Mitättömän pieni joukko suomalaisia hyväksyy Islamin uskoiset.... Jehovantodistajat, hindut ja budhan palvojatkin ovat pidetympiä ryhmittymiä.
Tällaiset tarpeelliset tutkimukset ovat käteviä, se että 0,4% suhtautuu positiivisesti on esimerkki suomalaisten valveutuneisuudesta.
4,1% hyväksyy Islamin. Yhteensä siis vain 4,5% edes jotenkin haluaa ymmärtää näitä lahjakkuudenvastustajia, suomalaisia ei siis köyhien nälkämaiden uskonto puhuttele.
52,5% ei hyväksy Islamia, lopuilla ei ole kantaa, pääasia etteivät kuitenkaan hyväksy. Suomalaisia on kääntynyt Islamiin noin 600 suurin osa avioliiton kautta, vain vajaat satakunta (100) ilman avioliittoa. Säälittää nämä rakkauden takia itsensä orjuuttaneet naiset, miehiä on joukossa tutkijan mukaan alle kourallinen.
Suomen ehkä kuuluisin muslimi käännynnäinen on naisen kidnappauksesta ja televisiostakin tuttu Simo Rantalainen. Ei minua ainakaan huoleta kyseisen uskonnon leviäminen, tuhatkunta muslimia on jo kääntynyt Kristityksi ja kääntyminen jatkuu. Miksi turhaan kääntyä kumpaankaan.
Tasa-arvo ja maallistuneet Kristilliset arvot, siinä suomalaisen yhteiskunnan moraalin perusta. Kyllä nämä muslimit tästä kääntyvät kuten tataaritkin, heidän nuoriaan on vain opetettava tavoille, viinaa, rahaa ja naisia palvomaan. Allah unohtuu nopeasti kuten olemme huomanneet.
0,4 prosenttia hyväksyy
12
825
Vastaukset
- Gohar
laittanet varmaan linkin myöskin sinne, mistä nuo luvut olet saanut? nimim. utelias :)
- Wildlander
Noin nätti tyttö tulisit kans järkiisi, aloita omilla aivoilla ajatteleminen. Ihmisten haaskausta elää elämää yhden kirjan sääntöjä noudattaen. Varsinkin, jos kirja on täynnä aavikon kuuman auringon alla syntyneitä valheita ja sota propagandaa. Kristityille samat sanat, vaikka UT onkin siistitty ja rauhanomainen nykypäivänä. Kantakaa mieluummin karhuille metsään ruokaa ja laittakaa kuistille tontuille ruokaa, saavat ainakin asunnottomat syödä..
Wildlander kirjoitti:
Noin nätti tyttö tulisit kans järkiisi, aloita omilla aivoilla ajatteleminen. Ihmisten haaskausta elää elämää yhden kirjan sääntöjä noudattaen. Varsinkin, jos kirja on täynnä aavikon kuuman auringon alla syntyneitä valheita ja sota propagandaa. Kristityille samat sanat, vaikka UT onkin siistitty ja rauhanomainen nykypäivänä. Kantakaa mieluummin karhuille metsään ruokaa ja laittakaa kuistille tontuille ruokaa, saavat ainakin asunnottomat syödä..
sulla natikka on aina noin hirrveesti asiavirheitä?
- Wildlander
karvapää kirjoitti:
sulla natikka on aina noin hirrveesti asiavirheitä?
Oliko sinulla ihan oikeaa asiaa kyseisistä tiedosta. Voisitko valaista meitä näistä mahdollisista asiavirheistä.
- Hmmmz
Wildlander kirjoitti:
Oliko sinulla ihan oikeaa asiaa kyseisistä tiedosta. Voisitko valaista meitä näistä mahdollisista asiavirheistä.
Oliko tuo sitä Tuoretta tiatoa?
Sinähän elät menneessä hyvä ihminen sentään.
Ei ole vuosi -99. Nyt eletään ihan eri vuosituhattakin.
Nyt tsekkaamaan se tuoreempi kirkkotsydeemi.
Tai tsekkaas taloustutkimuksen TUOREIN galluppi. - Päivitetty_tieto
Hmmmz kirjoitti:
Oliko tuo sitä Tuoretta tiatoa?
Sinähän elät menneessä hyvä ihminen sentään.
Ei ole vuosi -99. Nyt eletään ihan eri vuosituhattakin.
Nyt tsekkaamaan se tuoreempi kirkkotsydeemi.
Tai tsekkaas taloustutkimuksen TUOREIN galluppi.Päivitetään vuosittain, vuoden 1999 tieto on ensimmäisessä sarakkeessa, maaliskuun 2005 viimeisessä. Siinä päivitettyä tilastoa.
Koodikirja on luotu aineiston versiosta 1.0 (22.3.2005). - Hmmmz
Päivitetty_tieto kirjoitti:
Päivitetään vuosittain, vuoden 1999 tieto on ensimmäisessä sarakkeessa, maaliskuun 2005 viimeisessä. Siinä päivitettyä tilastoa.
Koodikirja on luotu aineiston versiosta 1.0 (22.3.2005).Tuohan oli niin pauheaa PUPPUA että huh! :D
Koodikirja on nimenomaan Kirkkomonitor 99:stä.
Viimeinen sarake siinä on prosenttiosuus VASTANNEISTA.
Koodikirja on luotu VUODEN 99 KirkkoMonitoriaineistosta.
- pitkästä aikaa
Nuo luvut eivät takuuvarmasti pidä paikkaansa. Tällä tarkoitan nyt noita 600 käännynnäistä muslimia, joista 100 ilman avioliittoa kääntyneet...
Ensinnäkin miten nuo luvut on saatu???
Jos esim. väestörekisteristä, niin tuskin puoletkaan Suomen muslimeista on virallisesti rekisteröityneet muslimeiksi, minä en esim ole, ehkä pitäisi?
Toiseksi, jos nämä luvut on väestörekisteristä, niin onko ko. tutkimuksen tekijä soittanut kaikki 600 läpi ja kysynyt, että onko henkilö löytänyt islaamin itse vai avioliiton kautta???? Vähän epäilen.
Nämä luvut on taas joku vetänyt hatusta ja pitää niitä totena.
Suomalaisia muslimeja on enemmän kuin 600 ja miehien lukumäärä kasvaa koko ajan. Tosin silti heitä on vähemmän kuin naisia, se on fakta, mutta ei todiste mihinkään suuntaan.
Minua ei hetkauta pätkääkään jos 4.1 % Suomen kansasta ei hyväksy uskontoani. Mitä sitten. Ei yhtikäs mitään. Niin kauan kuin tuo 4.1 % antaa minun elää rauhassa, kaikki on hyvin. Minäkin annan heidän ja kaikkien muiden uskontojen edustajien elää rauhassa ja harjoittaa uskontoaa, vaikka en heidän uskontoa totena pidäkkään. Tämä on suvaitsevaisuutta.- pitkästä aikaa
Eli prosentit meni metsään... piti laittaa tuota reilu 50 % eikä 4.1 % sori...
- Kristinopin
"suomalaisia ei siis köyhien nälkämaiden uskonto puhuttele." Miksi suomalaisia kuitenkin puhuttelee israelilaisten muinainen uskontarusto, köyhältä nälkämaalta kotoisin sekin?
Eikö ole pelkkää sattumaa, että suomalaiset ovat kristittyjä, eikä esimerkiksi muslimeja tai tunnusta jotain muuta maailman tuhansista uskoista?
Jos Muhametti olisi sattunut sotajoukkoineen näille kulmille ekaksi, niinhän me nyt Mekkaan kumartelisimme miljardin muun kanssa. Ja 100% suomalaisista hyväksyisi Allahin uskon.
Ainakaan uskonasioissa ei ole apsoluuttista (absolut on ruotsalaisille se ainoa oikea totuus) totuutta, on aivan yks hailee mihin kukin uskoo. Tosi harvassa ne uskovaiset, jotka eivät sodi ja tapa tarpeen tullen, esimiehen käskystä.
Eikö Kalevala olisi paras raamattu suomalaisille?
Nuorten muslimipoikien huono käytös Helsingissä, onko se Allahin aikaansaanosta?
Mikäköhän oli tekstini pointti? En minä vaan tiedä. Ajatuksia vailla päätä ja häntää, alkua ja loppua.- hande
Onhan siula pää. Kato kun viisau ja tieto loppuu alkaa USKO. JA SEN VARAS MÄNNÄÄ PITKÄLE........
:) VALOA ELÄMÄÄS.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mira Luoti ja Julkkisselviytyjät 2017 - Ketä kuumottaa juuri nyt?
HS: Tässä ohjelmassa Mira Luoti kertoi kokeneensa seksuaalista väkivaltaa "PMMP-yhtyeen Mira Luoti kertoo Ylen uudessa691904- 1001839
- 1421724
- 971411
Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä
Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo331354MESTARI SIVALTAA JÄLLEEN
https://www.is.fi/politiikka/art-2000011436243.html Suomen ainoa Mestari lausuu tosiasiat Sannasta , Tuomiojasta ja hil3151246- 601199
Jotkut ihmiset pelkäävät syöpää sairastavaa
On hauskaa, kun kertoo jollekin, että "minulla on syöpä". Jotkut käyttäytyvät kuin se olisi tarttuva tauti. Eivät uskall1301092Julkisuuden henkilön päiväin päätös
Sitä vaan, että kyllä nyt kaikki tietävät kuka oli Eemeli Peltola (kansanedustaja, joka päätti päivänsä eduskuntatalossa2761056Kuulin juttua että Jeesus on kopioitu krishnasta
Pitääkö paikkansa että kertomukset ovat samat kummankin uskonnon kirjoissa446943