Voiko mies olla sisarelleen läheisriippuvainen?

Kun menimme naimisiin niin mieheni sisko yritti toditella, että hänen veli olisi varmasti naisia saanut. Katsokaa häntä! Mikä minä olin sitten? Enkö ollut nainen hänen mielestä? Olin tosin 19.v, lapsi mutta nainen silti? En osannut sanoa mitään, muuta kuin loukkaantua ja jäädä mietteisiin. Tuntea itseni ulkopuoliseksi. Tulin hyvin kaukaa kotoa, ei sukulaisia, ei ystäviä, kaupunki siis aivan uusi. Myöhemmin sitten kun olemme kyläilleet mieheni siskoni luona tai muutoin tavanneet niin hän on käyttäytynyt minua kohtaan kuin olisin ilmaa, ja katsonut pahasti minua. Mieheni on myös sisarensa aikana käyttäytnyt minulle kuin olisin ilmaa. Myös poikani jo 1-v, asti on saanut kokea mieheni siskon läsnäollessa olevansa ilmaan, ja mieheni ei ole sisarensa seurassa edes katsonut vaimonsa ja poikansa suuntaan, saatikka puhunut.

Tällaista on jatkunut. Mieheni sisko on ennekin pyrkinyt haukkumaan poikaani ja minua. Eräs yo-juhlailtana kun juhlat olivat ohi hän aloitti minun ja poikani haukkumisen, ja siitä on lähtenyt avioliittomme alamäki. Mieheni puolustaa sisartaan. Vaikka viime kesänä sanoin kaikki miehni siskolle suoraan, ja raivosin niin mieheni otti sisarensa kainaloon ja lähtivät yhdessä syömään yms.Mieheni kävi vilkuttamassa sisarelleen rautatieasemalla kun hän lähti minun haukkumisen jälkeen täältä. Sitten miehni ryntäsi ilmeisesti louhduttajan hengessä sisarensa syntymäpäiväjuhlille. Poikansa syntymäpäivät hän pilasi täysin, mutta silti sisaren syntymäjuhliin matkusti kauas, ja sulki vielä puhelimensa, ettei perhe saa häneen yhteyttä.
41008
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Jätä tuo mies! Ei tuossa ole kaikki ollenkaan kohdallaan. Miksi edes olet hänen kanssaan? Hänhän satuttaa sinua ja lastanne. Lapsi tulee aina ensin ja teet hänelle todella pahaa jos annat miehesi kohdella omaa lastaan noin. Mielummin ilman tuossa tapauksessa.

Äänestä

Tämä samalainen juttu oli jo aikaisemmin viimekesänä??outoa??

Äänestä
  • En ole kirjoittanut ennen tänne. Hyvä, että on muitakin samanlaisia juttuja, kun ajattelin että kellään toisella ei ole tällaista. Mutta luonnevikaisillahan on toinen toistaan samanlaisia sabluunoita, ja tekevät samanlaisia tempauksia niille joita haluavat satuttaa.

    Äänestä

Kannattaa lukea kyseinen kirja?
Kuulostaa vähän muultakin kun sisarrakkaudelta ja ei ole sinun rakkautesi arvoinen, jätä se mies ennenkuin hän jättää sinut, sinä et voi mennä heidän väliinsä kuitenkaan vaan toiseksi jäät, tai olet jo toinen ja sen johdosta alat huomaamaan että miten tuskallista on olla se nro 2 ja miten itsetunto päivä päivältä laskee, tuollainen suhde myrkyttää kaiken ympärillään olevan ja en ihmettele vaikka kyseessä olis vielä sukurutsaustakin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Nervous kirjoitti:

Kun menimme naimisiin niin mieheni sisko yritti toditella, että hänen veli olisi varmasti naisia saanut. Katsokaa häntä! Mikä minä olin sitten? Enkö ollut nainen hänen mielestä? Olin tosin 19.v, lapsi mutta nainen silti? En osannut sanoa mitään, muuta kuin loukkaantua ja jäädä mietteisiin. Tuntea itseni ulkopuoliseksi. Tulin hyvin kaukaa kotoa, ei sukulaisia, ei ystäviä, kaupunki siis aivan uusi. Myöhemmin sitten kun olemme kyläilleet mieheni siskoni luona tai muutoin tavanneet niin hän on käyttäytynyt minua kohtaan kuin olisin ilmaa, ja katsonut pahasti minua. Mieheni on myös sisarensa aikana käyttäytnyt minulle kuin olisin ilmaa. Myös poikani jo 1-v, asti on saanut kokea mieheni siskon läsnäollessa olevansa ilmaan, ja mieheni ei ole sisarensa seurassa edes katsonut vaimonsa ja poikansa suuntaan, saatikka puhunut.

Tällaista on jatkunut. Mieheni sisko on ennekin pyrkinyt haukkumaan poikaani ja minua. Eräs yo-juhlailtana kun juhlat olivat ohi hän aloitti minun ja poikani haukkumisen, ja siitä on lähtenyt avioliittomme alamäki. Mieheni puolustaa sisartaan. Vaikka viime kesänä sanoin kaikki miehni siskolle suoraan, ja raivosin niin mieheni otti sisarensa kainaloon ja lähtivät yhdessä syömään yms.Mieheni kävi vilkuttamassa sisarelleen rautatieasemalla kun hän lähti minun haukkumisen jälkeen täältä. Sitten miehni ryntäsi ilmeisesti louhduttajan hengessä sisarensa syntymäpäiväjuhlille. Poikansa syntymäpäivät hän pilasi täysin, mutta silti sisaren syntymäjuhliin matkusti kauas, ja sulki vielä puhelimensa, ettei perhe saa häneen yhteyttä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu