.us/img430/6072/picnostalgiglasskarta1996large.jpg
cool bits vai mikä se nimi nyt olikaan, kuva tossa ja ne on siin alhaalla.
Oli tosi hyviä ! :P
- nekotus
muistaakos kukaan sellaista jäätelöä missä oli 2tikkujäätelöä yhdessä (taisivat olla oranssi ja vihreä tikkujäätelö jotka olivan "yhdistyneet" keskeltä") joku MAX tai vastaava taisi olla jäätelön nimi : D
sekä semmoisessa lootasssa olevia vihreitä palleroita joita piti semmoisen pikkusen reiän kautta kippailla suuhun aina.- PAKKOTIETÄÄ
Muistaako kukaan jäätelöä joka oli sitruunan makuinen ja se oli eräänlaista "sohjoa". Se oli punakeltaisessa pullossa.
- PAKKOTIETÄÄ
PAKKOTIETÄÄ kirjoitti:
Muistaako kukaan jäätelöä joka oli sitruunan makuinen ja se oli eräänlaista "sohjoa". Se oli punakeltaisessa pullossa.
Siis viherkeltainen. Sisältö oli aikalailla "mehujäätä murskattuna".
- Anonyymi
Noi pienet pallot jota kippailtiin reijän kautta tais olla Calippo nimeltää. Saa nykyisin taas Kmarketeista !
- Jäätelön kuori
Hitsi, kun nykyään ai enää valmisteta noita lapsuusajan muistojen jäätelöitä. Varmaan moni ilahtuisi, jos näitä valmistus lopetettu jäätelöitä alettaisiin uudelleen valmistamaan. Kyllä kai se nyt luulisi onnistuvan ja olevan mahdollista. Varmaan maistuisi nykyajan ihmisille nämä jäätelöt.
Tässä muutama, minkä muistan....
-Kirsikkatuutti, paljon makeaa kirsikkahilloa ja tosi paljon suklaata, aivan sairaan hyvää -80 luvulla joskus...
-Pingviinin näköinen litteä ja leveähkö puikkojäätelö, jossa suklaata ja vaniljaa -70...80 luvulla
-Pyöreä kiekkomainen vanilja jäätetelö, jossa lakritsi kuorrute päällä -80 luvulla
-isokokoinen lakkatuutti, jossa paljon lakkahilloa ja suklaata 80...90 luvulla taisi olla
-Pyöreä kiekkomainen vanilja jäätelö, joka kuorrutetty vaaleanpunaisella kuorrutteella, mikä "ritisi" suussa
Jälkiviisaana miettii, että olis laittanut talteen niitä jäätelöpapereita, eikä heittänyt roskiin.
Nyt olis ollut niitäkin mukava katsella ja muistella kadonneita herkkuja.
Ei ole nykyajan jäätelöt enää niin hyviä, kuin ennen ja jos ne tekeekin jonkun uudelleen jonkun jo lopetetun jäätelön, niin eivät saa siitä samanmakuista, jos käyttävät noita kevyt valmiste raaka-aineita.- ,,,,,,,,,,,,,,,
"Ei ole nykyajan jäätelöt enää niin hyviä, kuin ennen ja jos ne tekeekin jonkun uudelleen jonkun jo lopetetun jäätelön, niin eivät saa siitä samanmakuista, jos käyttävät noita kevyt valmiste raaka-aineita."
Oletkos varma, että jäätelöiden hyvyys johtuu mainitsemistasi seikoista? Nimittäin myös ihmisen makuaisti muuttuu iän myötä, eikä se enää ole samanlainen kuin joskus lapsena. - Laktoositon
,,,,,,,,,,,,,,, kirjoitti:
"Ei ole nykyajan jäätelöt enää niin hyviä, kuin ennen ja jos ne tekeekin jonkun uudelleen jonkun jo lopetetun jäätelön, niin eivät saa siitä samanmakuista, jos käyttävät noita kevyt valmiste raaka-aineita."
Oletkos varma, että jäätelöiden hyvyys johtuu mainitsemistasi seikoista? Nimittäin myös ihmisen makuaisti muuttuu iän myötä, eikä se enää ole samanlainen kuin joskus lapsena.Makuaisti muuttuu todella iän myötä, mutta niin on muuttunut myös valmistuskin. Valio myi valmistuksessa käytetyt vanhat laitteet Israeliin 70-80 luvulla ja sain maistaa niillä valmistettuja jäätelöitä Yk-reisulla 89-90. Banaanijäätelö saatoi olla vihreää ja mansikka sinistä (!), mutta maku oli aivan mahtava.
- Jep..
Kaipaan sellaista Valion Karpalo-kinuskituuttia.. Vielä sitä löytyy rasioissa mut jostain syystä tuutit katosi. Vähän harmittaa kun tykkäsin niin kovin..
- eheeai
tupla jätski ja semmonen raitanen jossa tikku oli purkkaa, oijoi!!:P
- jätskiä!
omena-kaneli, Valion nykyinen ei vastaa sitä mitä muistelen. Ihan pari vuotta sitten hyllyiltä kadonnut Apetit minttu-suklaa, jossa oikea suhde minttujäätelöä ja suklaarouhetta, ei kuten Valiolla erillisinä raitoina. Puikkoina oli sellaisia hymynaama-lätkiä eri makuja, joku taisi olla diabeetikoille, kun kaupan täti ei koskaan antanut maistaa ko. makua (taisi olla oranssi).
- kylä E-P:llä
70-luvulla oli ainakin Pinna-appelsiinimehujäät, Topsy-tuutteja; toffee, vanilja, suklaa, Jolla veneet, Ville Vallaton -mehujäitä laatikossa.
Valion tuuttejakin oli tietenkin eri makuja ja niitä purkkeja, joita syötiin puulastalla. Valion vanilja- ja mansikka-eskimot.
Paljon on tullut noita syötyä ja aina maistui... - njammmm
Valion Jive-jogurttijäätelöpuikko, jonka päällä oli sorbettia. Se oli joskus 90-l. alussa.
- Joooo!
Oijoijoi, Jivet oli parhaita, nykyään ei taida oikein jugurttijäätelöä saadakaan kaupan kylmäaltaasta.
- oi niitä aikoja
Mullekin tuli mieleen ne topsy-tuutit ja sitten oli niitä kitaranmuotoisia puikkoja joissa oli kuorrutus ja strösseliä..super-pukkoja taisivat olla. Ainakin suklaanmakuisena niitä oli. Niin ja Ville Vallaton-puikot olivat ennen oransseissa kääreissä...joskus 80-luvulla. Niin ja sitten äiti osti usein niitä aivan ihania muovipikarissa olleita vanija-kirsikkahillojätskejä, joissa oli suklaata päällä kun purkin kumosi.
- Oi niitä aikoja
Jolla jäätelöt oli parhaita ja Jaffalta mehujää
- tiukunen..
Kiekonmuotoinen jäätelö,jossa oli vaaleanpunainen ritisevä kuorutus,oli nimeltään Pinkkis ja sitä oli myynnissä vuonna 1984.
- retronamit
Pinkkis oli itse asiassa muistaakseni kitaran muotoinen ja tikussa oli aina painettuna jokin kasku.
Vaan mikä mahtoi olla nallen pään (silhuetti edestäpäin) muotoinen jäätelöpuikko? Mielestäni siinä ei ollut kuorrutusta vaan erilaisia jäätelöjä kerroksissa. - Laktoositon
retronamit kirjoitti:
Pinkkis oli itse asiassa muistaakseni kitaran muotoinen ja tikussa oli aina painettuna jokin kasku.
Vaan mikä mahtoi olla nallen pään (silhuetti edestäpäin) muotoinen jäätelöpuikko? Mielestäni siinä ei ollut kuorrutusta vaan erilaisia jäätelöjä kerroksissa.Kaskuja oli myös Joke-jäätelössä
Sitten 90-luvun puolenvälin tienoilla oli myös Flintstones-jäätelöitä, taisi olla GB Glacen valmistamia. Niistä ehdoton suosikkini oli Päärynä jätski eli pakkauksessa oli Tahvo Sorasen kuva ja itse jäätelössä oli päärynämehujääkuorrutus ja sen alla vielä oikein kermaista vaniljajäätelöä. Harmi vaan että nämäkin jätskit nopeasti katosivat kaupan hyllyiltä.
- jooko
Mä muistan nuo pussissa olleet palaset. Koostumusta en tarkemmin muista, mutta olen kaivannut niitä kyllä joskus.
- Laktoositon
70-luvun hitti oli Pinna-mehujää. Siitä ei ole mehujää parantunut! Muistaako kukaan valion suuret jäätelökakut sekä jäätelölakkatortun? Se kitaran mallinen jäätelö oli nimeltään Super, makuja oli vuosien varrella useita.
- Anonyymi
Pinna-mehujäätä sai muuten myös colan makuisena ! Jäätelökakkua sai aina synttäreillä .
- wd
valion jäätelötorttu , oli hyvää. Pauligin vaniljatuutit. Peikkojäätelöä 60-luvulla, oli peikonmuotinen pikari. Ja se purkkapallojäde jonka joku jo mainitsikin.
- Liian nostalgista
Eikö kukaan muista Bart Simpson -jäätelöpuikkoa? Banaanijäätelöä, Bartin silmät lakritsikuorrutetta ja hiukset appelsiinikuorrutetta.
Ja ne Jive -puikot oli huikeen hyviä! Joke -mehujäihin oli painettu vitsejä niihin puikkoihin ja Joke -mainokset pyöri ysärillä telkkarissa koko ajan.- Anonyymi
Minä muistan ja harmikseni en koskaan saanut sitä maistaa. Jäänyt huonona muistona, sillä siskolleni ja veljelleni ostettiin Bart Simpson ja Homer-jäätelöt, koska "he olivat pienempiä" enkä minä siksi niitä saanut :( Tehdäänkö muissakin perheissä niin, että vanhempi lapsi joutuu kärsimään, kun jää vähemmälle?
- Lerkku
Multa katosi kerran litra suklaajäätelöä pakkasesta. Muistelen sitä vieläkin kaiholla.
Mies väittää ettei ottanut sitä eli se jätski katosi ihan mystisesti. - dgdfgdfgdf
Kuka muistaa sellasen vihreän purkin jonka sisällä on sellasia pieniä vihreitä kuulia, mutta se ei vissiin ollu jäätelö vaan joku mehujäätelö?? vai oliko?
- deasdfdsfdsfsdfsdfsd
- jätdzki
Ainakin semmoinen vihreä örkki jäätelöpurkki jossa oli kai suklaa-mansikka-vanilja jäätelöä :D
- herkut
Oi että, minäkin kaipailen esim.jive-jugurttijätskejä joissa oli mehujääkuorrute..
Topsy-tuutit oli myös tosi hyviä!!
Päärynä-jenga myös saisi olla vielä valikoimassa, sekä super-puikot, jotka moni jo mainitsikin..oli ihana jättää aina viimeiseksi se keskellä oleva raita, jossa oli niitä pieniä rakeita.. aahh..namm.. :) - Banskuuuu
Kaipaan kaikkia banaanijäätelöitä, esim Ville Vallaton banaanipuikkoja, en oo ainakaan huomannu että sitä makua sais enään yhtään mistään, joskus harvoin pehmiskojusta nimellä banaanisplit mutta ihan puhdasta banaanin makua ei ole enään missään :(
- Autojäätelöt
Muistan kun mukulana 80-luvulla sai niitä auton muotoisia jäätelöitä joita oli eri värejä ja pikarista sai hyvän leikkikalun vielä. Muistaako kukaan minkä nimisiä ne oli? Joke jäätelöt oli vitsin takia ns. pakko-ostos. Päärynäjengat ehti aina sulaa ennen kun sai syötyä. Lakritsi Superista tuli oksennus Nissan Cherryn etupenkille. Maksaisin kymppejä jos vielä pääsis maistelemaan noita nostalgiaherkkuja.
- Tellu
Muistaako kukaan sellaisia mehujäitä kuin Jeppis appelsiinimehujää ja sit MAC-kolamehujää ja Dog joka taisi olla mansikanmakuinen ja jäätelö itsessään oli koiran mallinen ja sit oli vielä Pauligilta yksi sellainen ananaslimonadimehujää, joka oli sellainen iso ja muistaakseni vielä nallen muotoinen?
- oulumiess
Ingman XL jäätelö oli hyvää. Puikkojäätelö, missä suklaakuorrustus. Kuva tuossa jos ei muistu mieleen.. http://2.bp.blogspot.com/-AfKxgJ1IHmg/T3G8IQpibqI/AAAAAAAAAJg/aSPR1X0rMJg/s1600/ice cream.jpg
- noz1
Pinkkis ja auto jätelöt! Voi jestas.. olin jo lähes unohtanut. :D -mahtavia tuotteita.. Mulla tuli mieleen 80-luvun alusta sellainen banaanin makuinen puikko, joka oli pakattu samalla tavoin kuin rio-colat. Tuubi oli sininen ja siinä oli muistaakseni keltainen iloisen banaanin kuva. Tämä oli suurta herkkua. :)
- Ice Cream fan
Kaipaan aivan hirveän paljon domino-jäätelöä.Voisiko joku kertoa,että myydäänkö niitä enään.
Pidän tällä hetkellä Fazerina-,Marianne- ja Daim-jäätelöstä. - ENGLISH MINT
Entäs joku 10-15 vuotta sitten oli sellaista vajaan litran, ehkä 0,5l paketissä ENGLISH MINT jäätelöä, siis vihreää minttujäätelöä, jossa oli muistaakseni suklaalla kuorrutettuja minttuisia
''möykkyjä! Lapsena ostettiin spar kaupasta! Muistaako kukaan? Ja tuli toinen, tällä kertaa
limppari mieleen joka on kadonnut, Fantan Ananas-Grapefruit, se oli hyvää.. ;) Muistaakos kukaan sitä? - smarties takasin!
smarties jätskit kadonneet joskus 2007 jäin kaipaamaan :(
- Smarties10
Pirkka tuotteista löytyy tämmöiset : http://www.pirkka.fi/tuotteet/116590-pirkka-karuselli-jaatelotuutti-67g?no_redirect ja http://www.pirkka.fi/tuotteet/113584-pirkka-iso-karkkituutti-100g?no_redirect.
- Töttöröö
Valion Pähkinätuutti ja Pinkkis, niistä ei juuri jätskit parane! Ja tietenkin Jenga-mehujää :-) Mustafa oli kans hyvää. Voivoi, millähän saataisiin nuo herkut takaisin?
- midi ja maxi
Se ainoa ja oikea Midi-jäätelö 1980-luvulta. Ihana kermainen suklaajäätelö, jossa kirsikan paloja. Nam...
- midimyös
muistan hyvinkin tämän jäätelön kun saatin sitä 3 litran verran (tätini oli töissä tuolloin 70 luvulla Kotisaarella joku kömmi kävi prosessissa suklaa kirsikka jäätelöä) en unohda ikinä
Pauligin kahvijäätelö 70- luvun lopulla nam oli hyvää kairattiin koloja johon mustaa kahvia
sillä lailla opin juomaan mustaa kahvia
- naomi1980
sandy jätski
- supersuklaa1
Kenen valmistama Super Suklaa jäätelö oli? Muistaako kukaan? Voisi pistää palautetta kyseiselle firmalle, jos vaikka saataisiin takaisin. Se oli niin NAM!
- Allthoseyearsago
Tämä tulee jo todella kaukaa:
muistona 60-luvulta: Helsingin kauppiaiden vihreään kiiltävään kuoreen pakattua ihanaa kermajäätelöä sai 25 pennillä.
Oi sitä onnea, kun äiti antoi markan, että saimme neljä tyttöä kaikki herkkumme.
Myöhempi muovinen muisto on merkillinen Noppa-jäätelö: muovikuutio, jossa sisällä jäätelöä: nopan kansi auki ja syömään...
Aina vain muistelen tuota Helsingin kauppiaiden kermajäätelötikkua...- 50-luvun skloddi
Minä tykkäsin myös noista kivikovista puikkojäätelöistä. Valmistaja oli kuitenkin Jäätelötehdas Suomen Eskimo Oy. En muista Helsingin Kauppiaiden jäätelöä koskaan edes nähneeni.
1950-luvullahan jäätelöä ei saanut oikein mistään kesäsesongin ulkopuolella. Kankaalla päällystetyistä kärryistä myytiin myös jäätelöpakkauksia. Pakkaukset olivat maitotölkin näköisiä ja ne avattiin kameran sulkimen näköisestä pahviviuhkasta. Jätskin mukana tulleen CO2-jään kanssa oli hauska leikkiä, veteen nakattuna se teki hauskaa harmaata usvaa.
Valikoima oli runsas: vanilja, suklaa ja mansikka. Keskuskadun Jäätelöbaarissa käytiin myös usein, hitti oli siihen aikaan jäätelösooda. Sitä edelleen kaipailen, joskus tulee tehtyä itse kun mistään ei enää saa. Tai sitten nautittiin Milk Shake, pirtelö-nimeä kun ei vielä ollut keksitty.
Tuuttimallisen jäätelön taisi lanseerata ensimmäisenä Paulig Topsyllaan.
- jätskin suurkuluttaj
Tuolta löytyy kuvia näistä kadonneista jäätelöistä:
http://lapsuusmuistelua.vuodatus.net/lue/2014/01/kaupoista-kadonneita-jaateloita- ex-jeppisläinen
Sun Icen jäätelö meni ihan piloille sen jälkeen, kun Ingman osti sen ja muutti jotenkin reseptejä! Muistan 80- ja 90-lukujen Sun Icen irtojäätelöpallojen ja pakettijäätelöjen päärynä- ja metsämansikkamaut mahtavina, nyt niissä on joku outo (sivu)maku - täyttä p*skaa - ja kauppaan saavat jäädä. En tykkää enään.
- jätskit
En muista noita jäätelöitä, mutta mulla on kateissa sellainen litran pakkaus ihan viime vuosilta jonka nimi oli Eemeli tai joku vastaava... Se oli aika laimean suklaan makuista jäätelöä jossa oli "virveleitä" vaniljajäätelöstä. Mutta suklaa oli pääosassa. Valmistajaa en muista, mutta paketti oli ehkä sinisen tai vihreän vivahteinen. Tai sitten ei... Mutta jäätelö oli älyttömän hyvää, näytti väriltään vähän niinkuin maitokahvilta. Olen nyt etsinyt tätä jäätelöä sitä kuitenkaan löytämättä. Onko valmistus kenties lopetettu ja kuka sitä joskus valmisti? Ostin sitä joskus muutama vuosi sitten sekä Prismasta että Supermarketista. APUA, voiko jou auttaa???
- Jädefani
Googleta Elmeri jäätelö. Olisiko tuo kyseessä ?
- Kotisaarifani
Entä Kotisaaren vadelma-vanilja pakettijäätelö jostain 70-luvun alkupuolelta. Sitä sai ostaa myymäläautosta, ei lähikaupasta. Ja ne Pauligin Topsyt ja Kotisaaren Jollat.
- ice-cream
Näidem jälkeen en enää unelmoi pyöreän puikkoeskimon perään 40 luvulta !
Uusia löytöä ;
https://www.moevenpick-icecream.com/fi
http://www.benjerry.com/flavors
kolmen kaverin jäätelö -oranssi pikari http://www.3kaveria.fi/?lang=fi
http://www.3kaveria.fi/?lang=fi
Maailman paras jäätelö Italiasta
http://www.pappagallo.fi/gelato_vs_jaatelo.html
http://www.ciaocaffe.fi/kahvilat jäätelöt väännetään takahuoneissa ! - korjaaajatuksesi
ice-cream kirjoitti:
Näidem jälkeen en enää unelmoi pyöreän puikkoeskimon perään 40 luvulta !
Uusia löytöä ;
https://www.moevenpick-icecream.com/fi
http://www.benjerry.com/flavors
kolmen kaverin jäätelö -oranssi pikari http://www.3kaveria.fi/?lang=fi
http://www.3kaveria.fi/?lang=fi
Maailman paras jäätelö Italiasta
http://www.pappagallo.fi/gelato_vs_jaatelo.html
http://www.ciaocaffe.fi/kahvilat jäätelöt väännetään takahuoneissa !pappagallo on suomalainen jäätelö
- seolihyvää
Gala-jäätelö, suklaajäätelöä suklaahipuilla ja viskikastikkeella.
Mövenpickillä oli joitain hyviä, mitä ei enää vuosiin ole ollut, en muista makuja.
Pinna appelsiiniMEHUjää.
Tuutit joissa ei ollut pohjalla ällömakeeta suklaamönttiä - asia mikä pilaa hyvän jätskin jälkimaun. - minttuloppui
Muistan näistä monia vanhoja, mutta en muistele niitä erikoisen hyvällä, kun en kauheasti tykännyt mainituista jäätelöistä. Mutta se, mitä olen jäänyt kaipaamaan, on paljon uudempi jäätelö: Pingviini minttutuutti! Oi joi, se oli parasta jäätelöä. Eikä siitä edes ole kauhean monta vuotta kun sitä vielä sai.
- Maariain
Kadonnut on kunnon suomalainen vaniljakermajäätelö. Joka on elänyt 50-70 -luvulla, tietää tämän.
Valion vaniljajäätelö oli kellertävää ja kermaista ja hyvää. Nyt se on vitivalkoista ja maitomaista ja sulaessaan muuttuu litkuksi, eikä maku vastaa entistä. Sitä sanotaan kermajäätelöksi, mutta jotain sille on tehty, kermaa vähennetty tai laimennettu tai jotain. Entisen veroista se ei ole.
Mikään ulkomainen jäätelö ei vastaa tuota entistä Valion kermajätskiä. Olen kyllä yrittänyt etsiskellä, mutta kaikki ne on liian imeliä. En pidä liian makealle maistuvista jäätelöistä.
50-luvulla jäätelöä myytiin oikeastaan vain kesäisin, se miellettiinkin ihan vaan kesäherkuksi. Jonkun aikaa kioskeista sai ihmeellistä uutuutta: talvijäätelöä. Se ei ollut varsinaisesti jäätelöä, vaan jotain sinne päin, se ei siis tarvinnut pakastesäilytystä. Vähän kuin jotain pehmeähköä marengin tai hattaran sekoitusta ja päällä ohut suklaakuorrute, ja sitä myytiin tötteröissä, siis valmiiksi pakatuissa. Ei tainnut kauheasti olla menekkiä, koska en ole sen jälkeen siihen ikinä törmännyt.
Vaaleanvihreätä päärynäjäätelöä myytiin alkuun kesäjäätelö-nimisenä. Se oli tervetullut uutuus silloin, kun makuina oli vain vanilja, mansikka ja suklaa. Minusta sekin oli vähän eri makuista, kuin nykyinen päärynäjäätelö.- Anonyymi
Talvijäätelöä olen jo epäillyt mielikuvitukseni tuotteeksi kun kukaan muu ei muista.
Mutta Kotisaaren Midi-puikkoa kaipaan ja mitä tahansa Pietarsaaren jäätelöä
- namnams
Eniten kaipaan vaniljatikkua, jossa mustaherukkahillotäyte. Cola-mehujäätikku jossa vaniljajäätelösisällä. Pauligin topsy sitruunatuutti. Lakkakäärisjäätelötorttu. Pirkka ananasmehutikku, jossa vaniljajäätelöä sisällä.
- Voi_kun_tietäisitte
Alkuperäinen Juhlatuutti 80-luvulla, siinä oli paras jäätelö kautta aikojen! Jäätelö, joka sisältää kasvirasvaa ei ole jäätelö. Eli nykyisin on vaikea löytää jäätelöä. Onneksi on pieniä valmistajia, niiltä löytyy vielä herkkuja.
- auringonkukka79
muistaako kukaan jostain 90-luvun alusta muumi-lakritsijätskiä, oli pakattu about litran siniseen ämpäriin?? paras lakritsijätski ikinä!! ja wienertuutti oli mahtava, aprikoosijäätelöä ja kova suklaasisus. mut parasta oli valion omena-kanelijäätelö, vihreä litran pahvipakkaus. ei nykyiset ainot yms. ole lähelläkään!! ja se nallen muotoinen suklaakuorrutettu puikko 80-luvulla oli Supernalle, kun silloin tuli se piirretty Supernalle, joka oli sangen kova juttu silloin. nallella oli punainen puku ja viitta :)
- Christal
Kaipaan urheilutikkuja ja piparnakkeleita. Piparnakkelit oli Puffetin tapaisia, niissä oli muistaakseni kuoressa jonkilainen piirretty koira ja makuina oli ainakin vanilja ja toffee. MAC mehujäät oli myös ihan parhaita =)
- Timo0086
Ärrä mehujää vadelmalakritsi maksoi 2markkaa 50penniä
- Eiummarra
Ei ollut kai ketään maininnut ingmannin kahvijäätelöä litran pakkauksissa. Muutama vuosi takaperin lakattiin valmistamasta. Kun sen löysin, niin kaikki muut jäätelöt jäivät kauppaan. Ja kun lopetettiin, niin en ole paljoakaan enää syönyt jäätelöä. Annosmäärätkin pieneni. Ja en ole kahvinjuoja. Nykyiset erikois jäätelöt on muutenkin niin kalliit, että jäävät kauppaan.
- Anonyymi
Minulla vähän sama kaihoisa muisto kahvijäätelöstä, joka tuli markkinoille ehkä 1970-luvulla. Ja oli niin hyvää. Nyt joskus myöhemmin sitä sai Ingmannin jäätelökioskeista irtotavarana, mutta ei enää; kun sitä kerran kysyin, niin nuori myyjä sanoi, että sitä kysyivät vain vanhat ihmiset, joten tuote poistui valikoimasta! Ps. googlasin enkä löytänyt kuin 3 kaveruksen kahvijäätelöä.
- Anonyymi
Dumble jäätelö Tuutti. Kadonnut kokonaan Suomesta ja Ruotsistakin niitä sai yhdessä vaiheessa mutta kadonneet sieläkin
- Anonyymi
Missä on Pingviini Päärynäjäätelö 1 litran pakkaus? :(
- Anonyymi
Muistaako kukaan 80 luvulta sellaista pyöreää "tankojäätelöä", jota sai ainakin meijeriltä tilattua litratavarana? Maku tais olla minttu tai päärynä. Se oli kyllä aivan taivaallista.
- Anonyymi
Kuka alkaisi valmistamaan Pauligin Topsy-tuutteja? Kai suvulla on vielä reseptit tallessa.
- Anonyymi
Lakka- ja vadelmajäätelökääretortut 70-luvulta (Valion?) takaisin. Kahvijäätelökin hävinnyt. Jollan tapaistakaan ei saa kuin jäätelöautoista. Puffetin jos saisi 70-luvun alkuperäiskääreessä. Monia muitakin tuotteita on tehty retrokääreisiin/pakkauksiin.
- Anonyymi
70-luvulta muistan suosikkijäätelöni Valion mehujäät Sitruuna-Pinna ja Cola-Pinna. Niissä oli puoliksi suklaakuorrute. Kuuman kesäpäivän herkkuja! Ne kun saisi takaisin! Sitten oli Peikkojäätelö, Piparnakkeli ja tosiaan se muovituutti jonka pohjalta löytyi pallopurkka.
- Anonyymi
Oliko Tutti Frutti -niminen mehujää joskus 1980-luvulla?
Muuten keltainen , mutta alaosassa oli noin pari senttiä punaista mehujäätä.
Vähän niinkun tolla videolla parin minuutin kohdalla
https://www.youtube.com/watch?v=aO3lMklcHB0 - Anonyymi
Muistelen 60 lukua.
Mieleeni jäänyt jäätelötikku, joka oli neliön muotoinen tikun päästä katsottaessa.
Oliko tuollaisia?- Anonyymi
Lumikkijäätelöt, neliskulmaisia tikkujäätelöitä, hopeapaperissa vaniljajäätelössä sinisellä viivalla piirretty Lumikki-hahmo, mansikkajäätelössä punaisella.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lumikkijäätelöt, neliskulmaisia tikkujäätelöitä, hopeapaperissa vaniljajäätelössä sinisellä viivalla piirretty Lumikki-hahmo, mansikkajäätelössä punaisella.
Joo tuo se oli. Muisti ei pettänyt. Kiitos
- Anonyymi
Muistaako joku sellaista jäätelötuuttia, olisko ollut Kotisaari-Ingmanin...jossa oli pyöreä purukumi pohjalla..?
- Anonyymi
Muistan, eiks se ollut jokin tuutin muotoinen pikari, et siinä ei ollut siis vohvelia, mutta sen purkan kuitenkin muistan, olisko ollut 70-lukua?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Muistan, eiks se ollut jokin tuutin muotoinen pikari, et siinä ei ollut siis vohvelia, mutta sen purkan kuitenkin muistan, olisko ollut 70-lukua?
Aivan.,.se oli muovipikari ja se purkkapallo pohjalla..se oli 70-luvun alkua , hämärästi muistan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aivan.,.se oli muovipikari ja se purkkapallo pohjalla..se oli 70-luvun alkua , hämärästi muistan.
Niin oli -70 lukua. Muistan, että niitä myytiin junassa.
- Anonyymi
Hei! Muistaako tai tietääkö kukaan 70-luvulla ollutta niin ihanan makuista maitojäätelö puikkoa, jossa oli punainen ornamenttikuvioinen muovitikku? Voi, kunpa sitä vielä alettaisiin valmistaa. 😋
- Anonyymi
Valion jäätelökakku styroxlaatikossa. Nuoret eivät tiedäkään mistä herkusta ovat jääneet paitsi. Lapsena saatiin kotona, mutta aikuisena en ostanut koskaan, nyt ostaisin, mutta eipä ole enää.
Oli sellainen pyöreä oikean kakun näköinen, pohjalla ja väleissä pehmeää kakkua, täydellinen makuyhdistelmä. En muista oliko sitä useampaa makua, mansikkaa ainakin, päällä kermakuorrutus ja suklaarouhetta tai nougaata.- Anonyymi
Eikö kukaan muu ole syönyt? Oliko niitä edes tavallisissa kaupoissa, meillekin ostettiin suoraan meijeriltä ja maitoauto toi, hinnatkin tietysti halvempia. Kuinkahan kalliita ne oli kaupoissa? Menisi varmasti nykyään hyvin kaupaksi kun hiukan TV:ssä mainostaisi.
Pakkaukseksi riittäisi varmaankin pahvi ympäristöystävällisempänä, vaikka niitä styroxlaatikoitakin voisi käyttää pienenä Aromipesänä. Sitä ihmettä en ole koskaan nähnytkään, niillekin olisi käyttöä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eikö kukaan muu ole syönyt? Oliko niitä edes tavallisissa kaupoissa, meillekin ostettiin suoraan meijeriltä ja maitoauto toi, hinnatkin tietysti halvempia. Kuinkahan kalliita ne oli kaupoissa? Menisi varmasti nykyään hyvin kaupaksi kun hiukan TV:ssä mainostaisi.
Pakkaukseksi riittäisi varmaankin pahvi ympäristöystävällisempänä, vaikka niitä styroxlaatikoitakin voisi käyttää pienenä Aromipesänä. Sitä ihmettä en ole koskaan nähnytkään, niillekin olisi käyttöä.Eipä ihme kun Valio ei yli 10 vuoteen valmistanut mitään jäätelöitä, en ollut kiinnittänyt edes huomiota. Toivottavasti tuovat nuo jäätelökakut takaisin, lupaan ostaa monta kertaa vuodessa.
- Anonyymi
Miksi inngan ei tee enään kahvi jäätelöä
- Anonyymi
Kahvilikööri voisi olla hyvä jäätelössä, rommirusinakin on hyvä. Vaniljajäätelö on hyvä kahvin seassa, etenkin kun maito loppu.
