Mitä on vaikka 10-100 vuoden päästä täällä, onko teknologia minkälaista, miten kaikki on kehittynyt, onko roboja pitkin käytäviä, saadaanko silloin työtä, onko sotia enemmän tai vähemmän tai ollutkaan sillä välillä.
Miettikää ja vastatkaa minkälaisena ajattelette tulevaisuuden.
Ei ole enää pitkä aika ku siviilitki lentelee avaruusaluksilla pitkin avaruutta. ^^ tungosta tulee varmaan LOL.
itse ajattelen että robot on kehittynyn tulevaisuudessa niin paljon että niillä on omat aivot että ne osaa ajatella täydellisesti koska on täällä ihmisiä moneen menoon, ja jotku ihmiset julkasee vasta myöhemmin keksintönsä. Mutta mutta, ajattelen myös että tulevaisuudessa on ajoneuvoja moneen lähtöön, lentäviä ja maassa kulkevia, ne toimii puhtaalla energialla. ^^ joo jotain tällästä mutta en jaksa kaikkee ruveta selittää ku mul on paljo asiaa. ^^
Miettikää ja vastatkaa minkälaisena ajattelette tulevaisuuden.
Ei ole enää pitkä aika ku siviilitki lentelee avaruusaluksilla pitkin avaruutta. ^^ tungosta tulee varmaan LOL.
itse ajattelen että robot on kehittynyn tulevaisuudessa niin paljon että niillä on omat aivot että ne osaa ajatella täydellisesti koska on täällä ihmisiä moneen menoon, ja jotku ihmiset julkasee vasta myöhemmin keksintönsä. Mutta mutta, ajattelen myös että tulevaisuudessa on ajoneuvoja moneen lähtöön, lentäviä ja maassa kulkevia, ne toimii puhtaalla energialla. ^^ joo jotain tällästä mutta en jaksa kaikkee ruveta selittää ku mul on paljo asiaa. ^^
Vastaukset 6
Vanhimmat
2020:
Koko pallo sekaisin. Öljyn tuotanto kääntynyt laskuun, koko globaali talous kaaoksessa, ilmastomuutos ja ympäristötuhot toista luokkaa kuin nykyään, sosioekonominen- ja ekologinen paniikki. Ympäristömyrkyt, sodat ja luonnonmullistukset tekevät paikoitellen elämisen käytännössä mahdottomaksi. Elintarvikepula, vesipula, sairaudet rehottavat, kulkutauteja, terveydenhoito retuperällä.
Poliittiset ja uskonnolliset ääriryhmät melskaavat. Pakolaisvirrat etsivät vettä, ruokaa, asuinsijaa, energiaa ja pakenevat luonnonmulistuksia, nousevaa merenpintaa ja jatkuvia kahinoita. Eläkkeitä ei makseta, nippa nappa palkkojakaan, valtiot ja kansalaiset konkurssissa. Suurkaupungit jengien ja paikallistyrannien sekoittamia. Väki muuttaa maalle jos kykenee. Hätähousut tekevät mitä sattuu. Parhaiten selviytyvät ne jotka osaavat irtautua entisistä arvoista ja elää niukasti päreen valossa perämetsissä ja kasvattaa oman ruokansa. Polttomoottoreiden muuttaminen alkoholikäyttöisiksi isoa binestä, samoin etanolin tuotanto - joskin maailman sadoista miljoonista härveleistä vain pieni murto-osa tooimii muulla kuin bensalla.
Sivistystaso laskee ja köyhien maiden väestöjen suhteellinen valta nousee länsimaiden taantuessa. Tietotekniikan arkipäivän sovellutukset voivat pelastaa sen mitä on pelastettavissa - kukaan ei enää osta konetta pelatakseen viimeisintä 3D räiskintää vaan pitääkseen satelliittilinkillä yhteyttä maailmaan.
USA on kriisissä mutta koittaa pitää lippua yllä "God bless The America"-mentaliteetilla ja toistaiseksi ylivoimaisella armeijallaan.
Kiinan imussa kaukoidästä tullut kaaoksen keskellä johtava talousmahti, sikäli kuin taloudesta enää voidaan puhua.
Vakava uhka totaaliselle maailmanpalolle jos väärä henkilö on laukaisunapin takana...
2050:
Länsimaiden ja köyhien maiden välinen kuilu tasoittunut. Länsimainen kulttuuri romahtanut, Kiinan pönkittämät kehitysmaat tasavertaisia länsimaiden kanssa. Länsimaat anovat Kiinalta kehitysapua ja Afrikasta jamssia. Öljy käytännössä loppunut, koko infrastruktuurin uudelleensuunnittelu käynnissä siellä missä saavutettu jonkinmoinen tasapainotila.
Maapallon ekologinen kantokyky romahtanut, syntyvyys laskenut dramaattisesti, länsimaisaa kuolleisuus nousussa, kehitysmaissa laskussa. Kapitalismille on pakko keksiä uusi vaihtoehto. Ekologisesti ja luonnon kanssa tasapainossa elävät yhteisöt alkaneet kehittää omaa kulttuuriaan. Asfaltin välistä kasvaa horsmaa, ruostuneita autoja ja muuta romua kerätään kierrätystä varten. Kaatopaikat avattu jotta kallisarvoiset jätemuovit voidaan kierrättää. Aasiassa eliitti elää vituaalitodellisuudessa kun paikalliset duunarit paiskivat hommia - työvoima on halpaa, kaikkialta maailmasta virtaa onnenonkijoita Aasiaan.
Afrikasta tullut huomattava raaka-aineiden ja elintarvikkeiden tuottaja - Aasian markkinoile. Turhamaiset heimosodat saatu loppumaan. Afrikkalainen paikalliskulttuuri nousussa.
Kestävän kehityksen yhteiskunta pakko toteuttaa, ja touhua johtaa Aasia käytyään ensin kuilun reunalla mutta otettuaan opiksi.
2200:
Valkoinen rotu häviämässä. Toisin sanoen sulautumassa värillisiin. Vaaleita hiukksia ja sinisiä silmiä vaalivat enää muutamat kiihkomieliset taantuneet pikkuvaltiot Pohjois-Amerikassa ja Euroopassa (tulevaisuuden "Pohjois-Koreat").
Ilmastonmuutos laantumassa - ilmasto on muuttunut mutta myrskyt alkavat olla ohi. Useat nykyiset suurkaupungit raunioina rannikkovesissä. Maailman väkiluku laskenut noin 2-3 miljardiin. Ympäristömyrkkyjen vaikutus tasaantuu. Kasvillisuusvyöhykkeet löytävät uudet paikkansa. Merissä alkaa taas olla kalaa kun.
Teknologia ja sivistys noussut jälleen barbarismin ohitse. Tosin teknologian sovellukset todennäköisesti huomattavasti erilaisia kuin nyt. Rahanahneus ja itsekkäät tarkoitusperät eivät enää aja valmistamaan joka vuosi uusia kertakäyttöisiä tuotteita. Elämänrytmi hidastunut luonnonmukaiseksi ja "vanhan maailman" viimeiset rauniot lasten leikkipaikkoja metsien keskellä - tosin kiellettyjä sellaisia. Esim. joku Las Vegas on autio mureneva kivierämaa keskellä aavikkoa, samoin kuin monet muut vanhat kaupungit.
Globaali maailmandemokratia saattaa olla mahdollinen kun rotuennakkoluulot ovat häviämässä (75% maailman väestöstä samaa vaaleanruskeaa globaalia "sekarotua"). Uusi uljas ihmiskunta syntymisensä kynnyksellä. Esitetään ensimmäisiä arvioita koska ilmasto alkaa taas viiletä kun saasteet pikkuhiljaa laskeutuvat maan pinnalle ja hiilidioksin määrä laskee.
Ehkäpä joku ulkoavaruuden ökkömönkiäinenkin uskaltaa viimein ottaa yhteyttä kun näkee että sohlaaminen loppuu.
Jokeri 1:
Jos 2020-2050 sortuvat suurvallat saavat aikaiseksi pysyviä omavaraisia siirtokuntia Marsiin tai muualle aurinkokuntaan niin 2200 tai myöhemmin "avaruusserkut" saattavat tulla visiitille ja avata uusia ovia ihmiskunnan elinpiirin laajenemiselle. Siirtokunnissaan heillä on kuitenkin ihan tarpeeksi tekemistä selvitäkseen hengissä, joten menee jotain 150-200 vuotta ennenkuin pystyvät valmistamaan uusia aluksia niiden tilalle jotka aikoinaan on lähetetty maasta ja käytössä romuttuneet. 2200 globaali maailmantasavalta tuskin alkaa käyttämään voimavarojaan avaruuden valloitukseen ennekuin maan päällä on taas asiat mallillaan.
Jokeri 2:
Sotahullut päättävät pistää kaiken paskaksi 2020-2050 ja 2200 täällä kituuttaa vain rottia ja mutantoituneita marsuja - missä tapauksessa palataan astialle joskus vuonna 1 000 000... Ehkä joku delfiini on silloin rakentanut kaukoputken, jos siis on kasvattanut kädet.
Positiiviset visiot sinulla...öljyntuotannon suhteen olet varmasti oikeassa mutta eiköhän viksut insinöörit jonkun korvaavan energiamuodon keksi tuon fossiilisen polttoaineen tilalle.Esim. jo nyt alkaa näkyä autoteollisuudessa merkkejä hybridi-mallien esiintulon suuntaan ja varmasti tulevaisuudessa vain lisääntyy.Noi ilmastonmuutokset onkin sitten ihan toinen juttu...Luulisi jo mm. jenkkienkin alkavan pikkuhiljaa tajuamaan jatkuvien pyörremyrskyjen jälkeen, että ehkä sitä sittenkin voisi alkaa miettiä näitä ympäristöasioita...
Visiot ovat muuten realistisia, mutta niissä ei oteta huomioon sitä mahdolisuutta, että teknologiassa tapahtuu kahdella nyt vähätellyllä rintamalla kaksi toisiinsa kytkettyä läpimurtoa, jotka muuttavat _ihan kaiken_! Nämä läpimurrot (ehkä tässä järjestyksessä) ovat (1) vahvan tekoälyn toteutus 20v sisällä ja (2) nanotekninen teollinen vallankumous samoihin aikoihin. Nämä siis voivat hyvinkin läheisesti liittyä toisiinsa. Näiden kahden asian seuraukset olisivat hyvin radikaaleja, paljon radikaalimpia kuin 99,9% tätä palstaa lukevista osaa kuvitella. En kuulu tähän promilleen: jätän kuvittelun kesken.
onko se "pure" vai "clean"???
Ei mitään. Ei niin mitään.
Maailmanloppu 2012 joulukuussa.
sieltä annettiin totuus kaunistelematta ja kiertelemättä :D