Kertokaapas kieliä harrastavat minulle, mitä kieltä voisin opiskella omillani huvin vuoksi. Kaipaisin pakollisten kotimaisten (ja enkun) lisäksi jotain kielellistä hupia ja haastetta elämään, ja eksoottinen mutta silti oikea kieli ja sen opiskelu tarjoaisi sitä varmasti. Työn ja opiskelun ohessa kyllä liikenee jonkin verran aikaa, kun en ole televisiota katsova ihminen.
En vain osaa päättää, minkä aloittaisin. Kielistähän ei ole puutetta, niitä on maailma täynnä. Mutta mikäpä olisi se oikea minulle? Sen ei tarvitsisi olla suuri maailmankieli, kunhan olisi jollain tapaa elossa. Onkohan kenelläkään hyviä ja yllättäviä ehdotuksia?
Mikä kieli olisi hauska oppia?
4
457
Vastaukset
- Vinkki...
Opettele saame tai japani niin erotut postittivisesti työmarkkinoilla. Suomalaisesta kirjakaupasta ja muualtakin saa jos minkä kielen itseopiskelu cd:itä sun muita jos löytyy itsekuria opiskella itsenäisesti. Itsestäni sellaiseen ei ole, käyn mielummin säännöllisesti tunneilla oppimassa.
Itse taidan englannin ja ruotsin lisäksi saksan ja tarkoituksena olisi opetella vielä italia. Italia kiinnostaa koska ihastuin maahan ja kieli on kauniin kuuloinen. Harmi ettei paikallisessa opistossa ollut italian alkeiskurssia tänä syksynä, vain jatkokursseja. Olen päättänyt että neljä vierasta kieltä saavat riittää kohdallani...italian opiselun edetessä aion keskittyä myös jo opittujen kielten preppaamiseen. - arabiaa
Tosi mielenkiintoinen kieli kaikin puolin - ja samalla on tavallaan pakko tutustua kulttuuriinkin. Ja haastettahan kyllä riittää!
- Peetu
Kiitos myös toiselle viestiini vastanneelle ehdotuksista. Arabia olisi kyllä kiehtova vaihtoehto. Minkälaista sen opiskelu on (ja on ollut), jos voit kertoa tarkemmin?
Käsittääkseni puhuttujen murteiden ja virallisen kirjakielen ero on aika suuri. Joissakin luetteloissa on jopa eroteltu eri murteet eri kieliksi, kun yritetään antaa jotain arvioita puhujien määrästä. En muista nyt tarkkoja lukuja, mutta jossain saatettiin sanoa, että egyptinarabiaa puhuu noin 40 miljoonaa ihmistä. Mitenkähän tämä pitäisi ymmärtää käytännössä? Niin suuressa ihmismäärässä, mitä arabiankieliseen kielialueeseen kuuluu, on kirjakielen ja murteiden suhde varmasti erilainen kuin pienessä Suomessa.
Olen muuten nähnyt kirjastossa egyptinarabian oppikirjan. Se taitaa olla suunnattu niille, jotka haluavat oppia puhuttua kieltä? Vai miten on?
Heh, pitäisi asentaa arabialainen kirjaimisto koneeseen, niin voisi katsella jotain sivuja. Hurjiltahan nuo koukerot näyttävät tässä vaiheessa, vaan oppimalla siitä selviää :-) - het'paikalla
Peetu kirjoitti:
Kiitos myös toiselle viestiini vastanneelle ehdotuksista. Arabia olisi kyllä kiehtova vaihtoehto. Minkälaista sen opiskelu on (ja on ollut), jos voit kertoa tarkemmin?
Käsittääkseni puhuttujen murteiden ja virallisen kirjakielen ero on aika suuri. Joissakin luetteloissa on jopa eroteltu eri murteet eri kieliksi, kun yritetään antaa jotain arvioita puhujien määrästä. En muista nyt tarkkoja lukuja, mutta jossain saatettiin sanoa, että egyptinarabiaa puhuu noin 40 miljoonaa ihmistä. Mitenkähän tämä pitäisi ymmärtää käytännössä? Niin suuressa ihmismäärässä, mitä arabiankieliseen kielialueeseen kuuluu, on kirjakielen ja murteiden suhde varmasti erilainen kuin pienessä Suomessa.
Olen muuten nähnyt kirjastossa egyptinarabian oppikirjan. Se taitaa olla suunnattu niille, jotka haluavat oppia puhuttua kieltä? Vai miten on?
Heh, pitäisi asentaa arabialainen kirjaimisto koneeseen, niin voisi katsella jotain sivuja. Hurjiltahan nuo koukerot näyttävät tässä vaiheessa, vaan oppimalla siitä selviää :-)Kivaa on. Helppoa ei totisesti ole. Minun motiivini olikin alun perin oppia jotakin täysin outoa kieltä, josta saattaisi olla hyötyäkin - olen kyllä matkustanut paljon Lähi-Idässä ja tavaillut siellä rekkarinumeroita ja tienviittoja ihan mielenkiinnon vuoksi.
Aloitin aikuisopistossa, jossa tahti näin kielten magisteerille oli toivottoman hidasta. Ostin sitten Akateemisesta "Opi arabiaa (nykyaikainen yleisarabia)" -rompun.
Murteitahan on satatriljoonaa, mutta esim. tällä rompulla saa opituksi kieltä sillä lailla, että pystyy solkkaamaan basaarissa kotitarpeiksi maassa kuin maassa. Aikuisopiston kurssi taas oli 95% pelkkää kirjoittamista.
Käypä kiekaisemassa täällä, miten opiskelu lähtee alkuun, jos arabiaan päädyt!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1762005Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe361706Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi81345Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2241164Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu591161Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas151020- 60940
Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv57926