Aamupäivällä raahaudun sängystä väsyneenä keittiöön, Keitän kahvit ja juon sen, selaan lehden, ulos tupakalle. Syon jotain kaapista.
Avaan tietokoneen, selailen tyhjänpäiväisiä asioita.
Ulos tupakalle. Kiroan itseni. Jotain naposteltavaa.
Istun nojatuolissa ja mietin mitä tänään tekisin. En keksi mitään, en jaksa mitään, en osaa mitään, siis en tee mitään.
Ulos tupakalle. Jääkaapista jotain moskaa suuhun. Ulos tupakalle. Kiroan lihomiseni, sairaat keuhkoni, harmaan ihoni ja nuutuneen olemukseni.
Huomaan miten mahtava päivä tänäänkin olisi elää....mitä tuosta, ei koske minua, en jaksa. Ei minulla ole mitään tekemistä, enkä jaksa vaikka olisikin, eikä kiinnosta, siis
tupakalle. Kiroan itseni, elämäni, entiset ystäväni, entisen pitkäaikaisen työni, sisareni, veljeni, äitini kuoleman, ystävieni kuoleman, mieheni ulkomaankomennuksen, mieheni työn, kaikkien välinpitämättömyyden, itseni...
Mies tulee töistä, menee päiväunille, herättyään lähtee lenkille, menee saunaan, ottaa kaljan, katsoo telkkaria, sanoo joskus jokusen sanan, tyhjiä sanoja, ei kiinnosta minua, ei huvita jutella. Tuijotan telkkaria, mitä siellä näkynee, en tiedä, ei kiinnosta ja tuskin edes ymmärtäisin.
Ulos tupakalle, kiroan pimeät illat, pitkät yksinäiset illat kun ei jaksa mitään.
Joskus iltayöstä raahaudun sänkyyn kuoleman väsyneenä ja tuskaisena ajatuksesta että uni ei tule. Kierin ja pyörin. Ulos tupakalle, jääkaapista jotain suuhun. Uusi yritys uneen.....nukun kai jotenkin herätäkseni taas joskus samaan tuskaiseen oloon ja tylsyyteen.
Ei paljoa kiinnosta, niinhän ?
Ei se mitään, ei munuakaan, tähän tottuu ja joskus se kuolema osuu minunkin kohdalleni.
Avaan tietokoneen, selailen tyhjänpäiväisiä asioita.
Ulos tupakalle. Kiroan itseni. Jotain naposteltavaa.
Istun nojatuolissa ja mietin mitä tänään tekisin. En keksi mitään, en jaksa mitään, en osaa mitään, siis en tee mitään.
Ulos tupakalle. Jääkaapista jotain moskaa suuhun. Ulos tupakalle. Kiroan lihomiseni, sairaat keuhkoni, harmaan ihoni ja nuutuneen olemukseni.
Huomaan miten mahtava päivä tänäänkin olisi elää....mitä tuosta, ei koske minua, en jaksa. Ei minulla ole mitään tekemistä, enkä jaksa vaikka olisikin, eikä kiinnosta, siis
tupakalle. Kiroan itseni, elämäni, entiset ystäväni, entisen pitkäaikaisen työni, sisareni, veljeni, äitini kuoleman, ystävieni kuoleman, mieheni ulkomaankomennuksen, mieheni työn, kaikkien välinpitämättömyyden, itseni...
Mies tulee töistä, menee päiväunille, herättyään lähtee lenkille, menee saunaan, ottaa kaljan, katsoo telkkaria, sanoo joskus jokusen sanan, tyhjiä sanoja, ei kiinnosta minua, ei huvita jutella. Tuijotan telkkaria, mitä siellä näkynee, en tiedä, ei kiinnosta ja tuskin edes ymmärtäisin.
Ulos tupakalle, kiroan pimeät illat, pitkät yksinäiset illat kun ei jaksa mitään.
Joskus iltayöstä raahaudun sänkyyn kuoleman väsyneenä ja tuskaisena ajatuksesta että uni ei tule. Kierin ja pyörin. Ulos tupakalle, jääkaapista jotain suuhun. Uusi yritys uneen.....nukun kai jotenkin herätäkseni taas joskus samaan tuskaiseen oloon ja tylsyyteen.
Ei paljoa kiinnosta, niinhän ?
Ei se mitään, ei munuakaan, tähän tottuu ja joskus se kuolema osuu minunkin kohdalleni.
Vastaukset 35
Vanhimmat
Olen ollut itse myös vähän aikaa työttömänä joten tiedän kuinka tylsyys voi muuttua masennukseksi.
Mutta.. silmiini pisti se, ettei päivärutiineissasi ole mitään työhönhakuun viittaavaakaan. Ei tutkimista työpaikkailmoituksia netistä / lehdestä, ei työpaikoille marssimista cv kädessä..
Se vaihe elämässäni on jo eletty.
Kun jouduin jättämään vakituisen pitkäaikaisen työni miehen ulkomaan työkomennuksen takia, oli järkyttävä todeta olevansa toisen elättinä kun palasimme kotimaahan. Säästöt meni siellä eläessä.
Etsin töitä, ilmottauduin kortistoon, hankin toisenkin ammatin omalla kustannuksella ja oma-aloitteisesti (tyhmä kun olin), kokeilin kaikkia tahoja ja vielä nykyisinkin silmäilen joskus lehdistä ja netistä josko minulle olisi jotain.
Olin jo vähällä saada edes sen puolen vuoden tukipaikan, mutta juuri edellispoäivänä kun työn piti alkaa, ilmoitti työkkäri, että valtiolla ei olekkaan rahaa. Se paikka vastasi uutta koulutustani ja olisi ollut erittäin tervetullut sekä rahallisesti että työkokemuksen ja mielenterveyden takia.
Mistään en saa yhtään euroa korvausta koska miehellä kuitenkin on kohtuullisen hyvä palkka. Ansiosidonnaisen menetin miehen ukomaankomennuksen takia. Itselläni ei katsottu olevan pätevää syytä olla poissa työmarkkinoilta koska meillä ei ole pieniä lapsia. Ukko ei ole niin tärkeä, että vaimon pitäisi lähteä rapakon taaksen sen takia.
Minulla on lähes 30 vuoden työputki takana ja kaksi eri ammattia, mutta silti olen tarpeeton.
Ongelmasi ei ole työttömyys, vaan masennus. Luultavasti ahdistavan elämäntilanteen aiheuttama, mutta masennus kaikki tyynni. Jos ongelma olisi työttömyys, suhtautuisivat kaikki muutkin työttömät automaattisesti yhtä synkästi tilanteeseensa. Kuitenkin tunnen suuren joukon varsin iloisia ja positiivisesti elämään suhtautuvia työttömiä. Työttömyys ei ole maailman tai elämän loppu. Se on ikävää ja passivoivaa, mutta elämä jatkuu siitä huolimatta.
Eli sinuna marssisin ensimmäisenä lääkärin pakeille ja aloittaisin aktiivisen masennushoidon. Sen jälkeen pikku hiljaa virikkeitä lisäää elämään; harrastuksia, sosiaalisia kontakteja, opiskelua, liikuntaa, pieniä nautintoja... Ei kaikki ole rahasta kiinni, vaan omasta asenteesta. Elämä on elämisen arvoista työttömänäkin, jos siitä tekee sellaista. Mutta kukaan muu kuin sinä itse ei voi sinua pelastaa.
Meidän jokaisen elämä on juuri sitä, mitä siitä teemme. Aina voi käyttää aikansa syyllisten etsimiseen ja asioiden tai ihmisten kiroamiseen, mutta rakentavinta olisi katsoa peiliin ja miettiä, mitä itse voisi tilanteelleen tehdä. Voi joko jäädä tuleen makaamaan ja alistua kohtaloonsa tai taistella tientä tulen ja tulikivenkatkun läpi! Hitto soikoon, missä on se suomalainen sisu?
Työllistymiseen vaihtoehtoja on monia, mutta masennuksen keskellä töihin ei kannata pyrkiä. Etsi ensin takaisin elämänhalusi, niin hyvät asiat seuraavat toistaan.
Ja jos luulet, että ihan tyhjiä juttelen, niin kerrottakoon: olen entinen pitkäaikaistyötön (vaikka nuori olenkin), nykyisin kivassa vakiduunissa. Samoin olen kärsinyt vuosien masennuksesta, joten siitäkin jotain tiedän... Olen itse etsinyt polkuni ylös siitä helvetillisestä suosta, jonka masennus, työttömyys, ahdistavat ihmissuhteet ja taloudellinen epävarmuus aiheuttaa. Minä selvisin.
Toivon sinulle voimia löytää itsesi ja elämänhalusi jälleen.
Hienoa, että tällä palstalla saa myös kannustusta eikä vain haukkuja! Kiva lukea positiivisuutta huokuvaa tekstiä!
Itselläni on todettu kilpirauhasen vajaatoiminta ja se aiheuttaa myös väsymystä. Siihen on olemassa edullinen resepti lääke. En ole vielä saanut sitä, menen vielä jatkotutkimuksiin.
Muita oireita ovat kuiva iho ja kutina.
Hänen ongelmansa on työttömyys, joka aiheuttaa masennusta. Ei masennus, joka aiheuttaa työttömyyttä.
Olen sanonut, että työttömyyden aiheuttamat kustannukset ovat puolet kerätyistä veroista. Sinä neuvot menemään lääkäriin etsimään apua. Lääkäri ei voi poistaa masennusta jos sen aiheuttajaa ei voida poistaa. Lääkäri ei voi antaa hänelle työpaikkaa, joka poistaisi masennuksen.
Jos hänen masennuksensa hoitoo käytetään suuret määrät rahoja ja saadaan lääkkeillä masennus karkoitettua, hän ei ole enää hän. Hänestä tulee lääkkeiden avulla toimiva robotti. Ja tämä tulee kalliiksi ja vie vähäisiä lääkäriresursseja sellaisilta sairailta, joiden hoitoon ei työpaikka auta.
Sinunkaan kohdallasi ei ollut apua sinuun käytetyistä suurista määristä markkoja ja euroja. Sinä selvisit sattuman avulla, sait työpaikan. Mutta jos ajatellaan yhteiskunnan mittakaavasssa, meillä on edelleen 600 000 työtöntä, ja jos sinä et ole työttömänä, joku toinen on sinun asamastasi työttömänä ja nyt hänelle kustannetaan kalliit hoidot.
Ja aivan turhaan. Jos hallitus ei ylläpitäisi työttömyyttä, ei tarvittaisi näitä kalliita hoitoa jokaiselle vuorollaan. Suurin osa masennuksista jäisi tapahtumatta jos kaikille olisi tarjolla kunnon työpaikka. Jostakin syystä vain hallitus haluaa että 600 000 suomalaista on vailla kunnon työpaikkaa ja 1.15 miljoonaa suomalsista ei saa tehdä tuottavaa työtä.
Kiitos myötätunnosta.
Masennusta tämä varmasti on ja aiheuttajankin tiedän, mutta miten tunnustaa itselle että on heikko ja kurja ja tehdä siitä vielä julkinen asia. Täällä voin esiintyä nimimerkillä, mutta kun menen tämän pienen paikkakunnan terveyskeskukseen kertomaan miten olen luhistunut, sen tietävät pian kaikki ja minulla ei ole enää toivoakaan päästä normaaliin elämään.
Olen ikuisesti leimattu.
Olen räpistellyt tässä tilanteesa jo niin kauan, että olen kadottanut kaikki voimani ja jopa elämänhalun.
Tiedän kyllä että minun pitäisi hakea apua ja pian, mutta se kynnys on jo liian korkea.
Mieheni ei ota tätä vakavasti, koska hänelle masennus on täysin käsittämätön olotila.
Hän ajattelee että minä vain tekeydyn tällaiseksi.
Häpeän itseäni ja omalle lapselleni teeskentelen olevani iloinen ja onnellinen silloin harvoin kun hänet tapaan.
Olen vajonnut sellaiseen itsesääliin tässä viimeisten vuosien aikana että epäilen voiko todellakaan edes kukaan ammanttiauttaja saada minua täsätä ahdingosta ulos.
Kaikki alkoi siitä, kun jouduin jättämään työni, kotimaani, ystäväni, perheeni, harrastukseni ja kaiken tutun taakseni useaksi vuodeksi ja elämään miehen elättinä kaukana vieraassa kulttuurissa ilman mitään mihin olin tottunut ja turvautunut koko elämäni.
Poissaollessani kuoli useita tuttaviani, sukulaisiani ja ystäviäni joita en koskaan enää voi nähdä. Pahin tapahtui juuri rnnen kotiinpaluutani kun oma äitini kuoli. Sen yli en tule koskaan kai pääsemään enkä sitä itselleni antamaan anteeksi.
Sen myötä menetin loputkin ystäväni, koska he eivät tienneet mitä minulle sanoisivat. päättivät kai olla sanomatta mitään koska yhteydenottoja ei ole tullut enkä itse jaksanut roikkua heissä.
Kukaan ei ole vuosiin kysynyt minulta, mitä minulle kuuluu ja miten menee.
Ketään ei kiinnosta.
Olenkin sanonut miehelleni, että ketään sukulaistani ja ystäväkseni ilmoittautuvaa ei saa päästää haudalleni itkemään tekoaitkuja ja peijaisiini juhlimaan poismenoani.
Kun joudun elämään yksin haluan myös kuolla yksin.
Työttömyys on nöyryyttävin asia mitä elämässäni koskaan olen kokenut ja se on osatekijä tähän olotilaan missä nykyisin elän.
Se on myös sellainen asia josta ei haluaisi kenenkään tietävän. Olen ollut niin kauan työelämässä ja kuvitellut jopa olevani siinä tärkeä.
Kun sitten tässä iässä jo paljon antaneena joudutkin kerjäämään ja alistumaan ei siitä ihan olan kohautuksella selviä.
Uskoin kauan, että jos saisin töitä, en ehtisi murehtimaan muita asioita ja pysyisin järjissäni. Nyt kaikki pienimmätkin vastoinkäymiset ja murheet paisuvat sellaisiin mittoihin ettei niistä näytä täysijärkisenä selviävän. Mutta totta on, kuten tuossa aikaisemmassa viestissäni kirjoitin, minulle on tapahtunut lyhyessä ajassa niin paljon erilaisia masentavia asioita, että ne eivät voi olla vaikuttamatta siihen, että nykyisin tuskin olisin enää edes työkykyinen.
Työttömyys aiheuttaa sen, että on mahdotonta lähteä etsimään uusia ystäviä, mennä yleensäkkään ihmisten ilmoille, koska aina uuteen ihmiseen tutustuttaessa otetaan selville, mikä hän on miehiään ja siinä ensimmäisiä kysymyksiä on, mitä teet työksesi.
Sitä riskiä en voi ottaa että joutuisin tällä iällä myöntämään olevani työtön. Häpeän sitä !
Näin se on, et ole ainut. Sitä jos itsekin ajattelee mitkä asiat muuttuisivat jos ei olisi töissä, niin eipä sitä montaa asiaa jää jäljelle.
Varmaan tuo toisten silmissä erottuminen on yksi sellainen asia, joka lisää masentuneisuutta. Minä viimeksi eilen kyselin mitä sitä kuuluu, niin ensimmäisenä sain kuulla puolen tunnin esitelmän miten työssä menee ja kuka oli sanonut kenellekin mitä. Ihmisillä se työ täyttää päivän, joten muusta ei sitten juuri osatakkaan puhua.
Ja kuten kerroit, kun on yksi asia huonosti, muutkin asiat alkavat mennä huonosti, usein myös siitä syystä, että ei ole joko mahdollisuuksia tai tarvetta tehdä mitään. Ja monella varmaan on se pelko siitä, että jos täti päättää ettei saakaan sitä tukea ja joutuu rahattomaksi, vaikka ilman omaa syytäkin. Olen usein sanonut tätä asiaa hallituksen aihettamaksi passivoinniksi, sillä parhaiten pärjää kun ei tee mitään.
Ei edes yritä nousta aamulla sängystä. Sillä jokuhan saattaa nähdä jos on aamulla hereillä tai vieläpä aamulenkillä, että jotakin sen täytyy tehdä ja saa sitä työttömyystukea, täytyy käydä ilmoittamassa että tutkivat.
Olet varmaan huomannut, että olen täällä yrittänyt saada työttömiä mukaan tiedon levitykseen. Suosittelen sitä sinullekin. Ota itseäsi niskasta kiinni ja mene vaikka oman paikkakuntasi sivulle ja etsi sieltä joku päättäjä ja tutustu hänen ajatuksiinsa ja toimintaansa. Tai voit ottaa myös kansanedustajan tai muun vaikuttajan.
Kun olet saanut selville millainen hän on, ala kirjoittaa viestiä hänelle. Kerro omasta tilanteestasi tai työttömän tilanteesta yleensä. Kerro kuinka paljon auttaisi jos hallitus lopettaisi työpaikkojen synnyttämisen rangaisemisen, jotta meille syntyisi uusia työpaikkoja ja työttömät pääsivät kunnon töihin.
Kerro että SDP-puolue ylläpitää meillä työttömyyttä ja jos hän sen puolueen jäsen, alkaisi vaikuttaa puolueen ohjelmaan ja sen johtotähtiin, jotta työ sallittaisiin kaikille, eikä jatkuvasti yrittetäisi tuhoita työpaikkoja.
Ja jos ei ole puolueen jäsen, vaikuttaisi oman puolueensa kautta tilanteeseen, esimerkiksi lopettamalla yhteistyön SDP:n kanssa niin pitkäksi aikaa kuin tämä puolue ei salli työn tekemistä kaikille.
Monessa kunnassa ja kaupungissa voivat päättäjät passiivisuudellaan vaikeuttaa monien asioiden hoitoa. Kun yhteistyön ehdoksi asetetaan se, että SDP-jäsenet lupaavat poistaa rangaistukset työpaikkojen synnyttämiseltä, niin sitten yhteistyötä voidaan taas harrastaa.
Kun otat yhteyttä päättäjiin, saat uusia näkökulmia, sinulle tulee jotain uutta tekemistä. Ja jos asiat eivät parane yhteiskunnallisella tasolla, sinä saatat päästä vaikka kunnanasioista päättämään.
Kilpirauhasen vajaatoiminta EI ole psyykkinen sairaus, mutta se aiheuttaa väsymystä ja masentuneisuutta.
Muita lisäoireita on vielä aiemmin mainittujen lisäksi : ummetus, painonnousu, palelu ja turvotus.
Puh ja pöh, että olin näsäviisas, nyt kuitenkin joku on kysynyt mitä kuuluu, vaikka tokihan se tuossa tuli selväksi.
Ymmärän täysin tunteesi, itsellä vähän samankaltaisia aatoksia, erilaisista syistä johtuen.Oon todella väsynyt ja tympääntynyt nykyiseen olotilaani, enkä jaksaisi taas hajottaa koko pakkaa, jotta saisin potkua asioihin...
Oli kuin omia ajatuksiani tuossa viimeisenä, tosin minä olen kieltäytynyt edes hautaan mennessä tapaamasta miehen sukulaisia, jotka ovat vain ja ainoastaan loukanneet ja tehneet ikävyyksiä minua kohtaan. Ja tämä on fakta, ei mitään masentunutta luulopuhetta.
Ulospäin mä tsemppaan, kukaan ei oikein tiedä kuinka väsynyt olotilaani olen.Pukeudun, meikkaan hoidan kodin jne. mutta olen yksinäisempi kuin yksin eläessäni olisin. Muuton vuoksi kaikki ystävätkin ovat satojen kilsojen takana, samoin sukulaiset...
Hmm, tarkoitus oli piristää sua, eipähän tainnut onnistua.Sorry. Näin se elämä on mukavaa, ellei jopa rapsakkaa;)
kaunis kuvaelma - vitsinä... kyllä
Mutta jos totta, niin
Hakeudu mielenterveyshoitoon
Oletko koskaan ajatellut mitä tämä hoito maksaa? Kenen kuvittelet sen maksavan? Ja mistähän syystä tätä hoitoa tarvitaan niin paljona?
Et ole varmaan koskaan miettinyt asiaa syvemmältä, vaan olet aina toimittanut hoitoon. Sinä varmaan ihmettelet miksei vanhuksia hoideta, miksi sinunkin äitisi tai isäsi joutuu virumaan lääkketokkurassa hiljaa jossakin laitoksessa.
Tämä johtuu siitä, että meillä on hallitus, joka haluaa pitää maassamme omista syistään suuren määrän työttömiä. Tämä tulee kalliiksi yhteiskunnalle. Itse asiassa tämä tulee niin kalliiksi, että nykyisin joka toinen veroeuro menee työttömyydestä aiheutuviin kustannuksiin. Ja sinä vaan toimitat hoitoon.
Keskitulonen kansalainen maksaa joka vuosi noin 8 000 euroa tästä hallituksen ylläpitämästä työttömyydestä. Myös sinä, jos olet keskituloinen. Pienituloiset ja suuri tuloiset maksavat vielä enemmän. Pienituloinen saa työttömyyden vuoksi alle keskiansion ja suuri tuloinen taas maksaa enemmän veroja työttömyyden vuoksi.
Mitä pahaa siinä on tunnustaa olevansa työtön. Minä ainakin olen sanonut kaikille olevani työtön, enkä kuten jotkut kaverini, että ovat eläkkeellä. Ei eläkeputkessa oleva ole eläkkeellä vaan työttömänä.
Pahinta tässä työttömyydessä on, että saisi ajan kulumaan jotenkin järkevästi. Minulla ei mene sitä aikaa edes tupakan polttoon, saatikka viinan kitaamiseen.
Olen eläkkeellä putken jälkeen ja ei hävetä yhtään. Hävetkööt ne jotka ovat aiheuttaneett työttömyyteni.Itseään ei pidä hävetä. Hallitusnikkarille sanoisin että teen pimeitä töitä niin paljon kun huvittaa, koska ns. sovitellun päivärahan työtöt ja muut yhdistelmätukityöt ovat työttömien kiusaamista. Sellaisia töitä joiden ansioilla ei tule toimeen tarvitse, eikä pidä ottaa vastaan. Joku protesti yhteiskunnan päättäjille täyttyy olla.
miltä sinusta tuntuu.Oli kuin olisi lukenut omaa päiväohjelmaa ja omia ajatuksia.Minäkin jäin pitkäaikaistyöttömäksi aivan samoin kuin sinä,ulkomailta muuton jälkeen.Yritin myöskin työllistyä lukemalla uuden ammatin,mutta ei.Ei vaan saa työtä ja syitä en enää jaksa lähteä arvuuttelemaan,eikä enää jaksa edes yrittää.Joka ilta ajattelen,että tulihan lusittua tämäkin päivä.Elämänhalu on kokonaan mennyt myöskin,eikä sitä pillereillä takaisin saa.Kuten joku edellä hyvin jo totesikin.Joudun myöskin elämään mieheni siivellä,josta kärsin erityisesti.En haluaisi olla kenestäkään taloudellisesti riippuvainen,mutta minkäs teet.Onnellinen työtön en osaa missään nimessä olla vaikka itsetuntoni saisinkin jollain takaisin.Halusin sanoa vain sinulle,että ymmärrän sinua täysin.Elän täsmälleen samanlaista elämää tällä hetkellä,enkä ulospääsyä löydä.
Voitaiskohan me mahdollisesti auttaa toisiamme pitämällä yhteyttä enemmänkin ja jakamalla tämä tilanne missä elämme. Haluaisitko, jaksatko...
Jos aloitettias katsomalla peiliin ja kertomalla siellä näkyvälle naamalle, että parempaakin oloa olisi tarjolla, mene ulos, metsään, liikkelle, pois ahdistavien seinien sisältä ja kun tulet takaisin, pese hiet pois ja huomaa, että sieltä paljastuu elävä ihana ihminen kenellä on lupa ja velvollisuus olla iloinen jo pelkästä olemassaolostaan !
Yritetäänkö...nyt heti !
ja vasta sitten otetaan tuo kuukausien jätevuori ja karvapallokasa pölytettäväksi nurkista ulos
Kuin lukisin omaa työttömyys-sairaskertomustani tytöt. Työttömyys-masennus-lamaannus-itseihno ja se piiri pyörii. Olen keski-ikäinen hyvin koulutettu, pätkätyössä ja ilmais-harjoittelussa ollut. Nyt masentunut..
Olisiko meillä ihan oikeasti masentuneilla työttömillä organisoitua jotenkin ja aloittaa joku järkevä toiminta, että saataisiin asia esille muuallakin kuin täällä.
Tämä on tietenkin hirveän vaikeaa, kun ollaan suonsilmässä ja kaikki syyllistävät, säälivät tai vähättelevät.
Miten olisi, näitä kokemuksia filatoveille sähköposti tukkoon, Vanhaselle,
Tyttömyyden nikkarit eivät tiedä, että tässä on elämästä ja kuolemasta kysymys. Olemassaolon oikeudesta, ihmisoikeudesta.
Tuo on hyvä idea !
Jokainen joka tämän viestiketjun lukee ja on samoissa tunnelmissa työttömyydestä ja sen aiheuttamista monista vaikeista elämäntilanteista.
Laitetaanpas heti sinne ministereille hiukan viikonloppulukemista. Tuskin ne itse niitä lukee, mutta vaikka avustajatkin saisi vähän muuta mietittävää kuin sijoitusvaikeudet.
Minulle muuten sattui tänään jotain aivan ihmeellistä. Mieheni ilmoitti töistä tultuaan, että on varannut minulle ajan ammattiauttajalle !
Arvatkaapa olinko onnellinen, että olin juuri tänään jaksanut siivota kunnolla pitkästä aikaa ja jopa leipoa, käydä ulkoilemassa, kirjastossa, harjata koiran ja pestä kaikki pyykit.
Ihmettelen itseäni miten yksi päivä riitti tuohon kaikkeen ja mistä voimat !
Ensi viikolla alan keskustella näistä asioista ammattilaisen kanssa, toivottavasti hän voi auttaa minua jatkossa nyt kun te panitte homman vireille.
Yhdessä päivässä niin moni asia on muuttunut painoarvoltaan.,,,ja on toivoa taas !
Oi niitä aikoja, kun työttömänä olin. Sai nukkua miten pitkään huvitti, yleensä nousin 10-11 maissa. Aamukapa ja kahvia kaikessa rauhassa, sitten ulkoilua ja kirjastossa käynti. Ilta kotona, nettiä, elokuvia, musiikkia, tupakkaa - joskus alkoholiakin. Nukkumaan ilman kiirettä sitten kun siltä tuntui, pitkästi puolenyön jälkeen.
Nyt: työssä nimellisellä korvauksella, hommassa joka ei kehitä eikä motivoi eikä ole hyödyksi kenellekään. Aikaisia herätyksiä, pahoja unihäiriöitä, stressiä ja uupumusta. Kaikki vain siksi, että työkkäri saa tilastoja kaunisteltua.
Ainoa asia, mikä saa minut jatkamaan (etten vedä itseäni kiikkuun) on toivo siitä, että saan vielä joskus olla työttömänä. Pitkään.
kuule laita katko nykyiseen elämääsi.katoot sieltä tyhjästä asunnostasi,laitat vain oveen ja jääkaappiin lappusen sitä ukoas vaten kun arvon herra saapuu,lappuseen kirjoita "laita itse jotain jostain ja nyt riitti talonvahtina oleminen".Alat elää omaa elämääsi ,ja jätät tylsän elämän taaksesi,elät vain itsellesi ja niille asioille jotka sinua kiinnostavat,muista emme ole täällä mitään talonvahteja ,vaan meillä oma elämä teet katkon yksinäiselle elämällesi,linkase tylsä arkirutiinisi roskikseen ja uusi suunta elämään.
Niin mistäs se ne fyrkat ottaa?Kai moni lähtis jos vois
Annoin kai jotenkin väärän kuvan tuosta ukko-rievustani. Ei se ole ollenkaan arvon herra enkä minä muutenkaan sitä raskisi jättää ihan itsekseen. Eikä se edes vaadi minulta talonvahtina olemista eikä muutenkaan passaamista.
Olen ollut ihastuksissani häneen jo lähes 30 vuotta ja hän kai välittää minusta kun on minua kestänyt jo aikamoisen kauan. No, enhän minä tietenkään aina ole ollut kestämätön, vaan tunsin itseni aiemmin ihan mukavaksi ja lupsakaksi naiseksi jolla oli jotain annettavaa myös omalle ukolle.
Onhan hän nurisematta elättänyt minua nämä vuodet kun en siihen itse ole enää pysytynyt.
Rahasta ei ole koskaan tarvinnut riidellä. Voisin käyttää hänen tilipussiaan kuin omaani jos minulla vain pokka pitäisi.
Hän on luonteeltaan vain niin toisenlainen kuin itse olen. Ei hän voi ymmärtää, että ihminen voi kellistyä selälleen tallaisissa tilanteissa ja antaa periksi epätoivolle. Hän on hiljainen taistelija ja toimeentulija kaikissa tilanteissa.
Hänellä ei ole minulle lohduttavia sanoja kun hän ei tiedä mitä pitäisi sanoa, mitä pitäisi tehdä. Hän sulkeutuu kun näkee minun olevan rajähtämmispisteessä tai epätoivoinen.
Hän vain on sellainen ja sellaisena minä hänet haluan pitää, koska jos hänen pitäisi muuttua minun takiani, hän ei olisi enää hän. Ja enhän minäkään ole muuttunut hänen takiaan.
Kyllä hän auttaisi jos osaisi.
Minun tunteeni tässä käy myllerrystä ja yritän olla sotkematta ukkokultaani tähän. On hyvä, että hän menee lenkille tai pelaamaan lähes joka ilta ja elää elämäänsä siitä huolimatta vaikka minä tätä taistelua käynkin.
On hyvä että hän on olemassa. Ilman häntä en olisi näin kauan selvinnytkään joskaan en ehkä edes joutunutkaan tähän tilanteeseen, ken tietää.
Taitaa tämä keskustelu jo kääntyä reippaasti tuonne parisuhdepalstan puolelle, sorry.
Mutta halusin vain sanoa....
Toivottavasti huomaat sen taas pian itsekin. Sinulla on paljon annettavaa, osaat ajatella ja kirjoittaa.
Ehdotan, että alat suorastaan mainostaa työttömyyttäsi lähiympäristössäsi.
Itse jäin ensimmäisen kerran työttömäksi vuonna -85. Silloin vei pitkän aikaa ennen kuin kehtasin "tunnustaa" sen julkisesti. Työttömyys kesti puoli vuotta, vaikka olin aktiivinen ja sain useitakin mitalisijoja. En kelvannut vaatimattomampiinkaan tehtäviin. Itsetuntoa oli vaikea säilyttää. Sen jälkeen olen kolme kertaa ehtinyt saada uuden työpaikan ennen kuin olisin jäänyt uudelleen työttömäksi. Nyt kun minut yllättäen irtisanottiin (olin luullut kuuluvani yrityksen avainhenkilöihin), lähetin ystäville tekstiviestit heti kotiin päästyäni. Kerroin saaneeni potkut ja olevani työtön myös kaikille niille, jotka ihmettelivät miksi olin liikkeellä työaikana. Luulen sen auttaneen minua hyväksymään tilanteeni tai ainakin kantamaan pystypäin uuden leimani. Kuka tietää, vaikka joku tilanteeni tunteva voisi auttaa minua sijoittumaan takaisin työelämäänkin. Yhden työpaikan sain sillä tavoin. Huomasin, että kun en itse häpeä tilannettani, ympäristökään ei yritä (ainakaan avoimesti) nujertaa minua.
Sinulle ehdottaisin myös, että alkaisit kirjoittaa päättäjille tilanteestasi. Sinä tosiaan osaat kirjoittaa. Monet poliittiset päättäjät ovat vieraantuneet tavallisen ihmisen arkielämästä. Työttömiä parjataan monissa paikoissa. Sinä voisit auttaa muuttamaan tilannetta. Ehdotan, että valitset kohteesi eduskunnan ja oman kuntasi nettisivuilta. Kerro heille tilanteestasi, vaadi heiltä vastauksia ja toimenpiteitä tilanteen parantamiseksi. Sinä voisit vaikuttaa monella tavoin ja auttaa meitä monia muita, jotka elämme samanlaisessa tilanteessa. Siinä sivussa auttaisit luultavasti myös itseäsi.
Purraan hammasta ja päätetään, ettemme anna periksi.
Kertoisitko kuulumisiasi jatkossakin? Jos päätät ryhtyä toimeen, olisi kiva kuulla millaisia vastauksia olet saanut.
Uskomatonta huomata, miten paljon voi vaikuttaa mielialaan tälläinen avautuminen vieraille ihmisille nimimerkin takaa. Ja varsinkin kun saa tallaista palautetta kuin olen saanut.
Tänä aamuna heräsin jo näinkin aikaisin ja kun jo herätessä oli tieto mitä pitää tehdä, se tuntui antavan tarkoitusta elämälle. Ensimmäisenä piti tulla katsomaan onko kukaan ottanut kantaa minun epätoivoiseen viestiini.
Nyt tuntuu jo paljon paremmalle kuin eilen ja jopa innostuin ajatuksesta laittaa vihdoin tämä lähiympäristö eli oma koti siistimpään kuntoon.
Olette auttaneet minua valtavasti, avanneet silmäni ja antaneet uskoa paremmasta. Olen teille kaikille kiitollinen siitä.
Tiedättekö, että muutama vuosi sitten olin itse näillä sivuilla valamassa uskoa ja innostusta ihmisiin joilla ei asiat ollut hyvin. Lähinnä noilla ihmissuhdepalstoilla oli paljon autettavia ja itselläni se puoli kukoisti silloin suurimmassa kukassaan.
En silloin tiennyt tällaisesta epätoivosta mitään ja minusta usein tuntui, mahtavatko ihmiset aivan tosissaan olla noin jumissa asioittensa kanssa, kuin antavat ymmärtää.
Enää en epäile.
Puhutte tuosta päättäjiin vetoamisesta monikin.
Olen kokeillut sitä.
Kirjoitin pitkän ja mielestäni vaikuttavan kirjeen työministerille.
Vastaus oli tyly ja kylmä lakipykälä, jonka olin lukenut kaikissa kielteisissä päätöksissä mitä olin saanut hakiessani ansiosidonnaista ja valittaessani sen eväämisestä jne.
Hän ei kommentoinut sanallakaan kirjettä muutoin.
Kirje ei ollut pelkkää elämän surkuttelua ja itsesääliä, vaan kirjoitin faktat tilantestani ja niistä monista epäoikeudenmukaisuuksista mitä olin kohdannut joutuessani työttömäksi pitkän uraputken jälkeen. Vaadin selitystä, vaadin muutosta.
Otin ennakkoon tarkkaan selvää mahdollisuuksistani saada liiton päiväraha ja muutenkin tulevaisuuden tilanteesta, ennenkuin sanoin itseni irti vakipaikastani.
Joka taholla vakuutettiin, ettei ole mitään esteitä päivärahan saamiselle kun olin tunnollisesti maksanut jäsenmaksut koko ajan.
No, kun päätöksen aika sitten tuli, siinä vedottiin nimenomaan siihen ulkomaanmatkaan ja aiheettomaan poissaoloon työmarkkinoilta ja päiväraha evättiin.
Kun sitten hakeuduin koulutukseen saadakseni pätevyyden toiseen ammattiin, minulta evättiin koulutustuki ja kaikki mahdolliset mitä normaalisti työtön kai voi saada. Se sillä perusteella, että minä en saa päivärahaa niin minulle ei myöskään voida maksaa koulutustukea.
Se kuulosti niin hullulle, että suivaannuin täysin koko systeemiin.
Tuntui aika merkilliseltä, että samassa koulutuksessa olevat, vakituisen työpaikan omaavat henkilöt saivat tukea.
Maalaisjärjellä ajateltuna, tukea tarvitsee se, jolla ei ole varaa omasta takaa eikä se, jolla jo entuudestaan on.
Viimeisin nöyryytykseni oli sitten tuo tarjottu työpaikka, joka nykäistiin pois juuri kun sen piti alkaa.
Jäin ihmettelmään, kuinka siihen ei oltu varattu valtion rahaa jo ennenkuin paikka oli pantu hakuun. Meneppä ja ymmärrä näitä systeemejä.
En ole koskaan aiemmin ollut tekemisissä työvoimatoimiston enkä myöskään työttömyyden kanssa, joten minun kohdallani tällä tiellä on ollut paljon kuoppia ja kaivantoja joihin olen kompastunut. Ja varsinkin tässä iässä kun aivosoluista jo osa on haudattu, ei aina ymmärrä läheskään kaikkea.
Maalaisjärkeenhän tämä ei mahdu millään, sitä minulla olisi vielä käytössä.
Huomaan, että vyyhti purkautuu sitä syvemmältä mitä useampi on purkamassa.
Jätän teidät nyt rauhaan joksikin aikaa ja alan toteuttaa sitä siivousta jonka lupasin tehdä.
Ja ulkonakin voisi käydä muutenkin kuin tupakalla, täällä on ihana leppeä marraskuinen ilma, vettä ja harmautta ja lämmintä.
Olette auttaneet minua ihan oikeasti.
Toivon teille jokaiselle
onnen kipeneitä,
murheen hipeneitä,
tuntemisen tuskaa,
riemumielen ruskaa...
oikeata elämää.
hups, olin jo vähällä laittaa nimeni alle....
olen innoissani ja iloinen tästä päivästä...
niin pienestä se on elämä kiinni, vain joku ihminen joka vähän välittäisi ja kehuisi vaikka kuinka olisit surkea ja onneton...
ollaan me epeleitä
nautitaan tästä päivästä, huomenna voi kaikki taas kaatua tai jos ei, tämä päivä on hyvää harjoitusta huomisen vielä suuremmalle riemulle.
Kiitos positiivisesta viestistäsi. Ilahduin. Tämä on hyvä esimerkki empatian ja positiivisten ajatusten vaikutuksesta. Sinä olet tottunut antamaan toisille, nyt elämä opettaa myös ottamaan vastaan - ja annathan tietysti taas paljon meille muillekin.
Niistä kirjoituksista haluan vielä sanoa. Jos yksi virkamies ei vastaa, ei viestisi kuitenkaan mennyt hukkaan. Näin sähköposti- ja nettiaikakaudella voi samasta kirjeestäkin helposti muokata henkilökohtaisempia viestejä toisillekin päättäjille. Kerrotaan heille elävästä elämästä, pyydetään päätöksiä ja vastauksia.
Kun huudetaan yhdessä ja kovaa, ainakin jotkut kuulevat ja muutkin alkavat vähitellen höristellä korviaan.
Hyvää jatkoa sinulle.
Voisit valita viestiisi jonkin nimimerkin jota käyttäisit, vaikket rekisteröityisikään.
Olisi kiva kuulla sinusta jatkossakin - jos tulee täällä roikutuksi pitempään. Luultavasti poikkean katsomassa aina välillä, vaikka työttömyyteni päättyisikin.
minunkin mielestäni. Tiedän omakohtaisesti, mitä on hävetä elämäntilannettaan, olkoon kyse sitten ylivelkaantumisesta, sairauksista, työttömyydestä tms.
Avoimuus on ollut minun linjani. Aina löytyy kohtalotovereita, oli häpeän aiheuttaja mikä tahansa.
Itse käytän työttömyysaikaani monella tavoin, joista liikuntaa pidän hyvin tärkeänä osatekijänä. Joka päivä ½ - 1 h reipasta kävelyä. Liikunta vaikuttaa mielialaa nostavasti. Tulee hyvä olo. Lisää itseluottamusta. Ulkonäkö ei ainakaan pahene, kun kroppa kiinteytyy...
Kaikkea hyvää sinulle! Kyllä se aurinko paistaa vielä risukasaankin.
Tämä ja toinen tämänaamuinen viestisi oli kyllä parasta, mitä olen aikoihin lukenut. Kertomuksesi epäoikeudenmukaisesta byrokratiasta, tuo väliinputoaminen, olisi kyllä ansainnut paremman sijan täällä viestiketjuissa. Sinulla olisi selvästi rahkeita tehdä enemmänkin aloituskirjoituksia. Jostain syystä me naiset tunnumme olevan enempi näitä sivustaseuraajia ja vastaajia, kun miehet hallitsevat aloituksillaan keskustelua.
Tosiasia on, että korkeastikoulutettuja naisia pidetään sankoin joukoin työttöminä. Monilla on myös juuri tuo tilanne, että miehen tulojen vaikuttaessa työttömyystukeen naiset jäävät jopa täysin vaille omaa rahaa. Aikuisilta ihmisiltä riistetään näin itsenäisen elämän mahdollisuudet. Tämä on ristiriidassa sosiaaliturvasta tehdyn lainsäädännön kanssa.
Masentuminenkin on naisille tyypillistä reagointia. Nainen masentuu sellaisessakin tilanteessa, missä moni mies jo pistäisi toista päin näköä. En tarkoita, että naisten pitäisi miesten lailla ryhtyä väkivaltaisiksi, mutta joskus voisi vähän ärähtääkin, ja herätä vaatimaan, kun ihmisoikeuksista on kyse.
Kirjoituksestasi näkyy valtava henkinen vahvuus. Se on ehkä välillä ollut piilossa ja maahan painettuna, mutta ei sitä ole nujerrettu. Se on vain kerännyt tietoa, ymmärrystä ja näkemystä. Se on kerännyt voimia itseensä, ja kerää edelleen, voidakseen nousta muuttamaan vääriä olosuhteita sitten, kunhan aika on kypsä.
"En tarkoita, että naisten pitäisi miesten lailla ryhtyä väkivaltaisiksi"
Voi hyvänen aika tätä feministikasvatusta!
Siihen törmää nykyään joka paikassa päiväkodista vanhainkotiin!
Todella surullista, että miessukupuoli halutaan aina nähdä kielteisessä valossa.
Huomenta, tulipa hyvä mieli tätä ketjua lukiessa.Kerrankin ihan asiallista tekstiä,ilman piruilua.Ja huippu juttu että olet saanut positiivista energiaa viestien kautta. Auttamiseen ei paljon tarvita jos niikseen, yksikin positiivinen sana on iso juttu!Kaikkea hyvää toivottaen, sinulle ja muille palstalaisille!
Enpäs tiedä ymmärsitkö oikein. Mitenkähän ymmärsit? Niinkö, että "miessukupuoli halutaan aina nähdä kielteisessä valossa". No joo...
Tässä konteksti, mihin lause liittyi:
"Masentuminenkin on naisille tyypillistä reagointia. Nainen masentuu sellaisessakin tilanteessa, missä moni mies jo pistäisi toista päin näköä. En tarkoita, että naisten pitäisi miesten lailla ryhtyä väkivaltaisiksi, mutta joskus voisi vähän ärähtääkin, ja herätä vaatimaan, kun ihmisoikeuksista on kyse."
Dekonstruoi tuo kappalekokonaisuus kontekstissaan, niin voidaan alkaa keskustella.
Herätessä aamulla taikka päivällä tietenkin aluksi tupakalle. Tämän jälkeen kahvit keittoon, telkku päälle ja tietokone onkin jo päällä. Aluksi päivän uutisotsikot läpi ja sitten sähköpostiohjelma auki ja koneelle lataantuu mollin paikkavahdista työpaikat. Nopea läpikäynti delete napin kanssa, koska harvakseltaan mitään mielenkiintoista haettavaa on muutoinkaan. Kahvit turpaan, tupakalle ja suihkuun. Nopea katsaus päivän tv-tarjontaan (myös kaapeli), lisää kahvia, röökiä ja sitten kauppaan. Heräämisajankohdasta riippuen myös päivän posti katsastukseen. Mahdolliset arkiasiat hoitoon eli pyykki, siivous, ruoka, laskut jne... Toisinaan mahdolliset huoltotoimenpiteet auto, tietokone, digiboxin alativaihtuvat kanavajärjestelyt jne... Päivästä riippuen iltapäivästä sauna päälle ja alkuillasta saunaan ja loppuillasta tv-tarjonta ja jossakin vaiheessa naama kiinni tyynyyn ja tuutimaan.
Viikonloppuisin tekisi mieli käydä bilettämässä, mutta paikallisviranomaiset pitävät minua jonkimoisena erityistapauksena, joten jos jotakin tapahtuu, niin siitä tulee auttamatta tunti turpaan taikka mielisairaalaa.
"Viikonloppuisin tekisi mieli käydä bilettämässä, mutta paikallisviranomaiset pitävät minua jonkimoisena erityistapauksena, joten jos jotakin tapahtuu, niin siitä tulee auttamatta tunti turpaan taikka mielisairaalaa."
Kertoisitko hieman tarkemmin mitä tarkoitat. Ja paikkakunta olisi hyvä lisä, niin tietäisi mitä paikkoja työttömien on syytä karttaa. Huhhuh, aika kovaa jos näin todella on. Sääli, todella sääli. Jos vain voisi tehdä jotain sun puolestasi? Sen tekisin.
Asun Elmstreetillä ja poliisiasemalla asuu Freddy Kruger. Voit tehdä jotakin vuoksi. Tule uniini jahtaamaan Freddyä.
Montakos otit? ;)