Olen kirjoitellut tänne Suomi24:n palstoille aika paljonkin viimeisen puolen vuoden aikana. Parisuhteisiin ja sinkkuuteen sekä työhöni liittyville palstoille. Missään tapauksessa EN ole ollut millään tavoin hakemassa mitään seuraa. Mielestäni ainoat asiat, joita kirjoituksistani voi päätellä, on, että ymmärrän aika paljon kahden ihmisen välisistä asioista, olen pettynyt joskus Pahasti, ja ammatistani ymmärrän melko paljon. Aivan tavallinen duunari olen, ei mitään hienoa ja hohdokasta, jossa tienais paljoakaan.
Reilu viikko sitten tutkin omalla nimimerkilläni kirjoittamiani viestejä täällä Suomi24:ssä. Huomasin erään nimimerkin käyneen sivullani. Hetken päästä Hän oli käynyt uudestaan. Kävin kurkkaamassa Hänen sivuaan. Tämä toistui puolin ja toisin muutamia kertoja, jonka jälkeen laitoin Hänelle sähköpostia. Sellaista harmitonta ja hassua, jossa lopuksi toivoteltiin mukavat talven jatkot...=)) Hän vastasikin siihen miltei samantien. Kertoi lukeneensa miltei kaikki 650 kirjoittamaani viestiä, ja että olisin aivan käsittämätön "sielun kumppani".. Muutaman kirjeen jälkeen vaihdoimme puhelinnumeroita, koska ammattini on sellainen, että Hän olisi kiinnostunut joskus tulemaan mukaan seuraamaan, kuinka sitä hommaa oikeastaan tehdään. Siitä alkoi puhelinralli. Muutama kymmenen viestiä päivässä ja muutamia puheluita. Muutaman päivän päästä oltiinkin jo siinä pisteessä, että niin hullulta kuin se molemmista tuntuikin, niin Hän oli tulossa luokseni ainakin joksikin aikaa olemaan, koskapa oli juuri eronnut exästään ja tarvitsi "katon päänsä päälle". Sovittiin, että aletaan tää Ystävyytenä, ja jos se johtaa johonkin muuhun, niin sitten johtaa... Kuvat oli toisistamme nähty, kun Hän saapui juna-asemalle. Silti Hän oli aivan käsittämättömän suloinen. Rakastuin onneton heti.
Kantaessamme Hänen kassejaan asuntooni, hän valitti oikean olkapäänsä olevan kipeä, koska se oli murtunut jokin aikaa sitten.
Jutut menivät oikein kivasti yksiin ja ainakin minä viihdyin Hänen seurassaan. Hän kuitenkin väisti sellaisen spontaanin suudelman, kun sellainen tilanne tuli myöhemmin illalla eteen kaverini luona.
Silti Hän kuitenkin halusi myöskin läheisyyttä. Pyyti lähelleen peiton alle jne.. Seksiä kehui kovasti. Kertoi, ettei olisi aiemmin uskonut esim. orgasmiin ekalla kerralla miltei tuntemattoman ihmisen kanssa...=)) Suudelmat Hän silti mielellään vältti koko ajan. Paitsi seksin aikana. Parina yhteisenä päivänämme ei kuitenkaan varsinaisesti vältellyt läheisyyttä mitenkään muutoin, tuli sohvalle viereen makaamaan, saunaan halusi yhdessä omasta aloitteestaan jne..
Sitten toisena päivänä alkoi puhelinralli joltain muulta mieheltä. KUULEMMA Hänen hyvän Ystävänsä mies, joka nyt juopottelee, eikä emäntänsä ole kotona. Sivukorvalla kuulin puheiden sivuavan sitä, millainen tuo mies on ja mistä pitää ja mitä mieltä on asioista. Seksistäkin oli puhetta sillai yleisellä tasolla, siis ei heidän välisestään, vaan panemisesta yleensä. Jopa saunaankin Hänen piti ottaa puhelin mukaan, ja kun se soi, puhelut kestivät tunteja. Välillä sulkeutui toiseen huoneeseen puhumaan. Aivan kaikkina vuorokauden aikoina tuli näitä puheluita. Välillä, kun olimme kahden, Hän laittoi jonnekin tekstiviestin, ja kohta meni taas vähintään tunti puhelimessa. Kun sanoin meneväni nukkumaan NYT, niin Hän korkeintaan hyssytteli jotain ja jatkoi puhumistaan tämän henkilön kanssa.
Parin päivän luonani olon jälkeen kertoi lähtevänsä käymään sen miehen ja hänen naisystävänsä luona. Kuulemma puusavottaan tarvitseevat apua.
Siihen, kun Hän lähti, loppui Hänen yhteydenottonsa minuun. Eilen, kun soitin, vastasi kyllä puhelimeen, mutta siirtyi samantien jonnekin muualle puhumaan. Kuulemma ovat hyvin hiljaa se mies ja hänen naisensa. Eivät paljoakaan keskustele, varmaankin juuri tämän miehen juopottelun takia..
Tänään aamupäivällä puhelimensa oli poissa päältä, ja muutamia tunteja sitten tuli välitystiedot lähettämästäni viestistä, joka meni näin:
"Huomenta, Muru. Sinulla on sitten puhelin kiinni, vaikka täällä se piti viedä jopa saunaankin, jos Kaveri sattuis soittamaan... noh, asiat tärkeysjärjestyksessä..."
MITÄÄN ei ole kuulunut sen jälkeen.

Vastaukset 8
Vanhimmat
Oot tainnu tulla kusetetuksi pahemman kerran!
Vaikuttaa nääs jo siltä että kyseessä vois olla tuon naikkosen OMA mies!
Varmaan etti sielunkumppania susta kun jutut ei oman ukon kanssa sujuneet ja haki vähän lohdutusta...sitte palas oman ukkonsa luo takas!
Ehkä kosti ukolleen ryyppy ja naimareissut!!
Kai sillä on nyt hyvä ja tyytyväinen mieli.
Voi kauhistus mikä tarina! Kylläpä tuli paha mieli kun tuota lueskeli. Kyllä parasta on nyt sinun itsesi kannalta, että unohdat moisen naisen välittömästi. Tai ainakin yrität unohtaa. Vaikeaahan se on rakastuneena, mutta kyllä siitä pääsee ylitse. Vaikutat kunnolliselta ja sympaattiselta mieheltä, tuollainen naikkonen ei sinua ansaitse!
Koeta oikeasti tehdä töitä itsesi kanssa sikäli, ettet missään nimessä katkeroidu sille naikkoselle. Sä voit olla ihan pää pystyssä ja ylpeänä itsestäsi, koska sä et ole toiminut törpösti, vaan tuo nainen. Sulla kävi vaan huono tuuri, kun tiellesi sattui tuollainen idiootti- tapaus. Sä et ole hölmö, se nainen on.
Yritä tosiaan unohtaa tapahtunut, ja jatkaa eteenpäin. Jos tuo nainen jostakin syystä myöhemmin ottaisi sinuun yhteyttä, suosittelen, ettet edes vastaa hänen puheiluihinsa/ tms. viesteihinsä ollenkaan. Säilytät siten ylpeytesi. Tuolla naisella oli tilaisuutensa, ja hän ei koskaan tule tietämään, miten paljon sinussa menetti. Ajattele noin.:-) Kyllä se siitä. Parempiakin naisia löytyy sulle.
Psykologin taidoilla olisi nähtävästi taas käyttöä...
Iällä saattaisi olla vaikutusta. Minkä ikäsestä naisihmisestä mahtaa olla kyse? -jotain itsensä etsimistä/itsetunnon kohottamista kenties. Syynä voi tietysti olla myös joku trauma. Esim. seksuaalinen hyväksikäyttö.. ei siksi halua suudella eli ei halua ketään oikeasti lähelleen. Seksiä kyllä voi harrastaa mutta "käyttää" vain miehiä, "ítsensä likaamista" tuntemattomien kanssa jne...
Meitä on niin moneen junaan... valitettavasti :(
26 se on kuitenkin..
Se jäi mainitsematta tuossa alkuperäisessä viestissä, että kyllä se OLI touhuamassa muuttoilmoitustakin (postin osalta).. tuossa pöydällä se tosin lojuu. Paikka, JOSTA muutetaan, on siinä, mutta paikka, JOHON muutetaan, on vielä toistaiseksi auki..
mitä täällä palstoilla yleisesti kirjoitellaan: suomalaiset naiset ovat pilalla.
Tuossa ylempänä varmaan jo käytiinkin läpi se, mitä kuviossa oikeasti tapahtui ("tuttavapariskunta" oli oikeasti oma mies jne.). Mutta toivoisinpa, että joku nainen uskaltaisi kommentoida sitä, miten tällainen käytös naisilta on mahdollista? Monessa maassa tänäkin päivänä noin käyttäytyvä nainen suunnilleen poltettaisiin roviolla noitana. Ei sekään tietysti ole oikein, mutta miksi suomalaiset naiset käyttäytyvät näin. Kertokaa nyt joku nainen, että miksi? Mitä te saavutatte tuolla?
Ja nimim. "hessu" uskoo sitten ihan kympillä totuudeksi joidenkin ehkä n.parinkymmenen palstoille kirjoittavan peräkammarinpojan katkeroituneetja naisvihamieliset jutut, kun uskaltaa noin räikeästi julistaa kaikkien suomalaisnaisten "pilaantuneisuutta" ?! Sorry, mutta mä en yleensä jaksa kauheasti keskustella, jos kirjoittajan asenne on tuon tapainen, kuin sulla "hessu". En kato oikeastaan kauheesti tykkäile, jos samassa lauseessa käytetään esim. sellaisia sanapareja tai vertauksia, kuin kaikki/ ei mitään, aina/ ei koskaan..tai heh: "musta ja valkoinen". Hiffasitko pointtini?
Jos sun lähtökohtasi keskustelulle "hessu" on em. tasoista kommunikaatiota, keskustelu kanssasi käy helposti valitettavan hedelmättömäksi. Miksi haluat muuten erityisesti naisten mielipiteitä? Luulisi, että olisi parempaa haavojen nuolentaa (jos sitä kaipaat?) sullekin keskustella suomalaisnaisten "pilalla olemisesta" miesten kanssa, eikä naisten kanssa.
Kysymyksestäsi: en tiedä vastausta siihen.( Sen kuitenkin tiedän, että paremmin muotoiltuna/ ilmaistuna kysymyksesi kuuluisi kenties, että "Miksi OSA suomalaisista naisista käyttäytyy,jne."!) Vastaan sulle siis, mitä luulen, eli että usein syy aloittajan naisystävän kaltaiseen törppöön ja tuomittavaan käytökseen on varmastikin naisen jotenkin sekavassa elämäntilanteessa. Syy on varmastikin melkein yhtä usein myös ( ei niin yllättäen) naisen huonossa itsetunnossa.
Aloittajan ex- naisystävän tyyppisellä käytöksellä haetaan usein jotain vain itselle ,eli perusteet toiminnalle ovat valitettavan narsistiset: saatetaan hakea esim.lohtua, taloudellista turvaa (valitettavasti sitäkin..),jännitystä, täysillä elämisen tunnetta etc. Missään tapauksessa aloittajan naiseltaan osakseen saama käytös ei kuitenkaan ole moraalisesti oikein, eivätkä siis esim. naisen elämäntilanne tms.syyt oikeuta toisen loukkaamiseen tuolla tavalla! ( Tsemppiä vain aloittajalle.)
Vastaavankaltaisia henkisesti kypsymättömiä ja omaan napaansa tuijottavia ihmisiä löytyy sekä naisista, että miehistä. Nimim." hessu"nkin kannattais siksi kenties puhua enemmän tuosta ikävän käytöksen ongelmasta sinänsä & itsessään, eikä tehdä niin kauhean mieluusti sukupuolisiin eroavaisuuksiin perustuvia luokitteluja luoden siten vain uusia ja turhia ongelmia.;) Kun ei me naiset (ainakaan kaikki) mitään "demoneita" kuitenkaan olla...:)
Lisäkysymys hessulle -sinun tekstisi lisäksi-, että miksi kyselet vain naisten motiiveita? Eikös tuo nyt ole tuomittavaa käytöstä keneltä tahansa, sukupuoleen katsomatta? Vai olisiko teko jotenkin enemmän ok miehen tekemänä -että nainen olisi syyllinen siinäkin, kun oli niin vitun tyhmä?