pianotunnin jälkeen tuumasi isosisko, että hänestä tulee suurena idolssi, ja että hänen suokkinsa on antti tuisku.
minkäköhän ikäistä kaartia yleensä nykyisten "tähtien" fanit oikein ovat?
tuiki tuiki tähtönen
22
863
Vastaukset
- puhuri
eiks noita idolsseja ja muita kuninkaallisia ole jo liikaa tässä maassa. En tiedä onko siinä mitään järkeä, että kaiken maailman kisoilla tuotetaan semmosia parin kuukauden julkkiksia. Jotenkin muuten vääristyny koko toi julkisuusjuttu. Tuntuu, et ihmiset on valmiita tekemään vaikka mitä tyhmyyksiä päästäkseen julkisuuteen.
- niiden kysyntä
on edelleen pohjaton, samoin kuin nuorison halu ryhtyä sille alalle. Kai se vähän samaa on kuin 1800-luvulla jolloin ne jotka eivät päässeet Pohjanmaalla talollisiksi ryhtyivät häjyiksi, pääasia että nimi tunnettiin.
Nykyisin oikeata työtä on niukasti tarjolla, julkkiksena pysyy paremmin leivän syrjässä kuin osa-aikakassana kulmakaupassa. - puhuri
niiden kysyntä kirjoitti:
on edelleen pohjaton, samoin kuin nuorison halu ryhtyä sille alalle. Kai se vähän samaa on kuin 1800-luvulla jolloin ne jotka eivät päässeet Pohjanmaalla talollisiksi ryhtyivät häjyiksi, pääasia että nimi tunnettiin.
Nykyisin oikeata työtä on niukasti tarjolla, julkkiksena pysyy paremmin leivän syrjässä kuin osa-aikakassana kulmakaupassa.nykyaikana. On se vaan hullua että ollaan valmiita tekemään vaikka mitä hulluntemppuja julkisuuden vuoksi.
- tukkusutija
vaan aina uusia tuotetaan. on kai sillä tuottamisella järkeä ainakin heille, jotka käärivät tuohet taskuunsa.
varsinkin nuoret ihmiset haluavat olla heti jotakin ja tehdä pätäkkää paljon ja nopeasti, vaikka ei siihen mitään avuja olisikaan. - puhuri
tukkusutija kirjoitti:
vaan aina uusia tuotetaan. on kai sillä tuottamisella järkeä ainakin heille, jotka käärivät tuohet taskuunsa.
varsinkin nuoret ihmiset haluavat olla heti jotakin ja tehdä pätäkkää paljon ja nopeasti, vaikka ei siihen mitään avuja olisikaan.se pätäkkä tuo onnea kun sitä niin monilla pellekonsteilla tavoitellaan.
- tukkusutija
puhuri kirjoitti:
se pätäkkä tuo onnea kun sitä niin monilla pellekonsteilla tavoitellaan.
kyllä minä hyvin mielelläni olisin rikkaampi onnellinen kuin perseaukinen onneton.
- puhuri
tukkusutija kirjoitti:
kyllä minä hyvin mielelläni olisin rikkaampi onnellinen kuin perseaukinen onneton.
on mulle osoittanut, että elo rikkaana ei välttämättä ole onnellista. Nykyään mulla on vähän rahaa mut paljon onnea.
- telemarkkinen
Tuttava 5v-n huippusuosikki viime talvelta oli janne ahonen. Tyttö leikkasi lehden risaiseksi kaikista jannen kuvista. Musiikki-idolit ovat milloin mitäkin. Vuoden vanha kun oli, ei osannut sanan sanaa itse, mutta jos vaikka puheissakin mainittiin eros ramazzotti, alkoi jammailu.
- isopikkusisko
Minkäs ikäinen se pikkusisko siellä onkaan? Iskäkö ei sitten olekaan ikuisuusidoli?
- tukkusutija
pieni isosisko on 5 v. eikä iskä ole aina ikuisuusidoli.
- isopikkusisko
tukkusutija kirjoitti:
pieni isosisko on 5 v. eikä iskä ole aina ikuisuusidoli.
Jos tyttö itse käy pianotunneilla, taitaapi ollakin jo idolssi. Ja iskäkö sitten tyytyy fanittamaan?
- tukkusutija
isopikkusisko kirjoitti:
Jos tyttö itse käy pianotunneilla, taitaapi ollakin jo idolssi. Ja iskäkö sitten tyytyy fanittamaan?
ja keikka palaa ja komppi käy.
tukkusutija kirjoitti:
ja keikka palaa ja komppi käy.
Eikös se ex mäkikotka brankattu sipeliuksen ohitte sii tv-äänestyksessä.
Onneks wanhalla tähtien tiiraajalla on Bibliakin hallinnassa.
Muistan miten Lootin kerrottiin peesanneen Moosesta 7 vuotta.
Ja mitä tästä seurasi; nestehukka ja suolakökkäreeksi hyytyminen.
Kantsii funtsata tarkempaan Saharan oloissa peesattavansa.- tukkusutija
capt.cöpenick kirjoitti:
Eikös se ex mäkikotka brankattu sipeliuksen ohitte sii tv-äänestyksessä.
Onneks wanhalla tähtien tiiraajalla on Bibliakin hallinnassa.
Muistan miten Lootin kerrottiin peesanneen Moosesta 7 vuotta.
Ja mitä tästä seurasi; nestehukka ja suolakökkäreeksi hyytyminen.
Kantsii funtsata tarkempaan Saharan oloissa peesattavansa.saarijärven paavon pontikka. puolet vettä joukossa. vaan kuitenkin muisteleisin fru lootin suolankököksi järven rantaan jääneen.
vaan onko maaninen bili kintussasi alvariinsa, kun näkyy jutustelujasi katoavan kiivaasti. tukkusutija kirjoitti:
saarijärven paavon pontikka. puolet vettä joukossa. vaan kuitenkin muisteleisin fru lootin suolankököksi järven rantaan jääneen.
vaan onko maaninen bili kintussasi alvariinsa, kun näkyy jutustelujasi katoavan kiivaasti.Suola tai-imeläläkivi asioista ei päästä sopuun brysselissäkään, saati
Ilomantsin Möhkössä.
Kakstahopösiliys on tuttua Aton päivistä Stalingradin kahinan mentyä persiilleen.
Velipoika pöllähti meikääkin väkevämmin.
(nyk. pilvenreuna duunissa)
Kukaan täyspäinen ei pysy rattailla ns korkeanpaikanleirin päivinä.
.- tukkusutija
capt.cöpenick kirjoitti:
Suola tai-imeläläkivi asioista ei päästä sopuun brysselissäkään, saati
Ilomantsin Möhkössä.
Kakstahopösiliys on tuttua Aton päivistä Stalingradin kahinan mentyä persiilleen.
Velipoika pöllähti meikääkin väkevämmin.
(nyk. pilvenreuna duunissa)
Kukaan täyspäinen ei pysy rattailla ns korkeanpaikanleirin päivinä.
.voima kanssasi.
tuohijärvivaaralla vaan ei oo näkyäkään leirityksen rasitteista, jos ny ei verta liiallisen pöllyyn vaihda.
tosia varma ei lie enään yhtiö vaan, turva on.
lieköhän sitä taivaalisen torpanjaakon tunnustelijalla eturauhasvaivoja? tukkusutija kirjoitti:
voima kanssasi.
tuohijärvivaaralla vaan ei oo näkyäkään leirityksen rasitteista, jos ny ei verta liiallisen pöllyyn vaihda.
tosia varma ei lie enään yhtiö vaan, turva on.
lieköhän sitä taivaalisen torpanjaakon tunnustelijalla eturauhasvaivoja?Tarkoittanet sen eniten käytetyn hormin pöllyjä tuhdimpia kuten encel powderia.
(Empiirinen tieto puuttuu)
Testis cancerista olkoon turpamme rutussa. Testisvaivoissa otetaan yhteys arabi Ahabiin.
Niillä on tietoa näistä nahkaluumuasioista ajalta kun me oltiin vielä Weikselin mutkassa reppuinemme raahautumassa Kaamaseen päin.
Sukumme on näistä säästynyt, kiitos avaruuden.
Mutta motossa pysyäksemme; tällä samalla koneella itse Winston Söötsill
viesti isä aurinkoisen kanssa 1945.
Tuiki sii sitten tähtönen.
Öitä ikäläiset. Tapaamme ennen nahkurin orsia!- täyttynyt
capt.cöpenick kirjoitti:
Tarkoittanet sen eniten käytetyn hormin pöllyjä tuhdimpia kuten encel powderia.
(Empiirinen tieto puuttuu)
Testis cancerista olkoon turpamme rutussa. Testisvaivoissa otetaan yhteys arabi Ahabiin.
Niillä on tietoa näistä nahkaluumuasioista ajalta kun me oltiin vielä Weikselin mutkassa reppuinemme raahautumassa Kaamaseen päin.
Sukumme on näistä säästynyt, kiitos avaruuden.
Mutta motossa pysyäksemme; tällä samalla koneella itse Winston Söötsill
viesti isä aurinkoisen kanssa 1945.
Tuiki sii sitten tähtönen.
Öitä ikäläiset. Tapaamme ennen nahkurin orsia!palstapromillerajani. Törkeästä lukemisesta luovuttava oitis. :D
Muu tökerö käyttäytymiseni jatkukoon toisenpana. - tukkusutija
capt.cöpenick kirjoitti:
Tarkoittanet sen eniten käytetyn hormin pöllyjä tuhdimpia kuten encel powderia.
(Empiirinen tieto puuttuu)
Testis cancerista olkoon turpamme rutussa. Testisvaivoissa otetaan yhteys arabi Ahabiin.
Niillä on tietoa näistä nahkaluumuasioista ajalta kun me oltiin vielä Weikselin mutkassa reppuinemme raahautumassa Kaamaseen päin.
Sukumme on näistä säästynyt, kiitos avaruuden.
Mutta motossa pysyäksemme; tällä samalla koneella itse Winston Söötsill
viesti isä aurinkoisen kanssa 1945.
Tuiki sii sitten tähtönen.
Öitä ikäläiset. Tapaamme ennen nahkurin orsia!että pulkka liikkuu. vaan maa- ja kuutieteellisen seuran suurkalmukki panttaa tietojaan.
ja minä keskustelin ennen toista maailmansotaa johtajaopettajan ja insinöörin kanssa sarajevon seitsemästä rististä.
orret on nostettu korkealle.
- Pirre*
miun idoliii..missä se Tähtis muuten on?
Jos Tähti(s) on sammunut se on teijjän vika....tunnustakkee - outtako suututtanu Päätoimittaja Tähtiksen..? :(- tukkusutija
tunnustan, tunnustan, elä lyö kasvoihin, olen julkisuuden henkilö.
vilkaise pirruuttain
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=2000000000000017&conference=553&posting=22000000011734407 - Pirre*
tukkusutija kirjoitti:
tunnustan, tunnustan, elä lyö kasvoihin, olen julkisuuden henkilö.
vilkaise pirruuttain
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=2000000000000017&conference=553&posting=22000000011734407kiitos..sie oot kiva suti.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1931442
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän138913- 85882
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?56849- 53806
Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t255683Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,10680Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä333651Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk58644Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol72609