Miksi ihmiset, jotka ovat koko ikänsä syöneet flooraa ja välttäneet rasvaisia maitotuotteita ja syöneet vähärasvaisia lihatuotteita kuitenkin sairastuvat sydän- ja verisuonitauteihin?
Miksi?
ihmetysx
201796
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Myös perintötekijöillä on vaikutusta terveyteen. Samoin esim. liikunnalla. Terveys ei ole kiinni yksistään rasvoista.
Minä taas ihmettelen sitä miksi rasva rinnastetaan sydän ja verisuonitauteihin?? Ainoastaan Transrasva on ihmiselle vaarallista. Samoin hiilihydraattien nauttiminen suurina määrinä.
Yhtäkään tutkimusta en ole nähnyt siitä että rasva(poislukien transrasva) olisi huonontanut veriarvoja, mutta monia olen siitä että juuri transrasva(jota löytyy, kasvisrasvajäätelöstä, ranskalaisista, einestuotteista, kalapuikoista popkorneista jne..) ja samalla hiilihydraatti suurina määrinä huonontavat.
Itseasiassa hiilihydraatin vähentäminen(samalla sen laadun parantaminen) ja rasvojen lisääminen ovat avain parempiin veriarvoihin. Geenit vaikuttavat myös, muttei niin paljoa.
Siinähän Pekka Puska teki ansiokasta työtä ja sai itäsuomalaisten mm. kohonneet kolesteroli-arvot alenemaan, kun sai ne muutaamaan ruokailutottumuksensa: pois punainen maito ja voi, lisää täysjyväviljoja, hyviä kasvirasvoja (= rypsi tms öljy), kasviksia, marjoja ja liikuntaa. Siellä selkeä yhteys sydän- ja verisuonitauteihin löytyi eläinrasvoista.
Pienessä maalaiskylässä varttuneena tiedän kyllä monien maajussien asenteen (ihan ymmärrettävän). Voita sen olla pitää kun itse maitoa tuotetaan. Kummasti vain tahtovat monet heistä sairastua tai kupsahtaa jo 50-60-vuotiaina. Lääkkeitä, ohitusleikkauksia, pallolaajennuksia ja muita toimenpiteitä tarvitaan.
On kylällä yli 90-kymppiseksikin eläneitä, mutta heitä en tunne niin hyvin, että tietäisin ravinnon tarkemmin.
Vaihteluahan toki on niin kuin tupakoitsijoidenkin keskuudessa. Ne pitkään eläneet vain muistetaan esimerkkeinä paremmin kuin ne lukuisat elon tiellä sortuneet.
Isäni oli tyypillinen voin ja eläinravojen syöjä. Kahden sydänkohtauksen jälkeen voi ja runsaat eläinrasvat jäivät ja elinaikaa oli sen jälkeen vielä neljännesvuosisata uusin eväin.
Jotkut uskovat, toiset jatkavat samalla linjalla, vaikka seitsenkymppisenä ei pumpun vuoksi voi paljon muuta kuin lepäillä.
että runsas rasvojen ja hiilihydraattien syönti yhdessä on se joka aiheuttaa ongelmia. Eläinrasvat ilman hiilareita alentavat kolesterolia ja verenpainetta. Siitä on varma omakohtainen tieto ja kokemus.
Jep, kun vähensin hiilareita ja paransin niiden laatua, paranivat kolesteroli- ja verenpainearvot. Samalla eläinrasvan määrää lisäsin huomattavasti, samoin kyllä muidenkin rasvojen määrää...
Isäni söi sen neljännesvuosisadan hyvin hiilihydraattipitoista ruokaa, ei tietenkään ylenmäärin huonoja hiilareita kuten sokeria ja valkoisia jauhoja, mutta hyvin runsaasti viljatuotteita ja kasviksia.
Sinun on vaikea myöntää että eläinrasva tappaa.
Eipä tuo mun parantunut kolesteroli jne.. hirveen tappavalta vaikuta.
Ei tupakkakaan kaikkia tapa alle 8-kymppisinä. Mutta melkoinen riski se on. Jos huonoja hiilihydraatteja (sokeri, valkoiset jauhot ym.) vähentämällä saa painoa alas, kyllähän se terveyttä voi edistää. Runsaat eläinrasvat ja -proteiinit ovat kuitenkin melkoinen riski.
Kummallista kyllä, samaan aikaan tuon surullisen kuuluisan projektin aikana, myös niiden, joiden ruokailutottumuksissa ei tapahtunut muutoksia, kuolleisuudessa tapahtui samanlaista kehitystä.
http://www.stakes.fi/finohta/impakti/1998/01/index07.html
"Pohjoismaissa tunnetuin ohjelma on vuonna 1972 aloitettu Pohjois-Karjala-projekti. Sen alkamisajankohdasta lähtien kuolleisuus sydän- ja verisuonitauteihin on vähentynyt Pohjois-Karjalassa suunnilleen yhtä paljon kuin muuallakin Suomessa. Vähentyminen oli kuitenkin alkanut jo ennen Pohjois-Karjala-projektin käynnistämistä, joten on epäselvää, mitkä vaikutukset ovat varmuudella projektin aikaansaamia."
Samoten suurimalla osalla sydän- ja verisuonitauteihin sairastuvilla ei ole korkeat kolesteroli-arvot. Syitä voivat olla esim. ylipaino jolloin vyötäröllä on eläinrasvaa aineenvaihdunnan käyttöön vaikka sitä ei söisi. Sydän- ja verisuonitaudithan aiheutuvat verisuonten kalkeuduttua joka oletuksen mukaan johtuu siitä että haitallinen kolesteroli hapettuu ja tarttuu verisuonten seinämiin. Tämähän taas voidaan estää syömällä antioksidatteja eli esim. kasvisperäisiä flavoinoideja. Eli sydän- ja verisuonitauteja sairastavat eivät ehkä syö tarpeeksi kasviksia ja marjoja. Geneettisillä syillä voi olla merkitystä asiaan mutta toisaalta jos syö oikein ei vaaraa ole. Sillä esim. Gronlannin eskimot eivät sydän- ja verisuonitauteihin sairastu koska syövät kalaa yms. mikä myös ehkäisee sydän- ja verisuonitauteja.
Mainitse yksi heistä.
Tässä perustelut:
http://www.pcrm.org/health/prevmed/controlling_cholesterol.html
Yksinkertaisesti siksi, että heidän verisuonensa nääntyvät oikeiden rasvahappojen puutokseen ja rasva-aineenvaihdunnan vääristyneeseen toimintaan.
Puhdasta kemiaa. En osaa sitä hienosti selittää, mutta lääkäri sen selitti muutama päivä oikein hyvin.
Ei rasvaton liha pelasta verisuonitaudilta. Vaan oikeiden rasvojen käyttö pelastaa.
"Ei rasvaton liha pelasta verisuonitaudilta. Vaan oikeiden rasvojen käyttö pelastaa."
Vain Jeesus pelastaa!
Taisit kertoa päivän vitsin. Olen ollut kasvissyöjä jo liki viisi vuosikymmentä eikä mitään terveyshaittoja ole toisin kuin sukulaisillani. Tiedän lähes satavuotiaiksi eläneitä kasvissyöjiä. Lisäksi ulkomailla heitä on pilvin pimein (mm. uskonnollisista syistä).
Nälkään nääntyvät vain ne, jotka eivät saa tarpeeksi ruokaa.
Lisäksi OIKEAT rasvahapot ovat todellista ravintoa aivoille. Onko sattumaa, että monet terävimmistä tiedemiehistä ovat olleet kasvissyöjiä?
Just samaa asiaa, vaan et hokannut. Et siis edes lukenutkaan, että sanoin just tuosta rasvahapoista.
No, luettuani neljätoista kertaa viestsi uudelleen läpi, minulle ei oikein vieläkään selvinnyt tarkoituksesi; mm. mitä tarkoitat oikeilla rasvahapoilla.
Et ainakaan keinotekoisia, mutta viittatko eläinperäisiin vaiko kasvisten luonnollisiin (käsittelemättömiin) rasvahappoihin?
No, jos olet samaa mieltä minun viestistäni, silloin ymmärrän alkuperäisen tarkoituksesi.
Verenkiertoelimistön sairauksien syntyyn vaikuttavat ennenkaikkea seuraavat tekijät:
1) PERINTÖTEKIJÄT
Kenties suomalaiset esi-isämme eivät saaneet riittävästi essentiaalisia rasvahappoja, tai rasvoja ylipäänsä (toista kuin esim. Välimeren maissa, joissa luonnon antimiin kuului oliivi, mantelit, saksanpähkinät, pinjat jne.) - ja kun asiat muuttuivat ja alettiin syömään reilusti voitakin, elimistö ei ollutkaan geneettisesti sopeutunut moiseen tykitykseen? Suomalaisilla esi-isillämme on ollut muutenkin rankkaa, sää-olosuhteet ovat osaltaan pitäneet mielen maassa; ja masentuminen/stressi voi nostaa veren kolesteriarvoja. Suomalaisia on lisäksi ollut suhteellisen vähän; jos useimmilla on ollut taipumus korkeisiin kolesteriarvoihin ihan synnynnäisesti, ne geenit ovat nyt rikastuneet.
2) RUOKAVALIO
Kolesteroliarvot voivat nousta yksinkertaisesti syömällä säännöllisesti ja paljon tiettyjä eläinkunnan tuotteita, mm. sisäelimiä, keltuaista, maitorasvoja. Mutta niitä saisikin sitten vetää aika lailla, että voisi yksin ruokavaliota syyttää.
Toisaalta, syövätkö ihmiset riittävästi esim. antioksidantteja ja flavonoideja? Kyse ei ole vain siitä mikä jätetään ruokavaliossa vähille, vaan kokonaisuudesta.
3) MUUT ELÄMÄNTAVAT
Kolesteroliarvoja nostavat: pitkittynyt stressi ja/tai masentuminen. Ne voivat vaikuttaa jopa enemmän kuin ruokavalio!
Lisäksi liikunnan puute, tupakointi, alkoholismi, tietyt lääkkeet jne. voivat altistaa verenkiertoelimistön sairauksille yhdessä korkeiden kolesteroliarvojen kanssa.
Tiedän ihmisiä, joilla on korkeat arvot vaikka he syövät terveellisesti ("normaalisti"), ovat melko tyytyväisiä elämäänsä, eivät ole riippuvaisia aineista (nikotiini, kofeiini, alkoholi), ja liikkuvat kohtuudella. Ehkä heidän esi-vanhemmillaan oli pidempään sellaiset elintavat, että niistä tuli jo perinnölliset.
1. Kovetetut kasvirasvat (luokitellaan transrasvoihin)
2. Muunnellut (modifioidut) hiilihydraatit
Siinä se - syö hyvin.