Eli onko Schrödingerin kissa elossa vai kuollut?
Schrödingerin
kissa'
151187
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Molemmat.
Tietenkin vain siihen asti kunnes laatikko avataan, jolloin aaltofunktio romahtaa.
Todennäköisesti on.
taatusti Guinnessin ennätysten kirjaan pitkäikisyydellään, jos olisi edelleen elossa. Ei tosin ole ollenkaan varmaa, että olisi kuollut.
Mutta entäpäs jos laatikkoon asennetaan kamera, jolla kissaa voidaan tarkkailla - kyllä silloin ainakin nähdään, kuinka elossa tai kuollut se on?
Mistä kissasta tässä nyt puhutaan?
Se kamerahan on juuri mittaus, joka romahduttaa aaltofunktion ja silloin totta kait tiedämme onko se kuollut vai ei.
on semmoinen katti, jonka yksi hullu saksalainen tiedemies pisti kenkälaatikkoon. Rupesi sen jälkeen miettimään, että onkohan se elukka vielä elossa.
Eikös se kissa itse havaitse että onko se kuollut vai elossa. Tämänhän pitäisi romuttaa aaltofunktio? Vai onko tämä jotenkin havaitsijasta riippuva ilmiö.
Niin, tästä sitä on meitä fiksummatkin kinanneet ja siitä kait koko schröden kissassa on lopulta kyse, mikäli olen oikein ymmärtänyt. Osa ei suostu pitämään koko "romahtamis"-juttua kvanttimekaniikan postulaatteihin kuuluvana.
Eli että vaikka me emme havainnoikkaan sitä kattia, niin ei se aidosti olisi sekä kuollut, että elävä, kunnes mittaus on suoritettu, vaan aaltofunktio antaisi vain sen todennäköisyyden, mitä me sitten sieltä laatikosta avattuamme löydämme. Jos se on edelleen elossa, se on sitä sitten 100 % ollut koko ajan, eikä se muutu täysin eläväksi vasta laatikon avattuamme.
Kissan tapauksessa tosiaan taitaapi katti koko ajan olla sitten havainnoimassa ;) näin ollen mahdollinen romahtaminenkin olisi tapahtunut jo ennen meidän havainnointia. Mutta tämä onkin enempi tällaista akateemista pohdintaa. On hauskempi miettiä kissan elämistä, kuin vaikka vaan jonkin neutronin sirontaa.
Itsekään en totta puhuen oikein osaa arvostaa tätä romahtamispostulaattia. Mutta mitäpä minä mistään tietäisin. Odotetaan että tulee seuraava schrödinger tai feynman ja kertoo meille voimmeko aidosti omistaa yhtä aikaa elävän ja kuolleen kissan vai joudummeko tyytymään tylsästi vain joko elävään tai kuolleeseen kissaan ;)
Mikähän muuten mahtaa meikäläisenkin (ehkä) entisen kissan laita olla, kun sitä ei ole vähään aikaan näkynyt? On se ennenkin ollut puolentoista vuoden reissulla, jolta se on sitten palannut. Onkohan se nyt sitten minun kannaltani osittain kuollut ja osittain elävä ;) voipi olla, että jokin auto on tehnyt varsin verisen mittauksen ja todennut sen täysin kuolleeksi, saapa nähdä.
ja laittoipa hullu vyysikko mukaan vielä kapistuksen, jossa on mukana radioaktiivinen atomi ja sen hajoamisen havainnoiva laitteisto, joka hajoamisen havaittuaan laukaisee myrkkykaasun laatikkoon.
Näin saadaan sitten kivoja kvanttimekaanisia pohdintoja, että onkos se kissa sitten kuollut vai elävä, vai peräti sitten yhtä aikaa molempia, kun sen aaltofunktiossa on lineaarikombinaationa molemmat vaihtoehdot.
Kissan onneksi koe kuitenkin tapahtui mielikuvatasolla ;)
Schrödingerin kissa-jutun pointti on se, että mikäli emme katso, että onko se kissa elävä vai kuollut, niin sitten emme sitä tiedä. Ja tällöin kvanttimekaniikka sanoo, että on tietty todnenäkköisyys, että se on elossa ja tietty todennäköisyys että se on kuollut.
Ja sitten koska tämä on liian yksinkertaisen kuuloista, osa porukasta on kehittänyt oman uskontonsa nimeltään "aaltofunktion romahtaminen". Mystiikan luominen ympärilleen on aina taattu keino herättää ihmisissä palvontaa.
Kaksirakokokeessa aaltofunktio menee molempien rakojen läpi ja täten aiheuttaa interferenssikuvion rakojen edessä oleville varjostimille. Tämä tapahtuu vaikka ammumme yhden hiukkasen kerrallaan, koska hiukkanen interferoi itsensä kanssa, eli on mennyt molemmista raoista.
Sitten se mielenkiintoinen osuus. Tehdään molenpiin rakoihin tunnistimet, jotka rekisteröivät raoista menneet hiukkaset. Nyt nähdään että hiukaset menee jommastakummasta raosta läpi. Ammutaan monta hiukkasta ja katsotaan varjostimelle tulevaa kuviota. Se ei ole enää interferenssikuvio vaan molemmista raoista muodostuu oma normaalijakauma.
Otetaan tunnistimet pois ja tehään koe uudestaan niin saadaan interferenssi kuvio.
mietinkin tässä, että mihin tuo koko romahtamisajatus perustuu, mutta kyllähän se sitten taas ihan koetuloksiin perustuu. On se maailma jännä paikka. Kyllä se kissa taitaa olla joko elävä tai kuollut vain sen takia, että ite on koko ajan havainnoimassa.
On hiukan tyhmästi sanottu, että hiukkanen interferoi itsensä kanssa. Kentälle voimme puhua intereferenssistä, joka vastaa sitä, että voima = kaikkien kohdistuvien voimien summa. Havaittu hiukkanen (elektroni, fotoni,...) taas kuvaa sitä, miten paljon energiaa havaitaan. Ei mielestäni ole järkevää puhua siitä, miten joku energiapaketti "interferoi", mutta on järkevää puhua siitä, miten voimat summautuvat ja aiheuttavat yhdessä jonkun tietyn energiapaketin absorption havaintotasolle.
Ja sitten on hyvä muistuttaa mieleen, että koko homman ymmärtämisen vaikeus tulee siitä, että meillä on kaksi erilaista ajatusmaailmaa (aalto vs. hiukkanen), joita molempia heikon ymmärtämisen tason vuoksi tarvitsemme kuvaamaan niinkin yksinkertaisia asioita kuin valo tai elektroni.
Hawking on sanonut että "aina kun kuulen vertauskuvan shrödingerin kissa poistan varmistimen aseestani."
Kuollut kissa ja elossa oleva kissa eivät ole kaksi eri saman tilan mahdollista arvoa, koska toisen tilan syntyminen edellyttää kissan kuolemista toinen taas ei. Joten siinä mielessä vertauskuva ei ole hyvä.