hei!toiveenani pudoittaa 6kg,ihan mihin aikaan hyvänsä,vaikka esim ensi kesään mennessä.pysyvästi kuitenkin.tupakin polttelun olen saanut aivan minimiin,välillä en polta ollenkaan,alkoholiakin menee enää noin kerran kuukaudessa yhtenä iltana(ennen väh.2x/vko),näihin tuloksiin olen päässyt 9kuukauden aikana,enää tehtävänäni itsessäni olisi hoikentautuminen=)ja tietenkin sitten itsestään huolen pitäminen mutta muuten .kärsinyt olen anoreksiasta ja bulimiasta,joidenka "ansiosta"tullut sitten 10kg lisää.mutta.niistä lähes toivuttuani,olen järki ajattelulla ajatellut pudottaa sen kuutisen kiloa.nyt toivoisinkin vaikka mese kaveriakin tuekseni,"kaverikseni" tähän asiaan=).tavoitteena parempi elämä,parempi vointi.ihanaa joulun aikaa teille kaikille ja odotan yhteyden ottojanne,terv,n21 p.savo
-6kg syömishäiriöisen pudotus
NekkuTikkari
12976
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Olipa hyvä että näin viestisi! Minulla on vähän samansuuntainen tausta. Eli syömishäiriötä useampi vuosi takana ja noin -10kg pudotus. Olisikin ihanaa jos voisi välillä jutella jonkun samanlaisessa tilanteessa olevan henkilön kanssa. En halua laittaa omaa mailiani tänne. Mutta mikäli Sinä haluat laittaa sen tänne, niin otan sen ylös ja lähetän mailissa oman osoitteeni ja voimme aloittaa myös mesen kautta keskustelun. :) Jos Sinulle vain sopii! Tahdon voimalla tästä päästään eteen päin!
[email protected] on tämä tavan sähköposti os.annan siinä sitten vaikka sen mese osoitteenikin=)
sinulle tästä nekkutikkarista
http://galleria.suomi24.fi/nekkutikkari
Häirikkötyyppi.
joku on ottanut toisen ennen käyttämän nikin!!! siis se josta tarkoitin. ääh, tää nekkutikkari eri nekkutikkari, ku josta puhuin.
http://www.bhf.org.uk/hearthealth/uploaded/hh issue 1 articles.pdf
Auringonkukansiemeniä on käytetty tupakanvieroituslääkkeenä. Siemeniä voi pitää taskussa ja pureskella niitä aina muutaman kerrallaan, silloin kun tekee mieli tupakkaa. Auringonkukansiemenissä on paljon hyviä rasvoja ja proteiinia, joten alle 50 grammaa lienee kohtuupäiväannos.
Onnistut varmasti!
tuota on mennyt aikasta pahasti ohi tämä teidän puheet tupakin lopettamisesta...ei se tässä se ongelma ole.....
ok! Hyvä! Onnea sinulle! Olet onnistunut loistavasti näiden ongelmien ratkomisessa, joten olen varma, että onnistut myös 6 kg:n kanssa.
Laihdutan myös noin 5-6 kg. Oma reseptini on liikunnan ja salaatin lisäys. Olet muuten onnistunut loistavasti. Onnea sinulle! Hyvä, kun löysit kaverin. Toivon, että saat paljon lisää hyviä vastauksia.!
kiitos kannustuksestasi=)en ole pystynyt tänne kirjoittelemaan kun netti ollut monta viikkoa jumissa....mutta edelleenkin etsin sitä laihis kaveria,jonka kanssa esim.päivittäin olla yhteyksissä jollain tapaa=)
aivan ihanaa uutta vuotta kaikille!!
Heissan,
jos oot vielä vailla laihis kaveria, niin täältä vois löytyä yks sellainen. Tavoitteena olis päästä eroon noin 8-9 kg. Taustallani on myös anoreksia- buliamia kierre, joten samanhenkinen seura olisi tervetullutta...
http://galleria.suomi24.fi/nekkutikkari
sen nettiyhteys oli jumissa maksamattoman laskun takia, näin olen kuullut toisaalta. Muutenkin lievästi häiriintynyt tämä ihminen.
ei ees sama nekkutikkari, täl ollu kone vasta vähän aikaa.....