Haluaisin välillä itse tehdä itse salaatinkastiketta. Kertokaapa hyviä ohjeita!
salaatinkastike
Eeva
8757
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
öljyä ja etikkaa.
öljyä ja sitruunan mehua.
Siinä kaikki.
mausteeksi suolaa ja vastajauhettua valkopippuria.
Vaihtoehto 2
1 dl öljyä 1 dl valkoviinietikkaa, 3 dl kuohukermaa, suolaa ja vastajauhettua valkopippuria
Muuten hyvä. Valkopippurin voisi myös korvata mustapippurilla.
Jos 'kermaista' fiilistä haluaa, on parasta tehdä majoneesi, esim. aioli.
oliivioljyä, balsamiviinietikkaa, sinappia ja vakosipulia, hieman mustapippuria
-valkoviinietikkaa, balsamicoa tai sitruuna- tai limemehua
-neitsytoliiviöljyä (kylmäpuristettu rypsiöljykin käy) siten, että hapanta ja öljyä on 50/50
-dijon -sinappia
-hunajaa (sinappia ja hunajaa saman verran)
-mustapippuria ja/tai sitruunapippuria
-suolaa maun mukaan
lisäksi voi laittaa: ruohosipulia, persiljaa, basilikaa, tilliä...
toinen:
-kermaviiliä purkki
-pari, kolme ruokalusikkaa sitruuna- tai limemehua
-sinappia
-hunajaa tai sokeria
-raastettua piparjuurta ruokalusikallinen
-yrttejä (ks. edellä)
-suolaa
-mustapippuria
Tai vielä yksi
-kermaviiliä
-hunajaa
-sinappia
-sitruunamehua
-runsaasti rouhittua rosé- ja/tai viherpippuria sekä/tai kevätsipulinvartta
-suolaa, mustapippuria
Kaikkiin voi yhdistää myös tomaattia, chiliä jne... maun mukaan sitä mukaa kun tuntumaa tulee. Tuo ensimmänen varsinkin kannattaa kokeilla myös ananasmehulla, tomaattipyrellä ja chilillä terästettynä versiona. Samoin valkosipuli käy näihin kaikkiin.
2-3 keitetystä munasta erotellaan keltuainen ja valkuainen, hienonnetaan erikseen haarukalla. Keltuaismurskaan lisätään kevytkermaa niin että seos jää hiukan sakeaksi (ei kovin sakeaksi kuitenkaan). Lisätään vähän sinappia ja ainakin 1 rkl sokeria, sekoitetaan. Lopuksi lisätään puoli korkillista etikkaa. Jos meni liian sakeaksi, kermaa voi lisätä. Maistetaan ja lisätään sokeria jos tarvis. Valkuaismurska sekoitetaan joukkoon.
Todella hyvää, tosin kaikki eivät varmasti pidä.
Toinen hyvä salaatinkastike on kermaviilipohjainen kastike, jonka voi tehdä dippipussista tai omasta päästä.