ANANASKAKKU
Valmistusaika n. 1 t. josta n. 45 min uunissa kakun jäähtymisaika
Uunin lämpö: 180°
Valmistuksen nopeuttamiseksi, voit tietysti käyttää myös valmiita kakkupohjia.
Sokerikakku:
4 munaa
3 dl sokeria
3 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 dl kiehuvaa maitoa t. vettä
Koristelu:
1 iso tlk ananas viipaleita
½ litraa vadelmia
1. Vatkaa munat ja sokeri oikein kuohkeaksi. Sekoita jauhot ja leivinjauhe ja lisää muna-sokeriseokseen vuorotellen maidon t. veden kanssa.
2. Kypsennä kakku voidellussa ja korppujauhotetussa vuoassa. Kokeile tikulla, etä kakku on kypsä. Anna jäähtyä ja leikkaa kahdeksi pohjaksi.
3. Leikkaa muutama ananasviipale “koristekolmioksi” ja paloittele pieniksi loput.
4. Pane toinen pohjista tarjoiluvadille. Kostuta se tilkalla ananastölkin lientä ja levitä päälle pulet ananas murskasta ja vadelmista. Pane päälle toinen pohja ja toista koristelu.
5. Corista kakun reunat ympäriinsä ananaskolmioilla.
Päälle voi laittaa myös kermavaahto nyyttejä.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.