Mielipidepankki ei ole tänään tehnyt yhtään maatalouteen liittyvää avausta. Koska MPP on idolini, teen sen hänen puolestaan. Yritän visioida Suomeen kannattavan maatalouden; sellaisen, joka ei tarvitse maataloustukea; sellaisen, jota SDP:n maatalousasiantuntija Minna Lintonenkin halajaa.
Maantieteelle Suomi ei voi mitään. Suomessa on pitkä ja kylmä talvi. Suomi on toisaalta kaukana halvan maatalouden kehdoista - paikoista, jossa saadaan monta satoa vuodessa. Energiaa on typerää käyttää elintarvikkeiden kuljetukseen toisaalta.
Perheviljelmät eivät ole kannattavia. Maaseudun ihmiset haluavat työstään palkkaa, jota on mahdotonta saada näillä leveysasteilla ja maailmanmarkkinahinnoilla. Maalaiset on saatava muuttamaan tuottaviin töihin kaupunkeihin.
Perheviljelmät on siis lopetettava välittömästi, pakkolunastettava valtiolle tai suuryhtiöille. On muodostettava kolhooseja tai plantaaseja, jotka ovat vähintään kymmenien neliökilometrien suuruisia.
Ja nyt tulee visioni ydinajatus: kuljetetaan nälkää näkevistä maista tänne köyhiä maataloustöihin. Palkkaa heille ei tietenkään tarvitse maksaa, eiväthän he siellä kehitysmaassakaan rahaa saaneet ja lisäksi näkivät vielä nälkää. Rahtilaivat voisivat käydä hakemassa porukkaa Afrikasta. Tämä saattaisi olla myös työvoiman välittäjille hyvää bisnestä, jotkut nimittäin maksavat päästessään pois surkeasta maastaan, ja kaipa Suomen kolhoosit ja plantaasit muutaman euron per työntekijä olisivat valmiit maksamaan.
Susiongelmakin tulisi samalla ratkaistuksi. Suurtilojen ympärille rakennettaisiin korkeita sähköistettyjä aitoja, etteivät sudet pääsisi sisään syömään kotieläimiä.
Maataloustyöntekijöiden majoitus olisi helppoa järjestää energiaystävällisesti. Lehmät tuottavat lämpöä, navetoissa ei yleensä tarvita lisälämpöä talvellakaan. Työntekijät voisivat asua samassa huoneistossa lehmien kanssa. Näinhän he ovat tottuneet tekemään kotimaassaankin. Samalla lehmät tulevat hoidettua hyvin, kun ne ovat jatkuvan valvonnan alaisina.
Espanjan tomaattiviljelmillä tämäntapainen järjestelmä on toiminut hienosti. Kuluttajat ovat saaneet edullisia kasviksia ja afrikkalaiset työntekijät ovat päässeet näkemään makeaa elämää ristikkoaidan takaa. On kai se nyt hienompaa kuin kotona afrikassa, missä kaikki ovat köyhiä, paitsi ne, jotka ovat todella rikkaita ja vaikutusvaltaisia.
Näillä eväillä saataisiin Suomen maatalous uuteen kukoistukseen!
Visio maataloudesta
12
475
Vastaukset
- Vedätys
Unohdit kokonaan tässä maassa harjoitetun ihmisoikeuspolitiikan. Minna Lintonen ja Tarja Halonen kunnioittavat köyhän ja köyhähkön ihmisoikeuksia, eivätkä ehdoin tahdoin halua siirtää kehitysmaiden kehittymätöntä ihmisoikeuskulttuuria Suomen Tasavaltaan. Vanhan imperialistin, Ranskan jäljet onneksi tulivat näkyviksi. Parfyymikommunistit niittävät nyt sitä, mitä viljelivät.
Toisen Maailmansodan jälkeen kepulaiset isännät ostivat ihmismarkkinoilla Karjalan evakoita. Ehkä sait idean sieltä?- revox
"Minna Lintonen ja Tarja Halonen kunnioittavat köyhän ja köyhähkön ihmisoikeuksia..."
Tuo on aivan totta. Demarit, erityisesti heidän vasemmistolainen siipensä - johon Lintonen ja Halonen kuuluvat - ovat aina halunneet lisätä köyhien osuutta väestöstä. Heidän ihanneyhteiskunnassaan, siis kommunistisessa diktatuurissa, kaikki ovat köyhiä. Paitsi eliitti, kuten muissakin kehitysmaissa. - ajattelua
Viedään ne köyhät sinne kehitysmaihin, olis kaikki tasa-arvoisia, me täällä ja he siellä!
- Raut´Lehti
revox kirjoitti:
"Minna Lintonen ja Tarja Halonen kunnioittavat köyhän ja köyhähkön ihmisoikeuksia..."
Tuo on aivan totta. Demarit, erityisesti heidän vasemmistolainen siipensä - johon Lintonen ja Halonen kuuluvat - ovat aina halunneet lisätä köyhien osuutta väestöstä. Heidän ihanneyhteiskunnassaan, siis kommunistisessa diktatuurissa, kaikki ovat köyhiä. Paitsi eliitti, kuten muissakin kehitysmaissa.On päivän selvää, että sosiaalisesti homogeeninen kansakunta ärsyttää isäntiä ja kuninkaallisia alamaisia. Eniten varmaan ärsyttää röyhkeä köyhä?
- ajattelua
ajattelua kirjoitti:
Viedään ne köyhät sinne kehitysmaihin, olis kaikki tasa-arvoisia, me täällä ja he siellä!
Kulttuurin muuttaminen on avainsana. Aivan kuten kepu Suomessa jarruttaa koko ajan, myös kehitysmaiden kurjat pitäisi päästää kehnoista tavoistaan ja uskomuksistaan. Valoisa Tulevaisuus tulee vain avoimella, aidolla kanssakäymisellä. Viisaat johtajat ongelmakuntiin ja kansakuntiin tulevat useimmiten näiden yhteisöjen ulkopuolelta.
- revox
ajattelua kirjoitti:
Kulttuurin muuttaminen on avainsana. Aivan kuten kepu Suomessa jarruttaa koko ajan, myös kehitysmaiden kurjat pitäisi päästää kehnoista tavoistaan ja uskomuksistaan. Valoisa Tulevaisuus tulee vain avoimella, aidolla kanssakäymisellä. Viisaat johtajat ongelmakuntiin ja kansakuntiin tulevat useimmiten näiden yhteisöjen ulkopuolelta.
Kepu jarrutti esim. työreformin tuloa. Onneksi meillä on edistyksellinen työväenliike (SAK, SDP), joka on aina uudistuksien puolella.
- revox
Raut´Lehti kirjoitti:
On päivän selvää, että sosiaalisesti homogeeninen kansakunta ärsyttää isäntiä ja kuninkaallisia alamaisia. Eniten varmaan ärsyttää röyhkeä köyhä?
Ns. länsimaisissa yhteiskunnissa on ns. röyhkeä köyhä useimmiten sijoitettu vankilaan. On siellä tosin röyhkeitä rikkaampiakin, ei tosin niin paljon. Rikkaat saavat mammonaa lisää useimmiten ilman rikollisia keinoja, ainakaan sellaisia, jotka olisi rikokseksi määritetty. Keinojen moraalisuus on aivan eri asia.
- Hymyileväinen
revox kirjoitti:
Kepu jarrutti esim. työreformin tuloa. Onneksi meillä on edistyksellinen työväenliike (SAK, SDP), joka on aina uudistuksien puolella.
Sak ja Sdp ovat tahtomattaan joutuneet ottamaan vahvan roolin yhteiskunnassa. Kekkosen kastroima suomalainen demokratia ei vuosikymmeniin pystynyt puhumaan oleellisesta (työväestön, pientilallisten ja pienyrittäjien ongelmista) mitään. Kekkosen henkilökohtaisen hipiän takia menetettiin järkevä taloudellinen ideointi.
SAK:n järkevä toiminta Ahon-Viinasen hallituksen uhon aikoihin, ja sen jälkeisen "yhteistyökykyisemmän" ajan kanssa on yksi nykyisen historiamme merkittävimpiä tekoja. SAK balanssoi typerien johtajien mielettömän paniikin. Aho ja Viinanen olivat todella heikkoja ja visiottomia "johtajia". Mites molemmille kävi? Viinanen tuhosi Pohjolan ja Aholle etsittiin suojatyöpaikkaa kissojen ja koirien kanssa? Eikö? - OPETTAJANA
Hymyileväinen kirjoitti:
Sak ja Sdp ovat tahtomattaan joutuneet ottamaan vahvan roolin yhteiskunnassa. Kekkosen kastroima suomalainen demokratia ei vuosikymmeniin pystynyt puhumaan oleellisesta (työväestön, pientilallisten ja pienyrittäjien ongelmista) mitään. Kekkosen henkilökohtaisen hipiän takia menetettiin järkevä taloudellinen ideointi.
SAK:n järkevä toiminta Ahon-Viinasen hallituksen uhon aikoihin, ja sen jälkeisen "yhteistyökykyisemmän" ajan kanssa on yksi nykyisen historiamme merkittävimpiä tekoja. SAK balanssoi typerien johtajien mielettömän paniikin. Aho ja Viinanen olivat todella heikkoja ja visiottomia "johtajia". Mites molemmille kävi? Viinanen tuhosi Pohjolan ja Aholle etsittiin suojatyöpaikkaa kissojen ja koirien kanssa? Eikö?VAI OLIKO SE OPPILAANA SIELLÄ VAI KUINKAS TÄMÄ SIPERIAN YLIOPISTO TOIMIIKAAN. JAA MUTTA TAISI AHO OLLA RAHAN KERJUU REISSULLA SIELLÄ
- revox
Hymyileväinen kirjoitti:
Sak ja Sdp ovat tahtomattaan joutuneet ottamaan vahvan roolin yhteiskunnassa. Kekkosen kastroima suomalainen demokratia ei vuosikymmeniin pystynyt puhumaan oleellisesta (työväestön, pientilallisten ja pienyrittäjien ongelmista) mitään. Kekkosen henkilökohtaisen hipiän takia menetettiin järkevä taloudellinen ideointi.
SAK:n järkevä toiminta Ahon-Viinasen hallituksen uhon aikoihin, ja sen jälkeisen "yhteistyökykyisemmän" ajan kanssa on yksi nykyisen historiamme merkittävimpiä tekoja. SAK balanssoi typerien johtajien mielettömän paniikin. Aho ja Viinanen olivat todella heikkoja ja visiottomia "johtajia". Mites molemmille kävi? Viinanen tuhosi Pohjolan ja Aholle etsittiin suojatyöpaikkaa kissojen ja koirien kanssa? Eikö?Hienosti onnistuit kirjoittamaan vastineeseesi lähes pelkästään sellaisia lauseita, jotka vaatisivat kommentin oikaisua.
Ensimmäinen väitteesi on todella hupaisa: "Sak ja Sdp ovat tahtomattaan joutuneet ottamaan vahvan roolin yhteiskunnassa." Kuulostaa todella paljon suurvaltapolitiikalta: "meidän oli pakko miehittää Unkari, kun siellä tekivät kaikenlaista inhaa, olisivat saattaneet satuttaa itsensä!)
"Kekkosen kastroima suomalainen demokratia ei vuosikymmeniin pystynyt puhumaan oleellisesta (työväestön, pientilallisten ja pienyrittäjien ongelmista) mitään. Kekkosen henkilökohtaisen hipiän takia menetettiin järkevä taloudellinen ideointi." Demareista ja kommareista huolimatta varsin hieno taloudellinen nousu Suomelle saatiin aikaiseksi Kekkosen aikana. Työväestöllä ei ollut hätää Kekkosen aikana, pienviljelijöillä ja pienyrittäjillä ei mennyt niinkään hyvin. Siitä kiitos pitää kuitenkin antaa vasemmiston suuntaa.
"SAK:n järkevä toiminta Ahon-Viinasen hallituksen uhon aikoihin, ja sen jälkeisen "yhteistyökykyisemmän" ajan kanssa on yksi nykyisen historiamme merkittävimpiä tekoja." Olen samaa mieltä. Jos SAK ja vasemmisto yleensä olisi ollut yhteistyökykyisempi lama ei olisi ollut niin paha kuin oli. Yrittivätkö vasurit taas vallankumousta? Yritys ainakin SAK:lla oli kova saada talous niin sekaisin ja ihmiset niin köyhiksi, että kommunistinen vallankumous olisi saatu aikaan!
Ahon hallituksen aikaan elettiin todellakin vaikeita aikoja. Viimeistään tällöin näytti SAK todellisen karvansa: mikään ei ole niin tärkeää kuin työväen diktatuurin valtaan saaminen. Epäisänmaallista toimintaa taas vasureilta.
Vasurit eivät ikinä opi sitä, että he ovat paljon rikkaampia ja tyytyväisempiä muualla kuin ihanneyhteiskunnassaan. Tyhmiäkö ovat? Ainakin huonoja oppimaan.
Kuten totesitkin ideasi ei ole omasi, vaan sitä toteutetaan jo Epsanjan tomaatti- ja banaaniviljelyksillä. Espanja on paikoin muuttunut kasvihuonekaupungeiksi, kun Espanjassakaan pelkät luonnonolot eivät vastaa eräiden Afrikan osien oloja, missä kasvihuoneita ei tarvita. Tämä Espanjan tauti on seurausta EU:n yhteisestä maatalouspolitiikasta, joka on todella syvältä. Olisi paljon järkevämämpää, että nigerialaiset viljelisivät itse näitä tuotteita Nigeriassa kuin Espanjassa. EU kuitenkin estää korkeilla tullimuureilla viljelyn kannattavuuden Nigeriassa ja tekee sen kannattavaksi Espanjassa maataloustukien avulla. Tätä voi kutsua hölmöismiksi.
Suomessa mallia on toteutettu pienimuotoisesti mansikkatiloilla, jonne pomintavoimaa on pyydetty Venäjältä. Myös marjayrittäjät ovat haalanneet väkeä Thaimaasta asti. Tässä on Espanjaan verrattuna se ero, ettei itse tuotetta ole siirretty meille keinotekoisesti. Mansikka on lisäksi sellainen tuote, joka sopii erinomaisesti Suomen oloihin, koska maku tulee parammaksi kesän pitkissä aurinkopöivissä.
Wiisaahko idea kokonaisuudessaan ei ole vain tyhmähkö, vaan täysi susi. Wiisaahko on kuitenkin siinä suhteessa viisastunut, että pitää minua idolinaan. Ehkä tästä voisi päätyä vielä siihen järkeilyyn, että jättäisi ajattelemisen minulle näissä asioissa kokonaan ja tyytyisi vain kertomaan ihailunsa.- Wiisaahko
Olen ilmeisesti ymmärtänyt väärin Mielipidepankin maatalouskirjoitelmien peruslogiikan. Minä kirjoitin tahallani mahdollisimman päättömän jutun, koska luulin Mielipidepankinkin kirjoittelevan maataloudesta huumorimielessä, sillä eihän niissä ole yleensä järjen hiventä.
Yritin siis kirjoittaa mahdollisimman samalla tyylillä kuin Mielipidepankki, tosin en herjannut maalaisia ja kepulaisia, kuten MPP jokaisessa kirjoituksessaan tekee. Siinäkö syy siihen, miksi avaukseni ei kelvannut MPP:lle?
Perusdemariksi MPP kuitenkin osoittautuu - hän ei ymmärrä eroa toden ja sarkasmin välillä. MPP:n lopetus muuten on tyypillistä vasemmistolaista työläisenalistamista:
"Wiisaahko on kuitenkin siinä suhteessa viisastunut, että pitää minua idolinaan. Ehkä tästä voisi päätyä vielä siihen järkeilyyn, että jättäisi ajattelemisen minulle näissä asioissa kokonaan ja tyytyisi vain kertomaan ihailunsa."
Tarkalleen näin on vasemmistolaisissa yhteiskunnissa aina tehty: päästetään typerin ja vallanhaluisin valtaan, alaisilta viedään mahdollisuus omaan ajatteluun, mutta johtajan ihailu sen sijaan on pakollista.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 58761
Naisten top-5 red flagit
1. Feminismi: kertoo keskenkasvuisuudesta, välttää vastuuta tekemällä miehistä kestosyyllisen kaikkeen 2. Ylipaino: kiel110759- 43626
Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä
Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla206551- 40516
- 50504
- 22496
- 70496
Onko se loukkaavaa
Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k82463Onko kaivattusi seinäruusu?
Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai36450