Mitä aamupalaksi?

Eli kysyisin, että mitä suosittelette syötäväksi aamulla? Nykyisin en syö aamuisin mitään mutta juon kupillisen kahvia. Oikeastaan aamuisin vähän etoo syödä yhtään mitään mutta jotain olisi kiva syödä. Ei ainakaan kaurapuuroa, koska söin sitä kymmenen vuotta joka aamu ja sen ajatteleminenkin ällöttää. Eikä mysliä! Jotain kevyttä ja ravitsevaa pitäis olla. Mutta mikä olis sellaista? Maha ei pidä pelkästä kahvista.
4598
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Marjoja tai hedelmiä, jugurttia tai maitoa ja joukkoon vaikkapa jotakin rouhetta tai siemeniä! Näistä syntyy terveellinen ja raikas aamiainen!:) Hedelmäsalaatti on toinen hyvä vaihtoehto. Appelsiinia, banaania ja ananasta(helpoin versio), tee vaikkapa edellisenä iltana pari annosta jääkaappiin. Miltä kuulostaa?

Äänestä

ei se kahvi ole kyllä hyväksi kenellekään vaikka maha ei menisikään sekaisin, etenkin kun sitä juo tyhjään mahaan. Itse olen myös sellainen ettei heti aamusta ole nälkä eikä oikein maitakaan mikään. Yleensä siis en syö mitään aamupalaa (se käy koska en ole töissä enkä opiskele, ei tarvitse odottaa ruoka-aikaa, vaan voi syödä sitten kun siltä tuntuu). Yleensä sitten jos jotain syön, syön esim. jogurttia, jogurttia mysliä (jos menen jonnekin), hedelmää, mehustan kasviksia tai teen smoothia tms.

Äänestä

ihan vaan lasillisella vettä. Hetken päästä voi koittaa syödä jotain, jonka aikana/jälkeen voit kumota myös tuon kahvikupposesi. Vesi vähintäänkin puhdistaa elimistöä, mutta sen väitetään myös herättävän ruokahalua... Itse kahvin kanssa syön jonkun hyvän leivän. Pistät vaan päälle kaikkea hyvää mistä pidät, esim. kurkkua, tomaattia, juustoa...mitä vain!
Tuo veden juominen kannattaa. Ainakaan siitä ei ole haittaa, kannattaa ehdottomasti pistää mahaan herättelynä vettä.

Äänestä

kokeleppa tata

1 banaani
1 prk maitorahka
(1 rkl lesetta)
(sokeria tai mak.jauhetta maun mukaan)

sekoita nama kaikki sekaisin sauvasekoittimella ja nauti heti

Nopeaa ja tayttaa pitkaksi aikaa

Äänestä

Kommentoi aloitusta


FireFox-81 kirjoitti:

Eli kysyisin, että mitä suosittelette syötäväksi aamulla? Nykyisin en syö aamuisin mitään mutta juon kupillisen kahvia. Oikeastaan aamuisin vähän etoo syödä yhtään mitään mutta jotain olisi kiva syödä. Ei ainakaan kaurapuuroa, koska söin sitä kymmenen vuotta joka aamu ja sen ajatteleminenkin ällöttää. Eikä mysliä! Jotain kevyttä ja ravitsevaa pitäis olla. Mutta mikä olis sellaista? Maha ei pidä pelkästä kahvista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu