yhdessä asutaan vaik en rakasta

Olen ollut mieheni kanssa yhdessä jo pitkään, syksyllä päätimme muuttaa yhteen. Kaikki on muuten ihan hyvin, mutta ymmärsin etten rakasta häntä enää. Seksi ei suju, sillä olen kyllästynyt kun mikään ei tunnu missään ja turhautunut rakastelemaan miestä jota kohtaan en tunne enää mitään ihmeempää. Olen myös paininut sen asian kanssa jo pitkään, että miksi muutimme yhteen vaikken ollut varma. Miehessäni ei ole kummemmin vikaa, hän kohtelee minua hyvin ja rakastaa, mutta se ei tunnu riittävän. Tunnen olevani umpikujassa, eikä tästä näy loppua.
apua..
61440
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Jos noin toisen seura alkaa kyllästyttään, niin ei ole muuta vaihtoehtoa kuin erota. Mutta sen neuvon annan, että vaikka joskus löytäisit sen "unelmien prinssin", niin varmasti tulee se päivä eteen, jolloin mietit, et millasen pölvästi olen itselleni ottanut. Vaikka kuinka rakastaa toista ja on onnellinen parisuhde, niin tulee hetkiä, jolloin "vihaa" kumppaniaan ja sit taas rakastaa. Yleensä minulla tuo "vihaamisvaihe" kestää noin tunnin ja sit se menee ohi. Rakastan puolisoani ylikaiken ja en voisi koskaan elää ilman häntä.

Äänestä

"Olen ollut mieheni kanssa yhdessä jo pitkään, syksyllä päätimme muuttaa yhteen. Kaikki on muuten ihan hyvin, mutta ymmärsin etten rakasta häntä enää."

Kun on pitkään yhdessä, tapaa rakkaus kadota. Jotkut papit ovatkin sanoneet, että rakastuneiden vihkinen olisi hyvä kieltää.

Esitän kaksi vaihtoehtoa.

1. Myönnä itsellesi, että rakkaus tai rakkauden tunne on kadonnut ja jatka elämistä miehesi kanssa. Keskitä huomio häneen ihmisenä ja yritä arvostaa häntä ja sitä, että hän käyttäytyy hyvin sinua kohtaan. Parisuhdekriisit voivat kestää vuosiakin ja silti ratketa.

2. Eroa miehestäsi ja etsi uusi kumppani. Muista kuitenkin, että sopivan löytyminen on arpapeliä ja hänenkin kanssaan rakkaus kuolee ennemmin tai myöhemmin.

Ydinkysymys on siis se, että haluatko oppia tai yrittää oppia rakastamaan nykyistä miestäsi eri tavalla ihastuksen ohi mentyä vai haluatko vain uuden rakkauden tunteen.

Äänestä
  • Ei rakkaus mihinkään katoa, mutta rakastuminen katoaa. Näitä kahta ei pidä sekoittaa. Tietysti jokaisella on rakkaudesta varmaan omat määritelmänsä, mutta isovanhempani ovat ainakin olleet yhdessä melkein viisikymmentä vuotta, rakastaen, mutta ei rakastuneina.

    Äänestä

Minkä ikäinen olet?? Jos olet nuori niin vinkkini olisi että elä "kidu" suhteessa jossa rakkautta ei ole.. itse voin nuorena sanoa että kyllä jokaiselle on pakko olla joku jonka kanssa tuntuu hyvältä olla ja on enemmän niitä hyviä kuin huonoja aikoja. Itsekin olen monet kerrat miettinyt että eroaisiko vai ei ja miettii että tässäkö se nuoruus nyt sitten oli, yhden ja saman kumppanin kanssa mutta ei ole vielä ainakaan rakkaus kuollut..

Äänestä
  • ja ikä oli itsellä mikä?

    Että meidän vanhempien (lue ikäloppujen) pitäisi siis kitua paskassa suhteessa koska ei meillä kuitenkaan ole enää mitään parempaa näköpiirissä.. hyvää logiikkaa tämä.

    Äänestä

On hyvin vaarin miestasi kohtaa antaa hanen investoida aikaa ja tunteitaan sinuun silla uskolla etta tuo tunne on molemminpuolista.

Sinun on kerrottava juuri mita kirjoitit ja annettava miehelle tilaisuus hakea vaimoehdokas tytosta joka on hanen kanssaan samalla aaltopituudella.
Se on oikein myos sinua itseasi kohtaan. Jompi tahaansa omistaa asunnon, jaa siihen ja toinen poistuu kuvioista.Tietenkin ilman eripuraisuutta tai epasopua. Ystavana voi olla jatkossakin!

Se on vain reilua ja suoraviivaista kumpaakin kohtaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mimmu kirjoitti:

Olen ollut mieheni kanssa yhdessä jo pitkään, syksyllä päätimme muuttaa yhteen. Kaikki on muuten ihan hyvin, mutta ymmärsin etten rakasta häntä enää. Seksi ei suju, sillä olen kyllästynyt kun mikään ei tunnu missään ja turhautunut rakastelemaan miestä jota kohtaan en tunne enää mitään ihmeempää. Olen myös paininut sen asian kanssa jo pitkään, että miksi muutimme yhteen vaikken ollut varma. Miehessäni ei ole kummemmin vikaa, hän kohtelee minua hyvin ja rakastaa, mutta se ei tunnu riittävän. Tunnen olevani umpikujassa, eikä tästä näy loppua.
apua..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu