Ajatelkaa

Sekarotuisen koiran ja todellisen rotukoiran taluttaja tapasivat toisensa.Kumpi on vahvempi siis taluttajista ja kumpi on filosofi.
4206
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Se voi olla ihan miten sattuun siis kumpikin ominaisuus. Koirat voi olla ihan jonkun muunkin vaikka ne niitä hyväntekiöinä taluttikin. No toisaalta onko rodunjalostus filosofiaa tai sitten se että tykkää koirista karvoihin katsomatta? Voimaa ei tarvita.

Äänestä

Minä olen vahvin ja filosofi. Kävelen yksin ilman koiraa ja kusen itse tolppiin ja paskon nurmikolle.

Äänestä
  • väitettiin että Henry Kissingerin sihteeri olisi muistelmissaan kertonut, että kun Henry Kissinger lähti ulkoiluttamaan koiraansa puistoon tuli sihteerin kävellä perässä ja poimia pois syntyneet kakkaläjät.

    Ohjelman mukaan kun Kissingeriltä kysyttiin tästä, oli hänen kommenttinsa : Mitä ? Eihän minulla ole koskaan ollut koiraa.

    Äänestä

Koirien taluttaja oli henkisesti vahvempi koska hän oli oppinut kaiken koiriltaan. Oliko siellä joku toinenkin? Oho! Epäilen vahvasti.
Jos siellä olisi ollut filosofikin, olisi hän ollut oli fyysisesti vahvempi koska hänen ei olisi tarvinnut poistua punttisalilta ulkoiluttamaan koiriaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tyhmyys kirjoitti:

Sekarotuisen koiran ja todellisen rotukoiran taluttaja tapasivat toisensa.Kumpi on vahvempi siis taluttajista ja kumpi on filosofi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu