Havaitsivatko muut kirkkaiden valoilmiöiden "sarjaa"?
Ilmiö näkyi itä-kaakon taivaalla 20.10.2005 n. klo 19.00-19.25. Lenkillä ollessani ihmettelin merkillistä valonvälähdystä, jonka lähdettä en pystynyt paikallistamaan, mutta joka valaisi ympärillä olevan maaston havaittavan selvästi. Muutamaa minuuttia myöhemmmin havaitsin toisen välähdyksen, mutta en tämänkään lähdettä pystynyt paikallistamaan. Noin 20 minuutin päästä näin kolmannen välähdyksen, joka valaisi taivaanrannan ja maaston edellisiä jonkin verran kirkkaammin. Tällä kertaa näin myös ilmiön aiheuttajan loppuvaiheessaan: sammuvan bolidin ja sitä ympäröivän savupilven. Arvioin bolidin tulleen länsi-luoteesta. Havaintokorkeus 70 astetta itään.
Havaintopaikan koordinaatit
63.28'50 P
27.19'20 I
Taivaalla oli havaintohetellä ohutta pilveä. Kuu ja tähdet erottuivat kuitenkin pilvikerroksesta.
Ilmiöt olivat huomattavan kirkkaita. Mielenkiintoista olisi tietää, oliko ilmiöillä keskinäistä yhteyttä esimerkiksi pelkän avaruusromun tai esimerkiksi käytöstä poistetun satelliitin muodossa.

Vastaukset 4
Vanhimmat
kaks vuottta sitten näin samanlaisen ilmiön roi.mlk 66.2*P levp. 25.50 I pit.casiopeijan suunasta
kolme bolidia tuli aivan muuutaman minutin välein osa välähti niin kirkkaasi että maisema valastui kun kuutamolla (kuu ei näkösillä) samanvärinen välähdys kun hisaus liekillä viimenen tosi näyttävä ääntä ei kuulunut
Hm ehkäpä elosalamointia? Niistähän ei tule ääntä ja aika hämyjä muutenkin.
Ajoin autolla Hämeenkoskelta kärkölään päin, ja Lahden suunnassa näin ison ikäänkuin leimahduksen, oli varmaan kyse samasta ilmiöstä, päivämäärä ja kellonaika täsmää.Ihmettelin että mikä voisi olla.
Itse näin Nokialla Siurossa vihreän? kirkkaan
välähdyksen pohjoissuunnassa lähellä horisonttia.
Ääntä ei kuulunut. Oli kylmä talviaika. Olisikohan
ollut elosalama. Pientä myrskyä taisi olla.
Mahdollista on myös, että se oli todella voimakas
näköharha, mutta ylivoimakas minun epäily-
kynnykselle.
En muista katkesiko sen jälkeen vielä sähkönjakelu
vai sekoitanko kaksi ihan eri juttua keskenään.
Rupes pikkasen pelottamaan, tällainen pelkuri kun olen.