no heitetäänpä tällanen!

kuinkas tuo makuuhuonetoimita? sujuuko ilman vonkaamista puolin ja toisin? saako aina kinua kun huvittaa vai irtooko heti? aamu-vai iltaseksi?

meillä on niin tasaantunut suhde jo että alun jokapäiväsatakertaaorgasmit-tarve on laantunut ja nyt harrastetaan yhdessä vaakamamboa silloin kun kumpaakin huvittaa oikeesti ja tämä tapahtuu noin 4 kertaa viikossa. lapset ei häiritse meidän "sitä elämää" ollenkaan. itse pidän aamujumpasta, mies taas ilta-akteista..

tämä kysymys lähinnä siksi että kiinnostaisi tietää kuinka eri / samalla tavalla ihmiset ajattelevat seksistä, sen tärkeydestä ja tarpeista.
5611
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Meilläkään ei ole tiettyä "jes-tänä-iltana-saan-seksiä-"-päivää vaan ihan mielialan mukaan. Sujuu ilman vonkaamista, mutta kuukautisten aikana en tykkää, joten silloin läpsin sormille. Heti irtoaa. Toisinaan on kiihkeämpää ja toisinaan vain pikanaitaistaan ennen nukkumaan menoa.

Miestä kiinnostaa enemmän aamuisin, itseäni silloin vain nukuttaa. Olen sanonut, että siitä vain, mutta turha odottaa, että jaksan (siis aamuisin) osallistua muuten kuin lahnana. Eipä ole haitannut, kumpaakaan. Olen sitä mieltä, että kummankin tarpeista on huolehdittava ja että kummankin on koettava saavansa jotain seksistä. Tarpeet vaihtelevat itselläkin eri aikoina, mutta pääsääntöisesti niin, että itse ajattelen ja tahdon enemmän seksiä kuin mieheni. Seksi on tärkeä, mutta ei ainoa osa, suhdetta. Sen toimivuus vaikuttaa kuitenkin hyvin paljon, mutta näin naisena sanoisin, että myös koko parisuhteen tila vaikuttaa naisen haluun.

Äänestä

Kun olemme virkeitä (lomalla tai viikonlopun vietossa) rakastelemme joka päivä, kumpikin kun on rentoutunut, eivätkä muut asiat pyöri mielessä. Arkiviikkoina, etenkin jos on paljon töitä ja tekemistä töiden ulkopuolella, voi väsymyksestä väli venyä joka toisesta päivästä enempäänkin. Välillä kumpaakin ei huvita, mutta onneksi osaamme myös käsi- ja kielipelit. Ei ole syytä tyytymättömyyteen.

Pidän kaikesta - aamulla, illalla, päivällä. Eri paikkoja ja asentoja olemme myös kokeilleet. Parhaaksi on osoittautunut nainen päällä -asento. Lähinnä tärkeintä tuntuu kuitenkin olevan toisen koskettelu ja hellittely aina muutenkin, ja myös kehuminen ihan sanoin. Hyvällä mielellä tekee enemmän mieli. Niin ja minä taidan myös meillä olla se aktiivisempi. Joskus joudun näkemään oikein vaivaa, että mieheni innostuu, mutta on se sen arvoista.

Äänestä

Miten niin lapset ei häiritse? Kuinka monta tuntia NUKUTTE yössä? Kuinka pitkä on tasaantunut suhteenne?

Äänestä
  • lapset menee nukkumaan kello 20.00 ja siitä alkaa meitin yhteinen aika. yleensä löhöillään kainaloikkain sohvalla tai sitten siirrytään saunan kautta aktiin. lapset nukkuu kun tukki ja 160 neliöinen talo antaa mielikuvitukselle tilaa ;)
    vakiintunut rauhoittunut suhde on kestänyt yhteensä neljä vuotta.
    nukutaan keskinmäärin 6 tuntia yössä, joskus pidempään... ja joskus menee siihen että ollaan nukuttu hätäseen 1h ennen töihinmenoa, mutta koskaan se ei oo kumpaakaan harmittanu :)

    Äänestä

  • nami kirjoitti:

    lapset menee nukkumaan kello 20.00 ja siitä alkaa meitin yhteinen aika. yleensä löhöillään kainaloikkain sohvalla tai sitten siirrytään saunan kautta aktiin. lapset nukkuu kun tukki ja 160 neliöinen talo antaa mielikuvitukselle tilaa ;)
    vakiintunut rauhoittunut suhde on kestänyt yhteensä neljä vuotta.
    nukutaan keskinmäärin 6 tuntia yössä, joskus pidempään... ja joskus menee siihen että ollaan nukuttu hätäseen 1h ennen töihinmenoa, mutta koskaan se ei oo kumpaakaan harmittanu :)

    Lapset nukkuu kuin tukki ja menee klo 20 nukkumaan...

    En halua pelotella, mutta niin meilläkin meni, vähän aikaa sitten vielä, muttei enää :(

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


nami kirjoitti:

kuinkas tuo makuuhuonetoimita? sujuuko ilman vonkaamista puolin ja toisin? saako aina kinua kun huvittaa vai irtooko heti? aamu-vai iltaseksi?

meillä on niin tasaantunut suhde jo että alun jokapäiväsatakertaaorgasmit-tarve on laantunut ja nyt harrastetaan yhdessä vaakamamboa silloin kun kumpaakin huvittaa oikeesti ja tämä tapahtuu noin 4 kertaa viikossa. lapset ei häiritse meidän "sitä elämää" ollenkaan. itse pidän aamujumpasta, mies taas ilta-akteista..

tämä kysymys lähinnä siksi että kiinnostaisi tietää kuinka eri / samalla tavalla ihmiset ajattelevat seksistä, sen tärkeydestä ja tarpeista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu