Työttömien yhdistykset riistäjän asialla

Olen tutustunut työttömien yhdistyksen toimintaan kahdessa eri kaupungissa ja molemmissa on tuntunut olevan sama meininki. Ilmapiiri on jotenkin väsähtänyt, lysähtäneen näköisistä ihmisistä ei millään tiedä kuka on henkilökuntaa ja kuka muuten vain käymässä.

Muutenkin kaikki ovat olemukseltaan kuin eläkeläisiä, joten olen tuntenut itseni nuorison edustajaksi, vaikka olenkin päälle 40. Ruokailutiloissakin vallitsee apea hiljaisuus, vaikka luulisi, että sieltä kuuluu taukoamaton puheensolina ja vallankumouksellinen väittely, tai edes itku ja hammastenkiristys työttömien asemasta.

Olen yrittänyt puhua näiden työttömien yhdistysten palkattujen työntekijöiden kanssa työttömien asian ajamisesta, mutta sama on kuin seinälle puhuisi. Tuntuu että eivät edes halua parantaa työttömien asemaa, vaan jollakin ihme demarilogiikalla kuvittelevat, että työttömien asema paranee kunhan vain työttömät pääsevät töihin.

Eihän se töihin pääsy paranna työttömien asemaa kuin tämän töihin päässeen yksilön kohdalla. Työttömien asemaa pitäisi parantaa tässä maassa, ettei meidän päälle noin vain voitaisi räkiä ja sylkeä. Eläimilläkin on suojelujärjestönsä, mutta työttömien oikeuksia ei aja kukaan.

Sitten tämä työn puutteesta aiheutuva syrjäytyminen on nielty sellaisenaan. Voivotellaan, kun työttömillä ei ole puuhaa ja miten siinä sitten helposti ajautuu alkoholismiin ja syrjäytyy paremman tekemisen puutteessa. Sitten järjestetään kaiken maailman askartelu-paskarteluja aikuisille ihmisille.

Ei paljon kiinnosta. Pikemminkin tulee mieleen, että äkkiä pois täältä ja baariin, josko sieltä löytyisi joku järkevä kanssaihminen, jonka kanssa voisi puhua politiikkaa. En yhtään ihmettele, ettei työttömien yhdistysten "toiminta" kiinnosta nuoria. Kyllä pitäisi vähän räväkkäämpään pystyä ja ryhtyä vaatimaan poliittisia oikeuksia työttömille.

Tämänkaltaiset työttömien yhdistykset ovat vain jarru. Nimi antaa olettaa, että siinä pääsee työttömän ääni kuuluviin, mutta tosiasiassa ovat vain demaripuolueen jatke. Käytännössä harjoittavat juuri tätä työttömien työvoiman riistoa työllistäessään näihin puolipäiväisiin yhdistelmätukipaikkoihin.

Vai onko jollakulla tiedossa, että jossain päin Suomea asiat olisivat toisin? Onko aktivistille, joka haluaa osallistua työttömien aseman parantamiseen, mitään paikkaa missään?
8669
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Taitaa olla päivähoitoa - jotta pysyisivät hiljaa......

Äänestä

Samanhan huomaa täällä. Olen tehnyt ehdotuksen, millä tavalla työttömyys saataisiin poistettua. Siihen tarvittaisiin aktiivista osallistumista asioiden esiin tuomiseen. Yhteydenottamista omaan kansanedustajaan, kunnon päättäjiin, ammattiyhdistysväkeen, tuttaviin.

Mutta mikä on ollut osallistumisprosentti? Aika heikko siitä päätellen, että kun olen kysellyt mitä on vastattu vai onko vastattu ollenkaan, kukaan ei ole viitsinyt kertoa oman toimintansa tuloksia tänne.

Itse kun en ole työtön niin olenko sitten outolintu täällä? Minulla on omat syyni saada työttömyysturva koskemaan kaikkia työikäisä ja työkykyisiä. Sillä tavoin voin itsekin alkaa työllistämään itseäni ja toisia. Minulla n konkreettiset mahdollisuudet työllistää noin 10 000 suomalaista. Mutta kun ei pääse alkuun, niin vaikeaahan se on.

Tai ei kai se vaikeaa ole, mutta kun minulla ei ole mitään syytä riskeerata omaisuuttani yhteiskunnan riskillä sen vuoksi, että saisin työllistettyä 10 000 ventovierasta. Ainoa into tulee siitä, että kehittämilläni tuotteilla, menetelmillä ja palveluilla voisin saada enemmän kuin nyt saan palkkatyössä. Mutta miksi minun pitäisi saada enemmän? Minulla on jo kaikkea mitä nyt ja tässä tarvitsen. En siis riskeeraa turhaan työttömyysturvaani.

Mutta jos me saisimme yhdessä työttömien avustuksella kansalaisten tietoisuuteen helpon tavan synnyttää työpaikat kaikille, kokoaikatyön ja kunnon palkan, niin miksi emme tekisi niin?

Minä olen omalta osaltani lähettänyt keskimäärin kaksi kirjettä viikossa tämän vuoden ajan päättäjille. Osa on vastannut, osa ei. Tiedän että olen saanut osalle ajatuksen itämään. Kun kaikki muutkin tekisivät saman, ajatus alkaisi itää siellä sun täällä ja meillä olisi mahdollisuus saada työttömyysturva kaikille.

Kukaan työtön ei voi sanoa, ettei hänellä olisi mahdollisuutta osallistua. Valmista materiaalia löytyy täältä linkistä:

http://keskustelu.suomi24.fi/servlets/search?start=0&advanced=1&all_words=&some_words=&exclude_words=&exact_words=&conference=&poster=hallitusnikkari&sort=date&search_interval=fixed_interval&fixed_interval_time=0&sd=01&sm=01&sy=2005&ed=31&em=10&ey=2005&hpp=50

Asia vaatii vain vähän vaivannäköä, tutustmista kohdehenkilöön ja hänen ajatuksiinsa sekä tuomalla esiin hänelle työttömyysturvan merkityksen kansalaisille ja sen vaikutuksen työpaikkojen syntymiseen. Ei kai työttömyyttä tahallaan ylläpidettä. Se on kai vain tietämättömyyttä.

Tiedottamalla työttömyys saadaan poistettua. Jos ei tiedottamalla hallituksen jäseniä niin tiedottamalla äänestäjiä, jotka äänestävät seuraavalla kerralla sellaiset edustajat jotka eivät halua ylläpitää työttömyyttä vaan sallivat työn tekemisen kaikille ja sallivat työpaikkojen synnyttämisen.

Tuohon kysymyseesi, poikkesin kesälomalla länsirannikolla, Kalajoella ja siellä silmiin osui työttömien yhdistys, johon poikkesin. Siellä kyllä oli iloinen tunnelma, paljon ihmisiä (ilmeisesti työttömiä) hääräsivät siellä ja pitivät kirpputoria. Siellä näkyi olevan monenlaista harrastustoimintaa, käsitöitä, matonkutomista, puutöitä. Ei ainakaan siellä ollut mikään passiivinen tunnelma, mutta se, oliko siellä vaikutusmahdollisuuksia työttömyyden syihin, en saanut selville.

Äänestä
  • olet kun välillä olet työssä ja välillä taas et. Miten vaan mutta koita nyt kuitenkin päättää oletko vai et. Uskottavuus vaan menee kun kirjoittaa välillä että on työtön ja taas toisaanne että on työssä. Onoff tilanne päällä vai?
    Etpä taida saada ymmärrystä hankkeellesi kuitenkaan täällä, kun kaikki eivät ymmärrä mitä ajat takaa. Syyllistät vain niitä jotka koittavat jotain tietoa sinun kirjoituksistasi sinulta udella.
    Mikäli et tule ymmärretyksi niin vika ei ole lukijassa, vai onko?
    Älä nyt kuitenkaan pelihousujasi revi vaikka uskallan kommentoida kirjoituksiasi.....

    Äänestä

  • "TIETÄJÄ" kirjoitti:

    olet kun välillä olet työssä ja välillä taas et. Miten vaan mutta koita nyt kuitenkin päättää oletko vai et. Uskottavuus vaan menee kun kirjoittaa välillä että on työtön ja taas toisaanne että on työssä. Onoff tilanne päällä vai?
    Etpä taida saada ymmärrystä hankkeellesi kuitenkaan täällä, kun kaikki eivät ymmärrä mitä ajat takaa. Syyllistät vain niitä jotka koittavat jotain tietoa sinun kirjoituksistasi sinulta udella.
    Mikäli et tule ymmärretyksi niin vika ei ole lukijassa, vai onko?
    Älä nyt kuitenkaan pelihousujasi revi vaikka uskallan kommentoida kirjoituksiasi.....

    Olen keskimäärin 5.7 tuntia vuorokaudessa palkkatöissä (siis 40 h/viikko). 16 tuntia en ole töissä, mutta en minä mielestäni ole työtön. Olenko sinun mielestäsi outolintu kun en ole 24 h/vrk työssä?

    Jos taas tarkoitat että olen joskus ilmaissut olevani työtön, etsitkö sen kommenttini ja laita lainaus tänne. Olen alusta asti tunnustanut, että olen palkkatyössä ja minulla olisi monia tuottavia ideoita jos niitä saisi vain maassamme toteuttaa. Voisin työllistää niiden avulla noin 10 000 suomalaista kunnon töihin muutamassa vuodessa jos työttömyysturva saataisiin kaikille työikäisille ja työkykyisille.

    "Etpä taida saada ymmärrystä hankkeellesi kuitenkaan täällä, kun kaikki eivät ymmärrä mitä ajat takaa. "

    Teemme oletuksen, että sinä olet tipahtanut jäihin (vastaa työtöntä) ja huudat hirveänä apua (vaadit töitä). Minä olen rannalla, enkä osaa uida (minulla ei ole tarjota sinulle työtä). Näen kuitenkin, että sinulla näkyy olevan naskalit kaulallasi, mutta et ole huomannut käyttää niitä. Minä siis huudan sinulle että ota hyvä ihminen ne naskalit käteesi ja tule tänne suuntaan vetäen itsesi jäälle.

    Jos sinä olisit siellä vedessä kuten nyt sanot, niin sinä huutaisit minulle että turhaa siellä huutelet, pidä naskalisi. En siis saa ymmärrystä, vaikka kuivana osaan neuvoa miten voit auttaa itseäsi. Pitää kai antaa hukkua sinun.

    Jos jollekin on vielä epäselvää miksi olen täällä, kerron sen taas. Kerroin jo että minulla olisi työllistäviä ideoita. Koska aloittaessani menetän työttömyysturvani ja voin huonoimmassa tapauksessa menettää myös omaisuuteni sen vuoksi, en halua ottaa tätä yhteiskunnan laittamaa riskiä itselleni.

    Sen vuoksi olen tehnyt ehdotuksen, että työttömyysturvaamme laajennettaisiin koskemaan kaikkia työikäisiä ja työkykyisiä. Tämän aikaansaamiseksi tarvitaan tiedon levitystä. Koska työttömillä pitäsi olla sama päämäärä, uusien työpaikkojen syntyminen, olen tullut tänne hakmemaan heitä avustamaan eli levittämään tietoa päättäjille ja äänestäjille.

    Itse lähetän keskimäärin kaksi kirjettä viikossa eri päättäjille. Toivon että kaikki työttömätkin tekisivät samoin. Silloin tieto leviäisi ja pian jokainen haluaisi työttömyysturvan kaikille.

    En nyt viitsi tähän laittaa kaikkia asioita. Tiedän että yksi ymmärtää tämän taas niin, että työttömyystuki pitää maksaa työssä oleville ja yrittäjille. Mutta en voi sille mitään, etteivät kaikki ihmiset ymmärrä. Oikaisen sitten taas kun joku sitä valittaa.

    "Syyllistät vain niitä jotka koittavat jotain tietoa sinun kirjoituksistasi sinulta udella. "

    Olen pyrkinyt siihen, että vastaan aina kysyjän mukaan. Jos kysyjä tarkoituksellisesti syyllistää minua, niin pyrin vastaamaan samalla mitalla. Jos kysymys on asiallinen, niin pyrin vastaamaan asiallisesti. Kun luet kommenttejani, huomaat kyllä sen. Suurin osa on kuitenkin sellaisia, joilla on heti alussa vastakkainen asenne ja osa taas sellaisia, joiden kanssa olemme vääntäneet peistä jo iät ja ajat. Joten heille ensimmäinenkin vastaus saattaa olla tietyn suuntainen.

    "Mikäli et tule ymmärretyksi niin vika ei ole lukijassa, vai onko? "

    Jos minä kirjoitan että hauki on kala, ja lukija sanoo että olen tyhmä kun väitän että hauki on lintu. Jos mielestäsi vika on minun, niin kai se sitten on. Mutta omasta mielestäni jos kerron hauen olevan kala ja lukija sanoo minun sanovan hakua linnuksi, mielestäni on aika vaikea kertoa asiaa niin että lukija ymmärtäisi minun sanoneen haukea kalaksi.

    Kun luet minulle tulleita kommentteja, niin useimmiten niissä puhutaan aivan eri asioista mitä olen kertonut. Olen esimerkiksi yhdelle esittänyt neljän kuvitellun työttömän tuloja ehdotukseni mukaisessa järjestelmässä. Olen laittanut hänelle esimerkin useita kertoja. Koskaan hän ei kommentoi sitä, mutta jaksaa aina jonkin ajan kuluttua väittää että olen hallituksen puolella ja ehdotukseni vie työttömyystuen työttömiltä.

    Täällä on paljon näitä jotka eivät ole koskaan kommentoineet minun ehdotustani, mutta ovat kyllä monta kertaa moittineet minua heidän itse keksimistään teoista.

    "Älä nyt kuitenkaan pelihousujasi revi vaikka uskallan kommentoida kirjoituksiasi..... "

    Jos sinusta joskus tuntuu että revin pelihousuni, se pelko on turha. Pelihousuni ovat hyvässä kunnossa eivätkä ne ole repeytyneet kertaakaan. Vaikka ehkä joskus lukijasta saattaa tuntua siltä.

    Äänestä

  • Hallitusnikkari kirjoitti:

    pelihousujasi. Sitä en olisi kuitenkaan millään kestänyt ;)

    Jatka vaan, kai asiasi joskus vielä selviää kaikille ja jos ei niin sille ei sitten mitään voi, vai voiko...

    En nyt jaksa kaivaa sitä näistä vuosikausia kestäneestä kirjoittelusta esiin missä sanoit olevasi työtön, mutta olet niin kuitenkin jossain sanonut. Muistan sen aivan selvästi ja uskon jonkun muunkin muistavan. Jos olen väärässä niin sitten olen, ei maha mittää...

    Enpä ole tietääkseni sanonut. Mutta joku voi saada väärän kuvan kun käytän aika paljon erilaisia kuvauksia eli kirjoitan että jos olen työtön ja teen niin ja näin, tapahtuu sitä ja tätä. Luultavasti olet jossakin sekoittanut esimerkkini ja todellisuuden keskenään tai minä olen sen huonosti erottanut toisistaan.

    Yleensä kyllä sanon esimerkeissäni että oletetaan että sinä olet työtön.

    Toivottavasti asiat selviävät kaikille. Aika huonosti olen saanut työttömiä liikkeelle asian tiimoilta. Vaikka ei uskoisi ehdotukseeni, kannattaisi ainakin ylläpitää keskustelua eli kirjoitella päättäjille, sekä ylemmän että alemman tason. Se panee ihmiset ajattelemaan. Eikö ole niin huono asia jos joku on päinvastaistakin mieltä ja lähestyy päättäjiä. Saavatpahan ajateltavaa kun tulee eri näköisiä viestejä.

    Jaa, nyt pitää lähteä ruokatunnille, enää ei ehdi kirjoittelemaan.

    Äänestä

ihan vaanm kysyn,miksi ette laita terveitä 30 v.terveitä ihmisiä koulutuksiin.onko oikein et nuoret makaavat kotona ja laiskistuu entisestään.kotona elätetään.lomailevat ja rahaa tulee tilille.kyllä pitäs työkkärin ihmisten herätä.olen sitä mieltä et töihin kouluun.puhun terveistä ihmisistä.niillä on oma nimi evp.elää vaimon palkalla.ja jos kysyy haitko töitä tai kouluun ,vastaus no vuoden kuluttua,ja työkkäri antaa lapun ilmottaudu vuoden päästä toimistolla.onko järkee.et kortistossa on pyörinyt viisi vuotta,on edelleen työtön.eikä edeleenkään työkkärit ole tehnyt mitään.karmeita esimerkkejä nyky suomesta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Protestoija kirjoitti:

Olen tutustunut työttömien yhdistyksen toimintaan kahdessa eri kaupungissa ja molemmissa on tuntunut olevan sama meininki. Ilmapiiri on jotenkin väsähtänyt, lysähtäneen näköisistä ihmisistä ei millään tiedä kuka on henkilökuntaa ja kuka muuten vain käymässä.

Muutenkin kaikki ovat olemukseltaan kuin eläkeläisiä, joten olen tuntenut itseni nuorison edustajaksi, vaikka olenkin päälle 40. Ruokailutiloissakin vallitsee apea hiljaisuus, vaikka luulisi, että sieltä kuuluu taukoamaton puheensolina ja vallankumouksellinen väittely, tai edes itku ja hammastenkiristys työttömien asemasta.

Olen yrittänyt puhua näiden työttömien yhdistysten palkattujen työntekijöiden kanssa työttömien asian ajamisesta, mutta sama on kuin seinälle puhuisi. Tuntuu että eivät edes halua parantaa työttömien asemaa, vaan jollakin ihme demarilogiikalla kuvittelevat, että työttömien asema paranee kunhan vain työttömät pääsevät töihin.

Eihän se töihin pääsy paranna työttömien asemaa kuin tämän töihin päässeen yksilön kohdalla. Työttömien asemaa pitäisi parantaa tässä maassa, ettei meidän päälle noin vain voitaisi räkiä ja sylkeä. Eläimilläkin on suojelujärjestönsä, mutta työttömien oikeuksia ei aja kukaan.

Sitten tämä työn puutteesta aiheutuva syrjäytyminen on nielty sellaisenaan. Voivotellaan, kun työttömillä ei ole puuhaa ja miten siinä sitten helposti ajautuu alkoholismiin ja syrjäytyy paremman tekemisen puutteessa. Sitten järjestetään kaiken maailman askartelu-paskarteluja aikuisille ihmisille.

Ei paljon kiinnosta. Pikemminkin tulee mieleen, että äkkiä pois täältä ja baariin, josko sieltä löytyisi joku järkevä kanssaihminen, jonka kanssa voisi puhua politiikkaa. En yhtään ihmettele, ettei työttömien yhdistysten "toiminta" kiinnosta nuoria. Kyllä pitäisi vähän räväkkäämpään pystyä ja ryhtyä vaatimaan poliittisia oikeuksia työttömille.

Tämänkaltaiset työttömien yhdistykset ovat vain jarru. Nimi antaa olettaa, että siinä pääsee työttömän ääni kuuluviin, mutta tosiasiassa ovat vain demaripuolueen jatke. Käytännössä harjoittavat juuri tätä työttömien työvoiman riistoa työllistäessään näihin puolipäiväisiin yhdistelmätukipaikkoihin.

Vai onko jollakulla tiedossa, että jossain päin Suomea asiat olisivat toisin? Onko aktivistille, joka haluaa osallistua työttömien aseman parantamiseen, mitään paikkaa missään?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu