Kauheeta hysteriaa levitellään taas näistä transrasvoista. Ilman mitään tietoa.
Minusta olisi tärkeää, että ihmiset selvittelisivät asioita ensin, ennen kuin puhuvat mutu-tuntumalla. Löysin mm. KTL:n sivuilta juttua näistä rasvoista.
Ravitsemustieteen tutkija, elintarviketieteiden tohtori Anu Turpeinen (Helsingin yliopisto) sanoo, että transrasvoja syntyy, kun kasviöljyjä kovetetaan teollisesti elintarvikkeiden valmistukseen sopiviksi. Pahimpia ovat puoliksi kovetetut kasvirasvat.
Runsaasti transrasvoja on esimerkiksi pussikeitoissa, liemikuutioissa, kasvirasvajäätelössä ja mikropopkorneissa.
Suomessa vaara saada transrasvoja liikaa on varsin pieni. Esimerkiksi Yhdysvalloissa transrasvoja saadaan ravinnosta paljon enemmän kuin Suomessa. Osin tämä johtuu rasvaisemmasta ruokavaliosta ja osin siitä, että teollisuus on transrasvojen vähentämisessä Suomea jäljessä.
Turpeisen mukaan transrasvat eivät ole Suomessa kansanterveydellinen uhka, sillä vain noin yksi prosentti (!!!) ravinnon mukana saatavista rasvoista on transrasvoja.
Elintarviketeollisuus on Suomessa ollut oma-aloitteinen transrasvojen vähentämisen suhteen. Esimerkiksi margariinien sisältämistä rasvoista ei nykyään ole syytä huolestua, sillä niiden transrasvapitoisuus jää alle yhden prosentin.
Pieniä määriä transrasvoja on lähes kaikissa teollisesti valmistetuissa elintarvikkeissa. Kuluttajalle transrasvojen havaitseminen on vaikeaa. Jos tuotteen valmistukseen on käytetty osittain kovetettuja kasvirasvoja, saattaa kysymys olla transrasvoista.
Turpeisen mukaan nykyinen trendi elintarviketeollisuudessa on käsitellä tyydyttymättömät rasvat suoraan tyydyttyneiksi eli koviksi rasvoiksi, eikä jättää niitä "puolikoviksi" välimuodoksi. Tämä siksi, että kovien rasvojen terveysvaikutukset eivät ole niin huonoja kuin puolikovien.
Kuluttajien on tietenkin entistä vaikeampi päätellä, mitä pakkausmerkinnät tarkoittavat, toteaa Turpeinen.
Kansansanterveyslaitoksen artikkeli: Ruokavalion kovien rasvojen lähteitä entistä vaikeampi tunnistaa - poimintoja Finravinto2002 -tutkimuksen tuloksista
www.ktl.fi

Vastaukset 12
Vanhimmat
vaan totisinta totta. Ensi vuoden alusta USA:ssa tulee laki, joka määrää ilmoitettavaksi transrasvojen osuus elintarvikkeissa ja sama tulee tännekin viiveellä. Kansanterveyslaitos on asiassa aivan pihalla eikä näytä ymmärtävän koko ongelmaa vaan vähättelee sitä.
Ystäväni kävi Frankfurtin kirjamessuilla ja huomasi mitkä trendit ovat nyt tulossa keskusteluun. Transrasvat ja elintarvikkeiden lisäaineet ovat kohta keskustelun kohteena myös meillä. Kansanterveyslaitos vaan jatkaa eläinrasvojen mollaamista vaikka ongelmat ovat aivan muualla kuin terveellisissä eläinrasvoissa.
tulee viimeinkin merkintä transrasvoista.
sisältämä transrasva on syntynyt lehmän pötsissä ja on terveellistä, mutta nämä teollisen prosessin läpikäyneet rasvat ovat epäterveellisiä.
CLA on tietääkseni ainoa terveyttä edistävä transrasva ja se on todistettu tutkimuksin, muut transrasvat ovat luokkaa jäteöljy.
Vetoat niin usein tuonne USAn puoleen. Miksi? Meillä täällä Suomessa on ihan erilainen elintarvikelainsäädäntö! Jenkeissä saa ruokiin laittaa paljon sellaista (mm väriaineita) jotka meillä on kielletty. Jenkeissä on transrasvaongelma, mutta Suomessa ei niitä käytetä. Elintarviketeollisuus välttää osittain kovetettua kasvirasvaa juuri sen vuoski että se on epäterveellistä.
nämä kovetetut kasvirasvat syntyvät eri lailla kuin jenkeissä? Olisi kiva tietää.
Mutta senhän sinä hyvin tunnetkin: esim. vehnä ja riisi ovat vaarallisia myrkkyjä vain Suomessa!
(Transrasvoista ja etenkin margariinista olen kuitenkin edelleenkin samaa mieltä Kirilin kanssa enkä myöskään jaksa uskoa, että rasvat toimisivat teollisissa prosesseissa Suomessa jotenkin eri tavoin kuin muualla.)
Osittain kovettu kasvisrasva on vaarallisempaa, ja sitä käyttetään muualla maailmassa enemmän kuin Suomessa. Osittain kovetettu rasva on myös halvempaa. Siitä voi päätellä missä sitä on....
Usko teiteen voimaan elää vahvana.Totuusha on kuitenkin se,että tiede ja tutkimus kulkee sata vuotta käytännön perässä.Itse olen törmännyt manipulaatioon näiden kasvisöljyjen mainostamisessa.Söin aikani keijuja ja voimariineja ja sain suolistoni ja suunikin niin tulehtuneeksi,että kieli ei pysynyt suussa.Kun ryhdyin käyttämään voita niin tuo tulehdusongelma häipyi.Perinteinen elintarvike on ainoa oikea elintarvike.
Toinen ongelma syntyi pari vuotta sitten.Vatsa oli jatkuvasti löysällä.Syynä oli taas öljy,pellavasiemen jota oli salaa lisätty lähes kaikkiin leipiin jonkun tontun tieteilijän kehotuksesta.Jopa viisi prosenttia oli tuota risiiniuöljyyn verrattavaa ainetta pullissa.Tämän ripulin syyllinen oli siis tuo kansanterveyslaitos.Muuttaisi edes nimensä.
Kun elintarvikkeisiin saa lisätä nykyään melkein mitä vaan,mm sellutehtaiden jätteitä,jotka estävät ruuan imeytymisen suolistosta,niin eihän ole ihme että vatsaviat yleistyvät.Ja tästä vielä jaetaan nobelin palkintoja.Puuhastelua riittää,mutta mitään vastuuta niillä ei ole.
todellista ongelmaa. Elintarviketeollisuus edelleen kovettaa kasvirasvoja ja se prosessi on aika voimakas käsittely, kun muokataan teollisesti toiseen muotoon.
Ymmärtäähän sen, kun Ktl on puhunut vuosia kevytlevitteiden puolesta eläinrasvoja vastaan. Eihän Ktl näe mitään uhkia vaikka kansa sairastuu entistä enemmän, vaikka eläinrasvojen kuten voin kulutus on romahtanut kolmannekseen Pekka Puskan käynnistämän rasvahysterian seurauksena.
jäänyt neula junnaamaan paikalleen?
Mielestäni suomalaiset vähättelevät transrasvoja! Kaikki hokevat vaan, että eihän niistä mitään vaaraa ole kun ei syö paljoa!
Katselkaapa ihan vain huviksenne joskus kaupanhyllyillä, että monessako tuotteessa EI ole osittain tai kokonaan kovetettua kasvirasvaa!(Yritin kerran etsiä citymarketin monta metriä pitkältä keksihyllyltä lastenkutsuille tarjottavaa. Olisikohan ollut kaikkiaan 2 keksiä jotka oli leivottu voilla!!)
Kirjatkaa sitten kaikki teollisestimuunnellut kasvirasvatuotteet mitä olette syönyt vaikka kuukauden ajalta ylös ja miettikää sen jälkeen onko se paljon ja vähän. Kertokaa sitten tuo määrä kahdellatoista. Ja sitten vaikka ikävuosillanne ja miettikää kuinka kauan aijotte vielä elää...ja paljonko sitten olette syöneet!?
TARJOTKAA AINAKIN NYT EDES LAPSILLENNE TEOLLISESTI KÄSITTELEMÄTTÖMIÄ RASVOJA!