Testit yleensä käsittelevät vain kaksiulotteisia tai matemaattisisa tai loogisia probleemia.
Olen huomannut ettei suuri osa ihmisistä pysty sisäistämään kolmiulotteisia mittasuhteita vaikka on itse tilassa. Esim. henkilö käyttää pienkuormaajaa ahtaassa tilassa jossa pitää väistää ihmisiä, rakenteita tai laitteita. Olen itse mielestäni suhtnopea oppimaan tilan mittasuhteet, about 10 min, mutta suurimmalla osalla ei mittasuhteet jää mieleen ollenkaan. Sama juttu on lähimuisti. Suurin osa tekee samat virheet jatkuvasti, eli turhia liikkeitä jatkuvasti.
Arvaatte varmaan, en ole akateemisesti koulutettu mutta testaan itseäni jenkkien testeillä joissa tulee lähestulkoon aina 120 vaikka mitenpäin. Silmät auki ja silmät kiinni.
Mensan testejä en ole nähnyt mutta sen verran tiedän ettei älykkyyttä mitata kirjatiedoilla. Vaan siihen vaaditaan kaikenkattavaa aineistoa.
Numerotiede, kielitiede ja kaksiulotteisuudet ovat mennyttä kauraa. Itse kehittelen kolmiulotteisia juttuja.
Olen siis yrittäjä ja huomaan helposti kuka kelpaa mihinkin hommaan. Toinen kelpaa pikkutarkkaan hommaan, toinen hällävälityyliseen hommaan. Kuitenkin yhteistä on ettei homma luonnistu ellei näe kolmiulotteisesti. Matemaattinen kirjaoppineisuus, kielitieteet ja looginen taito ei auta pätkääkään ellei hallitse liikkeitään.
Siis nykyisen mukainen älykkyys ei auta tippaakaan jollei pysty ymmärtämään mittasuhteita ympärillään. Suurin osa ihmisistä on myös sosiaalisilta taidoiltaan täysin eläimen luokkaa.
Sosiaalista älykkyyttä ei voida mitata mitenkään. Toinen kelpaa toiselle ja toinen toiselle. Mikähän mittapuu tälläiselle keksitään. Harrastuspäivänä ryhmäseksipäivä "toinen toista", sopisi parhaiten testipäiväksi näille älyköille.
Älykkyystestien tarkoitus on saada varmuus "sen" suuruudesta itselleen!

Vastaukset 1
Vanhimmat
Kunnon (!) älykkyystestiin kuuluu kyllä spatiaalinen osuus, siis kolmiulotteisuuden tajuaminen. Niissä esim. nosturinkuljettajat saavat melkein poikkeuksetta täydet pisteet koulutustasosta riippumatta. Ja harvemmin niissä hommissa kovin korkeasti koulutettuja on.
Jos nyt välttämättä olet kiinnostunut noista testeistä, niin mene sitten perusteelliseen! Nämä pikatestit, MENSA mukaanlukien, plus netistä löytyvät on enemmänkin otettava ajanvietteenä. Antavathan nuo testit jotain suuntaa yleisestä älykkyystasosta hyvin karkeasti, mutta siihen se jää.
Kun tulin firmaani (n. 700 työntekijää) henkilöstöjohtajaksi n. 10 vuotta sitten, poistin ensimmäiseksi edeltäjän perinnöstä älykkyystestin työhönotossa kautta linjan. Korvasin sen viemällä hakijan todelliseen ongelmalliseen työtilanteeseen, esim. juuri ahtaaseen varastoon.
Siinä olen eri mieltä, etteivätkö muutkin opitut taidot olisi hyväksi, olkoon vaikka kielitiedettä. Ja logiikkaa (ei siis logistiikkaa, vaikka sitäkin) arvostan suuresti. Sinäkin varmaan, sillä olet, ehkä tietämättäsi, melkoinen loogikko.
Samaa mieltä olen siitä koon mittaamisesta. Fyysiset uluttuvuudet ovat kyllä helpompia: mittanauha antaa selkeän, yksiselitteisen tuloksen, vaikka koolla ei kuulema merkitystä olekaan ;-).
Perustelen tässä juuri itse omaa pikkufirmaa ja vien mukanani osaavimmat, mielestäni älykkäimmät, jotka eivät kaikki ole sosiaalisimpia jees-miehiä. Ilman älykkyystestejä! Kylmää rinkiä, mutta uskon henkilövalintoihini.