Kosmopolitiiti Fritz Pariisin yössä

Äänestä 1900-luvun kaunein kappale.

Mielestäni se on vuosisadan (1900-luvun) alun jopa avantgardistisimpiin musiikihahmoihin ivesin ohella kuuluneen Fritz Frederick Deliuksen Summer evening.

Ajattelin, olipa tykitystä, kun olin juuri kuunnellut Pariisi-nimisen yökappaleen, laulun suurelle kaupungille 1934-luvun monoäänityksenä. minkä vaikutuksen se tekisikään orkesteriväripaletin koko loistossaan, ei niin kyyneliin asti syvästi liikuttavana kuin Appalachia, mutta rytmisesti niinikään äärimmäisen vaihtelevaa ja energistä musiikkia vuoroin romanttisen lämpimine vuoroin suurkaupungin sekasortoisia, hälisevän levottomia urbaaneja tunnelmia, häikäsivempää kuin Richard strauss, joka tosin Deliusta ihalikin. Hänen kappaleensa ja oopperansa kun olivat Engaelbert Humperdinckin mielestä aina erityisiä tapauksia, kuten Maalaiskylän Romeo ja julia, joko kaiketa wagneriaanisista piirteistään johtoaihetekniikkaa ja orkesytein päättymätöntä melodiaa myöten kiitos loputtomien sekvenssikehittelyjen puuttumisesta, on liikuttavinta, kauneinta ja sydämellisintä oopperamusiikkia, monine hienoine interludeineen, mitä 1900-luvun taitteessa on säveletty, aikaansa edellä olevaa musiikkia, jota on lähes mahdotonta esuittää edes nykyuaikaisella näyttämötekniikala varustetuissa moderneissa oopperatataloissa, Tristanin sukulaisteos.

Delius nimittäin tähtäsi atmosfäärien uudelen luomiseen orkesteriteoksissaan usein avoinnta muunnelmamuotoa noudattaen, ja jopa sitäkin enemmän oopperoissaan. Ne jotaka leimaavat hänet pienten mususikillisten tunnelmakuvien ja orkestraalisten karäktäärikappaleiden säveltäjäksi menetävät laajemman kuvan hänen söäveltäjäprofiilistaan-ja temperamentistaan.

Deliuksen aikalaisilla oli paljon vivahdusrikkaammat käsitys hänestä ollessaan hyvin tietoisia hänen musikkiinsa kvaliteeteista ja uniikista ominaisluonteesta.

R. strausin samoin kui nuoreman sukupolven edustajien kOdaly ja Bartokin kirjeet todistavat kuinka suurta kunnioitusta ja arvostusta hän nautti omana akanan niin taiteilijana kui ihmisenäkin, hänen musikillisten vaikutteidensa valtavasta kirjosta huolimatta, tai ehkäpä juuri siksi.
188
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Sea-Drift kuorolle, baritonille ja orkesterille on vakeasti hahmotettavaa musikkia, vaikka tulisi olla jonkinlaisen surumielisen kaipauksen kyllästämä, mestariteos. Hieno se toki onkin. Song of The high hills on niinikään sävelletty kuorolle ja orkesterille.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Räntä kirjoitti:

Äänestä 1900-luvun kaunein kappale.

Mielestäni se on vuosisadan (1900-luvun) alun jopa avantgardistisimpiin musiikihahmoihin ivesin ohella kuuluneen Fritz Frederick Deliuksen Summer evening.

Ajattelin, olipa tykitystä, kun olin juuri kuunnellut Pariisi-nimisen yökappaleen, laulun suurelle kaupungille 1934-luvun monoäänityksenä. minkä vaikutuksen se tekisikään orkesteriväripaletin koko loistossaan, ei niin kyyneliin asti syvästi liikuttavana kuin Appalachia, mutta rytmisesti niinikään äärimmäisen vaihtelevaa ja energistä musiikkia vuoroin romanttisen lämpimine vuoroin suurkaupungin sekasortoisia, hälisevän levottomia urbaaneja tunnelmia, häikäsivempää kuin Richard strauss, joka tosin Deliusta ihalikin. Hänen kappaleensa ja oopperansa kun olivat Engaelbert Humperdinckin mielestä aina erityisiä tapauksia, kuten Maalaiskylän Romeo ja julia, joko kaiketa wagneriaanisista piirteistään johtoaihetekniikkaa ja orkesytein päättymätöntä melodiaa myöten kiitos loputtomien sekvenssikehittelyjen puuttumisesta, on liikuttavinta, kauneinta ja sydämellisintä oopperamusiikkia, monine hienoine interludeineen, mitä 1900-luvun taitteessa on säveletty, aikaansa edellä olevaa musiikkia, jota on lähes mahdotonta esuittää edes nykyuaikaisella näyttämötekniikala varustetuissa moderneissa oopperatataloissa, Tristanin sukulaisteos.

Delius nimittäin tähtäsi atmosfäärien uudelen luomiseen orkesteriteoksissaan usein avoinnta muunnelmamuotoa noudattaen, ja jopa sitäkin enemmän oopperoissaan. Ne jotaka leimaavat hänet pienten mususikillisten tunnelmakuvien ja orkestraalisten karäktäärikappaleiden säveltäjäksi menetävät laajemman kuvan hänen söäveltäjäprofiilistaan-ja temperamentistaan.

Deliuksen aikalaisilla oli paljon vivahdusrikkaammat käsitys hänestä ollessaan hyvin tietoisia hänen musikkiinsa kvaliteeteista ja uniikista ominaisluonteesta.

R. strausin samoin kui nuoreman sukupolven edustajien kOdaly ja Bartokin kirjeet todistavat kuinka suurta kunnioitusta ja arvostusta hän nautti omana akanan niin taiteilijana kui ihmisenäkin, hänen musikillisten vaikutteidensa valtavasta kirjosta huolimatta, tai ehkäpä juuri siksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu