Suositelkaa jotain hyvää/selkeää matematiikan (yliopistotason matikkaa lähinnä) perusteosta opiskelujen tueksi. Kiitos.
Kirjasuositusta?
kartsa
5538
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Minä tykkään ainakin Jussi Väisälän kirjasta Topologia 2. Siitä oppi hyvin topologian perusasiat.
Olis ehkä pitänyt tarkentaa tossa alotusviestissä, että jotain, missä on mahdollisimman monesta aihepiiristä tavaraa.
Ahaa, vai että laajaa kirjaa. Olen omissa yliopisto-opinnoissa huomannut, että monipuolisia kirjoje ei kauheasti ole. Topologiaa suosittelin siksi, että siinä saadaan mukavasti yhdistettyä, ainakin jossain määrin, analyysia ja algebraa. Minä ainakin tykkään topologiasta.
Tuntuisi siltä, että jos yhdessä kirjassa käsitellään monen eri alan asioita, jää käsittely väkisinkin varsin pintapuoliseksi. Tällöin kirjasta ei välttämättä löydy mitään uutta mitä ei olisi sanottu lähiyliopistosi kurssiprujuissa. Minä pidin topologian kirjaa hyödyllisenä, mutta voithan käydä yliopiston kirjastossa katsomassa muita itseäsi kiinnostavia kirjoja.
Point taken. Olen mä sen topo 1:n kirjan käynyt läpi, mutta kakkososasta ei kokemusta.
Monesti vaan huomaan, että on huonosti muistissa joku asia, mikä on jo peruskursseilla käyty. Sillon olis mukava, kun olis joku ikäänkuin matikan tietosanakirjan tyylinen teos, mistä vois äkkiä plärästä ja vähän virkistää muistiaan. Tokihan voi aina sanoa, että sillon haet sen ja sen kurssin prujuista sen, mutta mukavuussyistä joku tommonen aihepiiriltään laaja, muttei välttämättä mikään mielettömän syvällinen kirja, olis hauska laajennus kurssikirjojen ja prujujen lisäksi.
No, googlehan on näin nettiaikana äärettömän hyvä.
Toisaalta kun nyt puhutaan, niin ehkä mun pitäis lähestyä ongelmaa toista kautta. Kirjasuosituksia seuraaviin osa-alueisiin (hyviä "peruskirjoja" mielellään);
- todennäkösyys/stokastiikka
- analyysi (differentiaali&integraalilaskennan mielessä)
- lineaarialgebra
Hyvä differentiaali- ja integraalilaskennan kirja on ainakin Adamsin "Calculus", hinta varmaan sellaiset 35-40 euroa. Hyvä analyysin peruskirja on Avner Friedmanin "Foundations of modern analysis", sisältää mittateorian ja funktionaalianalyysin alkeet. Molemmat kirjat ovat selkeitä. Myös Rudinin Principles of mathematical analysis on vielä ihan luettava kirja. Myrbergin "Differentiaali- ja integraalilaskenta" on hyvä kotimainen. Todennäköisyyslaskentaan hyvä suomenkielinen kirja on Tuomisen ja Norlamon "Todennäköisyyslaskenta". Taitaa olla vielä kaksiosainen.