Mitä jos saataisiin oma palsta kaikille niille, joille ruoka ei ole ongelma, paino ja arvot pysyy kohdillaan ilman mitään ihmeitä, syödään terveellisesti mutta normaalisti ja voidaan hyvin? Ja sinne olisi kaikilta näiltä Kirilin perseen nuolijoilta pääsy kielletty. Myöskään paino-ongelmaisia ei kelpuutettaisi mukaan, ainoastaan vain todella terveet ja ongelmattomat. Miltä kuulostaa?
Ehdotus!
Terve syöjä
401375
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 40
Vanhimmat
se olisi hyvä palsta. meitä olis siellä ainakin kolme.
Minulle sopii, olen hiilareista tämän yhdenasian jeesustelian kanssa ottanut yhteen muutaman kerran ja pölö vastustaja on ollut.
Ravitsemus ja terveys jutut sekä ajatukset ovat kaikille tärkeitä ja ajankohtaisia, mutta tuollaiset yhdenasian toitottajat ovat tosi ikäviä ja raskaita tyyppejä sekä teksteiltään että ajatusmaailmoiltaan.
Sinun ideasi kuullostaa hyvältä, haluaisin myös siihen kiellon kaikilta niiltä valittajilta jotka yrittävät synkistää teksteillään meidän positiivisten ihmisten ihanaa maailmaa.
Ruoka ja siihen käytettävät raaka-aineet aina ovat rajoittamassa joidenkin hölönpölö ryhmien eettisiä tai ravitsemuksellisia maailmankatsomusia.
En paino-ongelmaisia erittelisi tästä ryhmästä pois.
Voisin vaikka ryhtyä palstan sheriffiksi.
Menkää vaan ja perustakaa oma palsta, niin minulle jää sitten enemmän tilaa kertoa vähähiilihydraattisesta ruokavaliosta ja sen terveellisestä vaikutuksesta niille, jotka ovat virallisia ravintosuosituksia noudattamalla lihoneet liikaa.
Voisitko mainita edes muutaman, joka on lihonut liikaa noudattamalla virallisia ravintosuosituksia? Siis noudattamalla niitä kirjaimellisesti. En usko heitä löytyvän.
Nimi voisi olla: "syön oikeasti virallisten suositusten mukaisesti ja voin yllättäen hyvin". Tai keksikää parempia niin mä ehdotan tätä ylläpidolle.
Idea olisi siis, että ne, jotka _oikeasti_ syövät suositusten ja tutkimusten mukaisesti (eivätkä väitä niin vaikka hotkivat sen lisäksi pitsaa, sipsejä ja karkkia päivittäin) voisivat jakaa kokemuksia ruoasta ylipäätään. Ja siitä, kuinka ruoka EI ole elämän keskipiste. Ehkä jotain "syön elääkseni enkä elä syödäkseni" -tyyppistä.. Enkä todella halua sulkea ulkopuolelle ylipainoisia, mutta paino-ongelmaiset kyllä, siis sellaiset, joille paino on ongelma isolla oolla (ja näitä on kaikissa painoluokissa). Positiivista ajattelua, ajatustenvaihtoa, tsemppausta, ymmärrystä. Asiallisia vastauksia asiallisiin kysymyksiin. Palsta sellaisille, jotka antavat toisten elää ja syödä niin kauan kuin olo on hyvä ja elämä maistuu. Eikö?
Laittakaa lisää kuvauksia/toivomuksia/nimiehdotuksia!
lue lehtiä ja seuraa tiedotusvälineitä, kun melkein päivittäin kerrotaan, että tää kansa vaan lihoo ja sairastuu entistä enemmän. Tilastoista taas löytyy faktoja, jotka osoittavat, että kulutus on ohjautunut juuri suositusten suuntaan. Eläinrasvojen kuten voin kulutus on romahtanut, kevytlevitteiden ja ns. terveellisten rasvojen kulutus taas kaksinkertaistunut jne.
Diabetes kasvaa 70% vuoteen 2010 mennessä ja syöpähoitojen kulut kolminkertaistuvat seuraavan 10 vuoden aikana.
Mitä sä fanaatikko tunget tähän keskusteluun? Ulos vaan, jos sulla ei ole ehdotuksia palstan suhteen tai nimi-ideoita!
BTW, myös sipsien, pitsojen yms. kulutus on kasvanut, joten on todella yksisilmäistä laittaa kevytlevitteiden syyksi sitä, mikä on syöjien ja heidän mättämien energiamääriensä vika tosiasiassa.
jos, joka kerta kaikki pitsat, sipsit, hampurilaiset, ranskalaiset, pirtelöt ja donitsit sinne laittaisi. Normaali ihminen ymmärtää, että ne kuuluu samaan ryhmään vaikka niitä ei joka kerta mainittaisikaan.
vaikka heti...=)
nimimerkkisi, jos maltat siitä luopua?
suosituksia,ja lihoo? EI siellä lehdissä,( tai tiedotusvälineissä) lue, että ne jotka noudattavat, sairastuisivat, urvelo! Tuo on sinun oma keksintösi.
Toivotaan, että saadaan palsta aikaiseksi. Ja jonkin aktiivisen pitäisi ryhtyä sheriffiksi.
Normaali ihminen kyllä ymmärtää, että pizzat ja sipsit eivät kuulu samaan ryhmään kuin kasvikset, ruisleipä ja puuro.
tähän tuot, ei niistä ollut mitään puhetta tässä yhteydessä. Puuron hiilihydraatit kyllä kuuluu.
Äläs kuule tule tänne riitaa haastamaan, sulle pitäisi riittää nuo muutamat palstat, jotka olet taistelutantereeksi muuttanut. Tässä keskustelussa keskustellaan uudesta palstasta, jonne sinä et ole tervetullut.
ja lopettakaa minun viesteihin vastaaminen, kun teillä ei näytä olevan kunnon asiaa. Lähes kaikki mulle tulevat vastaukset on selvää vittuilua ja riidan haastamista. Opetelkaa mitä tarkoittaa ihmisten välisessä kanssakäymisessä keskustelun tasapaino.
Sinä olet pahin riidanhaastaja, ja siksi haluamme sinusta ja fanaattisista ja solvaavista kommenteistasi sekä keskustelunaloituksistasi eroon. Jos opettelet kunnioittamaan toisia ihmisiä ja keskustelemaan sinäkin, niin olet tervetullut. Yritä uudestaan sitten kun olet löytänyt ilon elämään ja päässyt tuosta katkeruudestasi.
Kun Aasiantuntija kysyy minulta ja minä vastaan hänelle niin sinä tulet väliin "voi jeessuuus" kommentillasi ja heti syytät fanaatikoksi. Kukahan tässä on se pahin riidankylväjä. Yritä sä löytää paikkasi elämässä ja nimittele vasta sitten kun sulla on siihen varaa. Ilo elämään löytyy vähähiilihydraattisesta ruokavaliosta.
että ilo voi löytyä muualtakin. Ja niin kauan kuin sinä et voi sitä hyväksyä, niin pyydän, ettet kommentoi mitään tähän ketjuun.
Ei se muuten ole sinunkaan pakko vastata jokaiseen kommenttiin, ethän sinä vastaa niihinkään, joissa sinulta pyydetään todisteita ja lisäselvitystä. Korkeintaan haukut tyhmäksi kun et muuta enää keksi.
Toivottavasti saadaan se uusi palsta POSITIIVISILLE asioille ja kommenteille.
me muut taas jostain muusta, ymmärrätkö??? Mikä pakonomainen tarve sinulla on toitottaa "uskoasi", paraneeko se, jos saat muutkin uskomaan siihen? Vai uskotko itsekin asiaasi, kun/jos muut niin tekevät? Eikö se riitä, että sinä olet löytänyt ilosi siitä? Jos muut eivät halua jakaa sitä, niin luulisi sinunkin kunnioittavan sitä. Jos sinä pysyt terveenä, niin hyvä niin, mutta jos aiot ryhtyä käännyttämään muita, niin tarvitset tueksesi paljon muutakin, kuin "oman kokemuksesi", ihmiset ajattelevat omilla aivoillaan näet. Se, että saisit jonkun uskomaan, sinun asiasi oikeuteen, vaatii myös todellista tietoa,tutkimustuloksia ja raportteja.
mikään uskon asia. Se täytyy sisäistää ja itse kokea, ei siihen tutkimustuloksia tarvita, vaikka niitäkin löytyy. Raportitkin kirjoitetaan yleensä siihen muotoon mitä kulloinkin halutaan viestittää ihmisille. Ja se kuka maksaa raportit sen edun mukaisesti ne laaditaan.
koska sisäistämme mielummin ilon, joka on laajasti ja ammattitaidolla tutkittu, emme halua sokeasti uskoa ihmisiin, jotka ovat teesinsä esittäneet, ilman tutkimustuloksia. Mistä ne tutkimustulokset löytyvät? Ja se, että väität niitä vallitsevia tutkimussuuntia, joihin yleinen oppi perustuu, valheeksi on loukkaus kaikkia niitä kohtaan, jotka tietävät ihan oikeasti asioista jotakin.
yritettykin perustaa palsta jossa jo alussa pyydetään että, Sinä, Kiril, et ottaisi osaa keskusteluun. Kaikki jo tietävät kaiken mitä kirjoitat. Mutta sinähän tulet riehumaan juuri sinne palstalle. Koska "minua ette pysty estämään". Lapsuudesta muistan muutaman hiekkakakun rikkojan hiekkalaatikolta jolla oli aivan samanlaiset tavat. Nykyään nämä samat tyypit näyttävät kävelevän katuja todennäköisesti syrjäytyneenä. Tiedän, tiedän se johtuu varmaan perunasta ja puurosta, eivät syöneet tarpeeksi terveellisiä eläinrasvoja, voita, kermaa, kanttarelleja, punaista maitoa maatilalta, kukkakaalia ja borssikeittoa.
että me uskomme sinua ja Heikkilää ja olemme sisäistäneet asian. Olemme nähneet Valon! Ja olemme omalla kokemuksellamme nähneet Suuren Totuuden! Nyt alamme levittämään tätä Ilosanomaa!
Ps. Nyt kun tiedät että me olemme Uskollisia Opetuslapsiasi, voit varmaan antaa Rauhan Meille tälle ja Muille palstoille jossa emme tarvitse Sinua. Koska me vain levitämme Ilosanomaasi.
Eiköhän asia ole niin että kun on lukenut muutamia satoja sinun fanaattisia viestejäsi niin voi tulla siihen lopputulokseen että olet: Fanaatikko!
Sä et kyllä vaikuta kovin iloiselta. Tuhlaat aikaasi täällä palstalla. Tai lienet katsot itsesi ja asiasi niin tärkeäksi, ihan kuin vaan-iloinen et ole.
pidettäisiin poissa, koska hän vain väittää, mutta ei uskottavasti perustele väitteitään. Tohtorit ja väitöskirjat, joita hän mollaa sentään perustuvat johonkin konkreettiseen.
Ehdotus on laitettu kehitysideat ja tuki -osioon. Eipä sitten muuta kuin odotetaan mitä tapahtuu. Olisi kyllä hienoa, jos tällainen onnistuisi...
Tiedän, että toisaalla on Urheilu-palstat ja siellä Kuntoliikunta, mutta voisiko sen linkittää tänne Terveys-palstoille? Tai perustaa Terveys-keskusteluihin ikioman Liikunta ja terveys -nimisen ryhmän?
Tiedän, että Terveys-keskustelujen Laihdutus-ryhmässä kysellään ahkeraan esim. näin: "Laihdunko ja miten nopeasti, jos käyn salilla ja lenkkeilen näin ja näin usein?" Vastaus on usein: ei liikunnalla laihdu, vaan pitää vähentää myös syömistä.
Mutta jos tutkijatkin jo painottavat liikunnan merkitystä terveydelle, että liikunta vaikuttaa lääkkeen tapaan veriarvoihin ym., niin eikö jo olisi aika voida keskustella tästä "ilmaisesta luonnonlääkkeestä"?
Liikunta on aineenvaihdunnan kannalta aivan ehdottoman tärkeä asia, ja siis myös painonhallinnassa. Eikä kaikkien tarvitse olla himokuntoilijoita, reipas kävely ja hyötyliikunta riittävät monelle.
terveyden tunnetta, ja auttaa myös ylläpitämään mielenterveyttä. Liitän tähän pahaa keuhkoastmaa sairastavan vanhemman siskoni toteamuksen, kun hän kiipeää hissittömässä talossani 4. kerrokseen. Hän puuskuttaa pahasti, ja lepää hiukan kerrosten välitasanteilla, mutta perillä kotona hän sanoo: "Ihme juttu, tuntuukin hyvältä jälkeenpäin!"
Niin se on, on otettava itseään niskasta kiinni, ja pakotettava päivittäiseen liikuntaan, jossa pulssikin hiukan nousee. Saan nimittäin selkäni pysymään kunnossa, kun käyn salilla (laitteet lihasten loppuvenytykset = n. 1 tunti) ja uimassa säännöllisesti. Lisäksi lievä astmani tykkää kovasti, jos hiukan rääkkään stepperillä tai lenkkeilemällä hengityselimiäni. Tueksi Oulun yliopiston yleislääketieteen professori Sirkka Keinänen-Kiukaanniemen tutkimuslinkki "Liikunnalla on lääkkeen kaltaisia vaikutuksia":
http://www.yle.fi/genreportaalit/portaali.php?genre=terveys&osannimi=terveys_uutiset&jutunid=5720
niin totta!
ihminen tarvitsee liikuntaa ja tosiasiahan on, että tarpeeksi paljon kun liikkuu ja urheilee niin periaatteessa voi syödä mitä vain lihomatta. Urheilevan ihmisen ruokavalio vain tuppaa väkisinkin menevän siihen terveelliseen suuntaan, sillä jaksaminen riippuu pitkälti syömisistä ja sen huomaa eli ei treeni onnistu tyhjällä vatsalla eikä liian täyttävän aterian jälkeen.
Mutta mistä siellä sitten keskusteltaisiin?
Siellä voisi kertoa vapaasti omia kokemuksiaan erilaisista kokeiluistaan, esim. jos on ollut hiivattomalla tai vaikka vhh:lla. Ja erona olisi siis se, ettei haukkujia siedettäisi. Ja ne, joille syöminen on ongelma, voisivat kysellä vinkkejä ilman että vastaukseksi tulee pelkkää perunatonta. Ja ruokaohjeita voisi myös kysellä ilman pelkoa siitä, että leimautuu tyhmäksi, jos suurustaa kastikkeen jauhoilla tai laittaa perunoita keittoon. Jos joku on lukenut jonkun virallisterveellisen tutkimuksen, siitäkin voisi keskustella ilman, että saa kuulla olevansa sokea tai aivoton.
Palstan ajatusidea on hyvä, minä annan mielelläni kaikille positiivisessa mielessä vastauksia kysymyksiin ja ideoita niitä kaipaaville, leivästä, leipomisesta ja raaka-aineista sen tiedon ja taidon mukaan joka minulla on, ei haukkumista, syyllistämistä ja pitää myös muistaa ns. tyhmiä kysymyksiä ei ole olemassakaan.
Terve syöjä, on mielestäni niin kuin joku aiemminkin mainitsi hyvä nimi palstalle.
toivottavasti sheriffi setä tai täti joukostamme positiivisesta löytyy.
Täähän kuulostaa hyvältä. Mie oon inessä.
Tämä kuulostaakin jo paremmalta kuin tuo aloitusviesti: "Myöskään paino-ongelmaisia ei kelpuutettaisi mukaan, ainoastaan vain todella terveet ja ongelmattomat."
Mihin sitä palstaa sitten tarvittaisiin, jos mukaan kelpaisi vain ongelmattomat syöjät?
Positiivista, kannustavaa keskustelua kyllä kaivataan, jos sitä tarkoitat. Mutta ei kai täällä nyt voida rajata kuka on ongelmaton ja kuka ei. Ja jopa mielestään täydellisen terveellisesti syövä saattaakin olla ns. ortorektikko...
Tarkoitinkin, että negatiiviisuus pois eli paino voi olla mitä tahansa, mutta ongelmallisuus sitten eri asia. Syömishäiriöisille on omat palstansa. Jos ei syömisestä muuta kuin negatiivista sanottavaa niin sitten ei kiitos. Muuten, tervetuloa! :-)
Miten te viitsitte riidellä! Eikö ole muuta tekemistä kuin istua koneella kirjoittelemassa herjauksia ja muuta roskaa. Tapasin minäkin olla aktiivinen vierailija näillä foorumeilla, mutta innostus on täysin kadonnut, sillä niin lapselliseksi on ajatustenvaihto käynyt. Uusi keskustelupalsta ei kauan pysyisi puhtaana "perseen nuolijoilta" (tätä rumaa kieltä käytti ketjun aloittaja).