Pätkätyöt hyvä vai huono asia?

Jaska L

Työtyöministeri Tarja Filatovin (sd.) tilaama raportti, jonka on laatinut SAK:n työympäristöosaston johtajana toiminut varatuomari Kirsti Palanko-Laaka, kertoo, että vuonna 2003 määräaikaisessa työ- tai virkasuhteessa oli 16,4 prosenttia palkansaajista.

Selvityksessä suhtaudutaan erittäin kriittisesti määräaikaisiin työsuhteisiin. Selvitys esittääkin lakien kiristämistä, valvonnan tehostamista, työpaikkojen yhteistyön kehittämistä sekä erilaisia jatkoselvityksiä.

Hyvä vai huono asia? Entä onko esitetyt keinot oikeita? Voidaanko ihmisiä työllistää lakien avulla? Käsittääkseni sairaalat (julkinen sektori) käyttää pätkäsopimuksia hoitajien osalta ihan rutiinikäytäntönä, vaikka työtehtävä on pysyvä.

35

2801

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • eka esimerkki

      Ota vastaan pätkätyö ja mene pankkiin. Sano, että asunnon haluaisit ostaa. Mitäpä sanovat vastaukseksi? Jos ei vielä sattuis löytymään 20-30% omarahoitusosuutta, nauravat sut ulos sieltä. Ja jos löytyy, tuskin saat sittenkään, aika tiukkoja ovat siinäkin nykyään. Heikkoa on ihmisen suunnitella tulevaisuuttaan tuossa tilanteessa.

      Sama pätee tietysti kaikkeen, mikä liittyy rahaan ja sen tulon jatkuvuuteen.

    • ......

      Pätkätöitä tulee ehdottomasti maksaa korotettua palkkaa, koska aina ei välttämättä löydä uutta työpaikkaa määräaikaisen työsuhteen jälkeen. Eikä mitään lisiä ehdi kertymään. Kaiken lisäksi pätkätyöläiset tekevät kovemmalla tahdilla töitä sopimuksen jatkamisen toivossa. Lisäksi stressi on helvetin kova kun on epävarma tulevaisuus.

      • vaatimaan

        Liittojen osalta olisi pitänyt jo aikoja sitten vaatia pätkätöiden kertakakkista lopettamista.
        Se pistää ihmiset tosi vihaiseksi, kun liitot vain nauravat.
        En lainkaan ihmettele jos ihmiset eivät enää liity jäseniksi koskapa työttömät ja pätkätöiden tekijät on unohdettu.
        Pätkätöillä eivät ihmiset pysty ajattelemaan ja suunnittelemaan tulevaisuutta ja perheen perustamista. Vai vielä lisää lapsia? Ei todellakaan tähän kurjaan maailmaan.

      • Tilanne!

        Olet ehdottomasti oikeassa.
        Joskus pätkät kuitenkin puoltavat paikkaansa.
        Itse virutin pätkillä 500 päivää työttömyyseläkkeelle saakka.
        Vakituinen työ löi leuoille.
        Mutta, pätkäni olivat vaihtelevia, konsultointiluontoisia toimeksiantoja päiväkohtaisella palkkauksella. = työpäivä > päivän palkka. Ei lomarahoja eikä mitään muutakaan. Ajankohta vuosituhannen vaihteen kahta puolen n. 6 vuotta.

        Pätkien pituudet vaihtelivat 2pv - 7kk. Paikkakunnat 15km - 400km.
        Kuitenkin olin tyytväinen korvauksen tasoon, 200 - 440 E/pv. Majoitus oli järjestetty ja sain päivärahat ja matkakorvaukset.

        Olkoon työn luonne mikä tahansa, tulisi pätkien aiheuttama epävarmuus tosiaan kompensoida palkkauksen tasossa.
        Pikaisesti tulee perustelematta mieleen kerroinhaarukka 1,3 - 1,6 riippuen pätkän pituudesta.
        Panisi työnantajatkin harkitsemaan vakinaistamista.
        AJATUKSESI ON EHDOTTOMAN JÄRKEVÄ ja monin tavoin perusteltavissa myös työnantajille.

      • päättävät?
        vaatimaan kirjoitti:

        Kumma, että tästäkin syytetään aina liittoja. Liitotko sen määrittelevät, minkälaisen työsuhteen työnantaja luo? Käsittääkseni ei. Katse Arkadianmäelle ja Vanhasen hallitukseen, siellä ne päätökset työelämän pelisäännöistä tehdään. Niin kauan, kuin ei ole selkeitä lakeja kriminalisoimassa turhaa ja perusteetonta pätkätyön teettämistä, sitä tullaan aina tekemään. Jokaisessa TES:ssa on varmasti omat määräyksensä sen estämiseksi, mutta ilman lain tai hallituksen tukea se on melko kuollut kirjain. Mutta niin kauan kuin yrittäjät ja porvarit istuvat päättämässä meidän asioista, muutosta ei ole odotettavissa. Miksi olisikaan, tottakai ne ajattelevat omia ja kavereidensa etuja.

      • Jaska L
        päättävät? kirjoitti:

        Mielestäni porvarit istuvat oppositiossa. Presidentti, valtiovarainministeri ja työministeri demari. Vastaus löytyy vasemmalta.

      • kokonaisnäkemys
        Tilanne! kirjoitti:

        Olet ehdottomasti oikeassa.
        Joskus pätkät kuitenkin puoltavat paikkaansa.
        Itse virutin pätkillä 500 päivää työttömyyseläkkeelle saakka.
        Vakituinen työ löi leuoille.
        Mutta, pätkäni olivat vaihtelevia, konsultointiluontoisia toimeksiantoja päiväkohtaisella palkkauksella. = työpäivä > päivän palkka. Ei lomarahoja eikä mitään muutakaan. Ajankohta vuosituhannen vaihteen kahta puolen n. 6 vuotta.

        Pätkien pituudet vaihtelivat 2pv - 7kk. Paikkakunnat 15km - 400km.
        Kuitenkin olin tyytväinen korvauksen tasoon, 200 - 440 E/pv. Majoitus oli järjestetty ja sain päivärahat ja matkakorvaukset.

        Olkoon työn luonne mikä tahansa, tulisi pätkien aiheuttama epävarmuus tosiaan kompensoida palkkauksen tasossa.
        Pikaisesti tulee perustelematta mieleen kerroinhaarukka 1,3 - 1,6 riippuen pätkän pituudesta.
        Panisi työnantajatkin harkitsemaan vakinaistamista.
        AJATUKSESI ON EHDOTTOMAN JÄRKEVÄ ja monin tavoin perusteltavissa myös työnantajille.

        Olette ajatellut asiaa yksistään työntekijän kannalta.
        Olisihan hyvä, jos kaikille olisi vakituinen työ.
        Miksi pätkätöitä on ?
        En nyt puutu julkishallintoon, joka väärinkäyttää pätkätöitä.
        Pätkätöitä on siksi, että pysyvää työtä ei ole. Voi olla joitain yksityisenkin puolen väärinkäytöksiä, mutta sen takia ei pidä koko järjestelmää pilata.
        Jos on sellainen työ, jossa ei kertakaikkiaan ole vakituista työtä, ei siitä lainsäädännöllä saada vakipaikkaa.
        Kun ehtoja vielä kiristetään, käy niin, ettei ole edes sitä pätkätyötä.
        Sitäkö halutaan ?
        Meillä kun on tuo työnantajapula .
        Näin se saadaan kasvamaan ja taas lisää niitä työttömiä.Naapurissa taattiin kaikille töitä. Miten kävi ?

      • ei demu
        Jaska L kirjoitti:

        Mielestäni porvarit istuvat oppositiossa. Presidentti, valtiovarainministeri ja työministeri demari. Vastaus löytyy vasemmalta.

        Kepu voitti vaalit ja on vallankahvassa. Ministerit päättävät joistain asioista, eduskunta äänestää tärkeimmistä. Ja siellä kepulla ja kokkareilla on enemmistö.

        Mutta totta, vastaus löytyisi vasemmalta, sitä vaan ei kuunnella.

      • epes

        ovat persaukiset kunnat ja itse valtiosektori, tämä on turhaa jupinaa , ei tälle ilmiölle mitään mahdeta kun elämme globaalikilpailuyhteiskunnassa....näin meille kerrotaan......kyllähän tämä on jääne 90luvun alun lama ajasta joka jatkuu ja jatkuuuuuuuuu.....!
        Huom ! Suomi on rikkaampi kun koskaan....ainakin jos mittarina on pätkätyöläiset!!!! Tämä on hallituksen "kilven kiillotus" politiikkaa, kaikki tyynni !

    • T u t k a i n

      Julkinen sektori on tosin saanut paljon lokaa niskaan omista pätkätyökäytännöistään.

      Parhaiten pätkätyöllisyys toteutuu silloin, kun työnvälitysfirma vuokraa osaavaa työvoimaa useammalle työnantajalle (pääurakoitsijalle). Pidemmän päälle suurin osa pätkätyölklistetyistä vakinaistuu. Huonoimmin pätkätyöläisyys realisoituu työvoimatoimiston tms. kautta yksittäisiä pätkiä täyttävien työnhakijoiden kohdalla. Ensimmäisessä vaihtoehdossa on kuitenkin ollut aina silloin tällöin uutiskynnyksen ylittäneitä ongelmia. Mm. pääkaupunkiseudun liikennöintisopimusten kohdalla (bussikuskien on ollut siirryttävä uuteen firmaan uusina työntekijöinä töihin, kun urakka siirtyi sille). Tällöinkin on kyseessä yksi pääurakoitsija (YTV) ja usea alikhankintafirma (Connex et. al.) kilpailemassa samasta urakasta.

      • todellakin

        Ainakin rakennusalalla suurimmat vuokrafirmat laittavat tilaussopimuksiinsa pykälän, joka estää pääurakoitsijaa palkkaamasta vuokrattua miestä 3 kk sisällä tilauksen päättymisestä. Tämä ihan niiden omien etujen takia, eivät halua luopua parhaista duunareistaan. Ei siis tapeta lypsävää lehmää. Ja näin senkin hyvän miehen vakinaistuminen on epätodennäköistä.

    • on mennyt

      puurot ja vellit sekaisin.
      A) Turha tuputtaa näkemystä, että yritykset olisivat olemassa työllistämistä varten ja että työllistäminen on kapitalistin jalo päämäärä ja olemassa olon tarkoitus. Paskat. Yrittäjä eli kapitalisti on mielestään yli-ihminen jaka haluaa tuottoa kapitaalilleen ja palkansaaja (välttämätön paha) pienentää tuottoa. Aina.

      B) Lait suojaavat palkansaajia kapitalistin tolkuttomalta riistolta ja joo varmasti ovat ikävä asia työnantajan mielestä. Ilman lakejahan voisi teettä työt vaikka aseella uhaten... Onneksi on ay-liike vähän jarruttamassa.

      C) Pätkäsuhteita tekevät työnantajat joilla ei ole kilpailukykyistä tuotetta tai taitoa ja rohkeutta ja selkeää visiota, siis degeneroitunutta johtajuutta jota valitettavsti juuri esim. kunnallisilla työnantajilla esiintyy.
      Taitaa olla nokat täynnä kokaa...

      D) Aina on muistettava, että jokainen euro mikä on kapitalisilta omasta pussista pois on kapitalistin mielestä liikaa...

      • Tasapuolista

        A) Työnantaja tarvitsee työntekijää sekä on valmis maksamaan osaavasta ja tehokkaasta työväestä reilusti, koska muuten kilpailija vie parhaat resurssit. Aina.
        B) Joo, joo.. kts. kohta A.. Osaavasta työvoimasta kilpaillaan ja sille maksetaan kunnon palkka..
        C) Jäätelökioskin pitäjän pitää palkata myyjä vaikaiseen suhteeseen, koska muuten hänellä ei ole kilpailukykyistä tuotetta, taitoa, rohkeutta, visiota.. Taitaapa kesällä jäädä jäätelöt saamatta, koska kiskat kaatuvat tammikuun pakkasilla..
        D) Aina on muistettava, että kateelliset rutisevat, jos toisella menee hiemankin paremmin..

      • luuserit
        Tasapuolista kirjoitti:

        jotka ovat aina olleet työanantajalle lähinnä rasitteena, tiedä tällaisista asioista mitään. Kavereista on ihan kummallista, että kaikki ei kuulu liittoon ja joillekin ei ole määritelty edes mininimipalkkaa, mutta silti heillä on paremmat edut ja palkat kuin näillä kommareilla.

      • olen mä
        luuserit kirjoitti:

        "A) Työnantaja tarvitsee työntekijää sekä on valmis maksamaan osaavasta ja tehokkaasta työväestä reilusti, koska muuten kilpailija vie parhaat resurssit. Aina.
        B) Joo, joo.. kts. kohta A.. Osaavasta työvoimasta kilpaillaan ja sille maksetaan kunnon palkka.."

        Miten sinulla? Maksatko virolaiselle osaavalle työmiehelle paremman palkan kuin esimerkiksi suomalaiselle työmiehelle? Taitaa olla kuitenkin niin, että et maksa ja käärit vaan paremmat voitot ITSELLESI.

      • on mennyt
        Tasapuolista kirjoitti:

        A) Työnantaja tarvitsee työntekijää sekä on valmis maksamaan osaavasta ja tehokkaasta työväestä reilusti, koska muuten kilpailija vie parhaat resurssit. Aina.
        B) Joo, joo.. kts. kohta A.. Osaavasta työvoimasta kilpaillaan ja sille maksetaan kunnon palkka..
        C) Jäätelökioskin pitäjän pitää palkata myyjä vaikaiseen suhteeseen, koska muuten hänellä ei ole kilpailukykyistä tuotetta, taitoa, rohkeutta, visiota.. Taitaapa kesällä jäädä jäätelöt saamatta, koska kiskat kaatuvat tammikuun pakkasilla..
        D) Aina on muistettava, että kateelliset rutisevat, jos toisella menee hiemankin paremmin..

        Noh, laitoin nyt saman nimimerkin niin voi argumnetoida asiallisesti.

        A)Työnantajien kattojärjestön mielestä työvoima Suomessa maksaa liikaa, sillä on liian paljon vapaa-aikaa ja on tuottamatonta. Työnantaja, jolla on hyvä tuote, voi maksaa asiallista palkkaa eikä yhtään enempää ja vain kilpailun pakosta ja tasan niin kauan kun se markkinatalouden ehdoilla on mahdollista.

        B) Aivan, kts. kohta A)

        C) Jäätelökiskan pitäjä hinnoittelee tuotteensa niin, että pystyy lomailla talvikauden ja jotkut hullut vielä kiskasta ostaa... siis nelinkertaisella hinnalla. Kiskan kilpailijat, esim. SIWA tai Sesto, myyvät jäätelöä myös sesongin ulkopuolella eivätkä marmata. Onko kiskan tuote huono? Itse en syö jäätelöä, en kesällä enkä talvella, lapsille toki joutuu välillä ostamaan. Joulupukkia et onneksi ottanut esimerkiksi...

        D)Kyllä, palkansaajan pahin pelko on toisen yrityksen parempaa tulosta kadehtiva oma työnantaja; siinä ei hyvä heilu. Ellei sitten työvoiman hintaa saa jotenkin alas tai vaikka kiinalaisia pikku lapsenkätösiä saa hommiin riiskupin hinnalla. Vuoden 1918 revanssihenki elää?

      • on mennyt
        luuserit kirjoitti:

        jotka ovat aina olleet työanantajalle lähinnä rasitteena, tiedä tällaisista asioista mitään. Kavereista on ihan kummallista, että kaikki ei kuulu liittoon ja joillekin ei ole määritelty edes mininimipalkkaa, mutta silti heillä on paremmat edut ja palkat kuin näillä kommareilla.

        Noh, työnantajalle oikeasti rasitteena olevat saavat äkkiä kenkää eikun työsuhde puretaan joten pakkohan tässä on työnantajan ehdoilla elellä ja hommat hoitaa. Laillinen syy löytyy aina ja jos ei löydy niin sekään ei ole ongelma.

        Niin, huorille ei ole minimipalkka määritelty; kelle muille?

      • ylemmillä toimihenkilöillä
        on mennyt kirjoitti:

        ei yleisesti ole määritelty TESsissä minimipalkkaa.

      • tietysti
        ylemmillä toimihenkilöillä kirjoitti:

        ei yleisesti ole määritelty TESsissä minimipalkkaa.

        yleissitova työsopimuslaki kieltää myös ottamaan vastaan ylemmän toimihenkilön tehtävää mikäli liksa jää minimirajan alle. Eli semmoista työsopimimusta ei saa tehdä. YTN ei vielä ole asiasta uskaltanut jäseniään infota?

      • jos et usko
        ylemmillä toimihenkilöillä kirjoitti:

        ei yleisesti ole määritelty TESsissä minimipalkkaa.

        Työsopimuslain (26.1.2001/55, 2 luku, 7 §) mukaan: "Kaikista työsuhteista pitää maksaa TES:n mukainen palkka. /Työnantajan on noudatettava vähintään valtakunnallisen, asianomaisella alalla edustavana pidettävän työehtosopimuksen (yleissitova työehtosopimus) määräyksiä niistä työsuhteen ehdoista ja työoloista, jotka koskevat työntekijän tekemää tai siihen lähinnä rinnastettavaa työtä. /Työsopimuksen ehto, joka on ristiriidassa yleissitovan työehtosopimuksen vastaavan määräyksen kanssa, on mitätön ja sen sijasta on noudatettava yleissitovan työehtosopimuksen määräystä."

      • jostain esimerkkinä
        jos et usko kirjoitti:

        metallin ylempien työehtosopimuksesta minimipalkka?

      • Tasapuolista
        on mennyt kirjoitti:

        Noh, laitoin nyt saman nimimerkin niin voi argumnetoida asiallisesti.

        A)Työnantajien kattojärjestön mielestä työvoima Suomessa maksaa liikaa, sillä on liian paljon vapaa-aikaa ja on tuottamatonta. Työnantaja, jolla on hyvä tuote, voi maksaa asiallista palkkaa eikä yhtään enempää ja vain kilpailun pakosta ja tasan niin kauan kun se markkinatalouden ehdoilla on mahdollista.

        B) Aivan, kts. kohta A)

        C) Jäätelökiskan pitäjä hinnoittelee tuotteensa niin, että pystyy lomailla talvikauden ja jotkut hullut vielä kiskasta ostaa... siis nelinkertaisella hinnalla. Kiskan kilpailijat, esim. SIWA tai Sesto, myyvät jäätelöä myös sesongin ulkopuolella eivätkä marmata. Onko kiskan tuote huono? Itse en syö jäätelöä, en kesällä enkä talvella, lapsille toki joutuu välillä ostamaan. Joulupukkia et onneksi ottanut esimerkiksi...

        D)Kyllä, palkansaajan pahin pelko on toisen yrityksen parempaa tulosta kadehtiva oma työnantaja; siinä ei hyvä heilu. Ellei sitten työvoiman hintaa saa jotenkin alas tai vaikka kiinalaisia pikku lapsenkätösiä saa hommiin riiskupin hinnalla. Vuoden 1918 revanssihenki elää?

        Pointtina oli, että kun kiska ei saa palkata pätkätyöläistä kesäajaksi ja SIWA sekä Sesto ei ota lisää väkeä jäätelöä myymään, niin parempi olla kotona kattoon räkimässä kuin pätkätöissä..

      • on mennyt
        Tasapuolista kirjoitti:

        Pointtina oli, että kun kiska ei saa palkata pätkätyöläistä kesäajaksi ja SIWA sekä Sesto ei ota lisää väkeä jäätelöä myymään, niin parempi olla kotona kattoon räkimässä kuin pätkätöissä..

        Noh-noh. Ei kannata noin kausivaihteluherkältä alalta etsiä hommia... ja vaikka saisit vakihomman jätskikiskasta niin oon saletti että koeajan puitteissa saisit kenkää. Sekin keino on pätkäsopimuksen lisäksi. Kesätöihinkin saa kai vielä palkata?
        Etsi amiksesta joku kurssi ja mene oikeisiin töihin.
        No mutta pärjäile ja muista väistellä katosta tippuvaa limaa.

      • ylemmillä
        jostain esimerkkinä kirjoitti:

        metallin ylempien työehtosopimuksesta minimipalkka?

        on niin heikosti, ettei minimipalkkaa oikeasti ole niin siinähän työnantaja vielä juhlii kun kiinalaiset inssit tulee tonnilaisiksi. Ja kyllä siinä nauru maistuu itse ylemmillekkin?

      • Rudolf

        mielestä kapitalistin pussissa on aina liikaa.
        Vaan jos se kapitaali loppuu, loppuuu myös yritykset.
        Ei näille uskossaan sokeille mene edes talouselämän peruslait jakeluun.

        Jos omassa elämässään elävät yli varojensa, tietävät miten käy.
        Luulevat ettei sama päde yrityksiin.
        Kannattaisi hakea vaikka netistä konkurssi - hakusanalla.
        >Parempi pitää yrityksissä kapitaalia, kun joutua siihen joukkoon.
        Jos siitä jää yli, ottakoon kapitalisti omansa. Itsehän se on homman luonutkin.

      • o.k.jätkä
        on mennyt kirjoitti:

        Noh-noh. Ei kannata noin kausivaihteluherkältä alalta etsiä hommia... ja vaikka saisit vakihomman jätskikiskasta niin oon saletti että koeajan puitteissa saisit kenkää. Sekin keino on pätkäsopimuksen lisäksi. Kesätöihinkin saa kai vielä palkata?
        Etsi amiksesta joku kurssi ja mene oikeisiin töihin.
        No mutta pärjäile ja muista väistellä katosta tippuvaa limaa.

        Sulla on asennetta !

        Ooot tosi hyödyllinen kaveri. Varoittavana esimerkkinä!
        Oli miten tahansa, aina sieltä joku konsti löytyy pistään sut pihalle.
        Taitaa olla kokemusta?
        Jos on, ei varmaan syynä ole liika ahkeruus?
        Jos firmassa on pysyvää työtä ja oikea ihminen sitä tekemässä, sun mielestäs ne kuitenkin ihan piruuttaan pistää sen pellolle?

        Ota herne pois nenästäsi..
        Miksi pätkätyöt pitäisi kieltää..? En tajua tuota.
        Osalle ihmisistä pätkätyöt ovat mielekkäämpi vaihtoehto kuin SAK/SDP suosima kotona kattoon räkiminen..
        Itse olen ollut työelämässä pian 30 vuotta.. Amiksen kurssit lienevät minulle turhia..

      • on mennyt
        o.k.jätkä kirjoitti:

        Sulla on asennetta !

        Ooot tosi hyödyllinen kaveri. Varoittavana esimerkkinä!
        Oli miten tahansa, aina sieltä joku konsti löytyy pistään sut pihalle.
        Taitaa olla kokemusta?
        Jos on, ei varmaan syynä ole liika ahkeruus?
        Jos firmassa on pysyvää työtä ja oikea ihminen sitä tekemässä, sun mielestäs ne kuitenkin ihan piruuttaan pistää sen pellolle?

        Kokemusta löytyy, luottamusmiehenä olen vierestä katsonut kun tilapäisen kapasiteettitarpeen loputtua alle 4 kk:tta talossa olleet lähtee kuin leppäkeihäät. Koeajalla ei syytä tarvita.

        Joo, kyllä kaikille voi antaa kenkää ja jollei ole syytä niin sitten se vaan vähän maksaa.

        Ahkeruudesta vielä: Hullu paljon töitä tekee, viisas pääsee vähemmällä.

        No, tämä nyt ei tästä jalostu. Pidetään punalippu korkealla!

      • niitä tähänkään
        ylemmillä kirjoitti:

        on niin heikosti, ettei minimipalkkaa oikeasti ole niin siinähän työnantaja vielä juhlii kun kiinalaiset inssit tulee tonnilaisiksi. Ja kyllä siinä nauru maistuu itse ylemmillekkin?

        asti ole mikään estänyt viemästä töitä halvempiin maihin ja näinhän on paljon jo tehtykin. On vain hommia joita ei kannata viedä, koska maailmassa on muutakin kuin pelkät palkkakustannukset.

    • olin mä

      ... myin firmani! Pieniä kun olimme, tämä oli ainoa lopputulema. Meitä ei ollut kuin 12 henkilöä. Monta vuotta me sinnittelimme isompien puristuksessa. ME,(!) osasimme asiamme, eikä isot pystyneet kaatamaan meitä. Vihdoin tuli mitta täyteen, myin firman, mutta asetin myös muita ehtoja, en ainoastaan hinnan. MEIDÄN osaava porukka saa jatkaa sopimillamme ehdoilla 15 vuotta, jos ei mene näin, sanktiot ovat kovat. Olisimme kaatuneet jo aikoja sitten, jos porukkani ei olisi sitoutunut sopimiimme asioihin. No, nyt olen vapaa yrittäjä. Toimintaani rajoittaa kilpailukieltosopimus, joten etsiydyin työnvälityksen kautta työnhakijaksi. ( ei olisi pakko, koska elän vaikka 300- vuotiaaksi saamallani kauppasummalla ) Hämmästyin, miten kaikki on muuttunut!!!!!!! Tekisin mitä osaan, ja se on aika paljon. Nyt olisi pätkäyöitä, nekin jonkin vuokrafirman listoilla. Ei ennen ollut näin! Ammattiväkeä ei voinut saada, jos Heille ei ollut tarjota myös tulevaisuutta! Ihmettelen tässä äimistyneenä tätä työvoiman tarjontaa ja kysyntää, ja ennenkaikkea sitä, miten nämä pätkätyöt ovat lisääntyneet. Eihän niiden varaan voi laskea mitään. Kuka uskaltaa ottaa velkaa, kuka uskaltaa hankkia vauvan, tai monta, kuka ylipäätänsä uskaltaa elää tätä päivää ?????? Näköjään ei ihminen voi luotta enää siihen, mitä osaa ja pitää oikeana. Voi helvetti! Itkettää tulevien sukupolvien puolesta. Onnellinen olen, että myydyn firmani porukalle testamenttasin ainakin mainitsemani! Heidän ITSE ansaitsemansa tulevaisuuden! Menetinkö kaupassa itselleni ansaitsemiani markkoja/euroja, lienee samantekevää.
      Onnellinen olen, jos he voivat edelleen elää ihmisarvoista elämää, ja nämä kanssaeläjiensä pätkätyöt eivät heitä lannista! Päinvastoin, toivoisin, että he ammattitaidollansa, vaikkapa taistellen, loisivat heille samat mahdollisuudet, kuin itse ovat saaneet! Itse pidin itseäni aina esimerkillisenä työnantajana ja nyttemmin olen ylpeä itsestäni. Kummallista, että sain saman kohtelun porukaltani? Kaikki tekivät parhaansa, ei se kummallista ole. Huomattavaa lienee se, että olen aina pitänyt itseäni porvarina, (tai, ei sentään, pidin itseäni oikeistolaisena), mutta itselleni tärkeintä aina oli se, että firmassa MEILLÄ KAIKILLA oli hyvä olla!!!!!! Itsestäni: 58 vuotta, kansakoulupohja, yritys aloitettu vuokratusta autotallista, koti hajonnut isän sotavankeuteen, vanhemmat olivat isovanhempia, jotka olivat syntyneet 1900- luvun molemmin puolin. Vaari oli suutari ja mummo pyykkäri, Asuntona Tampereella Finlaysonon osakeittiö . Voiko tämän parempaa lähtöä elämällrrn saada???

      • rane

        olisipa tuollaisia yrittäjiä vieläkin!

      • sellaiseksi
        rane kirjoitti:

        olisipa tuollaisia yrittäjiä vieläkin!

        Baana on vapaa ja vain taivas on kattona.

    • Anonyymi

      Pätkätyöt eivät kerrytä eläkettä.. Eläkelaskurista selviää.

      • Anonyymi

        Eläkettä voi itse itselleen säästää vapaaehtoisesti jos haluaa.

      • Anonyymi

        Kukaan ei voi pakottaa ketään ryhtymään yrittäjäksi vastoin omaa tahtoa. Se on rikos jos menee perustamaan toisen ihmisen nimissä yrityksen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kalle Palander kertoi fantasioivansa siitä, kuinka Kiira Korpi naisi häntä sträppärillä ahteriin

      Sai potkut Yleltä. https://yle.fi/a/74-20140000
      Maailman menoa
      325
      4692
    2. Kun katsoin häntä

      Niin ajattelin että hän on niin rakas ❤️
      Ikävä
      16
      2246
    3. Mitä sanoisit kolmella sanalla

      kaivatullesi ja tunteidesi kohteelle? 🙎💝💝
      Ikävä
      194
      2089
    4. Haluisin niin

      Selvittää sun kanssa asiat. Kumpa uskaltaisin. Haluatko sinä?
      Ikävä
      107
      1476
    5. Miksi Pekkaa ei hyväksytä maailmalla julkisiin virkoihin?

      On mennyt jo monta hommaa ohitse.
      80 plus
      80
      1379
    6. Minkälainen koti

      kaivatullasi on?
      Ikävä
      74
      982
    7. Nyt mielipiteitä kehiin?

      Niin ,onko arvon kuhmolaiset teidän mielestänne kaupungin hommissa turhia työpaikkoja/työntekijöitä? Mielipiteitä tu
      Kuhmo
      57
      967
    8. IS: Paljastus - Tästä syystä Marika jätti Diilin kesken -Tilittää: "Jäi vähän karvas maku, koska..."

      Diilissä lähti yllättäen yksi kisaaja. Voi harmi, leikki loppui liian varhain… Diilissä Jaajo Linnonmaa etsii vetäjää Ka
      Tv-sarjat
      2
      919
    9. Martina miehensä kanssa Malediiveilla.

      Miksi täällä puhutaan erosta? Lensivät Dubaista Malediiveilĺe.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      119
      834
    10. Ei lumous lopu koskaan

      Kerran kun tietyt sielut yhdistyvät kunnolla, ei irti pääse koskaan. Vaikka kuinka etsit muista ihmisistä sitä jotain tu
      Ikävä
      59
      756
    Aihe