Älykäs persoonallisuus

älykkökö

Mensalaisesta älykkyydestä en tiedä, mutta ainakin luonteeltani olen älykäs ja pohdiskeluun taipuvainen. Lisäksi olen pikemminkin mietteliäs ja epäröivä kuin toimelias ja mekaaninen (=mensaälykäs). Koenkin itseni luovana tyyppinä, sillä osaan mm. säveltää musiikkia, vaikken ole koskaan käynyt soittotunneilla.
Älyni laadusta ja määrästä riippumatta mielestäni älyllisyys leimaa suuressa määrin kaikkea toimintaani, vaikka osaan tarvittaessa juhlia rankastikin (olin tätä kirjoittaessani krapulassa). Erityisen vittumaista on kuitenkin se , etten osaa kiintyä ihmisiin, mikä hankaloittaa kiusallisen ratkaisevasti parisuhteen luomista.
Luulen tämän johtuvan ainakin äärimmäisen stressaavasta, turvattomasta ja traumaattisesta lapsuudestani (harkitsin itsemurhaa 6-vuotiaana). Epäilen kuitenkin älyllisyyden liittyvän vahvasti jo lievenemisen merkkejä näyttävään läheisyyskammooni, jollaista ei vanhemmalla 'amismaisella' veljelläni ole tiettävästi missään vaiheessa ollut.

Ja jutun pointti oli? - Älykkyyden vaikutus konkretisoituu yksilön kehityksessä persoonallisuuden muotoutumista ohjaavana tekijänä. tjsp.
Saa kommentoida.

8

1012

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • konkretisoituu

      tyhmyyskin. Hohhoijaa.

    • pepper-popperi

      ...yhdistettynä vähäiseen elämänkokemukseen. Tekstissäsi ei ollut mitään konkreettista informaatiota, se oli pelkkää MUTU-tunteilua.

    • Ihme ja kumma

      Ottamatta kantaa alkuperäiseen tekstiin, en voi kuin ihmetellä, miten nopeasti jotkut tekevät johtopäätelmiä toisten personaaliisuuksista ja diagnosoivat niiden häiriöitä. Jospas alkuperäinen pohtikin elämänsä kulkua VAIN ja ainoastaan tämän kerran tänä vuonna kirjoituksellaan (näin tuskin on, mutta tosiasia on, ettemme voi tietää vaikka näin olisikin)ja jo joku yliminä leimaa narsistiseksi persoonaksi. Kiva nähdä, että aina vaan näitä, joiden kasvu avarakatseiseksi aikuisiksi on jäänyt kesken, riittää.

      • pepper-popperi

        "Jospas alkuperäinen pohtikin elämänsä kulkua VAIN ja ainoastaan..."

        Siinä tapauksessa olisi varmaan suotavaa, ettei hän toiste ryhtyisi noin syvällisiä pohtimaan. Jos puheet ovat lörpötyksiä, niin mikä niistä muka tekee hyödyllisiä?

        Havainnollistan näkemykseni:
        Oletetaan että joku kirjoittaa suomi24:n urheilu-aiheiselle foorumille näin:

        Treenaamisesta ja kilpailemisesta en tiedä, mutta ainakin LUONTEELTANI olen urheilija ja atleettisuuteen taipuvainen.
        Materialistisessa mielessä olen kyllä pikemminkin sohvaperuna.
        ... Koenkin itseni luonnonlahjakkuutena, sillä osaan mm. karatea, mitä en ole koskaan treenannut, enkä edes nähnyt missään muualla kuin kung-fu leffoissa.
        Liikuntani laadusta ja määrästä riippumatta urheilullisuus leimaa mielestäni kaikkea toimintaani, vaikka osaan tarvittaessa juhlia rankastikin (olin tätä kirjoittaessani krapulassa)...
        ...
        Sitten vielä vertaillaan itseään "amis"-veljeen, joka on joku bodari, tjsp...

      • W G
        pepper-popperi kirjoitti:

        Täten kiellä kolmen pisteen ja capslockin käytön tässä universumissa jokamiesoikeuteen nojaten kaikissa sellaisissa luonnollisissa tai luonnottomissa tekstuaalisissa esityksissä, jotka eivät aihepiiriltään käsittele capslockin tai kolmen pisteen käyttöä resiprookkisessa kommunikaatiossa.

        HALOO...

      • Pepper-popperi
        W G kirjoitti:

        Täten kiellä kolmen pisteen ja capslockin käytön tässä universumissa jokamiesoikeuteen nojaten kaikissa sellaisissa luonnollisissa tai luonnottomissa tekstuaalisissa esityksissä, jotka eivät aihepiiriltään käsittele capslockin tai kolmen pisteen käyttöä resiprookkisessa kommunikaatiossa.

        HALOO...

        MINÄKIN... OLEN JOSKUS KÄYTTÄNYT SIVISTYSSANOJA... PEITTÄÄKSENI SEN ETTEN SANO MITÄÄN JÄRKEVÄÄ...
        ...
        ...

      • W G
        Pepper-popperi kirjoitti:

        MINÄKIN... OLEN JOSKUS KÄYTTÄNYT SIVISTYSSANOJA... PEITTÄÄKSENI SEN ETTEN SANO MITÄÄN JÄRKEVÄÄ...
        ...
        ...

        Yritin olla hauska, mutta taisin epäonnistua, pahoittelen. Älä kuitenkaan käytä capseja, sattuu silmiin, jooko?

      • Kynä

        Ihme ja kumma puhui asiaa...tässä konkretisoituu, kaikilla ei ihan selvästikään älykkyys vaikuta persoonallisuuden kehitykseen.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      169
      12833
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      154
      5458
    3. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      45
      4780
    4. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      149
      3689
    5. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      39
      2788
    6. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      120
      1955
    7. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      111
      1706
    8. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

      ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
      Maailman menoa
      366
      1638
    9. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      108
      1538
    10. Jos oikeasti haluat vielä

      Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
      Ikävä
      136
      1471
    Aihe