kulttuurikeskustelun avauksena oli oli pennulle mahtava juttu. muskarin viisivuotiaat lauloivat aikuisten, viisaiden ihmisten sydämiin.
tietysti laulua harjoiteltiin myös kotona. tosin pikkuveli oli erimieltä säestystavasta ja antoi omat sointunsa pianon sekä omasta ylimmistä rekisteristään.
vaan lauteilla kummarrusten jälkeen suosionosoitusten kaikuessa loistivat lapsien silmää ja kasvot onnistumisen iloa.
ja kyllä minun (ja varmaan toistenkin managerien) mielessä liikkui ajatus isosta merkityksestä, jonka mahdollisuus tutustumiseen musiikin maailmaan lapselle antaa.
ja sydän melkein pysähtyi, kun pikkuprinsessa hyppäsi hetikohta kaulaani ja kuiskasi : se oli ihnaa, vaikka ensin vähän jännitti."
keikkapalkkioksi bufeessa mansikkajäätelöä kinuskikastikkeella, päällä strösseleitä.
isosiskon eka keikka
12
604
Vastaukset
- Lasten oikeuksien puolesta
Käsitykseni on, että kaikesta kirjoittamastasi huuhaasta ja hölmöilystäsi huolimatta, haluat lapsillesi ja varmaan muidenkin lapsille hyvän lähtöalustan tulevaisuuden vaateisiin. Kirjoitahan avaus lapsien oikeuksista musiikkiin, itsensä ilmaisemiseen tai käden taidon kehittämiseen, ja oikeudesta yleensä kaikkeen kulttuuriin.
- tukkusutija
olet täysin oikeassa sekä huhhuhhaaskasta että hölmöilystä ja myös suhteestani lapsiin.
1. mutta, mutta, isomutta en oikein usko kykyhini (harvinaista) esitämäsi esseen laadinnassa.
2. ja profilointitini vittuilevana ämpäripäisenä homona (ei fobioita) ei oikein ehdottamaasi avauksen aihepiiriin kiistattomasti sovellu.
3. soisin kummasti kuitenkin käytävän keskutelua antamastasi aihepiiristä. mutta asiallisen avauksen tehköön joku toinen. - Lasten oikeuksien puolesta
tukkusutija kirjoitti:
olet täysin oikeassa sekä huhhuhhaaskasta että hölmöilystä ja myös suhteestani lapsiin.
1. mutta, mutta, isomutta en oikein usko kykyhini (harvinaista) esitämäsi esseen laadinnassa.
2. ja profilointitini vittuilevana ämpäripäisenä homona (ei fobioita) ei oikein ehdottamaasi avauksen aihepiiriin kiistattomasti sovellu.
3. soisin kummasti kuitenkin käytävän keskutelua antamastasi aihepiiristä. mutta asiallisen avauksen tehköön joku toinen.Mutta valinnan teet tietysti itse.
- tukkusutija
Lasten oikeuksien puolesta kirjoitti:
Mutta valinnan teet tietysti itse.
uskovaisten vehkeet on yhteneväiset.
teen jutun, kunhan opettelen kirjakielen, ja siihen kuluupii aikaa tovin.
Onnea isosiskon eka keikasta. Vaikka pikkuista ihan vähän jännittikin, mites oli iskän laita?
Jännittikö ihan täpöllä?- tukkusutija
vanhaa firttä mukaellen "totta mooses jännitti."
- Simanainen
...maistui hyvälle...
t. Isosisko- tukkusutija
mikä sullen hyvällen maistuu.
ps.mukavia muitakin maistuvaisia sinulle. - Simanainen
tukkusutija kirjoitti:
mikä sullen hyvällen maistuu.
ps.mukavia muitakin maistuvaisia sinulle....*varastaa piiiiiiitkän suukon ja pinkoo pakoon tennarien pohjat vilkkuen* 8)
ps. Oletkos muuten aivan varma? - tukkusutija
Simanainen kirjoitti:
...*varastaa piiiiiiitkän suukon ja pinkoo pakoon tennarien pohjat vilkkuen* 8)
ps. Oletkos muuten aivan varma?nimeni ts. vaan aivan hitusen arvailen.
- Simanainen
tukkusutija kirjoitti:
nimeni ts. vaan aivan hitusen arvailen.
...jos kenen, tulisi tietää mieltymysteni laaja skaala, joka ei ole niin mustavalkoinen, kun lyhytjänteisesti yksinkertaisimmat mieluusti ajattelevat. .)
- tukkusutija
Simanainen kirjoitti:
...jos kenen, tulisi tietää mieltymysteni laaja skaala, joka ei ole niin mustavalkoinen, kun lyhytjänteisesti yksinkertaisimmat mieluusti ajattelevat. .)
laaja kirjo.
vaan lyhytjänteiset menevät helposti myllyn läpi.
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?591184Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,11860Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol75795- 53634
Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa
Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.83613Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs45552Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt33537Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv36524Hurmasit sitten minut
kauneudellasi nainen ja kun sait minut rakastumaan itseesi muutuit ihan porsaaksi etkä välitä vartalostasi enää yhtään.43503Tietysti olen varovainen,
ei kaikki ole pelkkää epävarmuutta. En halua sotkea mitään, enkä aiheuttaa kenellekään hankaluuksia. Ja luulen että ehkä40501