Meidän koulussa on 800 oppilasta ja on yläaste ja lukio samassa. Meidän koulussa on HYVÄÄ ruokaa ihan oikeasti. Ykskin päivä oli kirjolohta. Pinaattiletut on myös hyviä ja kinkkujuusto kastike makaroonien kera. kuinka pahaa ruokaa teidän koulussanne on kun pitää valittaa?
Onko pakko valittaa?
Hönöhena
7804
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Missä päin Suomea noin hyvältä kuulostavaa kouluruokaa saa? Meidän ala- ja yläasteen käsittävässä koulussamme kun tarjoillaan herkkuja tyyliin riisiä ja kalapuikkoja, mutta ei mitään kastiketta tämän annoksen kera. Hieman kuivaa, ettenkö sanoisi.
Peruskoululaiset, yläastelaiset, lukiolaiset: nauttikaa siitä, kun joku tekee ammattitaidolla teille vielä näin HYVÄÄ ruokaa. Kun lähdette koulun ja isän/äidin luota jatko-opintoihin ja työmaailmaan, saatte tehdä pöperönne itse niillä rahavaroilla mitä on. Katsotaan sitten kuinka hyvää ruokaa syötte.
Olen ollut useammassa koulussa ja ruuan laadussa on hurjia eroja. Ymmärrän siis vallan hyvin, jos jotkut valittavatkin.
Olen myös muuttanut kotoa jo vuosia sitten ja ruokaa on tehty välillä hyvinkin pienellä rahalla. Sekin on silti voittanut monetkin laitosruuat mennen tullen. Itse tehden ruoka kun on halvoista ja yksinkertaisistakin aineksista yleensä edes tuoretta eikä kumisia perunoita tai epämääräistä mautonta mössöä. Jopa uuniperunat ja porkkanat ovat usein herkkua. (30snt - 1 € / kg)
http://ehp.niehs.nih.gov/members/2001/109p983-994tobacman/tobacman-full.html
meiän koulussa,siis yläasteella ei osata tehä HYVÄÄ ruokaa!!
jos on jauhelihakastiketta,kastike suunnilleen ui vedessä,kalat lilluu liemessä,perunat on raakoja ja maito on vanhaa,kun ne ei osaa vaihtaa niitä!! et siks on valittamista koulu ruuasta!!
ala-asteella oli toisin!!
Ylä-asteella on AINA kumiperunoita. Otan mallia toisista ja lastaan lautaselleni salaattia ja lihapyöryköitä, kalapuikkoja, yms. mitä muuta nyt sattuukaan olemaan tarjolla.
Joskus jos on hyvää kastiketta tai perunat ovat muuten vain vähän paremman makuisia, kyllä niitä silloin lautaselle lapataan 1-3 kpl.
olen aivan samaa mieltä. Kouluruoasta jaksetaan jatkuvasti ruikuttaa. Asenteeni koluruokaa kohtaan on muuttunut mitä vanhemmaksi olen tullut. Positiiviseen suuntaan tietenkin. Ei se aina mitään parasta herkkkua ole mutt aina se on syötävää ollut. En jaksa kun kaveri aina sanoo: mitäköhän paskaa siel taas on ruokana?! Ja sitten kun kysyn että miksi laitat ruokaa lautaselle jos et sitä syö niin vastaus: ihan muodon vuoksi.
Ja sitte hän heittää ne pois. Toi on niin vittumaista! Jos on ruikuttamista niin menkää sit vittu Mc Donald'siin tai jonnekki muualle ja ostakaa ite sapuskanne. Olkaa tyytyväisiä että saatte ilmasta sapuskaa, ettekä näe nälkää toisinkuin monta miljoonaa muuta ihmistä!!!