Kukkakaali

VUODEN 2001 VIHANNES: KUKKAKAALI (Brassica oleracea var. botrytis)

Kotimaista tuoreena ja pakasteena

Kukkakaalin viljelyhistoria yhdessä keräkaalin kanssa ulottuu parin tuhannen vuoden taakse Syyriaan, Turkkiin ja Egyptiin. Kyprosta ja Syyriaa pidetään valkoisen kukkakaalin synnyinsijana. Ensimmäiset Pohjoismaissa 200 vuotta sitten viljellyt lajikkeet muodostivat ainoastaan golfpallon kokoisia kukintoja. Nykyisin kukkakaalia viljellään maassamme noin 450 hehtaarin alalla. Satoa kukkakaalista saadaan ammattiviljelmillä vuosittain 4-5 miljoonaa kiloa. Kotipuutarhoissa kukkakaalin viljely on verrattain vähäistä viljelyn vaativuuden vuoksi.

Terveellistä purtavaa

Kaali mainitaan jo antiikin ajan kirjallisuudessa lääkekasvina. Nykylääketieteen tutkimukset vahvistavat käsitystä. Kukkakaali sisältää muiden kaalikasvien tapaan paljon glukosinolaatteja, jotka muuttuvat elimistössä edelleen maksan entsyymien toimintaa aktivoiviksi aineiksi. Tällä arvioidaan olevan syöpäkasvaimien muodostumista ehkäisevää vaikutusta.

Kukkakaali on myös hyvä C-vitamiinin lähde. Suositellun päivittäisen C-vitamiiniannoksen saa jo vajaasta 100 grammasta tuoretta kukkakaalia. Keittäminen tuhoaa osan niin kukkakaalin kuin muidenkin vihannesten C-vitamiinista. C-vitamiini vaikuttaa yleiskuntoon ja tautien vastustuskykyyn, edistää ravinnon raudan imeytymistä ja vaikuttaa sidekudosten terveyteen. Onpa C-vitamiinin todettu pienentävän kolesterolitasoa ja suojaavan syöpäsairauksilta. Kukkakaalista saa myös kuitua. Kuidusta ei saa energiaa, mutta se pitää yllä kylläisyyden tunnetta. Kuitu ehkäisee ummetusta, alentaa kolesterolia ja pitää veren sokerin tasaisena.

Dipistä wokkipannuun

Kukkakaali on todella monipuolinen tuote, jota voidaan laittaa tarjolle niin kypsennettynä kuin raakanakin. Raaka kukkakaali on erinomainen tarjottava vihannestarjottimella, kermaviilissä dipattuna tai salaatissa. Kukkakaali sopii patoihin, keittoihin, muhennoksiin ja vuokaruokiin. Gratinoitu kukkakaali on jo klassikko, eikä sovi unohtaa perinteistä tapaa tarjota kukkakaalia liharuokien lämpimänä lisäkkeenä. Viime vuosien uutuuksia ovat wokkiruuat, joihin kukkakaali sopii loistavasti. Kukkakaalin marinointia kevyesti kypsennettynä kannattaa myös kokeilla. Kukkakaalista on totuttu käyttämään ainoastaan kukinnot, mutta maukkaat, mehevät ylälehdet sopivat hyvin ruoanvalmistukseen. Otetaan siis kaksinkertainen hyöty kauppakunnostuksessa kukinnon suojaksi jätettävistä ylälehdistä! Kukkakaalia voi pakastaa kotioloissakin, mutta liiallista esikypsennystä on vältettävä rakenteen säilyttämiseksi. Nopea jäähdytys ennen pakastusta parantaa tulosta.
01894
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

auflauf kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu