Oleteko tienneet sitä, ettö kouluruoka ei ole ilmasta?? Rahat menevät turhaan verojen kautta ruokaan (n. 2 € ) per annos. Eikös sitten voisi myös lapsilla olla vähän vaikutusvaltaa siihen mitä suuhumme pistämme?? Arvaa vaan kuinka monta lasta meidänkin koulusta on alipainoisia johtuen siitä, että esim. kouluruoka on pahaa, sellaista samaa mössöä, teknisestikuorittuja perunoita jotka maistuvat samalta kuin purkka 8 tunnin jälkeen??? Oppilaiden on siten pakko käydä ostamassa läheisestä kaupasta ruokaa (lihapiirakkaa ynms.) Ja se täyttää vatsan, on ehkä hiukan epäterveellistä, mutta sillä pärjää koko loppu päivän. Ja se maksaa vähemmän,kun kouluruoka, millä saamme vain vähän ruokaa. Tämä on pitkä juttu,joten jatkan vielä.
Koulussa syön joka päivä ruuan, mitä tarjotaan. Ja aina se kuitenkin maittaa. Koulussa on ainakin 1 pvnä viikossa hyvää ruokaa, mm. kalapuikkoja. Mutta montas me saammekaan ottaa?? 2-3 kpl:tta. Siihen menevillä raholla saisimme ostettua kalapuikkorasian kaupasta, sisältää 20-30 kpl:etta. Mihin ne rahat oikeen häviää.. Nimimerkillä ihmettelee hän.
Eikös koulussa voisi olla edes kerran kuukaudessa viikko, jolloin oppilaat saisivat toivoa mitä on minäkin päivänä koulussa ruokana?? Kuitenkin voitaisiin antaa tietty rahamäärä oppilasta kohden. Ainakin briteissä tämä on toiminut. Miksi ei meilläkin??
Viimeinen juttu, jos ette jo nukahtaneet:
Kotona syötte varmasti melkein kaiken mitä tarjotaan. Kaikki ruoka ei sielläkään miellytä, mutta kotona syötte enemmän kuin koulussa. Mistä tämä johtuu?? Siitäkö, että kotona tiedätte, mitä suuhun pistätte??
Siinä on ainakin minun syy miksi en aina turvallisin mielin syö sitä, mitä koulussa verorahoilla tarjotaan. Astiat kulkevat jonkun hihnan läpi, jossa on niukka suihku ja sen jälkeen astiat ovat "kimaltelevan" puhtaita. Ehhehe??
The End!!!!!
Koulussa syön joka päivä ruuan, mitä tarjotaan. Ja aina se kuitenkin maittaa. Koulussa on ainakin 1 pvnä viikossa hyvää ruokaa, mm. kalapuikkoja. Mutta montas me saammekaan ottaa?? 2-3 kpl:tta. Siihen menevillä raholla saisimme ostettua kalapuikkorasian kaupasta, sisältää 20-30 kpl:etta. Mihin ne rahat oikeen häviää.. Nimimerkillä ihmettelee hän.
Eikös koulussa voisi olla edes kerran kuukaudessa viikko, jolloin oppilaat saisivat toivoa mitä on minäkin päivänä koulussa ruokana?? Kuitenkin voitaisiin antaa tietty rahamäärä oppilasta kohden. Ainakin briteissä tämä on toiminut. Miksi ei meilläkin??
Viimeinen juttu, jos ette jo nukahtaneet:
Kotona syötte varmasti melkein kaiken mitä tarjotaan. Kaikki ruoka ei sielläkään miellytä, mutta kotona syötte enemmän kuin koulussa. Mistä tämä johtuu?? Siitäkö, että kotona tiedätte, mitä suuhun pistätte??
Siinä on ainakin minun syy miksi en aina turvallisin mielin syö sitä, mitä koulussa verorahoilla tarjotaan. Astiat kulkevat jonkun hihnan läpi, jossa on niukka suihku ja sen jälkeen astiat ovat "kimaltelevan" puhtaita. Ehhehe??
The End!!!!!
Vastaukset 27
Vanhimmat
Kouluruokalat siisteimmiksi, puhtaus on puoli ruokaa!!
Jos ateriaan saisi käyttääkin 2 euroa, niin sapuskahan ois aivan uskomatonta. Tällä hetkellä ateria saa maksaa , kunnasta riippuen, 50-70 snt/annos. Ei sillä ihan hirveästi aikaan saa. Kuitenkin kouluruoka on hintaansa nähden erittäin laadukasta ja monipuolista. Laitapa kotona tälläisellä budjetilla sapuskaa, sisältäen leivät ja salaatitkin....
teollista hiilihydraattipaskamössöä.
Onneksi on "omat eväät" !!
Mä ihmettelen edelleenkin niitä "suomalaisia" jotka "herran pelossa ottaa vastaan kaiken mitä annetaan". Herätkää, ja myös vaatimaan jotain kunnollista, 70-luku meni jo !!!
Kyse on sentään lapsista.
Älkää valittako nirppanokkateinit vaan syökää sitä ruokaa mitä teille tarjotaan!
Ainako pitäisi jotain hemmetin gourmetaterioita tarjoilla, kuinka kehtaatte edes pyytää??? Maailman nälkäänäkevät olisivat todella onnellisia kumisista perunoistanne!
Tässä sen näkee, miten uskomattoman itsekeskeisiä omaan napaan tuijottavia kus'päitä jo pienet pennut on. Ihan kauheaa että teistä pitäisi kasvaa joskus muka vastuuntuntoisia aikuisia, kun ei kunnon ruokakaan kelpaa.
anna ruokani vaikka indonesiaan. Eikä ole meidän vika että niillä mailla menee huonosti. Itse ne ovat itsensä tuollaiseen jamaan asettaneet. JOs heitän ruokaa roskiin, tuskin ajattelen että "voivoi..nyt joku lapsi olisi saanut myös ruokamyrkytyksen tästä samaisesta ruuasta". Siellähän on banaaneja, mäki oisin ilonen jos saisin syödä banaania tuon ruuan puolesta. Voi kun elämä siellä on mukavaa!!!! Mielelläni lähetän ruokani joka päivä vaikka minne, ja tilalle vaikka myslipatukka!!!
jollain tapaa sairas ! Sorry vaan.
Voisit työntää ne kumiperunas sinne minne mahtuu !
Kirjoitit täyttä asiaa. Ennen sentään pärjättiin.
Olisiko aika vastuuntunnollisten vanhempien VAATIA jotain vastineeksi ? Suomessa kun EI ole koulupakkoa. Lapset kohta kuin kuivan kesän oravat .... olis mukava tietää KUKA tai KETKÄ päättää ravintoasioista kouluissa, vai onko sekin rahasta kiinni ?? Mieluummin maksan itse osan että lapset söisivät KUNNON RUOKAA. Kiitos.
KUNNON RUOKAA eli voita, sokeria, eläinrasvoja, jne...Menepä:
http://www.sydanliitto.fi/kaikki_sydamesta/ravinto/fi_FI/sydanystavallinen_ruoka/
ja lue vähän faktoja eli sydänystävällinen ruoka ei sisällä voita, kermaa, eläinproteiinia jne...tai syötä vaan jos haluat lastesi terveyden pilata. Lapsesi varmasti "kiittävät" sinua kun terveys pettää kolmekymppisenä. Surullista.
Isovanhempani ja heidän noin 19 sisartaan ovat eläneet KAIKKI yli 95 v ikäisiksi juuri mainitsemallani ruokavaliolla.
Toinen asia: liikunta
Kolmas asia: positiivinen elämänasenne
Ihminen tarvitsee eläinrasvaa. Jos sinulla on vaikka joku istumatyö, vuosikymmenten ajan, niin ihan vapaasti syö vaikka ituja.
Taitaa olla turha väitellä tästä......
mutta hyvää ruokahalua! Oikein verinen häränpihvi, voita päälle ( ilman perunoita tietysti ) ja lasillinen punaviiniä.
Päälle kunnon sikari ja tilkka konjakkia.
Sopiskohan kouluihinkin ?
sopia...ensinnäkin punaviini ja konjakki on alkoholijuomia, anniskelu kielletty alle 18 vuotiaille. Samoin on tupakkatuotteiden kanssa, myynti kielletty alle 18 vuotiaille. Ja kuka sitä pelkkää pihviä syö, en minä ainakaan...tykkään kyllä kunnon pihveistä, mutta perunoita ja salaattia myös lautaselle, niin sitten vasta annos on kokonainen. Itsekkin olen syönyt kouluaterioita (ja monia) enkä voi sanallakaan moittia niitä. Monipuolisia, ravitsevia ja terveellisiä, kaikkea sopivassa suhteessa. En edes kotona pysty tekeen yhtä hyviä aterioita kaikkien ravintoaineiden suhteen, ja myös rahaa kuluu enemmän, kuin kouluilla. Siinäpä sulle "nirppanokka" ajateltavaa...
en mä sentään nirppanokka ole, paremminkin nautiskelija. Olisitko itse hiukkasen tosikko ? ;)
Mutta, lapsille kunnon ruokaa ja riittävästi liikuntaa. Kouluruokaa en hyväksy vaikka aseella osoittaisit. Vähemmän tietokoneita ja enemmän metsää. Kyllä mä hei noi alkoholilait tunnen...
Absolutisteja en tule koskaan ymmärtämään.
Eikä tarvitse. Ja kuten aiemmin sanoin: kuluta se mitä syöt. Jos lapsi ei kuluta, niin pitäisköhän hakea syyllistä vanhemmista ??
Jos ruokailu on rahasta kiinni, siis kunnon ruuan valmistaminen kotona, niin ei muuta kuin sossuun pyytämään apua. Ei tarvitse hävetä.
kouluun syömään. Tiedättekö, koulun ruoka on todellakin terveellistä, mutta mistä johtuu se että se maistuu pulle ja kumille?? Se johtuu siitä että kaikki tuotteet valmistetaan kemiallisesti jossain ihme paikoissa.. onko mikään niistä ruoista itse tehtyä..?? Olisi kiva tietää mistä ne ruoat tulee!!!! Ja vielä lisäys:
Miten edelleenkin meidän lukiossa on samat ruoat, mutta paljon lisää eri juttuja, mehua ja muuta vastavaa. Mistä se johtuu?? Siitäkö että he ovat lukiolaisia ja lukio on meidän koulun vieressä, siellä on niin siistiä että voisi syödä vaikka lattialta. Mitä ihmettä??? Tästä saa selville taas että peruskoululaisia syrjitään jollakin tavalla, ja taas tänäänkin moni meidän koululainen käy ostamassa omat ruokansa ja siitä tulee jälki-istuntoa. Mutta tiedättekö, se ei niitä haittaa, heillä on nälkä ja he haluavat oppia!!!!
Mä haluaisin nähdä kun sä teet monelle sadalla tyypille itse ruoat. Kokeile joskus, ei tapahdu ihan hetkessä.
kuten aina. Eli kun ei ole resursseja tehdä oikeata ruokaa ( ennen muuten oli ! ) niin kaikki teollinen paska kelpaa lapsille, niinkö ?
Laittaisit sinäkin asiat tärkeysjärjestykseen.
Kouluun muuten ei ole pakko mennä, suomessa.
Sosiaaliset kanssakäymiskokemukset siinä kuitenkin kärsisi. MUTTA ALIRAVITTUNA EI KAIT OIKEIN HYVIN OPISKELLA.
Hei, jokainen tuntee jonkun joka on esimerkiksi polttanut tupakkaa koko elämänsä kuin korsteeni ja silti elänyt yli 90-vuotiaaksi. Ei se kuitenkaan tarkoita että tupakka olisi terveellistä, tai että sitä pitäisi tai kannattaisi kenenkään polttaa! Ainakaan en sitä suosittelisi kenellekään!
Se että joku vaari on pötkinyt tupakan voimin 90-vuotiaaksi johtuu hyvästä tuurista ja mahd. hyvistä geeneistä. Ei muusta.
koska olet oikeassa. Geenit on yks tärkeimmistä jutuista. Eli hyvä tuuri: minne, koska, ja kenelle syntyy. Mutta älä unohda sitä positiivistä asennetta ;)
Kouluruoka on laadukasta hintaansa nähden.
Tehkääpä ruokaa itse 60sentillä.. tuskinpa siitä kovin syötävää tulee. Onhan se totta, että perunat ovat "superpalloja" (kumipottuja).. mutta muuten ok. Perunat olisivat parempia, jos niitä ei olisi valmiiksi kuorittu, mutta kuka niitä koulussa jaksaa kuoria?.. ne jäisivät vielä varmemmin syömättä..
Tosin niinä päivinä jolloin on jotain syötävää ruokaa, niin sitä saa ottaa liian vähän. Kuten pinaattiletut:
meidän koulussa saa ottaa 6pinaattilettua ja salaattia. Sillä pitäisi pärjätä loppupäivän, kun ruokakin on jo 10.20. Pinaattiletutkin ovat kasviksia!!
...ei kouluruoka mitään laadukasta ole verrattuna kotona syötävään, mutta kuka pystyy tekemään 60sentillä ruokaa kotona...?
Minä ainakin pystyn hyvinkin tekemään ruokaa 60sentillä. Esimerkiksi ostan jauhelihapaketin hinta n.2e, sitten ostan herne-maissi-paprikapussin hinta muutaman kymmenen senttiä ja lisäksi perunpussin hinta pari euroa. Sitten teen niistä keittoa, tuollaisesta keittoannoksesta riittää useiksi päiviksi, jolloin melko varmasti hintaa tulee alle 60senttiä päivässä.
Onneksi minun ei tarvitse enää koskaan syödä etovaa peruskoulu-ruokaa.
enää 30:neen vuoteen. Aamen.
En jaksanu lukea loppuun, mutta pakko korjata, että kouluruokaan käytetään 40-80 senttiä/annos (siitä oli joku tutkimuskin)
Halvimmalla ruuat sai Imatralla ja eniten hintaa tuli Helsingissä.
Vai että kouluruoka olisi "terveellistä, ravitsevaa ja maukasta". Hyvä vitsi. Esimerkkinä pari "ruokalajia": makaronit ja jauhelihakastike. Makaronit harmaita ja kastike kuin vauvan ripulia. Täysin mauttomia. Ja kaikkien pitäisi tietää, että makaroni on täysin tyhjää ruokaa. Ja joku kamala teollinen jauhelihasonta siihen päälle. Kyllä on terveellistä ja hyvää! Ja sitten vaikka tämä ohrapuuro ja mehukeitto. Siis lounaaksi, ja ainoana ruokana? Mehukeitto? No onpa terveellistä. Pinaattiletut. Taas pelkkää teollista hiilihydraattip*skaa. Ja niin edelleen loputtomiin. Hitto, minä en syöttäisi tuollaista koirallenikaan, saati sitten lapselleni. Ja sitten vielä ihmetellään että ulkomaalaisten mielestä Suomessa ruoka on p*rseestä. No niin on, ja lapsesta lähtien. Eikä ne siitä parane (sekä yliopiston että työpaikkaruokalan niinkutsutut "ruuat" on melkein samantasoista järkyttävää sontaa).
Suomessa eletään vieläkin pula-ajan tunnelmissa kun kaikesta sonnastakin pitäisi olla kiitollinen. Jotakin ehkä nykypäiväni pitäisi voida vaatia, nyt ei tarvitse elää pettuleivällä. Näillä veroprosenteilla kyllä luulisi olevan oikeus jotakin vaatiakin. Mutta EI, Suomessa saa vain maksaa ja maksaa eikä mitään ikinä vaatia!
Ei ne niitä astioita sillä suihkulla pese, se on vain esihuuhtelu ennen pesukoneeseen laittamista. Paskaisimmat astiat joita tiedän, ovat RAXissa jossa en kyllä juuri koskaan käykään syömässä.
Luin juuri mielipiteesi kouluruoasta. Järkyttävää! Eihän siitä tu mitään jos kakarat valittaa että on pahaa ruokaa, kun kotona syötetään eineksiä, ja muuta moskaa, kuten esim. pizzat, hampurilaiset, kebabitjne. Sitte tullaan kysymyksen eteen mitä tehdään väärin ku lapset vaan lihoo. Kohta meillä täällä suomessa ei enää osata koulus laittaa ruokaa kun kaikki tulee valmiina tai pakasteena. Niinkuin nyt englannissa, ja amerikassa. Lihavuuden riski on suuri jos annamme lasten päättää mitä ne laittaa suuhun. Mielipiteeni on että sitä kyllä syödään kun on nälkä! Eikä anneta kakaroille rahaa ostaa moskaa, kun sais terveellistä ja vähäkalöorista ruokaa koulus niin paljon kun jaksavat syödä! Ei anneta hiirten hyppiä pöydille kun kissat on poissa!!!
että kotona meillä ei koskaan olla syöty mtn eineksiä lämpimänä ateriana! Mutta tää juttu on vähän mielipidekysymys mutta totta se ainakin meidän koulussa on. Ihan ok ruokaa mutta sitä ei melkein kukaan syö. Ja meidän koulussa kukaan ei ole lihava; kukaan ei liho syömällä koulumoskaa. Jos sitä kukaan suuhun uskaltaapi edes laittaa!!! Lihapullia on joskus, mutta ne painavat kuin kultaharkko, niin ne on täynnä rasvaa. Sama muun ruoan kanssa. Saa roikottaa puoli tuntia että ylimääräinen rasva on tippunut pois. Aika etovaa, ja muka terveellistä?? =D *nauraa* Ja muuten, koulussahan meille syötetään joka päivä eineksiä, ei ne niitä ruokia itse tee! Pirkka-pakasteita ne lämmittää, siihen sit vaan "puoli kiloa päivässä"-systeemiä toteuttaen (siis puoli kiloa rasvaa..) ja suolaakin on enemmän kuin 2 g mikä pitäisi syödä päivässä enintään.. varmaan on ruoassa suolaa 10 g/annos. Terveellistä se ei ole!
Itse en syö koulussa ollenkaan liharuokia (paitsi kalaa) juuri sentakia, että liha todellakin on etovaa teollisuusjätettä missä on niin paljon rasvaa ja suolaa että oppilaat iloisena pistelevät poskeensa. Itse syön koulussa ison annoksen ruokaa lautasmallin mukaan joka päivä (1/2 salaatti, 1/4 perunaa,riisiä,makaroonia ja 1/4 lisuketta esim kasvispihviä, kastiketta tai muuta sellaista)
Lautasmallista ja täyttävästä ruasta koulussa jaksetaan aina jankata vaikka kuinka paljon. Sentakia onkin ehkä maailman idiooteinta tarjota kouluruaksi PUUROA JA MEHUKEITTOA! Syön joka aamu puuroa. Odotan, että kouluruoka on täyttävää ja ravitsevaa ja pitää minut kylläisenä illalliseen asti (sinne klo: 18-19 asti) mutta näin ei todellakaan ole. Puuro ja mehukeitto ei todellakaan ole ainut esimerkki ruasta joka pitää kylläisenä puoli tuntia, useat kastikkeetkin ovat pelkkää litkua ja suurustetta (eritoten kasviskastikkeet) jossa joukossa muutama pakastevihannes. Ei sellaisella elä kukaan!
Itse tarvitsen nykyään valitettavankin usein omat eväät kouluun, että jaksaa olla iltaan asti. Turhauttavaa aamuisin tehdä leipiä ja ottaa hedelmiä mukaan kouluun, ettei ole nälkä. Koulu ruan on tarkoitus pitää meidät oppilaat kylläisenä, miksi näin ei ole?