Olen tässä maatalousjärjellä miettinyt omaa ihmisyyttäni ja verrannut ihmistä eläimiin. Olen lukenut vain 3 ov kurssin filosofiaa n 10 v sitten, joten ymmärtänette, että en osaa perustella näkemyksiäni mitenkään enkä oikeastaan käydä keskusteluakaan sen kummemmin. Oikeastaan pyydän asioista paremmin perillä olevia analysoimaan ajatukseni, esim vertaamaan niitä filosofian käsityksiin ja oppeihin.
Mielestäni me (ihmiset) emme olisi tässä tilanteessa ellei ihmisen luonteeseen kuulu pakottava tarve saada oloaan paremmaksi. Ilman tätä tarvetta istusimme tyytyväisinä luolassamme ja kehitystä ei juurikaan olisi tapahtunut. Tämä aikojen alussa alkanut kehitys on osaltaan johtanut evoluution toteutumiseen, koska väestö on lisääntynyt ja levinnyt planeetallemme. Suurin paradoksi on kuitenkin se, että mitä enemmän tapahtuu kehitystä, niin sitä selvemmin käy ilmi, että kehitys on johtamassa meidät vääjäämättä tuhoon. Tämä ilmenee jatkuvana ydinonnettomuuden -sodan uhkana, happosateina, kasvihuoneilmiönä, luonnonvarojen ehtymisestä jne.
Mutta mikä on sitten elämän tarkoitus?
-En tietenkään osaa vastata ja ehkä juuri vastausta ei ole, koska kuitenkin ihmiset useimmiten saavat valita oman "kohtalonsa". Kohtalousko on kuitenkin turhaa hyvinvointiyhteisössä, koska jokainen voi lohduttautua ajatuksella, että jokaisella on valinnanmahdollisuuksia.
Yleensä elämän tarkoitusta pohdittaessa asiaan liitetään käsitteet onni ja tyytyväisyys, mutta on muistettava, että ilman huonoja päiviä ei voida nauttia hyvistäkään. Siksi elämän tarkoitus on vain jonkinlainen alistuminen elämäänsä ja nauttiminen siihen liittyvistä asioista.
Uskon, että elämän tarkoitus on elämä itsessään. Nykysuuntauksena on kuitenkin pyrkiä etsimään menestystä ja onnellisuutta uusista kokemuksista, minkä voi havaita esimerkiksi ”extreme”-lajien ja muiden virikkeiden valtavasta suosiosta. Vaikuttaa, ettei ihminen koskaan ole tyytyväinen olotilaansa tai ainakin kyseenalaistaa sen. Nykyihmisen sopiikin ihmetellä, kuinka vanhempi sukupolvi on ylipäätänsä voinut elää tyydyttävää elämää ennenvanhaan.
Mielestäni me (ihmiset) emme olisi tässä tilanteessa ellei ihmisen luonteeseen kuulu pakottava tarve saada oloaan paremmaksi. Ilman tätä tarvetta istusimme tyytyväisinä luolassamme ja kehitystä ei juurikaan olisi tapahtunut. Tämä aikojen alussa alkanut kehitys on osaltaan johtanut evoluution toteutumiseen, koska väestö on lisääntynyt ja levinnyt planeetallemme. Suurin paradoksi on kuitenkin se, että mitä enemmän tapahtuu kehitystä, niin sitä selvemmin käy ilmi, että kehitys on johtamassa meidät vääjäämättä tuhoon. Tämä ilmenee jatkuvana ydinonnettomuuden -sodan uhkana, happosateina, kasvihuoneilmiönä, luonnonvarojen ehtymisestä jne.
Mutta mikä on sitten elämän tarkoitus?
-En tietenkään osaa vastata ja ehkä juuri vastausta ei ole, koska kuitenkin ihmiset useimmiten saavat valita oman "kohtalonsa". Kohtalousko on kuitenkin turhaa hyvinvointiyhteisössä, koska jokainen voi lohduttautua ajatuksella, että jokaisella on valinnanmahdollisuuksia.
Yleensä elämän tarkoitusta pohdittaessa asiaan liitetään käsitteet onni ja tyytyväisyys, mutta on muistettava, että ilman huonoja päiviä ei voida nauttia hyvistäkään. Siksi elämän tarkoitus on vain jonkinlainen alistuminen elämäänsä ja nauttiminen siihen liittyvistä asioista.
Uskon, että elämän tarkoitus on elämä itsessään. Nykysuuntauksena on kuitenkin pyrkiä etsimään menestystä ja onnellisuutta uusista kokemuksista, minkä voi havaita esimerkiksi ”extreme”-lajien ja muiden virikkeiden valtavasta suosiosta. Vaikuttaa, ettei ihminen koskaan ole tyytyväinen olotilaansa tai ainakin kyseenalaistaa sen. Nykyihmisen sopiikin ihmetellä, kuinka vanhempi sukupolvi on ylipäätänsä voinut elää tyydyttävää elämää ennenvanhaan.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Elämän tarkoitus on jatkua. Jos ihminen tyytyisi vähään, niin hän tuottaisi vähemmän jälkeläisiä kuin on mahdollista. Nykyihminen jollain lailla hämää luontaisia vaistojaan, kun hän pyrkii saavuttamaan luonnollisten tavoitteiden sijasta kulttuurin luomia tavoitteita, jotka eivät suoraan sovellu luonnon malliin. Tämä on mielestäni hämärtänyt ihmisen kuvaa itsestään eläimellisenä olentona.
Niinkuin edellisessä viestissä, jatkuvuus on elämän todellinen tarkoitus. Lähes kaikki tunteet ohjaavat minusta ihmistä siihen, että elämä (joko oma, jälkeläisten tai vieraiden ihmisten) jatkuu.
No koska oman elämän jatkaminen, ei nykyään ole niin hirvittävän hankalaa, niin on minusta järkevää ryhtyä tavoittelemaan onnellisuutta. Sekin itseasiassa ehkä liittyy vain elämän jatkamiseen. Silloinhan me juuri tunnemme onnellisuutta, kun keho on kunnossa, ihmissuhteet toimivat, siis silloin, kun tunnemme elämän jatkumisen olevan turvattu.