- Anonyymi
Ingman spectri jossa oli makuna mango, ananas, omena ja passionse oli sellainen oranssi 2L muovirasia.
Se jäätelö jota sain sellaisessa sinisessä aarrearkussa jonka pohjalla oli yllätys
Paulig topsy - Anonyymi
Hessun jäätelötikkuri. Pieniä, melko valjun makuisia jäätelötikkuja 10 kpl pakkauksessa. Jäätelötortut, Pinna- mehujää. Melissa-maitohyytelö (köyhien jäätelö - oli halvempaa kuin oikea jätski).
- Anonyymi
Kotijäätelön koko tuotanto.
- Anonyymi
Bravo Suklaa-banaani jäätelö :/
- Anonyymi
Kaktus jättistä kyllä kaipaisi takaisin kauppoihin.
- Anonyymi
Minttukeksi tuutit!!!!
- Anonyymi
Ilmastonmuutos sulattaa jäätelöt :(
- Anonyymi
Muistaako joku kun 50-luvulla oli myynnissä jäätelöä joka oli piimäpurkin näköisessä pakkauksessa. Metallisella kiinnikkeellö päältä suljettu. Oli ihanan makuista vaniljajäätelöä.
- Anonyymi
Tuskin paljonkaan ketkä olisi eläneet ja muistaisi, mielenkiintoista kyllä, kannattaisi hakea tietoa hakukoneella ja laittaa tietoa jos löytyy. Minkä valmistamaa?
- Anonyymi
Onko kenelläkään muistissa colan makuista mehujäätä, tummissa kuorissa. En tarkoita rio colaa. Vaan sellainen jossa oli tumma käärepaperi, ja siihen kun puhalsi/lämmitti niin vaihtoi kuvaa. Tai siis siihen kuvaan tuli muutoksia. En kuollaksenikaan muista nyt tätä. Mikä kuva siinä oli? Täysin intuitiolla pohdin, et oisko siin kääreessä ollu jotain kummitusaihetta, noitaa, kummitustaloa/linnaa tms. Auttakaa....
- Anonyymi
En ole kuullutkaan, koitapa hakea netistä ja laittaa kuva tai video tänne, voi löytyä youtubestakin. Milloin tuollainen ollut?
- Anonyymi
Minäkin muistan 60luvulta talvijäätelötuutit, se oli samantyyppistä kuin joku mousse, mutta vähän kuivempaa, ja suklaakuori päällä.
Joku virolainen rahkapatukka muistuttaa vähän koostumukseltaan.
Koulussa (Helsinki) saatiin kevätjuhlan päätteeksi vaniljatikkujäätelö, juuri se neliskulmainen ylhäältä katsottuna. - Anonyymi
Super valkosuklaa jäätelö oli parasta
- Anonyymi
Kotisaaren Jeppis mehujätski 1980-luvulla. Appelsiinimehujäätelö, se oli hyvää.
- Anonyymi
Mövenpikin pikarit
Wienin tuutti
Pommac mehujää. Tätä tosin saattaa olla.
Tv TimmyH - Anonyymi
no, nyt on JÄTTTIS - tuutinkin laatu heikentynyt .
On Uusi pakkaus , ja sisältö , jäätelö itsessään on kyllä hyvä , mutta ne vohvelikuoret on kuin "taikinaa" , ennen se vohveli oli rapea , niinkuin pitäiskin.
vohveli on siis se "pikari" jossa se jäätelö sisällä , reunoista se on kierretty yhteen , ja avasin sen reunan ja pyörittelin sen pehmeän "taikinan" kokonaan pois , ja söin sen verran sisältöä siis sitä varsinaista jäätelöä , joka kyllä ihan hyvä kuin ennenkin.
no, tuollaista ei voi kuin kotona "taiteilla" , että jäi ainoaksi ja viimeiseksi Jättis-tuutiksi .
kaikessa laatu heikkenee , - ja jatkuvasti . - Anonyymi
Fazerin pitäisi alkaa valmistaa/valmistuttaa saman tyylisiä jäätelökakkuja kuin Valiolla oli, sopisi hyvin kun tekevät muutenkin leivonnaisia ja nyt jäätelöjä omalla tuotemerkillään. Kunhan vaan hinta ei olisi liian krkea nin varmasti ostaisin.
- Anonyymi
V. -89 tuli muistaakseni Mustafa jäätelö myyntiin...vaniljajäätelöä lakukuorella ja jossa sisällä lakusydän..NAMS..😋 oi kun on ikävä tätäkin jätskiä..ja sitten ainakin Ärrältä sai "purkka-puikko" nimistä jätskiä jossa tikku oli purkkaa..👍
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik124390MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar862240Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5571734Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin1011461Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja671167Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s331098- 51008
Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt218971Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60913Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3898