Kaunis kesäinen päivä tänään

Tuli kuunneltua koko viikonvaihde miltei pelkästään 1900-luvun merkittävimmän musiikkineron, Fredrik Deliuksen musiikkia, jonka pyrkimys outoon poeettisen panteistiseen meditointiin sai sävel-ja muotokielekseen sensuellin impressionistisen herkkiin vivahteisiin luottavan sointivärikaavun ylleen vuolaaan kromaatisessa, mutta pohjimmiltaan tonaalisessa soinnunkäytössään, joka on olennaissti temperamentiltaan ja poeettiselta atmosfääriltään maalauksellisen englantilaista - "Shelley, Keats, ja Wordsworth eivät pystyisi tarkemmin loihtimaan esiin englantilaisen maiseman lumousta", kuten eräs säveltäjä on julistanut.

Ja näin Deliusta kuunnellessani Beechamin johtamana levytyksenä tuntui ikään kuin kaunis lämmin kesäinen tuulahdus olisi tullut keskelle koleata ja märkää syksyistä ilmastoamme. Valitettavasti ne jotka eivät ymmärrä hänen sävelkieltään, eivät pääse osalliseksi kesäisen aurinkoisesta ihanuudesta muutoin kuin ostamalla kalliit lentoliput Havaijille tai Honoluluun tähän vuodenaikaan. Siis onni harvoilla, kesä kaikilla ei lunasta odotuksia tässäkään tapauksessa. Vahinko vain, että Delius tuntuu olevan meillä kovin aliarvostettu ja laiminlyöty nero, että radion tai konserttien ohjelmistot potevat huomattavaa Delius-vajetta, mikä on vahinko joutuessamme näin turvautumaan vain aurinkolamppujen ja solariumin apuun sadaksemme valohoitoa talven kaamoksen keskellä synkkyyttä paremmin kestääksemme.
1118
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Delius osoittautuu ylivertaiseksi orkesterikoloristiksi häikäisevän mallikkaasti orkestroidun musiikkinsa hienovaraisen värikylläisessä orkesteriväripaletissaan, jonka Beecham maalaa kaikissa taivaan-ja sateenkaaren väreissä silmiemme eteen häikäisevänä, huumaavana loisteena vailla vertaa.

Delius lienee lisäksi kirjoittanut enemmän orkesterimusiikkia kuin Sibelius konsanaan, eikä niiden laadussa tapahdu osakemarkkinoilla tyypillisiä huomattavia arvonvaihteluita, vaikakaa likainen raha ei voikaan koskaan korvata taiteellisia elämyksiä, vaan on pikemminkin este niiden kokemiselle tahtoa riivamana hapatuksena, joita vain henkisesti köyhimmillöe suodaan.

Deliusin solokonsertoista merlittävimmät lienevät haltioitunut viulukonsertto ja sellokonsertto, kuototeoksista nietzscheläistä rationaalista filosofiaan pohjautuvat Requiem ja A Mass of life ja nostalginen Appalachia, joka teki kantaesityksessään Beechamiin sähköistävän vaikutuksen ja tämä päätti ruveta Deliuksen musikin esitaistelijaksi ja musiikilliseksi sanansaattajaksi ja lähettilääksi ympäri maailmaa(?) tehtyjen konserttimatkojen ja levytysten muodossa. Näyttämöllä hänen oooperansa eivät milloinkaan menestyneet, mutta sopinevat paremmin levytetyksi. Hurmioitunut A walk to the Paradise garden, välisoitto oopperasta Maalaiskylän Romeo ja Julia, on täydellinen tiivistelmöä hänen omaleimaisesta ja yksilölisestä tyylistään, jota Beecham ei löytänyt muiden tuoan ajan säveltäjien teoksista Englannissa.

Tunnettuja orkesteriteoksia ovat mm. Sea-Drift, kansanllaulupohjainen vapaan muunnelmamuotoinen englantilainen rapsodia, Brigg Fair, Paris, In a Summer Garden, pienelle orkesterille kirjoitetut On hearing the first cuckoon in spring ja summer evening on the river. Vaikka hänen musiikistaan puuttuu rytmistä vaihtelua on esim. Florida-sarjan rytmisesti äärimmäisen eloisassa, melodiikaltaan viettelevässä Tanssissa jo aivan kylliksi, vastapainona lempeälle idylllille, jota hänen musikissaan usein tapaa. Deliuksen Floridan vuosina hän laminlöi appelsiiniviljelmiään musiikin kustannuksella, jossa yritti hankkia toimeentulonsa kun työ isän villasfirmassakaan ei nerokasta 21-vuotiasta ollut miellyttänyt.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Over the hills and far away kirjoitti:

Tuli kuunneltua koko viikonvaihde miltei pelkästään 1900-luvun merkittävimmän musiikkineron, Fredrik Deliuksen musiikkia, jonka pyrkimys outoon poeettisen panteistiseen meditointiin sai sävel-ja muotokielekseen sensuellin impressionistisen herkkiin vivahteisiin luottavan sointivärikaavun ylleen vuolaaan kromaatisessa, mutta pohjimmiltaan tonaalisessa soinnunkäytössään, joka on olennaissti temperamentiltaan ja poeettiselta atmosfääriltään maalauksellisen englantilaista - "Shelley, Keats, ja Wordsworth eivät pystyisi tarkemmin loihtimaan esiin englantilaisen maiseman lumousta", kuten eräs säveltäjä on julistanut.

Ja näin Deliusta kuunnellessani Beechamin johtamana levytyksenä tuntui ikään kuin kaunis lämmin kesäinen tuulahdus olisi tullut keskelle koleata ja märkää syksyistä ilmastoamme. Valitettavasti ne jotka eivät ymmärrä hänen sävelkieltään, eivät pääse osalliseksi kesäisen aurinkoisesta ihanuudesta muutoin kuin ostamalla kalliit lentoliput Havaijille tai Honoluluun tähän vuodenaikaan. Siis onni harvoilla, kesä kaikilla ei lunasta odotuksia tässäkään tapauksessa. Vahinko vain, että Delius tuntuu olevan meillä kovin aliarvostettu ja laiminlyöty nero, että radion tai konserttien ohjelmistot potevat huomattavaa Delius-vajetta, mikä on vahinko joutuessamme näin turvautumaan vain aurinkolamppujen ja solariumin apuun sadaksemme valohoitoa talven kaamoksen keskellä synkkyyttä paremmin kestääksemme.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu