Hallituksen työllisyyspolitiikkaa

Vaikuttaa siltä, että Suomen hallitus on ohesjeitanut ministeriöt ja viranomaiset niin, että kukaan ei uskalla puuttua työpaikkakiusaamiseen. Onhan se hyvä konsti saada työttömyysprosentti paranemaan, kun kiusataan vanhemmat ja kokeneimmat työntekijät työkyvöttömiksi tai ehkä mieluummin hautaan. Jää taas päättäjille enemmän jaettavaa.
111016
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Pelkkää typeryyttä.

Eikä kyse ole uskaltamisesta, vaan pikemminkin työnantajan/omistajan miellyttämisestä.
Seuraava juttu on olettamus viranomaisten ajattelusta:

"Jos alamme "ratsaamaan" työpaikkoja pelkästään työpaikalla tapahtuvan häirinnän perusteella, niin työnantajat/omistajat voisivat suuttua moisesta toiminnasta ja vastalauseena siirtäisivät kaikki työpaikat Kiinaan."

Eli tyhmyyttään eivät tajua, että tekevät Suomen valtiolle/kansalle "jumalatonta" laskua tuolla politikoinnillaan/pelleilyllään ja se lasku näkyy työkyvyttömyyseläkkeinä, sairaskuluina, menetettuinä veroina, lista on lähes loputon...

Silti/edelleen viranomaisia ei kiinnosta.

Äänestä
  • Ei työpaikkakiusaamiseen puututa ennen kuin joku kiusattu tekee riittävän näyttävän itsemurhan esim. pommilla tai lentokoneella, mutta silloin kuolee myös sivullisia. Toivottavasti tähän ei kukaan ryhdy, vaan viranomaiset ottavat asian vakavasti jo aikaisemmin.

    Äänestä

  • nimetön kirjoitti:

    Ei työpaikkakiusaamiseen puututa ennen kuin joku kiusattu tekee riittävän näyttävän itsemurhan esim. pommilla tai lentokoneella, mutta silloin kuolee myös sivullisia. Toivottavasti tähän ei kukaan ryhdy, vaan viranomaiset ottavat asian vakavasti jo aikaisemmin.

    kuvaamaasi toimintaa on moni miettinyt ja suunnitelut. Onneksi uhrilla on usein läheisiä ja omaisia, jotka joutuisivat ko.toiminnasta kärsimään, mikä estää uhria toimimasta.

    Uskallan kyllä väittää, että jos viranomaiset ei kiusaamiseen puutu, joku tulee toimimaan.

    Äänestä

  • toinen nimetön kirjoitti:

    kuvaamaasi toimintaa on moni miettinyt ja suunnitelut. Onneksi uhrilla on usein läheisiä ja omaisia, jotka joutuisivat ko.toiminnasta kärsimään, mikä estää uhria toimimasta.

    Uskallan kyllä väittää, että jos viranomaiset ei kiusaamiseen puutu, joku tulee toimimaan.

    suomessa on työvoimapula, menkää kiusatut takaisin töihin älkääkä vikiskö, jää täällä marisemisellekkin vähemmän aikaa. Näin meikä mannekin teki ja taas elämä hymyilee, eikä siihen mitään pommeja tarvittu eikä muiden syyttelyä omasta tilanteesta, riitti kun otin itseäni niskasta kiinni ja aloin toimia. t. talvilomalainen

    Äänestä

  • kolmas nimetön kirjoitti:

    että Suomessa on työvoimapula. Kun ikää yli viisikymmentä et kelpaa enää edes paskan mättäjäksi vaikka korkeakoulututkinto ja työkokemusta lähes neljäkymmentä vuotta.

    Äänestä

  • kolmas nimetön kirjoitti:

    suomessa on työvoimapula, menkää kiusatut takaisin töihin älkääkä vikiskö, jää täällä marisemisellekkin vähemmän aikaa. Näin meikä mannekin teki ja taas elämä hymyilee, eikä siihen mitään pommeja tarvittu eikä muiden syyttelyä omasta tilanteesta, riitti kun otin itseäni niskasta kiinni ja aloin toimia. t. talvilomalainen

    Samma häär! Ryvin kortistossa lähinnä itsesäälissä. Muiden kiusatutjen kanssa henngailu chateissa/foorumeilla eikun vaann todellisuudessa pahensi henkisttä tilaani ja tappo elämänhalua, ajauduinkin loppullta itsemurrhan partaalle. Vaimo ja lapsettkin meni perkeleen perkele! Vittu että vitutti mun paska elämä! Mut sit vaan snaijasin kuinka mää ite mokasin mun elämänni ja mun tsäännssit. Eipä ollu arkadianmäen vika mun laiffin myrskyt. Vaihdonkin alaa ja kaupunkia kun en heti löytänyt stadin seudulta mun alan duunia. Nyt ajan dösää Turuus paskalla palkalla, nmut hei tääl on myös kivaan näkösii opiskelia tsiksejä :D!

    Et turha oli meikänkin toisiii syytellä mun omista pälliongelmistta, uutta duunia hakemaan täpöllä vaan, itesst se on kiini oma laiffi!

