Mitä talvella ?

Olen niin uusi juoksijana, että yhtään talvea ei ole vielä tässä harrastuksessa tullut eteen. Mitä teette talvella kun kelit ovat jäiset, pakkaslumella voinee juosta mutta jäisellä alustalle ei. Kävelylenkkejäkö vai käyttekö salilla matolla juoksemassa ?
154842
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Eli sporttikauppaan tai suutarille!

Äänestä

Jäisellä tiellä tai jäällä yleensäkään en suosittele juoksemaan. Liukkaalla juostessa ongelmaksi yleensä tulee se että juoksija jännittää kokoajan jalkoja ja lopputulos on että polvien ympärillä on sellaiset kivut ettei muutamaan päivään käy lenkillä.

Jos joudut juoksemaan teillä joissa ei ole pyörätietä niin penkan ja autojen uran välissä on juoksijan levyinen "ura" jossa riittää pitoa tossulle. Uran leveys tietenkin vaihtelee sen mukaan mihin tie kallistelee joten siinä saa olla kokoajan varovainen. Kovatehoiset lenkit kuitenkin kannattaa tehdä salilla juoksumatolla.

Todella hyvä harjoitus talvella on kun laittaa eväsrepun selkään, kumisaapaat jalkaan ja lähtee
lumiseen metsään kävelylle. Eikä silloin mennä mitään polkuja pitkin vaan tehdään omia polkuja:)
Lenkin pituudeksi suosittelen vähintään 2 tuntia.
Minun mielestä hyvä harjoitus jossa tulee pikkuhiki ja hyvä mieli kun saa liikkua lumisessa luonnossa ja nauttia ulkoilmasta. Itsellä hyvä fiilis kestää yleensä niin pitkään kunnes taas on töissä.

Äänestä

4 vuoden aikana on kerran ollut niin liukas tie, että lenkki jäi tekemättä. Silloin oli jään päällä vettä.

Kyllä lumessa, loskassa ja märällä tiellä pystyy juoksemaan.

1Äänestä

Sellaset esim. marketeissa myytävät nastaremmit on hyvät.

Äänestä
  • Pysyvätkö ne remmit tosiaan juostessa tavallisessa lenkkarissa kiinni ? Miten pitävät jäällä ?

    Äänestä

  • lumikenkä kirjoitti:

    Pysyvätkö ne remmit tosiaan juostessa tavallisessa lenkkarissa kiinni ? Miten pitävät jäällä ?

    ainakin sellaiset halvemmat pujotettavat mallit pysyvät ja pitävät kovemmassakin vauhdissa. saa mm. biltemasta hintaan noin viisi euroa.

    Äänestä

Lievällä huumorilla sanottuna: Talvella harvemmin kuitenkaan on niin huono keli, ettei pystyisi juosta, paljon useammin on motivaatiopulaa.. ;) Toisaalta talvella on kyllä joskus paljon mukavampi juosta kuin kesällä, jos on kunnon hankikeli...

Tosiaan nastoilla juostessa ei tarvi jättää yhtäkään lenkkiä väliin ellei halua...

Äänestä

Olen juossut kesät talvet yhtä lailla. Jäisellä kelillä pitää vain mennä hitaampaa vauhtia, mikä sopii ohjelmaankin jos treenaa esim. maratonille. Sitä voi yksinkertaisesti ajoittaa peruskuntolenkit jäisille päiville. Mikäs on ihanampaa kuin mennä köpötellä hiljakseen eteenpäin ja ihailla samalla lumisia maisemia.

Äänestä

Jäällä juostessa tulee tosi kipeäksi jalat. Mutta vähänkin pitävä keli on minusta talvella ihan must. Kun on satanut lunta niin että joka paikka on valkoisenaan, mikään ei ole niin rentouttavaa..

Viime talvena taisin noilla huonoilla keleillä (joita kyllä riitti riesaksi asti) keksiä itselleni korvaavaa puuhaa.. luistelua, metsälenkkejä tai sitten vaihtelun vuoksi salille juoksumatolle/lihaskuntoa.
Mutta jäällä juoksemista en suosittele, se menee jo seikkauilu-urheilun puolelle:)

Äänestä

Ei lenkille kun on liukasta!!!!!!

Miksikö? No siksi, että liukkaalla juostessa polvet eivät pysy ammattiurheilijoillakaan linjassa vaan muljahtelevat minne sattuu. Kaatuessa vamma voi tulla päähänkin.

Mikäli haluaa välttyä vammoilta on ostettava salikortti ja treenatava siell tai mikäli on raharon kuten meikäläinen niin jumppaa kotona! Jossei tiedä miten niin googlettaa tai vuokraa kirjastosta treenivideon :-)

Äänestä

Juoksen noin 3 kertaa viikossa ja ei tässä talvessa ole ollut yhtään päivää ettenkö olisi voinut lenkille lähteä säitten takia.

Kertaakaan en oo meinannut kaatua juostessa. Kävellessä kylläkin. Askel on erilainen juostessa, joten siksi (kai?) ei liukastu niin helposti kuin kävellessä. Monelle "huono" sää on vain hyvä tekosyy jättää lenkki väliin.

Nastakengät on mun mielestä ainakin juostessa turhake. Normilenkkareilla ja kerrospukeutumisella pärjää hyvin.

Äänestä
  • Kyllä siitä juoksemisesta talvella ulkona on tehot pois,milloin kylmä, miloin liian kuuma ylipukeutumisen takia, liukasta, loskaa, kovaa pakkasta tai siten ainakin rannikolla useimmiten inhottava viima. Ehdottomasti suosittelen kuntopyörää ja juoksumattoa jos halua harjoituksessaan edes jonkinmoista tasoa ja tehoa ylläpitää. Kyllä sitä kerkeää taasen yli puoli vuotta ulkonakin sitten juosta, ellei sitten ole masokismiin taipuvainen ja saa mielihyvää palelusta ja liukastelusta ja hyytävän pakkasen kiivaasta hengittämisestä. Talvi ei ole tekosyy, vaan ihan kunnon syy jättää ulkolenkki väliin. Yli kymmenen vuoden juoksukokemuksella haastelen...

    Äänestä

Eikö juoksumatolla treenaaminen ole helkkarin tylsää? Mulla ei taitais pää kestää moista. Joskus kuntosalilla olen koittanut mutta ei vaan ole mun juttuni.

Mulla onneksi mahdollisuus viettää 1-2 viikkoa etelässä ja silloin otan ilon irti juoksusta. Keveissä vaatteissa vedän aamulla ja illalla ja ehtii siinä vieläpä muutaman oluenki vetää.

Äänestä

-15 keli. Jalkaan normi puuvilla sukat ja villasukat, kenkinä maiharit. Huosu puolta ensin merinovillaiset pitkätkalsarit joiden päälle britti armeijan antimikrobi suojatut bokserit ja päällimmäiseksi perus tuulihousut. Paitana alimaisena tekninen pitkähihanen jonka päälle hengittämätö t-paita, jotta pysyy lämpö. Siihen vielä päälle flaneli kauluspaita ja laskettelutakki. Kaulaan buff huivi ja päähän perus pipo ja kuulokkeet.

Äänestä

hyvät kelit meillä .digi 2.5.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


lumikenkä kirjoitti:

Olen niin uusi juoksijana, että yhtään talvea ei ole vielä tässä harrastuksessa tullut eteen. Mitä teette talvella kun kelit ovat jäiset, pakkaslumella voinee juosta mutta jäisellä alustalle ei. Kävelylenkkejäkö vai käyttekö salilla matolla juoksemassa ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu