Kouluruoka on pahaa, mutta onneksi koulussamme tarjoillaan välipala klo 2. Mutta se on maksullinen. Kansliasta voi ostaa vähintään 5 välipalalippua kerrallaan. Jokainen lippu maksaa 1 euron ja sillä saa ottaa ruokalan välipalatarjoilusta 3 tuotetta.
Tarjolla on hedelmiä (esim. omena, mandariini, banaani..) , sämpylöitä (täytteenä kinkkuu tai juusto, salaatti ja kauhea määrä voita. Yleensä kovia ja nahistuneita sämpylöitä.) , kahvia tai kaakaota ja pillimehuja.
Joskus on tietenkin yllätyspäiviä jolloin välipalana on noiden lisäksi esim. pannaria tai pullaa.
Tarjoillaanko teidän kouluissanne maksullista välipalaa?
Väipala koulussa.
22
2399
Vastaukset 22
- JoJo
En minä nyt kouluruokaa suorastaan pahaksi haukkuisi, mutta välipala on kuitenkin tuiki tarpeellinen niinä päivinä kun koulua kestää kolmeen tai neljään. Meillä välipala maksaa 1.3 euroa millä saa ottaa kaikkea tarjolla olevaa. Tarjolla on aina leipää, voita, juustoa, tomaattia, kurkkua, salaattia ja teetä/kaakaota. Lisäksi saattaa olla pitsaa, muroja, kiisseleitä, hedelmäsalaattia, muita säilyke tai tuore hedelmiä. Meillä siis välipala on melkeinpä kuin toinen ateria ja itselle (köyhänä opiskelijana) se on todella hyvä mahdollisuus syödä kohtalaisen halvalla.
- simbucca
Ei, mutta yäläaste kouluissa yleensä saa jostain niin kuin automaateista jotain syötävää...
- gchgc
meillä pitää ostaa 5 eurolla kansiliasta kymmenen lippua ja yhdellä lipulla saa aina yhden välipalan esim. sämpylä
maksaa 10€ 20 lippua
Mutta sillä saa vain yhden tuotteen (hedelmä, keksi, vaihtuva tuote)
Mutta välipalaltakin ne loppuu meilkein heti. Ja ne viedään myös pois sieltä tosi nopeesti.- äXDee
Meillä on Fazerin kiska josta saa käydä ostamassa, kai sinne jotain välipalalippujakin voi ostaa. Limuautomaatti on, mutta sitä ollaan korvaamassa valion play-automaatilla.
- noitcelfeR
Viime vuonna meillä yritettiin tarjota sitä syksyllä joskus. klo. 14-15 aikaan 15 minuutin ajan, jotta pidempää päivää opiskelevat saisivat vähän lisäpuhtia. Hinta oli muistaakseni n. 50 snt per välipala.
Homma kuitenkin lopetettiin, koska se tuli kuulemma kaupungille kalliiksi. Omituisinta tässä oli, että naapurilukio sai välipalansa ilmaiseksi ja se lopetettiin sitten joulun jälkeen. Mitä ihmettä?! Me sentään maksoimme omasta välipalastamme edes jonkun verran.
Välipala olisi hyvä ihan kaikille kouluille, varsinkin niille jotka opiskelevat kahdeksasta neljään. Omien eväiden raahaaminen on välillä vaikeaa, eikä koululla ole kunnon aikaa milloin voisi syödä eväitään. Herään miltei joka aamu 6 jotta ehtisin bussiin. Viiden tunnin päästä klo. 11 ruokailu. Sen jälkeen ei mitään, ennen kuin vasta joskus viiden maissa kotona. Olisi edes välipala-automaatti josta ihmiset voisivat ostaa salaatteja ym. No onhan lähellä S-market, mutta siellä asioiminen pitäisi tehdä salamannopeasti ruokatunnin päätteeksi ellei ole hyppytunteja. - ttookkii
koulunruoka on tosi yök! mut meijän koulussa ei myöskään oo välipalaa et jos ei syö ruokaa ja on koulua myöhään niin voi tulla aika nälkä! haluisin meijän kouluu välipalan!!!!
- .........
Jos koululla ei ole tarjolla välipalaa, reppuun mahtuu varmasti yksi hedelmä tai vaikka Piltti-purkki. Ne ehtii syödä hyvin välitunnin aikana, eikä pitkistä koulupäivistä ja -matkoista tule ongelmaa nälän kanssa. Ja on ne paljon parempi vaihtoehto kuin herkkuautomaatit tai lähikioskin roskaruoka. Ja vielä parmepi, jos ei nirsoile aamupalan ja kouluruoan kanssa.
- +
Tee illalla valmiiksi pakasteeseen tai jääkaappiin sämpylä tai karjalanpiirakat valmiiksi.
Aamulla lähtiessä reppuun mehupullon kera, säilyy iltapäiville tosi hyvin.
Välipalapatukat, rinkelit ja hedelmät hyviä vaihtoehtoja.
Aamupala tärkeää, joten pikapuuroa mikroon tai aamuleivät jo illalla valmiiksi.
- JJJJjjjj
Meillä oli vielä tänä vuonna, mutta se lopetettiin koska koulun keittiö meni käyttökieltoon liian homeen vuoksi. Nykyään syyään sitten paperilautasilta ja kertakäyttöastioilla.
Koulussa oli myös kioski, mutta sekin lopetettiin liian homeisen tilan vuoksi. - paskaa_koulu
Mutta ei ole enää mahdollisuutta välipalaan. Ala-asteelaisila on, mutta ei ylä-asteelaisilla :(!!! Just ku olis tarvinnu :( Se kiellettiin yläkoululaisilta sen takia, ksoka yläkoululauset hengaavat mukamas vaan siellä eivätkä osta välipalaa!
- joku vaan
meidän pitää maksaa euro sämpylästä, euro 20c juomasta, euro hedelmästä,euro jukurtista
- foliopesämuna
joo mitä vittua? Kouluruokapalstan seriffi on kouluruokaa inhoava yläastejonne. Suoli24:n taso on uskomaton.
- Coolia?
Meillä ei ole maksullinen välipala ja jokainen saa näkkileipää ja vettä/maitoa. Siinä on meidän välipala. Tosin ei me voida kovin hyvää oottaakkaan kun ei oo maksullista. Mutta on kyllä alkanut tymppiä jo kun on aina sitä samaa.
- 13+13
Näkkäriä ja rasvaa päälle, sekä lasillinen maitoa on ihan hyvä välipala. Kyllä sillä kotiin asti jaksaa varsinkin, jos niinku viittii syödä sen lounaan, jonka veronmaksajat kustantavat. Ei ole olemassa ilmaista ruokaa!!! Huomaat sen joskus, kun elelet omillasi. Sitten voit käyttää ruokaasi rahaa rajattomasti :)
- tyytyväinen(kö?)
Meijän koulus on ilmanen välipala, johon kuuluu näkkärii, vettä, sämpylöitä, hedelmii ym..
Sitten välipalavälkällä on mahollisuus ostaa kahvii, kaakaoo, mustikkakeittoo yms. 70senttii muki.
Sitte on vissyautomaatti, josta voi si ostaa ku huvittaa vissyy..... :DD - ei tosiaan....
Miten on mahollista että oot sheriffi ja haukut täällä kouluruokaa ?
Joku tietämätön pentu on lipsautettu tuohon virkaan, missä tän palstan taso oikein on.- nälkäonmuttensyö
on ihan näkyvissä. Senkun lukee vaan...
- fdfsdfsfdfsd
Uskomatonta! kouluruokapalstan sheriffi joka vihaa kouluruokaa?! mitä vittua
Meillä saa ostaa kahdellatoista(tai yhdellätoista, riippuu vähän) eurolla sellaisia vihkosia, missä on jotain parisenkymmentä lippua. Yhdellä lipulla saa aina yhden tuotteen. Tarjolla on sämpylöitä, pillimehua, kaakaota, hedelmiä, vanukkaita ja jogurttia. Joskus saa myös pitsaa, pannaria tai yrttipatonkia.
- dd
Edellisessä koulussani oli ilmainen välipala. Siihen sisältyi kaakaon, kahvin, mehun ja teen mahdollisuus (ilman rajoitusta määrässä). Sitten oli joko hedelmä tai esimerkiksi joku leivos tai pulla. Ilmaiseksi ihan kelvollinen välipala.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että
Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.891418Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu46961- 14855
Mieti oikeasti
Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.40828- 91730
Pahin tapa satuttaa toista
On jättää toinen vaille mitään vastausta. Erityisen kipeää se tekee sillon jos toinen ghostaa.81730- 46718
kene ajoi "kolarin"?
"Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl17707Minulla on joskus ikävä sinua ja ajattelen sinua joskus.. edelleen
Olin joskus niin rakastunut sinuun. Olin onnellinen, että kohdattiin ja kun vain tiesin sinun olevan olemassa. Täytit aj27667- 59662
- 66653
Alkaa jotenkin nyt kuvio hahmottuu täällä
Sellainen vaikutelma tästä alkaa tulla, että täällä on joku pieni porukka, joka tuntee toisensa tai ainakin pelaa samaan97641- 45624
- 10598
Nainen, tässä olen kahden vaiheilla
Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa56585Jos kaivattusi on
Varattu niin miksi et antaisi asian olla hänen suhteen. Miksi ylipäätään vielä jatkat?47566Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.129547- 43544
Kylän tielle remonttia?
Mitäköhän kylän tielle ruvetaan tekemään ku laitettu tuommoset töpsät muutamien suojateitten kohille?13522Suloinen ja herkkä
Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.31515