    Äänestä

  • anonyymi kirjoitti:

    Vai että päädyit sitten tännekin kirjoittelemaan, pelkkä mailipommitus ei riittänytkään? ;-) Tiedän, kuka olet. Tekstisi paljasti sinut.

    Äänestä

  • kolmas nimetön kirjoitti:

    suomessa on työvoimapula, menkää kiusatut takaisin töihin älkääkä vikiskö, jää täällä marisemisellekkin vähemmän aikaa. Näin meikä mannekin teki ja taas elämä hymyilee, eikä siihen mitään pommeja tarvittu eikä muiden syyttelyä omasta tilanteesta, riitti kun otin itseäni niskasta kiinni ja aloin toimia. t. talvilomalainen

    Minä en ainakaan mene töihin, en saanut yhteiskunnalta apua silloin, kun olisin tarvinnut työpaikan säilyttämiseksi. Nyt olen päättänyt, että yhteiskunta saa maksaa minun elättämiseni eläkeikään saakka.

    Äänestä

  • anonyymi kirjoitti:

    Samma häär! Ryvin kortistossa lähinnä itsesäälissä. Muiden kiusatutjen kanssa henngailu chateissa/foorumeilla eikun vaann todellisuudessa pahensi henkisttä tilaani ja tappo elämänhalua, ajauduinkin loppullta itsemurrhan partaalle. Vaimo ja lapsettkin meni perkeleen perkele! Vittu että vitutti mun paska elämä! Mut sit vaan snaijasin kuinka mää ite mokasin mun elämänni ja mun tsäännssit. Eipä ollu arkadianmäen vika mun laiffin myrskyt. Vaihdonkin alaa ja kaupunkia kun en heti löytänyt stadin seudulta mun alan duunia. Nyt ajan dösää Turuus paskalla palkalla, nmut hei tääl on myös kivaan näkösii opiskelia tsiksejä :D!

    Et turha oli meikänkin toisiii syytellä mun omista pälliongelmistta, uutta duunia hakemaan täpöllä vaan, itesst se on kiini oma laiffi!

    Laittoipa tuo tarina ajattelemaan. Vois tämä elämä olla pahempaakin aivan kuten yoyo:kin toisessa threadissa sanoi. Monasti sitä kun ei näe muutakuin myrskypilviä omassa elämässään, ei näe metsää puilta kuten sanotaan. Mutta sitten kun ajattelee vaikkapa kaikkia niitä Afrikassakin nälkään ja tauteihin kuolevia tuhansia lapsia niin kyllä siihen verrattuna olemme Suomessa hyvin onnekaita.

    Äänestä

  • töihin kirjoitti:

    Minä en ainakaan mene töihin, en saanut yhteiskunnalta apua silloin, kun olisin tarvinnut työpaikan säilyttämiseksi. Nyt olen päättänyt, että yhteiskunta saa maksaa minun elättämiseni eläkeikään saakka.

    Samma här myös täällä juuri työpaikkakiusaamisen vuoksi. Painakoot toiset minunkin edestä töitä.

    Äänestä

  • kolmas nimetön kirjoitti:

    suomessa on työvoimapula, menkää kiusatut takaisin töihin älkääkä vikiskö, jää täällä marisemisellekkin vähemmän aikaa. Näin meikä mannekin teki ja taas elämä hymyilee, eikä siihen mitään pommeja tarvittu eikä muiden syyttelyä omasta tilanteesta, riitti kun otin itseäni niskasta kiinni ja aloin toimia. t. talvilomalainen

    No jeps, silviisiin. Taidat olla niitä joita ei todellisesti ole kiusattu. Ja toisaalta "kiusattu" on jotenkin väärä ilmaisu, sillä se mitä me uhrit kiusaamiseksi kutsumme on täydellistä alistamista, nöyryyttämistä ammattitaidoan ja ihmisarvon mitätöimistä. Ja siitä ei todellakaan selviä vain "ottamalla itseään niskasta kiinni". Jos asiat noin helposti oikenisivat niin me emme tälle palstalle kirjoiteltas. Kun ay-liitton lakimiehet sanovat saavansa harmaita hiuksia, työterveys kehoittaa ottamaan yhteyttä työsuoj.piiriin ja tsp taas jonnekin muualle, lääninhallitus tekee kyllä selvityksen, mutta uskoo ennemmin "alistajaa" p....nuolijoineen, niin ei paljon naurata. Mutta hyvää talvilomaa sinulle, ja toivottavasti jatkossakin pystyt pitämään puolesi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

vainoharhainen kirjoitti:

Vaikuttaa siltä, että Suomen hallitus on ohesjeitanut ministeriöt ja viranomaiset niin, että kukaan ei uskalla puuttua työpaikkakiusaamiseen. Onhan se hyvä konsti saada työttömyysprosentti paranemaan, kun kiusataan vanhemmat ja kokeneimmat työntekijät työkyvöttömiksi tai ehkä mieluummin hautaan. Jää taas päättäjille enemmän jaettavaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu