Aitoja kokemuksia lääkiksestä?

Kaikkea ei millään pysty omaksumaan, mutta kaikki se mikä on oikeasti tärkeää, kyllä opetetaan ja kerrataan lääkiksessä niin useasti, että jää mieleen. Ihan pallopää ei saa tietysti olla, mutta sellaiset pääsykoe karsii melko tehokkaasti ;) Vastuun kantamiseen oppii pikkuhiljaa käytännön harjoittelujaksojen myötä. Liian herkät ihmiset eivät sovi lääkäreiksi, mutta sitä ei kunkin yksilön kohdalla voi tietää etukäteen. "Siperia opettaa", kuten leikkisästi kuulee sanottavan...

Lääkiksessä joutuu lukemaan, joskus enemmän, joskus vähemmän. Mutta mikäs on lukiessa, kun asia on mielenkiintoista. Herkkyys ei varmaan ole este lääkärin työlle, sillä varmaankin kaikkeen tottuu.
Itse olen jostain syystä koko syksyn lukenut ihan hulluna, joka ilta varmaan kahdeksaan asti. Se tuntuu liialliselta. Toisinaan taas luen luentojen lisäksi ehkä pari tuntia päivässä, en aina sitäkään.

Herkkyys ei varmaan ole este lääkärin työlle, sillä varmaankin kaikkeen tottuu. Opiskelen nyt kolmatta vuotta, ja välillä tulee sellaisia huolestuttavia epäilyksiä, että olenkohan sittenkään oikeassa paikassa. En niinkään pelkää tietäväni liian vähän, sillä kaikillehan opetetaan ihan samat asiat. Mutta toisinaan pelkään oivalluskyvyn ja vuorovaikutustaitojen puutetta. Onneksi niitäkin voi kai harjoitella.

Kaikkea opetettua ei varmaan "normaali" ihminen pysty omaksumaan. Aina riittää nippelitietoa siitä kiinnostuneelle. Tokihan meiltäkin löytyy yksi tai kaksikin ihmistä, jotka vetelevät tenteistä täysiä pisteitä, mutta eipä se kovin tavallista ole. Itse arvostan vapaa-aikaakin sen verran, etten katso ollenkaan tarpeelliseksi lukea niin paljon, että oppisin kaiken. Silti uskon että minusta tulee ihan pätevä lääkäri.

Aika kivoja kommentteja on jo tullut ja allekirjoitan kyllä edellisten vastaajien luonnehdinnat.

Totta, tässä hommassa törmää jo opiskeluaikana suhteellisen rankkoihin juttuihin (ruumiinavaukset, seksuaalirirkokset, potilaiden kuolema, perheväkivalta, sairaat lapset), mutta mielestäni niitä kokemuksia ei ole tullut liian kovassa tahdissa ja niihin on meitä hyvin valmisteltu. Itse olen ainakin ajatellut että minulla on etuoikeus kokea tätä kaikkea sitä kautta oppia ymmärtämään elämää ja ihmisiä, eikä niin että tämä olisi joku ikävä pakkopulla nähdä näitä asioita. Kuolema tuntuu paljon vähemmän pelottavalta kyllä kun on nähnyt kuolleita ja koskenutkin niihin. Alkuun hiukan kyllä pisti miettimään, mutta mitään traumoja ei ole jäänyt.

Opiskelijoiden suhtautuminen rankkoihin juttuihin vaihtelee, eikä ketään väkisin pakoteta mihinkään. Jotkut eivät tykkää avauksista ja viettävät aikansa mieluumin tk-harjoitteluissa ja synnytysosastoilla kuin teholla ja syöpäpotilaiden parissa. Se on itsestä kiinni. Kyllä potilaista saa ja pitää välittää, mutta pitää löytää sellainen tasapaino välittämisen ja itsensä etäännyttämisen välillä, ettei yökaudet murehdi jotakuta.

Opiskelu on rankkaa mutta antoisaa, ja muutakin elämää ehtii kyllä hyvin olla. Opiskelijatoimintaa on tosi paljon ja siihen kannattaa osallistua. Harrastaa ehtii, ja perhettäkin joillakin opiskelijoilla jo on ja silti ihan ok sujuu. Tahti on kova ja opittavaa paljon mutta ei se ällistä ole kiinni, vaan jatkuvast työnteosta; vähän kerrassaan vaikka joka päivä. Kyllä niistäkin jotka epävarmoina tulevat tänne taitaa useimmiten kaikki innostua lääketieteesta niin paljon että valintaansa ovat tyytyväisiä. Tärkeimmät asiat kertaantuvat kyllä, eikä useinkaan tietystä asiasta tarvitse oppia kaikkea heti vaan tietoja syvennetään myöhemmin kliinisissä opinnoissa ja käytännön harjoittelussa.

Kukaan ei opi kaikkea, usein joutuu itse valitsemaan tiettyä tenttiä ajatellen ne tärkeimmät asiat ja jos ne ovatkin erit kuin mitä tentin laatija on ajatellut niin tietysti harmittaa. Mutta itse täällä pitää taidoistaan huolta pitää ja lukea ammatillista osaamista eikä vaan tentin läpäisyä ajatellen. Oikeiden potilaiden näkeminen kyllä motivoi lukemaan, "haluan osata nämä etten vaan mokaisi".

Opiskeluaikana on turvallista ja hyödyllistäkin olla välillä väärässä ja joutua arvostelluksi, kun ei vielä ole hoitovastuuta ja virheistä oppii parhaiten.

Opetushenkilökunta on kannustavaa ja kohtelee hyvin, mitään pahaa kilpailua tai pudotuspeliä ei ole vaan ryhmähenki on tosi hieno ja korkealla. Kaikki ovat samassa veneessä ja kaveria autetaan. En olisi arvannut tänne tullessani kuinka kivaa voi yliopistossa olla. Varmaat kivointa aikaa elämässäni lääkis on, tai yksi kivoimmista ajanjaksoista.

Herkkyydestä tuli se vielä mieleen että no, olen itsekin aikamoisen herkkä ja ensimmäiset potilaat pistivät kyllä aikanaan miettimään paljon ja murehtimaankin. Mutta herkkyys toisaalta kertoo välittämisestä ja siitä että on kiinnostunut kuuntelemaan ja ottamaan toiset huomioon, lukemaan tunnetiloja ja näkemään asiakeskustelun taakse.

Jos herkkyytesi on sitä ettet esim. kestä nähdä verta tai katsoa kauhuleffoja tai ajatellakaan kuolleen näkemistä niin ehkä sinulla tulee aika rankkaa olemaan jos lääkikseen pääset. Mutta kyllä kokemus opettaa ja vähitellen tottuu. Eikä kaikista tarvitse tulla hurjia kirurgeja tms. vaan niitä pehmeämpiäkin tyyppejä tarvitaan, erikoisala kyllä löytyy jokaiselle sopiva.

Usein jos jokin kokemus arveluttaa ja mietityttää etukäteen niin jälkeenpäin tulee todettua että no eipä se nyt niin kummallista ollutkaan. Varmaan kaikkia lääkisläisiä vastaava mietityttää jossain kohtaa mutta ei tänne tullessa tarvitse mikään rautahermo sankarilääkäri olla, tämähän on vasta lääkärikoulu.

Huh, menipä jaaritukseksi mutta toivottavasti tästä jonkinmoisen vastauksen sait :-)

Kiitos teille jotka vaivauduitte vastaamaan, ja vielä toki mielelläni lukisin muittenki kokemuksia!

Vähän helpottaa tietää, että siellä selviää kuitenki, jos vaan motivaatio ja kiinnostus on kohallaan, ja luulisin ainaki, että omalla kohalla on.
Ja varmaan sitä tunnepuoltaki oppii vähitellen. Mikään veren näkeminen ymv ei kammoksuta, musta on mielenkiintosta vaikka bioloian tunnilla leikellä eläinten sisäelimiä ja niin ees päin, mutta just ihmisten kärsimys ja kuolema hirvittää, mutta toisaalta, auttamaanhan sitä opitaan. Vain ku jaksais lukee pääsykokeisiin, että oikeesti vois joskus päästä lääkäriks. =)

heh, tulee luettua nyt itekki näitä, vaikka ekoista teksteistä 15 vuotta!

Sama mutta 20 vuotta