hitaat aivot

Minulla on sellainen ongelma, että vaikka saan älykkyystesteistä hyviä tuloksia, niin tunnen itseni kuitenkin usein tyhmäksi. Aivoni nimittäin toimivat jollain tavalla hitaasti ja viiveellä. Kun esim. joku selittää minulle jotain vähän monimutkaisempaa asiaa, en aina pysy perässä enkä oikein tajua sitä sillä hetkellä kun sitä minulle selitetään. Kun jälkeenpäin omassa rauhassani mietin asiaa ja jäsentelen sen mielessäni, tajuan sen ihan kirkkaasti ja hyvin nopeastikin. En ole myöskään ihmisten välisessä kanssakäymisessä yhtään hyvä suustani, enkä yleensä osaa lohkaista mitään nokkelaa, kuten muut näyttävät osaavan. Onko kenelläkään muulla tällaisia ongelmia?
143393
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

oletko sosiaalinen jännittäjä?

aiheuttaako tämä ongelma sinulle paineita sosiaalisissa piireissä?

Äänestä
  • Olen kyllä sosiaalinen jännittäjä ja se tietysti selittää sen, etten osaa olla seurassa nokkela ja hauska. Mutta sitä, etten sulata heti jotain kerrottua monimutkaisempaa asiaa, tapahtuu silloinkin kun ei ole mitään paineita enkä ole huomion keskipisteenä. Esim. seurassa voi olla useampia henkilöitä joista kukaan ei edes voi tietää etten ymmärrä, jos en avaa suutani ja kerro. Enkä tietysti sellaista viitsi kertoakaan, itsekseni vain aina ihmettelen ja harmittelen näitä asioita.

    Äänestä

Yleensä osoittaa jo melkoista fiksuutta, että ihminen huomaa, ettei ole niin terävä ja nopeaälyinen kuin toivoisi olevansa.

Itselleni on käynyt muutaman kerran toisinpäin, eli tilanteessa on heti juolahtanut mieleen varsin sukkelaa sanottavaa, vaikka jälkeenpäin ajatellen olisi kannattanut jättää sanomatta.

Äänestä

Sinulla on selkeästi geneettinen suojaus. Enne muinoin, kun asiat puitiin heti miekalla niiden tapahtumapaikalla, niin nopeaälyisiltä huuliveikoilta katkesi kaulat.

Jäljelle jäivät kaikki hieman hidasälyisemmät, jotka eivät herättäneet pahennusta taikka huomiota. Ja näiden riittävän hidasälyisten geenit perityivät meille.

Äänestä

Mulla on ihan sama ongelma!! Olen myös sosiaalinen jännittäjä mutta tämä ajatusten hitaus esiintyy myös silloin kun ei ole mitään paineita ymmärtää jotain, vaikka tietysti se on pahimmillaan jos kaikkien huomio kiinnittyy minuun. Olen aina pitänyt itseäni vähän tyhmänä tämän takia kuten myös monet muutkin ihmiset, koska en esim. keskusteluissa osaa yhtäkkiä sanoa mitään järkevää enkä aina tajua asioita sillä hetkellä kun ne sanotaan. En kuitenkaan ole "oikeasti" tyhmä, sillä ymmärrän kyllä asiat kun saan rauhassa pohtia. Saan myös kirjallisista töistä erittäin hyviä arvosanoja ja kehuja syvällisistä ja tarkkanäköisistä analyyseistä (olen 26-v yliopisto-opiskelija). Tämä "piilotyhmyys" vai pitäisikö sanoa paremminkin "piilofiksuus" on jonkinlainen trauma minulle ja aiheuttaa lisäpaineita opiskelussa ja tuttavuussuhteita solmiessa jne. Onkohan tällaisella hidasaivoisuudelle olemassa omaa virallista termiä?

Äänestä
  • Juuri tuollaista se on, slowbrain. Olipa lohdullista kuulla, että on muitakin samasta ongelmasta kärsiviä. Onkohan tosiaan olemassa mitään virallista lääketieteellistä selitystä ja termiä tällaiselle? Jotakin muuta kuin "hidasälyinen".

    Äänestä

Juu, olen myös hieman sosiaalinen jännittäjä. Kyllä minä tosin ymmärrän, mitä muut sanovat. :D

Ehkä tämä käy parhaiten esille opiskellessa. En oikein opi ikinä koulussa nopeasti. Parhaiten oppii, kun on omassa rauhassa.

Äänestä

pika älyisiin (myyntimiehet ja muutkin pinta-ajattelijat), joilla tuntuu olevan vastaus kaikkeen takataskussaan. Monesti on kuitenkin huomannut että vaikka heidän vastauksensa kuulostaa sillä hetkellä oikealta niin aikansa syvällisemmin miettien niissä on ollut pahoja virheellisyyksiä.

Äänestä

Monen moni ihminen tuntee ja kokee samoin. Nokkelinkin ihminen miettii jälkeenpäin, että noinhan se oli ja noin olisi pitänyt sanoa.

Eikä meistä suurin osa ymmärrä mitään, jos meille selitetään jotain monimutkaista juttua. Vika onkin yleensä selittäjässä eikä kuulijassa.

Mutta tuo sosiaalinen jännittämisesi lukitsee aivosi. Siksi et ole nokkela, et keksi sanottavaa etkä aina ymmärrä. (Olen/olin muuten itse samanlainen). Eli tuo sosiaalinen puolesi on se, mitä sinun pitää harjoittaa. Mokaamisen uhallakin ole esillä aina kuin se on mahdollista, yritä jutella ihmisten kanssa, ole näkyvillä jne. Aikaa myöten siihen (ihmisiin) tottuu, jännitys vähenee ja nokkeluus lisääntyy.

Ja sitä paitsi, mitä se haittaa, jos ei aina ymmärrä - ei ne muutkaan ymmärrä, ne vaan hämää.

Äänestä

Yleensä tulee kyllä kokeista parempia kuin useimmilla, mutta asioden tajuaminen on mulla muita hitaampaa. Kokeessa olen aina viimeinen tai viimeisten joukossa valmis.

Äänestä
  • no sehän se on tärkeintä että ne asiat tajuaa, eikä se nopeus eikä tyyli

    Äänestä

Huomasin tässä jotenkin omia kokemuksiani sivuavan aiheen. En pidä itseäni vallan tyhmänä, kuitenkaan en aina tajua yksinkertaistakaan asiaa jos se esitetään nopeasti. Usein on kyllä niin, etten kuuntele, vaan ajattelen aivan muuta. Eli keskittymiskyky tai -halu puuttuu. Toisaalta osaan kyllä käsitellä visaisempiakin kysymyksiä, kunhan saan ensin aikaa perehtyä niihin. Ehkäpä löydän usein oikean ratkaisun kysymykseen, joka nopeaälyiseltä (älykkäämmältä?) menee "yli ymmärryksen".

Äänestä

Aito äo-testi kylläkin testaa nimenomaan aivojen suoritusnopeutta, eli periaatteessa tehtävät täytyy tehdä tietyn ajan puitteissa. Jos äo-testille ei anneta aikarajaa, lähes kaikki normaalit ihmiset suoriutuvat testistä virheettömästi. Näin ollen väitteesi, että "saan hyviä tuloksia älykkyystesteistä" ei ilmeisesti koske aitoja äo-testejä. Älykkyysosamäärä suureena ei kerro, kuinka "viisas" ihminen on. Äo on vain henkilön aivoja kuvaava yksi mittari, kuten pituus tai paino on yksi kehoa kuvaava mittari. Henkilön viisaus, harkitsevuus, oikeudenmukaisuus, sivistyneisyys jne eivät riipu henkilön äo:sta. Nopea-aivoiset ihmiset toki pärjäävät elämässä tietyissä tilanteissa paremmin kuin muut: ovat intuitiivisiä, tekevät nopeita päätöksiä jne. Itse en ainakaan osaa hävetä "hidasälyisyyttäni".

Äänestä
  • En minä niin hidas ole, että päiväkausia pitäisi ratkaisuja miettiä. En ole ollut missään virallisessa testissä, mutta olen tehnyt Eurooppalaisen, Tieteen Kuvalehden ym. vastaavia testejä netissä ja tulokset ovat olleet lähempänä 140, en muista tarkkoja tuloksia. En kyllä tiedä, korreloivatko kyseiset testit yhtään Mensan virallisen testin kanssa. Näissä nettitesteissä on ainakin minulle ollut ihan reilusti aikaa miettiä vastauksia. Kysymys on siitä, etten tajua aina välittömästi ja salamannopeasti minulle suullisesti selitettyjä asioita. Kirjallisesti esitetyt aukeavat paljon helpommin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kirsikka kirjoitti:

Minulla on sellainen ongelma, että vaikka saan älykkyystesteistä hyviä tuloksia, niin tunnen itseni kuitenkin usein tyhmäksi. Aivoni nimittäin toimivat jollain tavalla hitaasti ja viiveellä. Kun esim. joku selittää minulle jotain vähän monimutkaisempaa asiaa, en aina pysy perässä enkä oikein tajua sitä sillä hetkellä kun sitä minulle selitetään. Kun jälkeenpäin omassa rauhassani mietin asiaa ja jäsentelen sen mielessäni, tajuan sen ihan kirkkaasti ja hyvin nopeastikin. En ole myöskään ihmisten välisessä kanssakäymisessä yhtään hyvä suustani, enkä yleensä osaa lohkaista mitään nokkelaa, kuten muut näyttävät osaavan. Onko kenelläkään muulla tällaisia ongelmia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu